”Me tiedämme vain sen, että emme tiedä”, sanoi viisas joogaopettajani.
Meillä ihmisolennoilla on kovin suuri tarve tietää. Tahdomme tietää tulevaisuuden. Tahdomme tietää, mitä siellä tapahtuu. Tahdomme tietää, ketä me itse olemme, ja toisinaan sen vuoksi yritämme sulloa itseämme mitä erilaisimpiin bokseihin ja ahdistumme, kun emme aivan mahdu niihin. Meillä on loputon tiedonhalu, ja mitä enemmän tiedämme, sen turvallisempi olo meillä on.
Kun osaamme tutkia, miettiä, laskea, ja analysoida omaa itseämme, kehoamme tai ympärillämme tapahtuvia asioita, on helppo uskoa vakaasti olevansa kontrollissa, elämä täysin hallinnassa omissa hanskoissa.
Sitten tapahtuu jotakin, joka heittää kaiken päälaelleen, ja hanskat hukkuvat. Toisinaan tuo keikahdus on isompi, toisinaan pienempi. Koostaan huolimatta yhtälailla isosti se järisyttää pakettia. Ja yhtäkkiä, ainoa mikä on varmaa, on epävarmuus.
Tämän hetken maailmanlaajuisen tilanteen vuoksi moni on joutunut pysähtymään epävarmuuden äärelle, minäkin.
Minäkään en tiedä, mitä lähikuukausina tapahtuu.
En tiedä, mihin suuntaan työni kehittyvät.
En tiedä, pysymmekö terveenä.
Minä en tiedä, kauanko tämä erikoinen tilanne kestää.
Kaiken keskellä kissamme karkasi mökillä tuntemattomaan maastoon, emmekä tiedä, löydämmekö sitä.
Kun kuulin joogaopettajani sanat, minua alkoi hymyilyttää. En tiedä tulevaisuudesta, ja ymmärsin, että juuri nyt minun ei tarvitsekaan tietää.
Sillä epätietoisuus antaa minulle mahdollisuuden olla läsnä. Tietämättömyys tulevaisuudesta antaa luvan keskittyä siihen, mitä on nyt.
Läsnäolo ei tarkoita sitä, että jäisi lamaantuneena tuleen makaamaan – tulevaa saa ja on hyväkin suunnitella.
Sen sijaan se voi tarkoittaa sitä, että hiljalleen luopuu tarpeesta yrittää ymmärtää, lokeroida tai kontrolloida – itseään ja elämää. Sitä, että kuiskaa murehtivalle mielelle yhä uudelleen ja uudelleen: kuulen sinut, mutta nyt ollaan tässä, ei huomispäivässä. Sitä, että kohtaa kontrollintarpeen takana olevan tunteen hetki kerrallaan. Kääntyy kohti omaa kehoaan, ja kannattelee itselleen tilaa kokea kaikkea sitä, mitä itsessä on sisällä. Se voi tarkoittaa sitä, että antaa itselleen luvan löytää iloa pienistä yksityiskohdista. Kiitollisuutta siitä, mikä on hyvin.
Lopulta voi kysyä itseltään: voisinko löytää rauhan epätietoisuudessa?
Voisinko keskittyä siihen, mitä aistin? Voisinko hengittää hiukan syvempään? Voisinko nähdä, mikä ympärilläni edelleen luo turvaa?
Elämä on epävarmaa, vain sen me tiedämme. Silti tuon epävarmuuden keskeltä on mahdollista löytää jotakin, mihin luottaa. Jotakin pysyvää. Voimakasta.
Sinä avasit silmäsi tänäkin aamuna. Maa pysyy jalkojemme alla. Viimeisetkin jäät sulavat, muuttolinnut palaavat ja kevät saapuu kuitenkin – se on varmaa. Tuon kaiken voi huomata vain, jos uskaltaa aistia ja hengittää elämää tässä hetkessä, sellaisena kuin se ympärillä avautuu.
Ei sellaisena mitä se oli eilen, eikä sellaisena mitä se ehkä on huomenna – vaan sellaisena, mitä se on nyt.
Ja nyt.
Ja nyt.
Rauhaa epävarmuuden keskellä voi löytää myös joogan ja kirjoittamisen avulla. Tervetuloa osallistumaan Juuret – Löydä rauhaa kaaoksenkin keskellä -koti-workhopiin. Työpaja kutsuu sinut pysähtymään aina läsnäolevan kehosi äärelle – löytämään juuria läsnäolosta sekä liikkeestä sen kanssa. Tarvitset joogamaton/alustan, tyynyn, sekä kynän ja paperia. Lue lisää ja osallistu.
