Voisi ehkä kuvitella jokaisen meistä osaavan tiedostaa ja tunnistaa, jos on epäterveessä ja satuttavassa suhteessa, joka imee kaiken elämänergian sekä kuluttaa loppuun hitaasti, mutta takuuvarmasti.
Voisi varmaan myös kuvitella, että kyllä jokaisen nyt täytyy tiedostaa ja ymmärtää mikä on huonoa kohtelua ja mikä ei, sekä kyetä vetämään selkeät rajat, pysäyttää tilanne ja lopulta ehkä myös erota.
Jos se todella olisi niin, ei hyvinvointia ja terveyttä kuluttavia (tai murskaavia) suhteita ehkä juurikaan edes olisi.
Hyvin epäterveiden ja satuttavien suhteiden tunnistamisen tekee usein ongelmalliseksi monet eri tekijät.
On erittäin tärkeä tiedostaa ja ymmärtää, etteivät ongelmat ja mahdollinen kaltoinkohtelu tai väkivalta ole jatkuvaa, vaan loistavat poissaolollaan välillä niin kirkkaasti, ettei mieli välttämättä pysty pysymään enää edes mukana siinä mikä on suhteen todellinen tila ja mikä ei. Onko suhde todellisuudessa ihan ok, normaaleja ongelmia sisältävä vai sittenkin jotain ihan muuta?
Kymmenistä, sadoista tai jopa tuhansista eri syistä valitsin alle kolme selkeää merkkiä epäterveestä ja satuttavasta suhteesta, joita ei koskaan pidä tai tarvitse ohittaa missään ihmissuhteessa.
Toivon näistä olevan apua sinulle, jos olet joutunut pohtimaan suhteesi tilaa ja suhteessa mahdollisesti olevaa sinun huonoa kohtelua.
1. MANIPULOINTI
Epäterveet ja satuttavat suhteet voivat hyvin usein jo suhteiden alusta asti perustua monenlaiselle manipuloinnille, sekä asioiden värittämiselle tai vääristelylle.
Työssäni terapeuttina olen valitettavan usein kohdannut tilanteita, joissa toinen on esimerkiksi voinut suhteen alussa kertoa tai näyttää itsestään räikeästi valheellisen version (esim. ymmärtäväisen, toista huomioon ottavan, empaattisen), jota todellisuudessa ei ole olemassakaan (manipulointia!). Kun suhde on edennyt on toisesta yhtäkkiä kuoritunutkin esiin persoona, joka voi saada jopa nautintoa kärsimyksen tuottamisesta omalle ”rakkaalle” kumppanilleen.
Tämän ymmärtäminen ja sisäistäminen voi olla hyvin haastavaa, koska suhteen alku on näyttänyt myös sen todellisuuden, jossa toinen osaa olla ihana ja rakastettava.
Tätä puolta jäämme tavallisesti kaipaamaan ja odottamaan usein liiankin pitkään ja saatamme olla valmiita tekemään melkeinpä mitä tahansa, jotta suhteen hyvä alku palaisi.
Tiedäthän, että jos toinen syyttää sinua jatkuvasti omista teoistaan, sekä moittii reaktioistasi hänen kaltoinkohteluunsa, eikä ole millään tapaa valmis ottamaan vastuuta teoistaan tai muuttamaan omaa haitallista toimintaansa on se manipulointia.
2. EMPATIAN PUUTE
Toiselle osoitettujen myötätuntoisten tekojen taustalla vaikuttaa hyvin vahvasti empatia.
Empaattinen ihminen tuntee mm. pahaa mieltä tai surua, jos toinen on kohdannut vaikeita asioita tai kärsii ja hän voi hyvin luonnollisesti pyrkiä tukemaan toista, lohduttamaan ja auttamaan.
On äärimmäisen tärkeä tiedostaa, etteivät kaikki ihmiset yksinkertaisesti kykene tuntemaan empatiaa tai välitä koko tunteesta.
Ilman empatiakykyä ymmärrys ja välittäminen toisen ihmisen pahasta olosta voi ohittua ilman sen kummempia tunnekokemuksia tai kääntyä jopa vihaksi tai ärtymykseksi.
Jos olet toistuvasti huomannut kumppanisi tai jonkun muun läheisesi olevan hyvin kylmä ja tunteeton jopa niissä tilanteissa joissa olet sairastunut tai menettänyt itselle jotain hyvin tärkeää on tässä kohtaa ehdottoman tärkeä pysähtyä.
Ja jos empatia puuttuu läheisestä ihmissuhteestasi, puuttuu sieltä valitettavasti äärimmäisen arvokas ja oleellinen asia, joka automaattisesti vaikuttaa hyvin negatiivisella tavalla kaikkeen siihen miten hän sinua kohtelee, ottaa huomioon, kuuntelee, katsoo tai koskee.
Silloin, kun itse kykenee empatiaan ja on valmis uhraamaan muiden puolesta suuria osia itsestä on ehdottoman tärkeää pyytää ja vaatia yhtä empaattista ja hyvää kohtelua myös itselleen.
3. LUOTTAMUKSEN PUUTE
Pystytkö luottamaan hänessä seuraaviin asioihin?
- hän kuuntelee sinua ja huomioi tarpeesi ja toiveesi
- hän välittää siitä miltä sinusta tuntuu
- hän haluaa sinulle pelkästään hyvää
- hän ei halua satuttaa sinua millään tapaa
- hän puhuu totta asioista ja itsestään
- jos hän on tehnyt väärin hän pyytää anteeksi ja pyrkii muuttamaan toimintaansa
Edellisten kohtien voisi sanoa olevan kuin ehdoton vaatimus parisuhteen toimimiselle, sekä sille, että suhteessa olevat ihmiset voivat voida hyvin.
Yhtään vähempään sinun ei pidä tai tarvitse edes tyytyä.
Jos taas olet suhteessa ja jouduit vastaamaan suurimpaan osaan kysymyksistä ”ei”, suosittelen ehdottomasti jälleen pysähtymään ja katsomaan silmiin faktoja, sekä käsittelemään niitä yhdessä luotettavan ystävän tai ammattilaisen kanssa vaikka kuinka vaikealta se tuntuisikin.
Ilman luottamusta mikään parisuhde ei yksinkertaisesti voi voida hyvin.
Luottamus on yksi suhteen vahvoista tukipilareista, jonka poissaolo voi romuttaa kaiken.
Muista olla terveesti itsekäs ja vaalia hyvää, tasavertaista, sekä luottamuksellista ilmapiiriä ja kohtelua. Olet todella sen arvoinen, ihan takuulla olet!
Lisää tietoa epäterveistä suhteista, niiden tunnistamisesta, sekä keinoja toipumiseen ja uuden elämän rakentamiseen löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!