”Elämme minäminä-aikaa. Ihmisen tulee tietää, mitä hän tahtoo, ja tietää, mitkä ovat hänen juttujaan. Hänen ei tule olla epävarma etsijä vaan oman elämänsä sankari. Hänen tulee pitää kiinni oikeuksistaan, hänen pitää saada olla ihmissuhteissa oma itsensä, kompromisseihin hänen ei tule taipua. Hän itse on projekti, jota hän hoivaa.”
Näin kirjoittaa pitkällä urallaan persoonallisuutta tutkinut emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen kirjassaan Itsekkyyden aika – Miten yltiöyksilöllinen kulttuuri sai meidät voimaan pahoin (WSOY, 2026).
Kirjassaan hän havainnoi viime vuosikymmenien kulttuurimuutosta, joka heijastuu myös ajatteluumme. Ensin alettiin ymmärtää yksilöllisyyden merkitys ihmisen hyvinvoinnin kannalta, mutta on päädytty tilanteeseen, jossa yksilöllisyyden ymmärtämisen tilalle on tullut itsekkyys. Jopa narsismille tyypilliset piirteet alkavat yleistyä.
Nämä esimerkit narsismin häiriölle tyypillisistä piirteistä on poimittu kirjasta:
Näin heikko ja haavoittuva itsetunto näkyy käytännössä
Narsisti voi vaikuttaa vahvalta ja erittäin itsevarmalta. Taustalla on kuitenkin jatkuva epävarmuus ja olematon itsetunto. Narsistin käsitys itsestä vaihtelee aina ulkoisen palautteen mukaan. Hän siis peilaa itseään muiden reaktioista ja on koko ajan riippuvainen muiden hänelle antamasta palautteesta. Kun häntä kiitetään ja ihaillaan, hän on hyvä. Kun häntä arvostellaan, hänen minäkäsityksensä romahtaa.
Narsisti haluaa huomiota. Hänen täytyy olla jatkuvasti esillä, ja hän saattaa loukkaantua pelkästään siitä, ettei häntä ole huomattu riittävästi. Jos positiivista huomiota ei ole tarjolla, niin negatiivinenkin riittää. Negatiivisen palautteen hän kuittaa toteamalla, että ”kaikkia ei voi miellyttää”. Pääasia on, että hänestä puhutaan.
Narsisti tuijottaa omaa napaansa. Hänellä on taipumus arvioida kaikkea oman itsen, omien tarpeiden, omien oikeuksien ja omien kokemusten kautta. Omista eduista ja oikeuksista huolehtiminen menee aina yhteisen hyvän edelle. Minä itse on se keskus, jonka ympärillä maailma pyörii.
Narsisti on herkkä loukkaantumaan. Hän voi kyllä pilailla muiden kustannuksella mutta ei siedä pilailua itsestään. Pienikin negatiivinen arviointi saa hänen mielessään liioitellut mittasuhteet. Kun hän itkee itselleen tapahtuneita vääryyksiä tai epäoikeudenmukaisuuksia, hän saattaa vaikuttaa herkältä ja haavoittuvalta. Todellisuudessa herkkyys rajoittuu omissa vääryyden kokemuksissa vellomiseen.
Narsistin ase on kosto. Hän ei unohda mitään ja hänen pitää kostaa kaikki kokemansa loukkaukset ja vääryydet: ”Tuntuu, että tekee itselleen väärin, jos antaa asian vain olla”, narsisti voi perustella koston tarvettaan.
Toisen menestys on narsistille uhka, vaikka se tapahtuisi sellaisella alueella tai alalla, joka ei häntä itseään edes kiinnosta. Jos narsistin kuullen kehutaan toisen ihmisen saavutuksia, narsisti ajattelee, että hän on huono, vaikka keskustelu ei ole edes sivunnut häntä.
Narsistilla voi olla harhainen käsitys kyvyistään, mahdollisuuksistaan ja vaikutusvallastaan muihin ihmisiin. Hän kokee olevansa tärkeä henkilö, jolla on painavaa sanottavaa ja ratkaisuja jopa maailmanlaajuisiin ongelmiin. Hän katsoo oikeudekseen kontrolloida ja manipuloida läheistensä elämää.
Syy on aina muissa, jos narsisti joutuu vaikeuksiin. Narsisti ei näe olevansa väkivaltainen, vaan hän katsoo, että hänen oli pakko pahoinpidellä puolisoaan. Hän on itsekin harmissaan siitä, että puoliso aina provosoi tai tarkoituksella loukkaa häntä, niin, että hänen on turvauduttava väkivaltaan.
Säännöt eivät ole narsistia varten. Ne on tehty muille, keskinkertaisille ihmisille, jotka tarvitsevat ohjausta elämäänsä. Narsisti itse noudattaa sääntöjä silloin, kun hän itse hyötyy siitä.
Ihmissuhteet ovat hyötysuhteita
Narsistille muut ihmiset ovat peilejä. Hän tarvitsee ihailijoita ja seurailijoita, jotka kertovat hänelle, että hän on erinomainen ja hyvä. Hän tulkitsee itseään muiden reaktioista häneen ja käsitys itsestä vaihtuu näiden reaktioiden mukaan.
Narsisti on ihmisten kanssa siksi, että heistä on hänelle hyötyä, ei siksi että heidän kanssaa on hauskaa. Muut ovat itsetunnon pönkittäjiä, ihailun ja huomion antajia sekä narsistin mielialojen säätelijöitä.
Narsisti tarvitsee ihmisiä, mutta ei kiinny heihin vaan käyttää heitä. Ihmissuhteita leimaavat pinnallisuus, varovaisuus ja epäluulo. Hän saattaa osoittaa hämmästyttävää kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä jopa omia lapsiaan kohtaan.
Narsisti haluaa aina lopettaa ihmissuhteen itse. Jos hänet jätetään, hän on vihainen ja kostonhimoinen. Hän haluaa hallita niidenkin elämää, jotka hän itse on jo jättänyt. Narsistin itsensä tekemän eron jälkeen uuden ihmissuhteen solminut entinen puoliso voi olla vaarassa.
Tunne-elämä on heikosti kehittynyttä
Emotionaalinen kylmyys ja välinpitämättömyys ovat narsistille tyypillisiä. Hän myös tuohtuu voimakkaasti, närkästyy ja pitää mykkäkoulua, jos asiat eivät suju hänen toivomallaan tavalla. Narsisti kiukuttelee kuin lapsi, ja muut ovat jatkuvasti hänen tunteidensa armoilla.
Narsisti ei kestä pettymyksiä, pahaa oloa tai alakuloa. Vahingonilo on hänelle luontaista, ja toisen menestyksestä hän iloitsee vain silloin, kun siitä on hänelle itselleenkin hyötyä.
Aggressiivisuus kuuluu narsistin käytökseen, ja sen laukaisevat usein negatiiviset tunteet, joita hän ei kestä. Aggressio voi olla fyysistä, verbaalista tai epäsuoraa toisen kiusaamista tai alistamista. Narsisti nauttii myös toisten nöyryyttämisestä ja erityisesti silloin, kun saa tehdä sen julkisesti.
Narsisti on kyvytön tuntemaan sääliä. Esimerkiksi narsistisessa koulukiusaajassa on turha yrittää herättää sääliä uhria kohtaan. Mitä enemmän hänelle kuvataan uhrin kärsimyksiä, sitä tyytyväisempi hän on toimintaansa.
Syyllisyys ei kosketa narsistia. Hän kieltää aina ikävät tekonsa riippumatta siitä, millaista todistusaineistoa hänelle näytetään. Jos hän joutuu vastakkain tekojensa kanssa, syyllinen on hänen mielestään se, joka asian paljasti.
Narsisti ei tunne häpeää sosiaalisten normien rikkomisesta, mutta hän kokee häpeää, jos häntä ei ole kehuttu, kiitetty ja huomattu tarpeeksi. Hän ei siis häpeä sitä, mitä yleensä pidetään maineen menetyksenä, mutta kylläkin sitä, ettei hänestä ollenkaan puhuta. Silloin hänen minänsä katoaa ja hän lakkaa olemasta.
Narsistin kateus on vahva tunne, joka voi kohdistua myös läheisimpiin ihmisiin. Kateutta ei herätä vain toisen menestys vaan myös toisen onnellisuus, tyytyväisyys tai jopa tilanteen harmonia. Ne saavat oman sisäisen tyhjyyden tuntumaan entistä painostavammalta ja uhkaavat narsistin kaikkivoipaa minää.
Masennuksen tunnetta narsisti ei kestä. Hän on kuitenkin altis tuntemaan masennuksen tunteita, sillä pienikin pettymys voi tuntua valtavalta vastoinkäymiseltä. Masennuksen tunteen narsisti suuntaa ulospäin ympäristöä ja muita ihmisiä vahingoittavaksi toiminnaksi. Narsistin masennus purkautuu aggressiivisina tekoina, kiukkuna, raivona ja kostona.
Tutustu lisää aiheeseen Liisa Keltikangas-Järvisen huippusuositussa kirjassa Itsekkyyden aika – Miten yltiöyksilöllinen kulttuuri sai meidät voimaan pahoin.
