Kenen elämää elät? – Omien arvojen mukainen elämä tekee elämästä sinun näköistäsi

Näin vuoden tullessa päätökseen pysähdyn sen äärelle, olenko elänyt omien arvojeni mukaista elämää tänä vuonna ja millaisia asioita haluan arvojeni pohjalta vaalia ensi vuonna.

Arvoja ja arvojen mukaista elämää pohdimme myös terapia-asiakkaitteni kanssa yhdessä. Suomen mindfulness-instituutin ohjaajakoulutuksessa saan elää mukana jokaisen koulutettavan oman tietoisen arvotyöskentelyprosessin rinnalla.

Monesti päädymme toteuttamaan muiden tarpeita ja toiveita, ja saatamme purjehtia läpi elämän toteuttaen suvun tai vanhempien arvojen mukaista elämää. Valitettavasti tällä on usein kova hinta. Hintana on elämä, joka tuntuu tyhjältä ja pinnalliselta. Arvojen mukainen elämä on oman näköistä elämää. Arvojen mukainen elämä vaikuttaa myös merkittävästi elämän laatuun.

 

Mikä on minulle tärkeää?
Millainen ihminen haluan olla?

 

Näiden kysymysten äärelle pysähtyminen saa elämän tuntumaan merkitykselliseltä. Niiden eläminen teoiksi vaatii kuitenkin sitoutumista siihen, mikä on tärkeää ja kykyä toteuttaa nämä arvot teoiksi. Matkalla kohti arvojemme mukaista elämää kohtaamme usein epämiellyttäviä
itsekriittisiä ajatuksia kuten ”et selviä siitä” tai ”tulet vielä pettymään” tai ”mitä kuvittelet itsestäsi” sekä vaikeita tunteita kuten häpeää, syyllisyyttä, itseinhoa, pelkoa ja epävarmuutta.

Kyky kohdata hyväksyen nämä ongelmalliset ajatukset tietoisesti vain ajatuksina, ei faktoina, auttaa meitä valitsemaan arvojemme mukaisen toiminnan ja valjastamaan arvot teoiksi. Kyky pidellä vaikeita tunteita sallien ne lempeydellä, muuntaa ne mahdollisuudeksi vastaanottaa
myötätuntoa ja kohdella itseä lempeydellä, kannustaen kohti oman näköistä merkityksellistä elämää.

Mindfulness ymmärretään monesti vain hengittelynä eikä ymmärretä sitä valtavaa voimaa, joka tietoisuustaidoissa piilee. Me voimme todella oppia luomaan uudenlaisen suhteen ajatuksiimme ja tunteisiimme ja näin kehittää kykyämme elää omien arvojemme mukaista, merkityksellistä ja täyttä elämää.

 

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan Suomen mindfulness-instituutin kursseille ja ohjaajakoulutuksiin tästä

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image