Pelko syntyy aivojen vanhimmassa osassa: se on siis evolutiivisesti huolehtinut siitä, että ihmiset yhä pötkyttelevät täällä, eivätkä tallautuneet mammuttien jalkoihin ja joutuneet tiikereiden suihin. Kun pelko herää, syntyy hermostollinen jännitys- tai hyytymistila: pakene, taistele tai jäädy. Tuo tila sisältää ihan valtavan määrän energialatinkia jonka saa käyttöönsä, kun kuulee pelon alla olevan tarpeen: TURVAA tänne, kiitos.
Turva ei tarkoita turvarakennelmia, ratkaisuja tai sitä, että tietäisi mistä rahaa tulee lisää, kuinka tässä ihmissuhteessa käy tai miten mä tästäkin liemestä nyt pääsen selkeille vesille. Turvaa tulee itsensä hoivaamisesta ja parasympaattisen hermoston aktivoimisesta. Silloin meidän systeemimme saa viestin: ei hätää, täällä voi relata, meitsi (sisäinen vanhempi meissä / rakkaus itseä kohtaan) ottaa susta (sisäisestä lapsesta) koppia. Tuu tänne beibi, mennään kimpassa. Kun tulee turvaa olla sen kanssa mitä on, pelkoa voi kohdata, sen kanssa voi olla ja voi oppia sietämään elon epävarmuuskohtia. Jos pelon tunnetta väistää on erittäin haastavaa kulkea sydäntä kutsuviin suuntiin, kokeilla uutta, ottaa riskejä ja esimerkiksi päästää toisia syvästi lähelleen.
Turva synnyttää rohkeutta tehdä ja mennä pelon porteista läpi jänskäyksestä huolimatta. Pelko viestii aina siitä mikä on TÄRKEÄÄ ja olennaista. Vaikka se on kuumottava tunne, se on olennainen elossa etiäpäin menemisen kannalta.
Minua eivät inspaa mitkään “pelko tulee egosta ja on rakkauden vastakohta” -dualismiväitännät. Ne kumpuavat oikeastaan suoraan pelosta – joka niin monelle meistä on ollut kielletty tunne. Ei ole saanut olla pieni, pelokas myttykasa tai tulla lohdutetuksi pelosta kumpuavissa räyhäilyissään vaan on pitänyt olla “reipas”. Jäätävää. Pelko on osa kokonaisuutta, tätä kaikkeuttamme, ja sitäkin saa rakastaa. Pelon pelkohan on juuri se, että rakkaus loppuu.
Kun lapsi osoittaa mieltään “uhmaikäisesti” ja hyökyy suorastaan potkynyrkkeilijän lailla päälle, hän kertoo: “Mua pelottaa, tartten turvaa. Oon vihainen, kun oon niin peloissani.” Ja loppujen lopuksi me kaikki olemme tällaisia peloissamme. Opimme ehkä vähän hillitympiä keinoja kuin ne thaiboxing -väläytelmät, esimerkiksi torjuntaa, passiivis-aggressiivisuutta, räyhähtelyä, välinpitämättömyyttä, hyytymistä ja ikuisia mentaaliselityksiä. Mutta meidän sisällämme on pieni henkilö, jonka pahin pelko on, että rakkaus, ilo ja elämä loppuvat. Se onkin pelon viesti: täällä tarvitaan rakkaudellista muistutusta siitä, että joku (aikuinen minä) huolehtii, hoivaa, hellii ja suojaa. Sitä saa aikuisena oppia, jos lapsena on joutunut oppimaan selviytymis- ja puolustuskeinot ja turvattomuus on jäänyt päälle.
Turvattomuus (rakkauden, rakkaudettomuuden, riittämättömyyden, nähdyksi tulemattomuuden ja hylätyksi tulemisen pelot) näkyvät meissä aikuisissa suorittamisena, paahtamisena, piiloutumisena ja itsensä pienentämisenä, besserwisseröintinä, mentalisoimisena ja jatkuvana infon keräämisenä, itsen työstämisenä ja henkistelynä niin ettei voi relata ja olla ei-puristinen ja vaan nauttia elämästä. Höm, been there done that. Relaamisen / sisäisen turvan kautta tuleekin se tunne, että mä saan olla mä. Turvaa saa aikuisena opetella itsensä kanssa, ja sitä voi vahvistaa sisäisen turvansa löytäneen jeesaajan avulla (niin kuin olen itsekin opetellut – sen myötä sisäistä turvaansa oppii syventämään elämän myötä).
Ja nyt jos haluat kuulostella, mitä olisikaan, kun saisit vaan olla sinä – ihana sinä – lämpimästi tervetuloa rakastetulle voimautumiskurssimatkalle, Olet parasta mitä sinulle on tapahtunut -verkkokurssille. 1.6. aukeaa kurssialue ja on käytössäsi elokuun loppuun asti. Milloin vain voi aloittaa ja kurssi sulkeutuu silloin elokuun lopussa. Lisää kurssista ja ilmoittautumisohjeet allaolevan linkin kautta.
Kuva: Unsplash Annie Spratt
