Sinä ja kumppanisi voitte olla onnellisia ilman että kummankaan tarvitsee muuttua toisen takia – Rakkaus ei kukoista, jos sen pakottaa muottiin

Kirjoittaja Jenni Arbelius on toimittaja ja hyvinvointiyrittäjä, joka auttaa ihmisiä kuuntelemaan itseään armeliaisuudella ja vapaudella. Hän on toisena tekijänä Kaksin katsottu -podcastissa, jonka uusi jakso ilmestyy Spotifyhin jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. 

 

Todellisuudessa kaikki haluavat rakastaa. Aivan kaikki.

Käytännössä jokainen saa myös riisua rakkauden irvikuvat – eli rakkaudeksi naamioituneet pelon ajatukset – omista ajatuksistaan, jotta rakastaminen todella onnistuu. Miten nämä rakkauden irvikuvat sitten riisutaan? Miten se tapahtuu?

Kyse on elämään luonnollisesti kuuluvasta, jatkuvasta matkasta. Ei siis yksittäisestä asiasta: nyt voitan itsessäni rakkaudettomuuden, sitten voin taputella käsiäni hyvin tehdystä työstä ja ryhtyä rakastamaan. Kyse on elämän jatkuvasta luonteesta. Siitä, että oma mielemme sisältää sekä rakkaudettomuuden että rakkauden ajatuksia. Koko ajan, yhtä aikaa. Kyse on siitä, että tunnistamme ajatuksemme ja vahvistamme itsessämme jo olevaa rakkautta. Annamme sen johtaa.

Rakkaudettomuutemme ei kerro meille olevansa rakkaudettomuutta – se esiintyy rakkautena. Me kuvittelemme todella oman rakkaudettomuutemme olevan rakkautta ja suojaavan meitä – kunnes huomaamme, että onkin kyse harhasta. Siksi itsen tai toisen tuomitseminen on täysin turhaa, jokainen tekee jatkuvasti parhaansa, sen mihin omalla kulloisellakin viisaudellaan pystyy.

Mitä tapahtuu, kun todella sydämessäsi päätät, että pelon pelit ovat nyt pelattu, että sinä haluat nähdä, mitä Rakkaus todella on? Mitä tapahtuu, kun sanot sisimmässäsi olevalle Viisaudelle, että: ”Ohjaa Sinä. Päätä Sinä. Tapahtukoon Sinun Tahtosi.”

Ai mitäkö tapahtuu? Se riippuu siitä asetelmasta, jossa elämääsi elät. Siitä, miten rakkaus ja rakkauden irvikuvat ovat sijoittuneena ajatuksiisi ja miten ne heijastuvat ihmissuhteisiisi.

Parisuhteessa se voi tarkoittaa näennäisesti kriisiä, vaikka todellisuudessa rakkaus on alkanut vain järjestellä asioita uuteen uskoon.

Se voi tarkoittaa sitä, että yhtäkkiä et haluakaan enää tehdä asioita niin, kuin olet hampaita kiristellen aiemmin tehnyt.

Et enää alistukaan omalle pelollesi. Miellyttämään. Olemaan ”niin kuin muut” tai niin kuin ”parisuhteissa ollaan”. Et pakota myöskään enää toista millään tavalla.

Rakkaus rakastaa mitään lisäämättä ja mitään pois ottamatta, sellaisenaan.

Saatat siis siirtyä nukkumaan eri huoneeseen kuin puolisosi, tämän mahdollisista vastusteluista huolimatta, jos huomaat, että saat kerta kaikkiaan itseksesi paremmin unta. Saatat lopettaa toisten tiskien tiskaamisen siihen paikkaan. Saatat jättää ikävät illanistujaiset väliin, ne missä olet aiemmin kumppanisi odotuksesta kärvistellyt vastoin tahtoasi.

Joudut – eli saat – myös hyväksyä kumppanisi sellaisena kuin hän on, särmineen ja kulmineen. Saat alkaa hyväksyä vaikkapa sitä, että kumppanisi on kärttyinen aamulla, eikä puhu mitään ensimmäiseen kahteen tuntiin, etkä enää yritäkään saada häntä pirteäksi tai pakottaa häntä kepeään keskusteluun ennen kolmatta kahvikupillista. Saat alkaa hyväksyä sitä, että kumppanisi ei koskaan muista ostaa ajoissa vessapaperia, koska se ei kerta kaikkiaan ole se tapa, jolla hän elää.

Et enää arvostele hänen tapaansa elää, yritä muuttaa sitä muuksi, etkä enää arvostele omaa tapaasi olla ja elää, tai yritä muuttaa sitä muuksi siinä pelossa, että sinut hylätään.

Kun pelot sinussa alkavat väistyä, saatat alkaa hyväksyä asioita, joita aiemmin yritit väen vängällä muuttaa muuksi.

Väkisin vääntäminen on tuskallista, eikö? Tuskallista se on siksi, että pakottavalla käytökselläsi yrität välttää tuskaa, jonka olet kätkenyt kokemuksen alle, joka tapahtuisi, jos vain antaisit sen kaiken tapahtua. Kun annat tämän kokemuksen, joka tahtoo tapahtua, yksinkertaisesti tapahtua, annat myös kätketyn tuskasi nousta. Ja näin saat huomata, ettei pelkäämäsi tuska ollutkaan yhtään mitään.

Meillä on usein valmis kuvitelma päässämme siitä, miltä rakkauden tulee näyttää. Tämän harhakuvan ylläpitäminen on raskasta, koska se ei ole totta.

Jos tunnet missä tahansa ihmissuhteessasi kireyttä, jäykkyyttä, vaivaantuneisuutta, syyllisyyttä, pelkoa, mustasukkaisuutta, kateutta, alistuneisuutta, uhrautuneisuutta, vihaa tai mitä tahansa pahalta tuntuvaa tunnetta, voit niissä kohdin huomata, että koska sinusta tuntuu pahalta, sinulla on oltava mielessäsi itseäsi arvostelevia ajatuksia, jotka eivät ole totta. Anna niiden nousta.

Syvällä sisimmässäsi on koko ajan viisaus, joka kertoo asioiden oikean laitan. Se on siellä, kaikkien pahalta tuntuvien tunteiden ja ajatusten alla, koko ajan. Se auttaa, opastaa ja ohjaa, kun vain pyydät ja annat sen tehdä työnsä.

Kun päästät irti tarpeestasi ymmärtää, mitä ihmissuhteissasi tapahtuu ja päästät irti kaikista odotuksistasi ja unelmistasi sen suhteen, millaisia ihmissuhteittesi pitäisi olla, alat luottaa rakkauden todelliseen viisauteen ja antaa ihmissuhteittesi ottaa sen muodon, jonka ne ottavat, kun sisimmässäsi on rauha.

Ja tällöin näet, mitä käytännössä on peloista, irvikuvista riisuttu, todellinen Rakkaus.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image