Älä valita, ala valita – neljä askelta toivomasi muutoksen suuntaan

Nousen merestä snorkkelimaski otsalla uikkareissani ja käännyn katsomaan 600 metrin päässä olevaan saareen. Olen juuri uinut sinne ja takaisin yksin ilman räpylöitä, hyvässä vastavirtauksessa mennessä ja mukavassa myötäisessä palatessa. Vielä suurempaa itselleni on, että olen tullut rannalle ajaen täällä tropiikissani. Hankin ajokortin toissakesänä, 43-vuotiaana ja tunnustan, että olen kaihtanut ja kammonnut ajamista. Ajanutkin kyllä ja sitten taas kammonnut. Tällä saarella rannalle pääsy tarkoittaa posotusta motarilla. Nyt olen ylittänyt itseni, ajanut ja lisäksi uinut soolona merimatkan, vaikka räpylätkin ovat unohtuneet matkasta. ”Pystyn tekemään vaikeita juttuja” ajattelen, kun katson matkaa, jonka olen juuri kauhonut edestakaisin.

Harvoin ajattelee, että ”tämäpä tässä on se päivä, kun tekee mieli tehdä oikein vaikeita juttuja!”. Itsensä haastaminen ja kaihdettuihin asioihin tarttuminen on nimittäin yleensä aina epämukavaa. Jos jää odottamaan olevansa valmiimpi, sitä päivää ei tunnu koskaan saapuvan. Haastavalta tuntuva asia ei muutu odottamalla yhtään sen mukavammaksi tai helpommaksi, monesti päinvastoin. Ja: meidän jokaisen haasteet ovat eri paikoissa. Tiedät sisuksissasi omasi. Ja pystyt tekemään vaikeita juttuja! Se on osa ihmistä, ihmisyyttä, meidän luontoamme.

Luota prosessiin, muutos on matka

Ihmiselämä on syklistä kasvua. Muutos ei ole lineaarista, vaan se voi tapahtua sykäyksissä ja ottaa toisinaan takapakkeja. Toisinaan muutos tapahtuu luonnollisesti, ja toisinaan ponnistelun ja aktiivisten valintojen tuloksena. Monesti voi kokea turhautumista, kun toivottu muutos ei tapahdu, vaikka on ottanut mielestään tarvittavat askeleet. Luota prosessiin, ja altista itseäsi ajoittaiselle epämukavuudelle. Ajan saatossa voi kääntyä katsomaan kulkemaansa matkaa ja ymmärtää, että onhan tässä jo jotain tultu!

Puhun ja valmennan työkseni omaan voimaan astumista, eritoten naisille. Se ei ole mitään mahtipontista itseriittoista voimantunnossa paistattelua vaan perimmäisesti syvää itsetuntemusta omista vahvuuksista, heikkouksista, tunteista, tarpeista, varjoista ja rajoista. Mitä syvemmin pystyy tunnistamaan, missä himmailee ja mistä motiiveista, sitä paremmin pystyy itse tai tuetusti kurottamaan kohti omaa täydempää potentiaaliaan. Oman voiman valitseminen on myös oman hyvinvoinnin haltuunottamista uhriutumisen sijaan. Olosuhteet voi olla moninaiset ja arki haastaa monesta suunnasta, mutta aina ja kaikissa tilanteissa sinulla on kapasiteetti valita itsellesi hyvin juuri sen keskellä, mitä ikinä elämä tarjoileekin.

Näin voit aktivoida omaa voimaasi jonkin elämänmuutoksen tueksi tälle vuodelle:

1) Älä valita, ala valita. Muistuta itseäsi, ettet ole elämän uhri, vaan sille antautuja ja sen virrassa voit myös valita. Mitä sinä todella kutsut ja toivot elämääsi nyt? Mikä konkreettinen tavoite sinua motivoi ja mitä valintoja se tarkoittaa?

2) Omassa voimassa ≠ ypöyksin. Mitä tuo ykköskohdan toive ja tavoite vaatii tuekseen? Saat tarvita ja pyytää. Kuka tukee sinua, kenelle voit jakaa tavoitteesi? Onko elämässäsi toksisia ihmissuhteita, joissa et mahdu kasvamaan tai näkymään kokonaisena itsenäsi?

3) Maraton-matkakin alkaa yhdestä askeleesta. Mikä olisi ensimmäinen pieni askel kutsusi ja toiveesi suuntaan? Minkä askeleen se sinä, joka ei himmaile, ottaisi?

4) Sitoutuminen on toimintaa. Et tarvitse maailmoja syleileviä lupauksia siitä, mitä aiot vaan toistoa ja vahvistumista uusissa valinnoissasi. Muutostahti saa olla ikiomasi, et ole mitään kenellekään velkaa.

Yksi ihastuttava tapa tukea itseä astumaan omaan voimaan ja sitouttaa itseä muutokseen omaan autenttiseen näkyväksi tulemiseen on naistenpiirit. Todistan aina piirejä vetäessä ja niihin osallistuessa saman ihmeen ja kauneuden: näkyväksi altistuminen (myös niiden itselle haastavimpien asioiden kanssa) tuo ihmisen oman häpeänsä viitan alta esiin omana inhimillisenä itsenään. Oma voima ei ole haasteettomuutta ja jotain fiksattua, vaan oma aktiivinen valintasi arjessasi ja elämänmuutoksissa uudelleen ja uudelleen. Pystyt vaikeisiinkin juttuihin!

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image