5 keinoa suojata itseä narsistisen kaltoinkohtelun uhriksi joutumiselta

Narsistisella kaltoinkohtelulla tarkoitetaan muun muassa: henkistä väkivaltaa ja muita väkivallan muotoja, alistamista nöyryytystä, halventamista, uhkailua, kiristämistä, pelottelua, sairaalloista kontrollointia, henkisen ja fyysisen vapauden rajoittamista, psykologista manipulointia, normaalien tarpeiden ja toiveiden ohittamista, kylmä-kuuma -kohtelua, uhrin syyttämistä teoista joita kaltoinkohtelija itse tekee, sekä uhrin reagoinnin vähättelyä kaltoinkohteluun.

On tärkeä tiedostaa, ettei narsistisen kaltoinkohtelun tapahtumiseen tarvita kaltoinkohtelijalle diagnosoitua narsistista persoonallisuushäiriötä.

Mitä tietoisempia olemme narsistisen kaltoinkohtelun piirteistä ja mitä enemmän itse itseämme arvostamme, sitä paremmin olemme suojassa tältä hyvin vakavia haittoja aiheuttavalta kaltoinkohtelun muodolta.

 

Seuraavat asiat ovat hyvä suoja ja vahva voimavara narsistisen kaltoinkohtelun uhriksi joutumista vastaan.

1. Muista aina, että sinua pitää kohdella hyvin. Se kuuluu perus- ja ihmisoikeuksiisi.

Hyvä kohtelu tarkoittaa muun muassa sitä, että sinua kunnioitetaan ja arvostetaan omana itsenäsi. Mielipiteitäsi, tarpeitasi ja toiveitasi kuunnellaan ja sinulla on henkisesti ja fyysisesti turvallinen olo toisen ihmisen lähellä.

2. Ole tietoinen siitä kuka olet ja mitä tarvitset ja haluat.

Hyvä itsetuntemus, itsetunto ja itseluottamus suojaavat narsistiselta kaltoinkohtelulta, koska hyvin itsensä tuntevaa ihmistä joka luottaa itseensä ja luottaa siihen, että on riittävä sellaisena kuin on, on vaikea manipuloida.

3. Nimeä tärkeät elämänarvosi ja pidä huolta siitä, että ne toteutuvat.

Narsistisessa ihmissuhteessa on vaarana päätyä elämään vain narsistisen ihmisen/narsistin elämänarvojen mukaan.

Ollessasi tietoinen elämänarvoistasi, asioista, joita ehdottomasti tarvitset voidaksesi hyvin ja pysyäksesi onnellisena ja terveenä (esim. luottamus, rehellisyys ja turvallisuus) on itse helpompi toimia jämäkästi missä tahansa ihmissuhteessa ja sanoa myös se kuuluisa ja niin tärkeä “ei”.

4. Nimeä rajasi ja pidä huolta siitä, että itse kunnioitat ja noudatat rajojasi.

Narsismiin kuuluu olennaisena osana/piirteenä rajattomuus.

“Se mikä on sinun on myös minun, mutta se mikä on minun ei koskaan ole, eikä tule olemaankaan sinun” -sanonta pitää näissä suhteissa hyvin paikkansa.

Narsistisessa suhteessa täytyy pitää kiinni leijonan lailla rajoistaan, eikä sekää kuitenkaan tuo pysyvää toivottua lopputulosta.

On ensisijaisen tärkeää pitää itse kiinni omista rajoistaan sen sijaan, että vaatisi tai pyytäisi sitä jatkuvasti muilta.

5. Älä suostu sulkemaan asioita sisällesi, vaan puhu avoimesti ihmissuhteissasi tapahtuvista asioista.

Avoimuus auttaa käsittelemään esiin tulleita erikoisia tai outoja tapahtumia. Luotettavilta ystäviltä on hyvä kysyä miltä ihmissuhteessasi tapahtuvat asiat heidän mielestä kuulostavat ja vaikuttavat.

Joskus ulkopuoliset näkevät paremmin ja selkeämmin mitä on tapahtunut tai tapahtumassa, koska he voivat katsoa asiaa neutraalimmin.

Erityisesti ihastuminen ja rakastuminen voivat aiheuttaa sen, että vaikka intuitiivisesti näkisimme, kuulisimme ja tuntisimmekin jopa hyvin vakaviakin varomerkkejä, saatamme kuitenkin ohittaa ne varsinkin silloin, jos palkinnoksi on nimetty rakkaus.

TOIMITUKSEN VINKKI: Pidä rajasi, vahvista itseäsi ja huolehdi tarpeistasi

Kiltin voimakortit toimivat rohkaisijana, ajatusten herättäjänä ja lempeänä muistuttajana siitä, että jokainen meistä ansaitsee tulla kohdelluksi arvostavasti.

Kiltin voimakortit ovat Sinulle, joka…

…laitat usein muiden tarpeet itsesi edelle
…kiertelet ja kaartelet, vaikka haluaisit sanoa “ei”
…koet usein tulevasi muiden ihmisten tallomaksi
…opettelet tervettä rajanvetoa
…haluat oppia pitämään myös itsestäsi hyvää huolta.

Tutustu kortteihin TÄÄLLÄ.

Kiltin voimakortit
Kiltin voimakortit -pakka

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image