Jotta ihmissuhteissaan voi olla läheisesti ja turvassa, niihin tarvitsee opetella tuomaan turvaa. Hommeli on yhteistango joka perustuu siihen, että suhteen osapuolet ovat valmiita diilaamaan haavojensa kanssa, kohtaamaan niitä ja opettelemaan aikuista yhteyttä itseensä.
Yksin luolassaan voi olla ihanan valaistunut, mutta ihmissuhteet tuovat meissä esiin kaikkea mahdollista, triggeröivät vanhoja haavoja, nostavat pintaan erilaisia puolia ja tunteita ihan koko skaalalla.
Ja siinä kaikessa saa tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Ensisijaisesti se on kuitenkin oma bisneksemme. Se ei tarkoita mitään täydellistä eheyttä vaan sitä, että opettelemme kuulostelemaan mitä itsessämme tapahtuu ja ottamaan siitä koppia.
Aikuisena on ihan realististakin odottaa, että ihmissuhteet painelevat nappuloitamme ja herättävät myös vaikeita tunteita. Hyvissä ja turvallisissakin suhteissa on niin – ja silloin eheytymisen tsäänssit ovat ihan huikeat. Epärealistista on kuitenkin – läheistä ja tasavertaista suhdetta halutessaan – että toinen korjaisi tilanteen ja päästäisi minut vaikeissa tunteissani pälkähästä.
Turvaa suhteeseen tuo se, että itselläni on työkaluja käsitellä sitä mitä minussa tapahtuu, ja avata sitä toiselle syyttämättä toista dynamiikastamme tai siitä mitä minussa herää. Silloin ei odota toisen olevan minulle vanhempi tai terapeutti (jolla ei ole omia tai ainakaan yhtä tärkeitä tunteita, tarpeita, rajoja ja kokemustaan suhteesta ja maailmasta), enkä projisoi häneen omia olettamuksiani hänen ajatuksistaan tai motiiveistaan.
Jos haen toisesta vanhemmuutta sen sijaan että sitoudun turvallistamaan omaa oloani, painan totuuttani, tunteitani ja tarpeitani alas – tai ryöpsytän niitä toisen päälle – jotta tulisin hyväksytyksi tai en ainakaan hylätyksi. Käytännössä se voi näyttää tältä: en kerro, että olen väsynyt vaan ohitan levon tarpeeni toisen / suhteen ”hyväksi”. Tai en kerro, että olen ahdistunut, peloissani tai epävarma, vaan sanelen toiselle miten tämän pitäisi toimia, tyynnyttää ja reagoida silloin kun minä hepuloin. Tai salamannopeasti kun tunnen oloni uhatuksi, räsäytän toisen päälle jotain veemäistä (syytän tai arvostelen), jotta saisin hänet itsestäni kauemmaksi. Tai en kerro toiselle, että hei mulle tuli paha mieli tai jokin ei tunnu hyvältä, vaan otan etäisyyttä ja sen sijaan esimerkiksi hehkutan toiselle häntä tai suhdettamme (koska minussa herää tunnistamatonta syyllisyyttä pahasta olostani). Nämä ovat usein tiedostamattomia, ihan yleisiä ja tavallisia, itsellenikin tuttuja juttuja!
Kun reagoimme jatkuvasti näin, suhde ei voi syvetä pintaa edemmäs, ja usein siinä käynnistyy kaikenlaisia läheisriippuvaisia toimintamalleja. Läheisyyden sisäisyntyinen paradoksi on, että sinne päästäkseen pitää uskaltaa mennä vaikeiden tunteiden läpi ja selvittää konflikteja. Se ei tarkoita jatkuvasti huonosti voimista toisen kanssa vaan uskallusta olla vanhojen haavojensa kanssa jotta ne voivat eheytyä. Vaikka suhteessa olisi oltu jo 15 vuotta, turvaa suhteeseen voi oppia ja opetella tuomaan nyt.
Pointti ihmissuhteiden turvallistamisessa ja läheistämisessä on sitoutua yhteyteen ja turvaan ensin itsen kanssa, itsensä vanhemmoimiseen ja myötätuntoon. Ilman niitä on tosi vaikeaa tarkastella uteliaasti ja rehellisesti sitä, mitä itsessä herää konfliktissa, triggeröityessä tai yhteisessä olemisessa. Sisäinen turva auttaa tunnistamaan esimerkiksi menettämisen, hylätyksi tulemisen tai yhteensulautumisen pelkoja, jolloin niitä voi kohdata uudella tavalla.
Turva ihmissuhteessa ei tarkoita, ettei saa pelätä, olla haavainen ja turvaton vaan sitä, että opettelee käyttämään sisäisen turvan työkaluja ja läheisyyden taitoja ja sitä, ettei odota toisen fiksaavan itseään, esimerkiksi epävarmuutta.
Silloin suhde voi syvetä pintaa edemmäs. Läheisyyden sisäisyntyinen paradoksi on, että sinne päästäkseen pitää uskaltaa mennä vaikeiden tunteiden läpi ja selvittää konflikteja. Se ei tarkoita jatkuvasti huonosti voimista toisen kanssa vaan uskallusta olla vanhojen haavojensa kanssa jotta ne voivat eheytyä.
Mitä tehdä, kun jokin ihmissuhteessa triggeröi?
- Pysähdy. Anna itsellesi tilaa ja aikaa. Varsinkin turvattomasti kiitnyneet alkavat usein reagoida joko pyrkimällä ahdistuneena ja kiihkeästi kohti, ratkomaan tilannetta ja ilmaisemaan monisanaisesti usein ottein miltä tuntuu TAI jäähdyttämään tilannetta viilentymällä ja etääntymällä. Kummassakin lähestymistavassa tarkoitus on ”päästä takaisin turvaan”, saada tilanne rauhoitettua. Monesti se kuitenkin sotkee hommelia entisestään ja saattaa tuoda suhteeseen turvattomuutta.
- Ensisijainen juttu onkin huolehtia oman hermoston rauhoittamisesta. Kun käyttää sisäisen turvan työkaluja, tunneraktioon saa erilaisen tatsin ja tilanteita pystyy näkemään vähän etäämpää ja uteliaammin, läsnäolevammin. Tätä saa ja usein joutuukin harjoitella.
- Kun huomaat ahdistuksen / pelon / kiukun heräävän, opettele ”menemään väliin” itsesi kanssa heti reagoimisen sijaan. Turvattomuus joka triggeröityy saa aikaan pakene-, taistele, tai jäädy -hässäkän joka saa meidät toimimaan ja puhumaan tavalla, joka rystäyttää meissä heränneen turvattomuuden suhteen / toisen päälle.
- Tämä ei haittaa! Tosi paljon voi ja saa korjata niin, että kun saa itsensä rauhoitettua, voi pyytää anteeksi ja avata tilannetta. Turvan myötä tunteitaan oppii kuitenkin säätelemään tavalla, joka auttaa asioiden ilmaisemisessa ja käsittelemisessä tavalla, joka tuo suhteeseen enemmän turvaa.
- Omasta turvattomuusreaktiosta kopin ottaminen on sitä, että valitset lähteä pienin askelein opettelemaan itsesi jeesaamista siellä, missä triggeröidyt. Se voi näyttää tältä:
- Huomaat, että tunne herää – ahdistus, pelko, kiukku, suru, kateus, syyllisyys, häpeä, mustasukkaisuus.
- Hengitä. Sen sijaan, että alat välittömästi räsäyttää tunnetta kehostasi ulos selkäydinreagoiden, hengitys auttaa kannattelemaan tunteen piikkiä. Muutama syvä sisään- ja uloshengitys auttaa. Käy juomassa lasi vettä, liikuta käsiä kiinni ja auki (tai jollain muulla tavalla tuo vähän liikettä kehoon).
- Kun opit hidastamaan pakenemisen, taistelemisen tai jäätymisen reaktiota, hermostosi vähän rauhoittuu. Silloin aivojen etuotsalohko eli tunnesäätelykeskus aktivoituu ja pääset vähän paremmin väliin harkitsemaan, mikäköhän nyt tekisi hyvää. Usein se on jotain hermostoa vielä lisää rauhoittavaa: pieni kävely, venyttely tai jooga, mediteeraus tai muu rauhoittava puuha – aikalisä.
- Kun oma turvasysteemisi (eli parasympaattinen hermostosi) aktivoituu, pystyt paremmin kuulostelemaan, miksi itsessä heräsi mitä heräsi. Mitä tunteita nousi? Katso pintaa syvemmälle – millainen olo sinulle itsestäsi tulee? Mistä tämä muistuttaa? Pääset asioiden ytimeen, kun laitat toisen ihmisen / tilanteen hetkeksi hattuhyllylle etkä mieti mitä hän teki, sanoi, ei tehnyt tai ei sanonut vaan tutkit tilanteesta riippumatta, mitä sinussa herää.
- Tämän myötä pystyt opettelemaan kokemuksesi avaamista toiselle. ”Tiedätkö, mussa alkoi nousta tunne, että mä en ole tärkeä, että musta ei välitetä tai että mun rajoilla ei ole väliä, kun tulit myöhässä”. Tai: ”Me ollaan vietetty niin paljon aikaa yhdessä, että mä huomaankin alkavani pelätä, etten kelpaa tällaisena”. Tai: ”Mussa alkaa nousta kateuden tunteita tai sellaista oloa, etten ole yhtä hyvä kuin sä”. Tai: ”Mä huomaan, että mun resurssit on olleet niin vähäiset, ettei mulla olekaan antaa sulle niin paljon kuin itse toivoisin ja sitten mua alkaa ärsyttää sun toiveet ja tarpeet”.
Turvaa ihmissuhteessa tuo se, että triggeröityessäsi opit validoimaan itse itsellesi omat tunteesi, ajatuksesi ja reaktiosi. Että alat itse ymmärtää itseäsi. Silloin et niiiiin kiihkeästi tarvitse hyväksyntää / turvaa toisen kautta – ja paradoksaalisesti juuri tämä tuo tilaa kummankin osapuolen kokemukselle ja asioiden avaamiselle. Se tuo suhteeseen pikku hiljaa kasvavaa turvaa ja luottamusta. Tästäkin me selvittiin, hyväntahtoisina itsellemme ja toisillemme!
Ja silloin, kun kaikki tämä menee ihan vituralleen, ollaan helvatun triggeröityneitä ja hajalla ja hakataan päätä seinään, ensimmäinen, ihan hyvä steppi on palata sisäisen turvan työkaluihin. Monia asioita voi korjata jälkikäteen vähän rauhoittuneempana. Pyytää anteeksi, avata itseä (ei defensiivisesti vaan ymmärtävästi), ja kuulla toista. Jos suhde on jatkuvaa triggeröityneisyyttä, munankuorilla kävelyä ja ”rysähtämisvaaraa”, voi olla tosi hyvä ajatus hakeutua yhdessä jeesauksen pariin.
Joskus resurssit ovat vähissä; paljon töitä, sairastelua, painetta, uusia haasteita tai seikkailuja – eli elämää tapahtuu – eli systeemissämme on stressiä. Se altistaa triggeröityneisyydelle eli aivojen pelkokeskuksen superaktiivisuudelle. Sekin on luonnollista ja sillekin voi suhteessa tehdä ymmärtäväistä, lempeää tilaa. Mitähän nyt tarvittaisiin, kun on tällaista?
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
