Eroaminen satuttaa herkimpiä kohtiamme – Nämä 3 asiaa kannattelivat minua oman eroni läpi

Eroaminen saattaa olla ihmisen elämässä yksi kipeimmistä kriiseistä, myös siitä syystä että se aktivoi aiemmat kiintymyssuhdehaavat ja niihin liittyvän kivun. Erokipu on useimmille aivan hemmetin intensiivistä, eivätkä siinä kohtaa ystävien hyvää tarkoittavat neuvot Tinderiin liittymisestä auta.

Ero vetää hyvin haavoittuvaiseksi, se osuu herkkiin kohtiin joissa kysymme: Olenko merkityksellinen? Olenko turvassa? Olenko rakastettava?

Ero herättää usein haastavia tunteita, kuten avuttomuus, suru, pettymys, viha ja mustasukkaisuus. Näitä tunteita ei tarvitse ratkaista eikä kieltää, ne tarvitsevat turvallisen tilan tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tähän saa tarvita tukea ja apua.

Muistan oman eroni keskellä, miten Hämeenkatua silmät itkusta verestäen kulkiessani tunsin olevani maailman yksinäisin ihminen. Kaikki muut näyttivät niin tavallisilta, he menivät tavallisesti töihin ja kauppaan, viettivät tavallisesti juhlapyhiään ja arkeaan. Häpesin tilannettani ja tunteitteni intensiivisyyttä. Ajattelin että minun ”pitäisi” tuntea jotain muuta kuin mitä tunsin.

Onneksi olin jo sellaisessa kohdassa itsetuntemukseni matkaa, että tiesin että tunteiden vastustaminen ja kieltäminen vain satuttaa enemmän. Niinpä päätin sallia itseni tuntea ja samalla harjoittelin sitä, etten lähtisi tunteiden viemänä uskomaan ajatuksien tuomia absoluuttisia tarinoita. Monesti erokivun keskellä huomasin surevani sekä menetettyjä tulevaisuuden haaveita, mutta myös usein itkin ihan rehellisesti äitiä ja isää. Ero aktivoi tunteita syvältä alitajunnasta, jotka olivat peräisin luultavasti jo ajoilta kun omat vanhempani erosivat, ollessani itse noin 2-vuotias. Oli valtavan puhdistavaa surra.

Erotessa alitajunnan portit aukeavat, intensiiviset tunteet huuhtovat läpi usein muitakin elämän aiempia kipeitä kokemuksia. Tämä on sekä arvokasta että rankkaa. Mikä kannattelee sinua läpi tämän ajan?

Minua kannatteli ero prosessin läpi erityisesti nämä 3 asiaa.

1. Päätin tietoisesti selvitä, työstää eroprosessin ja tukeutua minulle tärkeisiin ihmisiin. Eli en yrittänyt selvitä vain yksin.

2. Sitouduin siihen, että teen joka päivä itselleni 3 hyvää tekoa tai asiaa. Jotain joka viesti minulle, että pidän itsestäni huolta. Noista kolmesta asiasta tuli kuin kultainen lanka joka kannatteli ja jopa ajanmyötä lisäsi itsearvostustani.

3. Varasin itselleni 3 iltana viikossa tunnin aikaa surra, kirjoittaa, kuunnella musiikkia, laulaa, tai olla vaan sen kaiken kanssa mitä minussa herää.

Katso alla oleva video jossa puhumme Marika Rosenborgin kanssa eroamisesta ja siitä selviytymisestä.


Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
Hei ihana 🥰! Oletko jo tilannut Hidasta elämää -klubikirjeen? Tilaa nyt ja saat -10% alennuskoodin puotiin!
Tilaa
close-image