Viime aikoina sosiaalisessa mediassa ja uutisissa on ollut jatkuvasti ilmoituksia uusista konkursseista, työttömien määrä kasvaa hurjaa vauhtia. Se on saanut minutkin pohtimaan erilaisia rooleja elämässä ja sitä, kuinka työssä jaksaminen ja toisaalta myös työttömyys kietoutuvat vahvasti riittämättömyyden tunteeseen.
Usein ajattelemme, että riittämättömyys näkyy muille ihmisille esimerkiksi väsymyksenä. Ehkä ahkerinkaan suorittaja ei enää jaksa tehdä töitä yhtä tehokkaasti kuin yleensä. Riittämättömyys voi saada meidät lamaantumaan. Kun töitä ja vastuuta on liikaa, tulee helposti tunne, tätä kaikkea en jaksa kantaa.
Yhtä hyvin riittämättömyyden tunne voi kuitenkin näyttäytyä myös tehokkuutena. Kalenteri on täynnä menoja, ihminen hoitaa kaiken kuten ennenkin, jopa vähän paremmin kuin ennen. On helpompi tehdä liikaa töitä kuin kohdata ajatus, etten ehkä pysty kaikkeen.
Monelle meistä työ ei ole ollut vain työtä
Työpaikalla olemme kokeneet olevamme tarpeellisia, olemme saaneet kiitosta onnistumisista ja tunteen, että omalla tekemisellä on merkitystä. Kun identiteetti rakentuu vuosien ajan vahvasti työn varaan, pelko työn menettämisestä tai omalle kohdalle osuva työttömyys voi aiheuttaa suurta riittämättömyyden tunnetta.
Työttömyys ei ole vain taloudellinen kriisi, se on monelle meistä myös hiljainen ja raskas identiteettikriisi.
Minulle työpaikka on aina ollut tärkeä osa omaa identiteettiäni. Jos joku kysyy, missä olen hyvä, listaan erilaisia työelämässä tarvittavia taitoja. Jos joku kysyy, mistä olen viimeksi saanut kehuja, vastaan, että omasta työsuorituksestani. Työpaikalla tiedän, että olen hyvä siinä mitä teen, muilla elämän osa-alueilla koen enemmän epävarmuutta ja vertailen itseäni muihin. Siksi ajatus työn menettämisestä pelottaa, koska joutuisin omalle epämukavuusalueelle.
Ihmisen arvo ei voi kuitenkaan rakentua vain sen varaan, mitä teemme. Tätä olen itse opetellut viimeisen vuoden ajan pienin askelin. Enkä tarkoita sitä, etteikö työllä olisi merkitystä, on sillä, ja paljonkin. Työ voi antaa elämään rytmiä, uusia oivalluksia, onnistumisen kokemuksia ja yhteisön. Mutta jos pysähdymme ajattelemaan elämää isommassa mittakaavassa, me olemme paljon enemmän kuin roolimme.
Ehkä tärkeintä elämässä ei todellakaan ole se, mitä saamme aikaan. Paljon tärkeämpää on se, opimmeko joskus arvostamaan itseämme muutenkin kuin suoritusten kautta.
Minä ainakin opettelen sitä vielä.
