Kahdeksan merkkiä siitä, että luovuutesi ja elämänilosi ovat kadoksissa:
- Elämä tuntuu tylsältä, vakavalta ja kaavamaiselta. Et muista, milloin olet tehnyt mitään hauskaa tai spontaania.
- Sitkuttelet jatkuvasti. ”Sitku olen eläkkeellä, kokeilen maalaamista tai lähden reissuun tai kirjoitan sen kirjan…” (etkä sittenkään uskalla ryhtyä toimeen).
- Kun luet hyvän kirjan, mietit, että tällaisen olisin itsekin halunnut kirjoittaa, mutta en osaa. (Tai jos luet huonon kirjan, mietit, että minä kirjoittaisin paremman, jos vain ehtisin.)
- Tunnet olevasi elämässäsi jumissa: yrität päästä eteenpäin, mutta et oikein tiedä minne ja miten.
- Asiat tuntuvat takkuilevan. Et meinaa löytää ongelmiin ratkaisuja.
- Jokainen päivä tuntuu yhtä puuduttavalta kuin edellinenkin (tai vielä puuduttavammalta).
- Vapaa-aika on joko jatkuvaa suorittamista tai nuutunutta sohvaperunana olemista, mutta harvemmin mitään siltä väliltä: rentoa tai innostavaa.
- Tavoittelet kaikessa täydellisyyttä. Sinun on vaikea sietää epätäydellistä ja keskeneräistä. Energia menee näpertämiseen – tai sitten et epäonnistumisen pelon takia uskalla aloittaa sitä, mitä haluaisit.
Kun kaipaat elämääsi jotain uutta ja ihanaa (mutta et oikein tiedä mitä), Luovuuskartta-workshop on sinua varten. Katri Syvärisen ohjaama workshop (la 6.1.24 Zoomissa – tallenne saatavilla) on ihana aloitus uudelle vuodelle. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!
-
Manuela Bosco: Yhteys luontoomme
29,80 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!UUTTA!
Anna itsellesi mahdollisuus -paketti
Alkuperäinen hinta oli: 52,80 €.46,90 €Nykyinen hinta on: 46,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!
Hehkuvan naisen voimapaketti
Alkuperäinen hinta oli: 50,80 €.44,90 €Nykyinen hinta on: 44,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin