Usein kuulee sanottavan, että tunteet eivät kuulu työpaikalle. Se on vähän sama kuin sanoisi, että ihmisen jalat eivät kuulu työpaikalle. Tunteet ovat osa ihmistä, ja riippumatta siitä, yrittääkö estää tunteiden näkymisen, ne vaikuttavat ihmisen valintoihin, käytökseen ja sitä kautta muihin. (ks. alla kohdat 1-11)
Tunteet nähdään usein epäasiallisina tai epäaikuismaisina, mutta todellisuudessa vasta aikuisen aivot pystyvät käsittelemään tunteita täyspainoisesti ja tietoisesti. Jos tunnetaitoja ei ole lapsena opetettu, ne on opeteltava aikuisena. Parhaiten niitä pääseekin harjoittelemaan muiden ihmisten kanssa ja tiukoissa tilanteissa – mitä työelämä tarjoilee koko ajan.
Harjoittelu vaatii kuitenkin sen myöntämistä, että tunnetaitoja tarvitaan, koska tunteet kuuluvat ihmiselle ihan joka paikassa ja joka hetki. Työelämän vääristymä tunteita kohtaan on saattanut saada meidät uskomaan, että työelämä on täynnä tunteettomia psykopaatteja, joiden kanssa pitää vain pelata heidän tunteetonta peliään. Mutta ei ole ”heitä”, sillä suurimmalla osalla ihmisistä ei ole luonnehäiriötä. Suurin osa ihmisistä on ”meitä”, jotka ovat vain onnistuneet piilottamaan, kylmettämään tai vastustamaan tunnettaan. Turhaan.
Siihen, miten tunteet ovat olemassa työpaikalla, on monta erilaista tyyliä.
Tässä 11 erilaista tapaa lähestyä tunteita:
1. Tunteen vastustaminen: ”En halua tuntea tunnetta.”
Mitä enemmän tunnetta kieltää, sitä voimakkaammaksi se kasvaa sisuksissa. Tunteen voimistuminen alkaa vaikuttaa sekä kehoon että mieleen. Kun tunnetta painaa alas, se alkaa löytää erilaisia tapoja tulla ulos.
Tunteen vastustaminen johtuu usein siitä, että tunne on niin kipeä tai vaikea, että mieluummin välttelemme kuin kohtaamme ja tunnemme sen. Jotkin tunteet ovat niin syvällä, että olemme oppineet väistelemään niitä niin tehokkaasti, että emme edes huomaa väistelevämme tunnetta. Jos esimerkiksi häpeää itseään, ei halua tulla näkyväksi. Silloin voi olla vaikea puhua muille tai olla huomion valokeilassa. Saattaa olla, että alkaa vältellä tilanteita, joissa joutuisi puhumaan tai voisi saada huomiota. Näin elinpiiri ja mahdollisuudet elämässä alkavat kaventua, kun tunnetta ei halua tuntea.
2. Tunteen kieltäminen: ”En tunne.”
Joskus tunne on niin kipeä, että sen haluaa yksinkertaisesti kieltää. Kieltäminen voi tapahtua tietoisesti, jolloin päättää ohittaa tunteen keinolla millä hyvänsä. Usein kieltäminen tapahtuu myös tiedostamatta, niin, että emme edes huomaa. Olemme hyviä keksimään vaikeiden tunteiden ohituskeinoja. Niitä kutsutaan selviytymiskeinoiksi. Niiden hyvä tarkoitus on auttaa meitä selviytymään. Mutta samalla kun selviydymme, painamme tuskaa takaisin sisäämme. Siellä se sitten porisee painekattilan lailla.
3. Tunteen kylmettäminen: ”Ei tunnu missään.”
Moni huomaa olevansa tunteva ihminen, mutta on oppinut kylmettämään tunteensa – esimerkiksi työpaikalla. ”Käyttäydy kuin aikuinen” tarkoittaa monelle sitä, että tunne viilennetään, jotta voidaan esittää, että ei tunnu missään. Tämä saa ihmisten välit näyttämään ja tuntumaan kylmiltä ja konemaisilta: kuin ihminen tulisi työpaikalle, jättäisi sielun narikkaan, ja jatkaisi robottina päiväänsä. Tunteiden kylmettäminen harvoin tarkoittaa sitä, että tunnetta ei olisi olemassa. Todellinen tunnekylmyys on merkki persoonallisuushäiriöstä.
4. Tunteen epäily: ”Tämä on varmaan tosi epälooginen tai ihan väärä tunne.”
”Onko tämä normaalia?” ”Onko tämä totta?” ”Mistä tämä muka tuli, ei kai näin voi tuntea?” Kun tunne nousee, saattaa tulla epäilleeksi sekä tunnetta itseään että sitä, saako niin tuntea muiden mielestä. Epäily ei anna tilaa tunteelle, vaan yrittää pakottaa sitä ”normaaliksi”. Muista, että kaikki tunteet ovat oikeita ja ansaitsevat tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin ne ovat. (ks. kohta 9)
5. Tunteen naamioituminen: ”Sisällä kihisee, mutta yritän hymyillä ja käyttää oikeita sanoja.”
Jos kokee, että tunne ei saa tulla tunnetuksi tai näytetyksi, usein tunne naamioituu jokinlaiseksi muuksi toiminnaksi. Usein tunne näkyy elekielessä, asenteessa, sanoissa tai rivien välissä. Tunne, joka ei saa tulla näkyväksi, naamioituu hyväksyttäviin muotoihin: kylmään neutraaliuteen, kovaan jämäkkyyteen, tyytymättömään jupinaan tai esimerkiksi ”sihinään”.
Sihinä on kovin yleistä: se on kuin kissojen välistä sähinää hyväksyttävillä sanoilla ja tavoilla. Työelämä on täynnä tunteen naamioimista, ja se tekee usein ihmissuhteista niin vaikeaa: on vaikea puhua siitä, mistä ei puhuta, mutta jonka moni näkee, kokee ja tunnistaa. Kokijan tunne ei katoa naamioimalla sitä, vaan vahvistuu ja vahvistaa kieroa toimintamallia.
6. Tunteeseen reagoiminen: ”Sisällä kuohuu ja se kyllä näkyy.”
Reagoimalla tunteeseen ikään kuin oksennetaan paha olo toisen niskaan. Usein reagoiminen on tiedostamatonta, sillä aivoissa tunnereaktion aikaansaava alue (mantelitumake) aktivoituu, mutta kokijalla ei ole (huomio)kykyä aktivoida tiedostavaa ja rauhoittavaa aivoaluetta (etuotsalohko). (Huom! Omia aivoja voi harjoittaa treenaamalla.)
Tunteeseen reagoiminen on kontrolloimatonta ja nopeaa. Kun tunne nousee, se purkautuu samantien ilman kykyä tulla tietoiseksi, ymmärtää tai säädellä tunnetta. Tämä tuntemisen tapa on varmasti syy siihen, miksi sanotaan, että tunteet eivät kuulu työpaikalle. Mikäli tunteitaan pakkaa, piilottelee ja kieltää, on väistämätöntä, että tunne jossain vaiheessa purkautuu – tavalla tai toisella. Reagoiminen näkyy usein räjähdyksinä, ikävinä sanoina tai arvaamattomuutena. Tunteeseen reagoiminen on vahingollista muille ihmisille, siksi se on varmasti noussut tuntemisen leimaksi.
7. Muiden vastuuttaminen omasta tunteesta: ”Sisällä kiehuu ja se on muiden vika.”
Vastuuttaminen eroaa reagoimisesta siten, että kokija on kyllä tietoinen omasta tunteestaan ja tunnereaktiostaan, mutta aiempien elämänkokemustensa pohjalta päätyy ajattelemaan, että tunne johtuu toisesta ihmisestä, jolloin toisen ihmisen täytyy olla vastuussa myös tunteesta ja sen poistamisesta. Kokija oikeuttaa itsensä lataamaan koko tunnekirjonsa toiselle. Joskus hän saattaa jopa kutsua sitä ”rehellisyydeksi omia tunteita ja itseään kohtaan”.
Kukaan muu ei kuitenkaan koskaan ole vastuussa siitä tunteesta, mikä meissä syntyy. Tunne syntyy aina meissä. Toinen ihminen saattaa olla trikkeri ja hän saattaa jopa tietää, mistä narusta vetää, jotta on vielä enemmän trikkeri, mutta lopulta: tunne on meidän ja me olemme vastuussa siitä. Emme ole vastuussa tunteen syntymisestä, mutta olemme vastuussa siitä, mitä tunteelle teemme ja kuinka sitä käsittelemme.
Olet saattanut huomata, että toisella ihmisellä ei välttämättä synny samassa tilanteessa yhtään samanlaista tunnetta kuin sinulla. Tämä johtuu siitä, että miellä on erilaiset kokemukset elämästä: kipuilemme erilaisten asioiden kanssa. Kukaan ei siis ole vastuussa tunteen syntymisestä, mutta tunteen syntyminen on meille kuin aarrekartta itselle luokse.
8. Tunteen tunteminen: ”Tunnen, koska olen ihminen.”
Tunteen tunteminen on inhimillistä. Se on kaunista, ja siinä on valtavasti informaatiota meistä itsestämme. Se on kuin viestikapula menneisyydestämme – jopa aiemmilta sukupolvilta. Tunnetta tuntemalla voi siis oppia itsestään myös sellaisia sopukoita, joita ei edes muista.
Ihminen ei voi valita, milloin ja millainen tunne tulee koettavaksi. Sen sijaan jokainen meistä voi ottaa tunteen vastaan ja tehdä havaintoja: miltä tunne tuntuu kehossa, millaisia ajatuksia siitä seuraa, millaisia kehollisia reaktioita tunne saa aikaan? Voimme sanoa sisuksissamme tunteelle: tervetuloa, kuulen ja kuuntelen! Tunteen tunteminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien muidenkin ympärillä olevien pitäisi pysähtyä tunteen noustessa.
Kun tunne nousee koettavaksi, se on merkki siitä, että olet elossa ja olet ihminen. Joskus voi olla niin, että on sellaisessa paikassa, että isolle tunteelle ei ole tilaa ja aikaa. Silloin tunteelle voi sanoa: ”Kuulen kyllä, mutta palataanko asiaan uudelleen, kun pääsen tästä tilanteesta.” Tärkeintä on, ettei tunnetta ohita kokonaan.
9. Tunteen tiedostaminen: ”Kun huomaan tunteen, tutkin sitä mielenkiinnolla.”
Kun uskallat antaa tunteen tulla, voit tulla myös tietoiseksi siitä. Voit ensin huomata tunteen, jonka jälkeen voit antaa sen vain olla ja koittaa nimetä tunteen. Pelkkä tunteen nimeäminen jumppaa aivojasi niin, että voit kehittyä tunteidesi kanssa. Sitten voit hengitellä rauhassa kehossa olevaa tunnetta, antaa sen olla ja tutkia sitä kuin salapoliisi. Voit huomata, että tunne saa aikaan ajatuksia, ja kun huomaat ajatuksia, voit sanoa itselle mielessäsi ”ajatuksia” – ja antaa niiden sitten mennä. Saatat huomata, että tunne saa aikaan kehollisia reaktioita, esimerkiksi kyyneleitä. Voit huomata ne, antaa niiden tulla ja olla ja vain hengitellä. Lopuksi voit kiittää itseäsi siitä, että olet antanut itsesi olla Ihminen.
Voit käyttää apunasi 5H-muistisääntöä tunteiden tiedostamisessa: Huomaa, Hyväksy ja nimeä, Hengitä, Havainnoi, Helli.
10. Tunteen näkyminen/näyttäminen: ”Saan itkeä, kun itkettää.”
Tunne voi tulla näkyväksi monin eri tavoin kehossasi. Jännitys voi tärisyttää kehoa, viha saattaa saada punan kasvoille tai suru saattaa tuoda kyyneleet silmiin. Voi olla, että keho reagoi tunteeseen nopeammin kuin mieli. Huomaat olevasi järkyttynyt, surullinen tai pettynyt vasta, kun keho reagoi. Tunne tulee siis yhtä aikaa näkyväksi sekä sinulle että muille. Voit käyttää apunasi silloinkin 5H-muistisääntöä.
Joskus huomaa, että tunne on sisällä niin iso, että ei halua peitellä sen merkkejä: annat vaikka itsellesi luvan pillahtaa itkuun. Käy kuin lapsella, joka on saanut haavan, ollut reipas ja sitten näkee turvallisen aikuisen.
Kun tietää, että on ok tuntea, voi myös tehdä tietoisen päätöksen, että antaa tunteen näkyä kehossa.
11. Tunteen kommunikoiminen: ”Uskallan tuntea, tutkia tunnetta ja kertoa siitä muille.”
Sen jälkeen kun hyväksyy omat tunteensa, uskaltaa tunnustella niitä, nimetä ne ja tutkia tunteitaan kuin salapoliisi, on myös mahdollista oppia kommunikoimaan tunteistaan myös muille ilman tunteeseen reagoimista.
Tämä vaihe on edeltänyt ja edellyttänyt sisäisen työn, jonka apuna on voinut käyttää esim. 5H-mallia: Huomaa, Hyväksy ja nimeä, Hengitä, Havainnoi, Helli. Kun kokee olevansa itse turvassa itsessään tunteen kanssa, siitä pystyy myös keskustelemaan ihan uudella tavalla ja uudella syvyydellä.
Huomaa siis, että tunteen kommunikoiminen ei tarkoita sitä, että oksentaa oman olonsa toisen päälle (ks. kohta 7) tunteen vallassa. Tunteen vallassa ei koskaan pysty käymään järkevää keskustelua, koska tunteen vallassa aivot huutavat hoosiannaa.
