Tämä kirjoitus voi triggeröidä. Suosittelen sen lukemista jos voimaantuminen jollain tapaa kiinnostaa sinua.
Kirjoitan lämmöllä ja sillä suoruudella, joka mielestäni uupuu isossa osin siitä maailmasta, jossa elämme. Maailmasta, jossa opettelemme hyvällä tavalla myötätuntoisuutta, huomaamatta, että ilman voimaa ei ole todellista myötätuntoakaan.
Ajassa, jossa valheellisuus ja mukavuus estävät meitä aidosti koskettumasta siitä keitä olemme. Ajassa, jossa emme edelleenkään ole löytäneet tasapainoista tapaa olla omassa voimassamme miehinä ja naisina. Pelkäämme voimaa, elämme uhreina, välttelemme todella kokemasta voimattomuuttamme ja yritämme moni samaan aikaan kokea olevamme voimakkaita.
Kaikki syntyvät samasta paikasta, puuttuvasta kontaktista aitoon voimaamme.
Kirjoittamani ei välttämättä koske sinua. Tai ilmene kohdallasi esittämässäni muodossa. Niin tai näin, voi silti olla olennaista kysyä tämän tekstin kautta; mikä on sinun suhteesi voimaan?
Kastroimisen kulttuuri
Olen vuosia seurannut sitä miten ihmiset reagoivat voimaan. Minä mukaan lukien. Kun joku ilmentää sitä, voi olla varma, että jokin reagoi siihen, sillä se on niin vierasta. Joissain se herättää voimattomuutta, kateutta, alemmuutta ja uhriutta. Samat asiat tuntuvat olevan taustalla silloinkin kun se herättää vihaa, halveksuntaa ja arvostelua. Joissain se herättää ihailua, joka kuitenkin perustuu siihen, ettei heissä (muka) itsessään ole voimaa. Eli voimattomuuteen. Muutamissa se herättää inspiraatiota, joka tarkoittaa sitä, että jokin todellinen heissä, voima, on tullut kosketetuksi.
Meissä voi herätä viha sellaista ihmistä kohtaan, joka uskaltaa olla olemassa ja ottaa maailmasta sen mitä hän haluaa. Etenkin jos se on rehellistä ja avointa. Aivan kuin salaa ja piilossa ottaminen olisi parempi asia. Jo pelkkä sana, ottaminen, herättää monessa halua kyseenalaistaa koko juttu. Ottaminen on paha. Se on kuitenkin vain yksi voimankäytön muoto.
Sen voi tehdä toisista piittaamatta ja varkain. Tai rehellisesti, kertoen maailmalle keitä olemme ja mitä haluamme. Jokainen voi sitten itse kertoa haluaako osallistua. Voimankäyttökin kuulostaa sanana joltain pelottavalta ja väkivaltaiselta.
Tosiasiassa jokainen meistä kuitenkin käyttää voimaansa, toiset tietoisesti ja toiset ilman tietoisuutta.
Saatamme halveksua tuota rehellistä voimaa toisessa. Jos kyseessä on mies, hän voi olla ************. Nainen leimataan ***********, jos hän uskaltaa olla aloitteellinen, voimakas ja rehellinen siitä, että hänkin haluaa olla rehellisesti olemassa, seksuaalisuuksineen päivineen. Päivän trendi tuntuu olevan, että kutsutaan kaikkia sellaisia narsisteiksi, jotka ovat joskus saaneet meidät tuntemaan jotain ikävää.
Miehuus ja naiseus
Paikka, josta reaktiot kumpuavat on jalkojemme välissä. Kun joku uskaltaa olla olemassa, se muistuttaa meitä siitä kuinka olemme kastroineet itsemme ja toisemme, pyrkien nyt kaikin keinoin välttelemään sitä, että joku muistuttaisi tästä kohdasta. Kyvytön, munaton, arvoton, ruma. “En ole edes kunnon mies” tai “en ole yhtä hyvä kuin muut naiset.” Nämä ovat muutamia niistä sanoista, jotka kuvaavat kokemusta siitä kun olemme vailla luontaista voimaamme, ilmentyneenä koko olemuksessamme, aina sinne jalkoväliin saakka. Voima on yhtä arvokkuuden kanssa.
Ymmärrän hyvin kuinka pahalta tuntuu kokea näin. Se on hemmetin herkkä kohta, ihmis olemuksemme haavoittuvin paikka. On kuin joku muistuttaisi jostain, jota haluamme vältellä enemmän kuin mitään muuta. Ei ihme, että reagoimme siihen joskus voimakkaasti. Sitä voimakkaammin mitä kipeämpää siellä on.
Osa meistä elää niin etäällä kontaktista kehoonsa, ettemme edes tiedä näistä tapahtumista. Tiedämme niistä usein vain sen kautta, että jokin ulkoinen tuo meidät kosketuksiin sen kanssa mitä meissä tapahtuu kehossa ja tunnetasolla. Ja silloin usein vihastuttaa. Valitettavan moni ei salli tätä vihaakaan, joka olisi aidosti koettuna ovi voiman luokse. Monille meistä se ainoa ovi.
Voima on aina olemassa
Voima ei koskaan katoa meistä vaikka menetämme tietoisen kosketuksen siihen. Siksi aihe on poikkeuksellisen tärkeä. Kun sitä ei eletä avoimesti ja suoraan, siitä puuttuu sen luontainen integriteetti, kauneus ja avoimuus. Myötätunto ja voima esimerkiksi ovat äärimmäisen lähellä toisiaan. Mutta ilman toista toinenkaan ei ole täysi. Myötätunnosta tulee sympatiaa ja voimasta kovuutta. Ne muuttuvat valheellisiksi versioiksi itsestään.
Kun voimaa ei eletä suoraan, se ilmenee voimattoman roolina, uhriutena, hallitsemattomina purkauksina, pyrkimyksenä haalia sitä, epärehellisenä vallankäyttönä, vailla yhteistä sopimusta olevana hallitsemisena, manipulaationa, selän takana panetteluna, kastroimisena, arvosteluna ja älyllisenä, emootionaalisena sekä fyysisenä alistamisena. Tai alistumisena.
Voimansa kadottaminen ja kieltäminen ovat suosiossa. Se vaikuttaa myös sellaisten ilmiöiden takana kuten masennus, merkityksettömyys, suunnan puute ja pinnallisuus. Selvää on myös se, että maailmassa pärjäävät tällä hetkellä hyvin ne, jotka käyttävät voimaa häikäilemättä. Kun me, valtaosa, annamme hallinnan omasta elämästämme toisille, he voivat käyttää sitä haluamallaan tavalla.
Antamalla vastuun ja voimamme jollekin taholle, on se sitten poliittinen järjestelmä, opettaja tai puoliso, me ihan konkreettisesti siirrämme tuolle taholle jotain, joka voimistaa sitä. Jos olisimme sen verran hereillä, että näkisimme miten tämä vaikuttaa tai uskoisimme energeettiseen ilmiöön edes älyllisesti, lakkaisimme antamasta voimamme. Silloin maailma muuttuisi.
Koemme toiset voimakkaina ja itsemme voimattomina kun oma voimamme jähmettyy
On totta, että moni meistä on kokenut, että meihin on käytetty voimaa tavalla, joka ei ole ollut ok. Ei ihme, että olemme oppineet vierastamaan koko asiaa. Väkivaltaa todella tapahtuu.
Usein kokemus toisen voimankäytöstä, ylemmyydestä ja omasta alemmuudesta syntyy siitä, etten ole kosketuksissa omaan voimaani. Tämä on uhriuden ydin. Toisen näkemykset tuntuvat aina puskevan omiemme yli, kun emme kuuntele omiamme yhtä tosissaan. Toisen ehdotukset tulevat yli rajojemme jos emme ilmaise sitä mitä itse haluamme tai emme halua. Jos suostumme järjestelyihin, jotka tuntuvat huonoilta ilman, että ilmaisemme edes itsellemme täysin rehellisesti kuinka se sapettaa, olo on vääjäämättä se, että ylitsemme kävellään.
Mitä pidempään ylläpidämme tällaista tilaa sisällämme, sitä rumemmaksi voima sisällä muuttuu. Ensin se patoutuu ja paineistuu, sitten se alkaa märkiä ja lopulta se jähmettyy metallin kaltaiseksi tunnottomuudeksi tai kumimaiseksi turtuudeksi. Harmitus, vitutus, viha, katkeruus ja lopulta vetäytyminen omasta kehostaan sekä tunnemaailmastaan.
Moni ihminen on tyytyväinen ja ihan hyvä ihminen ilman voimaansa. Koemme iloa, inspiraatiota, onnea ja vahvuuttakin. En kuitenkaan usko, että mikään näistä on täysin kokonaista ilman tätä kapasiteettia olla avoin ja suora siitä mitä olemme tässä ja nyt. Voimaa olla olemassa. Joillekin meistä voima on ominaisempi elementti olemuksessamme, luonteessamme, kuin toisille. Heille, joilla näin on, sen pois sulkeminen on kuin sulkisi pois suurimman osan itseään.
Voima ja viha
En ole tavannut toistaiseksi yhtään ihmistä, joka ei olisi joutunut kosketuksiin oman vihansa kanssa silloin kun halutaan voiman kanssa kosketuksiin. Vihan ympärillä taas on kokonainen joukko ilmiöitä, joihin se liittyy. Katkeruus, vallankäyttö, kylmyys, tuominta, manipuloiminen, alistaminen, kosto, väkivaltaiset impulssit, ylenkatsominen, arvostelu ja halveksunta, muutamia ilmiselviä mainitakseni.
Jos lähestymme voimaa tietoisesti, vihan salliminen ei tarkoita sitä, että alamme käyttäytyä vihaisesti toisia tai itseämme kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että tutustumme siihen sallimalla itsemme tuntea sen. Hengittämme sitä, antaen yllä mainituille ilmiöille tai muulle meissä heräävälle tilaa. Olemme rehellisiä itsellemme siitä, pieni pala kerrallaan.
Jos emme ole aiemmin sallineet itsemme olla voimassa, saatamme hyvin joutua käymään läpi tyypillisen soturi/soturitar vaiheen, jossa puolustamme koko ajan omia rajojamme ja näkemyksiämme. Sallitaan se. Mutta muistetaan samalla, että yleisesti ottaen (lukien pois ne tilanteet, joissa voimamme oikeasti väkivalloin murretaan) kukaan muu kuin me itse ei ole vienyt tai vie voimaamme. Me olemme se, jota vastaan taistelemme. Tuo taistelu on usein aluksi tarpeen, jotta voimme astua niistä kiltin tytön tai pojan, miellyttäjän, asiallisen, toimeliaan ja kunnollisen rooleistamme ulos.
Jotta voimaan voi päästä käsiksi on oltava valmis sanomaan “ketä kiinnostaa olla hyvä ihminen? Ole mieluummin totta!” Sen myötä pääsemme kosketuksiin sen kanssa, että tämä voima on hyvä. Se on se osa meissä, joka tekee meistä suoria, autenttisia, rehellisiä ja voimaantuneita olemaan sellaisia hyviä ihmisiä, joita oikeasti olemme, ilman hyväksi tekeviä rooleja, jotka pitävät meitä etäällä itsestämme.
Jos olemme joskus kokeneet, että meitä on alistettu tahtomattamme, oli syynä sitten ulkoinen voimankäyttö tai se tyypillisin, eli oman voimamme nielaisu, ainoa tapa saada voimaan kontakti on sallia se mikä silloin jäi sallimatta. Ne luontaiset reaktiot siihen, että koemme jonkun painavan meitä tahtoonsa. Saatamme parhaillaan muistuttaa raivokasta eläintä kun alamme sulattamaan vuosia syväjäädytyksessä olleita voimavarojamme. Säkkituolit ja kodin isot tyynyt on hyvä asettaa toiseen virkaan ja vedellä niitä rehellisesti turpaan. Silloin ymmärrämme myös sen, että jokaisessa meissä on väkivaltaa. Ne, jotka tiedostavat sen ovat niitä, jotka hallitsevat sen.
Voimaansa ei tarvi kasvaa ilman kasvamiseen liittyviä ilmiöitä. Moni meistä pelkää voimaansa ja harjoitellessa sen sallimista, voimme tippua monta kertaa voimattomuuden kuoppaan. Saatamme kuulla niiden samojen syyllistävien ja mitätöivien äänien vyöryvän ylitse, jotka ovat aiemminkin auttaneet painamaan voiman alas ja auttaneet meitä pysymään voimattomina.
Jos tarpeen, laita rappukäytävän seinään lappu, jossa kerrot kotoasi kuuluvan huudon olevan vain sitä, että opettelet olemaan voimakas sisäisen tuomarisi edessä.
On myös varsin todennäköistä, että ylilyöntejä syntyy ilmaisussa. Vinkkini on, että kun alat sallia voimaan liittyviä ilmiöitä itsessäsi, annat itsesi ensisijaisesti arjen keskellä tuntea sen mitä tunnet sen sijaan, että purkaisit jotain itsestäsi (muista; säkkituoli odottaa kotona), hengität pari kertaa ennen kuin sanot mitään ja kun puhut, puhu itsestäsi ja kokeile tarkistaa, oletko yhteydessä tunteisiisi kun puhut. Älä pidätä itseäsi kokemasta vaan hengitä sen kanssa. Mutta älä myöskään pura painetta elävään kohteeseen.
Maailma toden totta kaipaa pehmeyttä. Voima on mielestäni kuitenkin se elementti, joka on vääristynyt eniten. Ja koska se on voimaa, sen vääristyminen on vaarallista. Näemme sen kaikkialla maailmassa. Voima elää kaikkialla mutta vain harvassa paikassa sellaisena kauniina, elävöittävänä, yhteisestä hyvästä ja integriteetistämme huolenpitävänä elementtinä, jota se pohjimmiltaan on.
Maailma ei kaipaa enempää voimaansa pidätteleviä miehiä tai naisia, jotka pysyvät poikina ja tyttöinä sisällään sen vuoksi. Me tarvitsemme kypsyviä ja luontaisissa voimavaroissaan kasvavia yksilöitä, jotka kykenevät toimimaan itsenäisesti yhdessä. Älä siis anna voimaasi enää vahingossa pois tai osallistu varpaillaan elämisen ja toisten vastuuttamisen kulttuuriin. Ole sen sijaan riittävän voimakas ollaksesi olemassa ja hanki tukea itsellesi jos sinulla on voiman kanssa haasteita.
Laita jakoon jos joku postissa on sinulle totta. Kiitos kun luit.
