Miksi minun on vaikeaa luottaa kumppaniini?

Lähdetään siitä, että luottamushaasteisiin on aina jokin syy. Se mikä tämä syy on, ei ole aina kuitenkaan ihan yksiselitteistä tai helposti tunnistettavaa. Se mikä on kuitenkin varmaa, että luottamushaasteet tuovat suhteeseen ahdistusta, pelkoa ja turvattomuutta. Valitettavasti moni kokee myös häpeää luottamushaasteita, joka ei varsinaiseti auta. Luottamus haasteisiin on siis aina jokin syy ja jos uskaltaudumme pysähtymään elämänhistoriamme kipupisteiden äärelle, voimme löytää aidosti myötätuntoa sitä osaa itseämme kohti, jota on joskus kiintymyksen alueella sattunut.

Reagoimme kukin luottamushaasteisiin hieman eri tavoin. Toisilla kiintymysvaisto ”ylivirittyy” ja tällöin etsii alitajuisesti jatkuvasti vihjeitä siitä, että onko turvassa vai ei. Toisilla taas kiintymysvaiso on enemmänkin kuin ”jäätynyt”,  jolloin on usein tehnyt tiedostamattoman päätöksen siitä, että ei kuitenkaan voi luottaa, ja tällöin usein itseasiassa koittaa välttää kiintymystä ja aitoa haavoittuvaisuutta pitämällä aina pientä etäisyyttä.

Luottamus haasteet tulevat usein seuraavista syistä:

  1. Kiintymyshaavat ja traumat menneisyydessä (lapsuus, aiemmat ihmissuhteet)
  2. Tämän hetken suhteessa oleva epäluottamus johtuen mm. valehtelusta, pettämisestä, mitätöimisestä, emotionaalisesta etäisyydestä, tms.
  3. Kahden edellisen kombinaatiosta

Luottamushaasteita käsiteltäessä ei toimi se, että yrittää vaan tahdonvoimalla luottaa. Voin vannoa, se ei toimi. Luottamusta voi onneksi vahvistaa ja jopa eheyttää, jos se on suhteessa särkynyt, mutta se ei tapahdu ”vain päättämällä”. Se mitä vastustamme, usein vain lisääntyy. Joten aloita hyväksymällä itsesi juuri siinä kohdassa, missä nyt olet. Miten voisit tukea itseäsi syyllistämisen sijaan niillä hetkillä, kun on vaikea luottaa?

Toivon, että kukaan luottamushaasteita kokeva ei syyttäisi itseään. Se tie ei vie mihinkään. On kuitenkin mahdollista tukea itseään pelkojen ja epävarmuuksien läpi, hylkäämättä itse itseään. Sillä lopulta kaikista tärkeintä on se, että sinä et hylkää itseäsi. 

Katso lisää videolta jossa puhun aiheesta laajemmin.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image