Erityisen herkkien ja empaatikkojen kasvuvaiheissa toteutuu usein jaettu ja universaali kokemus. Koska kyky lukea, aistia ja tuntea ympäristöä, energioita, muiden tunnetiloja ja kuulumisia sanattomalla, ei-älyllisellä ja hienovaraisella tasolla, ympäristön palautteen ja omien tuntemusten välille kehkeytyy usein ristiriita. Saatamme varhaisissa vaiheissa jo huomata, että luemme toisia kuin avointa kirjaa ja ihmettelemme, miksi aikuiset puhuvat muuta kuin tuntevat. Tai kun ilmaisemme ääneen sisäisyyttämme tai esimerkiksi “yliaistillisia” kokemuksia, vaikkapa enkelihavaintoja, emmekä tule ymmärretyiksi.
Erityisherkät ja empaatikot ovat usein oppineet varhaisten kokemustensa vuoksi usein epäilemään sisäisiä tuntemuksiaan ja aistejaan ja sen vuoksi “tsekkautumaan ulos” kehostaan, eli dissosioitumaan lievästi tai vahvasti. Järkeilemme, selitämme itseämme ulos tunteistamme ja kokemuksistamme – ja olemme siksi alttiita esimerkiksi narsistisille dynamiikoille ihmissuhteissa. Meidät voi olla helppo “selittää ulos” omasta kokemuksestamme, koska olemme oppineet itsekin mitätöimään ja sivuuttamaan sitä. Empaattisuuden vuoksi näin saattaa tapahtua, vaikka sisäistä turvaa olisi jo löytynytkin.
Sen vuoksi kehoyhteyden vahvistaminen ja maadoitus ovat avainasemassa, että herkkä voi alkaa kokea oloaan turvalliseksi maailmassa, joka usein tuntuu rajulta, mölyävältä, epäsensitiiviseltä, surettavalta tai raskaalta. Kun kehoyhteys ja maadoitus vahvistuvat, herkkyydestä muotoutuu voimavara eikä itseään tarvitse enää epäillä. Ei tarvitse yrittää sopuetua maailmaan vaan voi luoda maailmastaan omanlaisensa. Kehoyhteyden myötä oppii kunnioittavasti kuuntelemaan, kenen kanssa on oikeasti hyvä olla ja kenen kanssa haluaisi olevan hyvän olon.
Erityisherkät ja empaatikot jäävät usein jo varhain kokemusmaailmansa kanssa yksin ja alkavat uskoa olevansa viallisia ja kokevat ulkopuolisuutta. Se vahvistaa turvattomuuden kokemusta omana itsenään. Ei ole turvallista säkenöidä kaikissa väreissään, lahjoissaan, kyvyissään, herkkyydessään ja syvän tunnemaailmansa kautta. On saattanut joutua kiusatuksi, vähätellyksi tai sivuutetuksi. On voinut myös olla hyvin rakastettu, mutta ei välttämättä ymmärretty.
Nyt aikuisina voimme oppia validoimaan turvassa omia erityispiirteitämme. Se mahdollistuu, kun sisäinen turva vahvistuu. Kun emme enää tiedostamattamme hakeudu tuttuihin emotionaalisiin / hermostollisiin maastoihin sellaisten ihmisten ja olosuhteiden luo, jotka eivät näe tai ymmärrä meitä, ja joiden kanssa hermostomme joutuu tuttuun pinnistelyn tilaan. Sisäinen lapsi ohjaa meitä toistopakkona, kunnes aikuinen meissä vahvistuu riittävän turvalliseksi ja alkaa tehdä uusia valintoja.
Se tarkoittaa, että aivomme ja systeemimme joutuu tekemään töitä muodostaakseen uusia hermoratoja. Vanhan, tutun tunnemaaston tai kurjuuden valitseminen on systeemillemme helpompaa kuin uuden turvan opettelu. Se kuulostaa ehkä hullulta ja käänteisintuitiiviselta, mutta syvän hyvän olon eteen joutuu tekemään töitä. Se on kuitenkin eri asia kuin ponnistelu ja turvattomuuspäissään erinäisten vuoristoratojen ajelu.
Kun alamme ITSE ravita ja ruokkia eritysiherkkyytemme piirteitä: luovuutta, herkkä-aistisuutta, henkisyyttä, parantamistaipumuksiamme, hoivaavuutta ja empatiaa ITSEÄMME kohtaan. Alamme validoida herkkyyttämme, rajojamme ja tarpeitamme odottamatta enää ymmärrystä ja validaatiota muilta. Ja kun näin teemme, alamme tunnistaa ja voimme vastaanottaa elämäämme myös heitä, joilla on kykyä nähdä ja ymmärtää meitä. Hyvin usein toisia herkkiä.
Syvästi nähdyksi (tai ystäväni sanoin “läpivalaistuksi”) tuleminen voi olla pelottavaa ja uhkaavaa ja herättää toisissa pikemminkin defenssin kuin turvan kokemuksen jos sisäinen turva ei vielä ole vahvistunut. Kollektiivisesti emme välttämättä ole tottuneet tulemaan tunteissamme, oloissamme ja elossamme syvästi kuulluksi. Kun kehiin astuu herkkä tai empaatikko, voi olo käydä kuumottavaksi (myös vaikka olisi herkkä itsekin). Erityisherkille ja empaatikoille on olennaista oppia valitsemaan sellaista seuraa, jossa omalle herkkyydelle, syvälle havainnointikyvylle ja hienosti virittyneelle intuitiivisuudelle on tilaa.
Herkkien on olennaista vahvistaa turvaa ja rajoja, koska ilman niitä herkkyys saattaa ohjautua läheisriippuvuuteen, epäsuoraan kommunikaatioon ja esimerkiksi oletusten tekemiseen oman intuition pohjalta. Siinä mennään ihmissuhteissa usein pieleen. Vaikka oma intuitio olisi miten hioutunut, emme voi tietää toisten ajatuksia, tunteita tai tarkoitusperiä ilman vastavuoroista kommunikaatiota ja keskustelua. Herkkien ihmissuhteita alkaa helpottaa kyky sanoittaa rajojaan ja oppia kuulemaan toisen kokemusta johtopäätösten ja tulkintojen tekemisen sijaan.
Herkän elämästä ei koskaan poistu elämän ajoittainen karuus tai joidenkin tilanteiden / kohtaamisten epäsensitiivisyyden kuormittavuus. Siltä ei tarvitse defensiivisesti suojautua, kun turva vahvistuu vaan oppii valitsemaan suojaavia rajoja. Ei tarvitse vaatia tai odottaa toisten muuttuvan tai piiloutua poteroihin, vaan oppii esimerkiksi säätelemään, minkä verran haluaa turvallisten rajojen puitteissa olla missäkin seurassa tai tilanteissa.
Erityisen herkille ja empaatikoille turvan vahvistumisen merkki on usein relaaminen, ilo omista lahjoista ja niiden kehittäminen, uskallus alkaa tulla niiden kanssa näkyväksi ja kokemus siitä, että oma herkkyys on ihana, uniikki tapa kokea maailmaa eikä rasittava risti.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
