Mitä jos toinen mitätöi sinua suhteessa?

Mitätöinti ja alistaminen voivat ottaa suhteessa monia muotoja, hienovaraisesta ja passiivisaggressiivisesta suorastaan tökeröön alaspainamiseen. Oli se minkä muotoista hyvänsä, se lähtökohtaisesti tuntuu satuttavalta. Mitätöiminen ei kuulu tasavertaiseseen suhteeseen. PISTE. Asioista voidaan olla erimieltä, mutta toista ihmistä ei ole ok mitätöidä, vähätellä tai häpäistä. TOINEN PISTE.

Jos meillä on lapsuudessa ja elämänkäärella muutoin taustalla mitätöintiä ja hylkäyskokemuksia, olemme herkästi taipuvaisia ottamaan alistuvan roolin. Alistuvasta roolista käsin kuristaa ja olo tuntuu ahtaalta. Silti jokin saa sopeutumaan. 

Mistä mitätöinnissä on kyse?

Lyhyesti siitä, että toinen ei kestä niitä tunteita joita sinä tai kokemuksesi tuo esiin hänessä itsessään. Jos ei kestä jotain itsessään, on helpompi mitätöidä toinen, kuin tehdä omaa itsetutkistelua ja ottaa oma vastuu tilanteesta.

Entä miten toisen mitätöintiin kannattaa suhtautua?

Siten, että se ei kerro sinun viallisuudestasi vaan toisen haastavuudesta kohdata jotain tilanteessa tai itsessään. Yleensä en suosittele sitä, että yrität saada äänesi ja näkökantasi väkisin kuuluviin, useimmat ovat kokeilleet jo monia kertoja. Toki on viisasta kysyä itseltään että MITEN olen yrittänyt tulla kuulluksi, ja omaa viestintää voi koittaa muuttaa, mutta usein jos toinen ei pysty kohtaamaan jotain, ei ole paljoakaan mitä sille voi tehdä. Silloin pidä huolta siitä, että saat tulla muualla kuulluksi.

Miten olla ottamatta toisen alistamista vastaan?

Voit kokeilla ihan kuvitella, että teidän välillä on 3 metrin tila, ja sinä olet omassa tilassasi suojassa. Toisen kommentit saattavat tuntua kurjalta, mut niihin on sellainen etäisyys, ettet päästä niitä verenkiertoosi. Voit vaikka todeta, että huomaan että nyt meidän ei ole viisasta käydä tätä keskustelua ja palataan asiaan kun kumpikin saa tulla kuulluksi. Voit todeta, että ”koemme ja näemme asian eritavoin”. Älä jää vänkäämään turhaan, vaan hakeudu omaan turvalliseen tilaan.


✅Onko elämässäsi ihmissuhde, joka herättää jatkuvasti vaikeita tunteita ja ahdistusta?
✅ Oletko itse luonteeltasi sovitteleva ja koet vaikeaksi ilmaista rajasi?

✅ Tunnetko olosi keinottomaksi tilanteessa?

Online-työpaja vaativista ihmissuhteista (ja miten säilyä järjissään!) pidetään 23.4. klo 17-19. 

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Työpajassa käydään läpi mm.

 🔹Miten käsitellä ahdistusta ja vaativia tunteita, joita suhde herättää

🔹 Mitä ominaisuuksia ns. korkean konfliktin ihmisillä on ja miksi silloin ns. normaali vuorovaikutus on lähes mahdotonta ja mitä voit tehdä sen sijaan

🔹Itsesi suojaaminen ja rajat

Työpajan tiedot

 Aikataulu: Työpaja pidetään 23.4. klo 17.00 – 19.00

 Työpajan hinta: 44 €
 Ilmoittautuminen sulkeutuu 25.4.

Työpajan vetäjä: Lyhytterapeutti ja pariterapeutti Eevi Vuoristo

Työpaja toteutetaan Zoomin välityksellä. Itse ei tarvitse olla äänessä, ja osallistujilta ovat kamerat pois päältä. Keskustella ja kysyä voi chatissa.

Työpajasta tehdään myös tallenne, jos et pääse livenä paikan päälle. Tallenne julkaistaan seuraavana päivänä ja se on katsottavissa kesäkuun 2023 loppuun.

Ilmoittaudu mukaan!

Online-työpaja vaativista ihmissuhteista

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image