“Tee parhaasi, se riittää” on hyvää tarkoittava sanonta, mutta perfektionismiin taipuvaisille ja tunnollisille tuo lause on kompastuskivi. Tunnollinen nimittäin tekee usein yli omien resurssiensa parhaansa. Laittaa itseään likoon enemmän kuin pitäisi. ”Riittävällä” ei ole rajoja, koska ainahan pystyy pikkaisen parempaan, kun oikein yrittää! Ja kun oikein tekee ja tekee, yrittää ja yrittää, on tullut tehtyä liikaa suhteessa omiin voimavaroihin. Väsyy. Uupuu.
Jos tunnistat itsesi tunnolliseksi, ei ehkä kannata tehdä parastaan, koska optimismi johtaa liialliseen tekemiseen ja sitä myötä oman hyvinvoinnin unohtamiseen. Silloin “paras” on jotain, mitä ei koskaan voi saavuttaa. Kuulin tutulta, että hän ei anna koskaan viittä tähteä millekään suoritukselle tai palvelulle, koska aina on olemassa mahdollisuus siihen, että on jotain parempaa. Aina. Paras ei koskaan ole olemassa, se on aina vasta tulossa. Se, että pyrkii tekemään parhaansa, saattaakin tarkoittaa sitä, että sitä ei voi koskaan saavuttaa – mutta sen perässä voi aina juosta, uupumiseen asti.
Jotta tuo helpottavaksi ja lohdulliseksi tarkoitettu sanonta “tee parhaasi, se riittää” voi toimia, täytyy määritellä:
- Mikä on tässä hetkessä paras? (Se ei voi aina kaikissa tilanteissa tarkoittaa samaa!)
- Mikä on riittävä? (Mitkä ovat todelliset resurssit suhteessa oman hyvionvoinnin ja elämän tasapainon säilyttämiseen?)
Olen itse kulkenut (pitkän) matkan tunnollisesta omien rajojen ymmärtäjäksi. Minulle “riittävä” on päätös. Päätän etukäteen, mikä tässä kohtaa näillä resursseilla riittää. Ja sen puitteissa pyrin tekemään parhaani. Nykyään tiedän, että teen parhaani vain oman hyvinvointini säilyttämisen puitteissa – ja sen pitää riittää!
Jos olet jo oppinut, missä rajasi kulkevat eli mikä on “riittävä” ja “paras”, voit hyvin tehdä parhaasi ja luottaa, että se riittää.
Mutta jos olet turhan tunnollinen, kirjaa itsellesi ylös parempi sanonta: “Älä tee parastasi, se on aivan liikaa!”