Kesälomani ei ollut mikään varsinainen riemuloma rivieralla. Olo oli usein levoton, vähän ahdistunut ja alamaissa. Keho reistaili. Olin välillä tosi inspiroitunut ja kirjoitin ja ideoin, mutta sitten tuli myös ihan hirmuisia mielen pörinöitä. Aloin jo vähän suorittaa syksyä ja asioita, joihin olen tuntenut intuitiivisen sydämen kutsun. Ihan vahingossa.
Mitä jos levoton olo ja ahdistus on vain ystävällinen viesti sisäisyydeltä: mille juuri nyt on aika herkistyä?
Minulla on vuosikausia ollut kutina ja kaikenlaisia elämän ihmeellisiä johdatuksia siihen, että haluan tehdä juttuja myös englanniksi. Olen valmistellut asiaa pitkään ja yksi tämänhetkisistä luovuusprojekteistani on englanninkielinen kirja, joka on jo hyvällä alulla. Matka on ollut tähän mennessä todella jännittävä, taianomainen ja vaiherikas.
Olin jo keväällä saanut intuition siitä, että parasta mitä voin juttujeni edistämiseksi tehdä, on pitää kesän mittainen tauko. Tunsin, että asiat joita seuraavaksi teen, nousevat samasta paikasta kuin Sydänjuttu-kirja; iloisesta, läsnäolevasta virtauksesta ja yhteydestä sieluuni. Luulin, että oli tauon paikka jotta aivan ihanan muhevasti latautuisin syksyä varten. Mutta tauko tulikin, jotta varjot pääsivät piiloistaan esiin.
Jokin haavainen ja yhteydetön osa oli ehtinyt tarttua sydämeni intuitiivisiin kutkutuksiin kuin pieni iilimato tai keskiaikainen hulluuteen ajautunut maaherra. Fun times! Tämä osahan oli aivan takertunut lopputuloksiin – ei siihen, että tehdään ilossa sitä mikä sydämestä nousee ja ollaan siinä luottamuksessa, että hommelit menevät niin kuin kuuluukin. Oikein sellainen tyypillinen maskuliiniseen maailmanmenoon hulahtanut tyyppi, joka uskoo, että puskemalla pärjää. Aspekti, olemuspuoli – ei koko minä, vaan juurikin varjo. Vanha, tuttu toimimisen tapa, jossa suoritetaan enemmän ja nautitaan vähemmän.
Hyvä uutinen on, että tällainen sydänyhteydestä sivuun lumpsahtaminen ja varjon esiinmarssi tapahtuu, koska sydämessä ja sisäisyydessä on jo riittävästi turvaa ja rakkautta juuri tämän varjon saapumiseen ja vastaanottamiseen
Olin maindannut omista bisneksistäni aivan kaikessa luottamuksessa ja rauhassa, kirjoittanut, edistänyt asioita sydämeni kutsun mukaan ja pötkytellyt eteenpäin eläväisin mielin jo pitkän aikaa sydänkutkutusteni kanssa.
Mutta. Aina kun vastaamme sydämen kutsuun – siihen, mitä nimitän sydämen intuitioksi, joka on sielusta asti nousevaa oloa: “tuonne päin, tämä tuntuisi hyvältä” – nousee matkalla kohdattavaksi kaikki se, mikä jossakin syvällä alitajunnassa jarruttaa, pelkää, epäilee ja hätäilee. Varjot pysyvät varjoissaan ja vaikuttavat elämään selkäydinreaktioina, rajoittavina uskomuksina, itseä himmaavana toimintana, tunteina ja kaavoina, kunnes sydän avautuu niin paljon, että varjo voi hiipparoida esiin kyselemään, että onko ketään kotona, rakastetaanko täällä muakin. Kun varjoaan kohtaa eikä torju, muunna tai paina alas, se integroituu osaksi omaa sydänvoimaa.
Varjo marssii aina esiin juuri siinä kohtaa polkuasi, kun tarvitset juuri sen mukanaan tuomaa viestiä, eheytystä tai askelmerkkejä. Varjo on jo matkalla valoon – sydämeesi – jos vain otat sen vastaan
Varjo haluaa aina vain tulla nähdyksi – se kantaa sisällään tuskaa sivuun- tai vaille jäämisestä, ja yrittää kivuta sinun aikuiseen syliisi. Viimeinen asia mitä se tarvitsee, toivoo ja haluaa, on että sitä yritetään tukahduttaa, suorittaa pois tai henkistää – eli että sen sheimaaminen ja tuomitseminen jatkuu. Usein kyseessä on jokin haavainen osa meitä – tästä elämästä tai oman maailmankuvani mukaan usein muualtakin. Varjoisia osia on meissä kaikissa ja omia sydämen kutsuja kuullessa ne väistämättä nousevat kohdattavaksi.
Varjon tarkoitus on palvella itsen kanssa yhä syvempään rakkauteen tulemista, jolloin sydänpolkuaan voi kulkea vapaasti ja ilolla, rohkeasti ja lopputuloksista riippumatta. Varjojen esiinmarssi on aina initiaatio, seuraaviin askeleisiin ja ennen kaikkea syvempään sydänyhteyteen avaavaa prosessia
Pikku hiljaa, myrskyyn suostuttuani palauduin tekemisteni kanssa sydämeeni. Yhteys itseen ja elämisen iloinen syvyys on minulle kaikkein tärkeintä, ja kun olen siinä, on oikeastaan ihan sama, mitä muutoin tapahtuu. Mutta joskus sitä humpsahtaa sivuun sydänpolulla pötkiessään – ja oikeastaan varjon esiinmarssi on jännittävä silmänisku sielultani. ”Olet olennaisen, autenttisen äärellä”.
Joskus joutuu sivuun yhteydestä, jotta yhteyden voi löytää uudelleen, entistä syvemmin
Mitä sitten tein ei-riemuloma-rivierallani? Hoidin ja tuin itseäni. Kun tuli itku, annoin sen tulla. Kun kärvistytti, annoin kärvistyttää. Annoin ahdistusten tulla enkä yrittänyt mieleni kautta painaa niitä alas tai meditoida niitä pois – ja samalla tein itseäni hoitavia, kivoja lomajuttujani. Kun kepeät tunnelmat eivät koittaneet, ajattelin, että ihanaa että olen lomalla ja voin antaa tämän kaiken olla juuri näin.
Ja kun olin siinä mitä on, oivallus toinen toisensa perään kaivautui pikku hiljaa esiin kuin kultakaivoksesta. Varjojen sisältämä ymmärrys avautuu, kun oppii tukemaan itseään ja luomaan turvaa sen sijaan että arvottaisi matalaa mieltään. En enää identifioidu oloihini; olen paljon syvempää kuin ohikiitävät ajatukset ja tunteet. Niitä ei tarvitse sivuuttaa, mutta niiden todellisuuteen ei tarvitse myöskään uskoa. Ja ihmeellistä kyllä: on paljon helpompaa katsoa asioita sieluperspektiivistä, kun suostuu tuntemaan ja olemaan siinä mitä on. Kun menee syvemmälle, pääseekin korkeammalle.
Yhteydettömyyden olo on sisäisten varjojen esiinmarssia: voinko rakastaa itseäni kokonaisena, antaa pimeyksien tulla osaksi valoani?
Varjo näyttää aina tietä valoon, seuraavalle askelmalle. Jos itsearvostukseni olisi vielä yhtä pakkasella kuin se aikoinaan on ollut, olisin luullut, että minussa on jotakin vikaa; että varjoja ei saisi olla tai että olen menossa väärään suuntaan. Elämä on helpottunut valtavasti kun tiedän, että varjon saapuminen on olennainen vaihe, jossa jotakin vanhaa tulee näkyväksi, koska olen menossa kohti uutta. Siihen suostuminen avaa sydäntäni ja tietoisuuttani seuraavaa vaihetta varten, ja kertoo myrskyn mentyä selkeästi siitä mitä seuraavaksi tarvitaan.
Olen sitoutunut kirjaani ja työskentelen sen kanssa tavalla, joka sopii itselleni. Maltan myös odottaa; annan kirjan syntyä sisälläni ihan omassa taivaallisessa tahdissaan. Kyse ei ole vain ”minun” kirjastani vaan siitä, mikä maailmaan on kauttani ilmentymässä. Voi olla, ettei tulekaan kirjaa vaan jotakin ihan muuta.
Sydämen kutinoina, perhosina, ilona ja intuitiona sisimpäni viestii, mikä on minulle oikea suunta. Juuri nyt myös kehoni kutsuu olemaan enemmän ja tekemään vähemmän. Olen palautunut alkuperäiseen fiilikseeni, syventynyt sydänkutsuissani kärvistelyjen myötä.
Alun perin, vuosia sitten, syntyi sydämen kutsu kirjoittaa kirja englanniksi, ja sillä reissulla ihmeelliset käänteet ovat seuranneet toisiaan. Uskon, että kirja julkaistaan (tai julkaisen sen itse), kun on sille oikea aika ja paikka. Minun hommani on olla yhteydessä, elää elämääni – ja kirjoittaa. Kun suostun kaikkeen siihen mitä matkan varrella kohtaan, olen valmis vastaanottamaan sen, mitä sydämeni kautta maailmaan virtaa ja sen mitä elämä minulle tuo.
Luottamus elämään nousee luottamuksesta siihen, että kaikki polullani on tarkoituksenmukaista. Usein juuri varjojen kautta löytyy sielun ehdoton rakkaus kaikkein syvimmin – ja elon suunnat selkeimmin
Kuva: Unsplash
Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.
