Kun rakastan, otan riskin, että naurat minulle – Voinko luottaa siihen, ettet satuta?

Mitä tarkoittaa että rakastaminen syntyy kunnioituksen, myötätunnon ja luottamuksen yhteistyöstä?

Me kaikki haluamme rakkaudelta niin paljon. Kaipaamme nähdyksi ja kuulluksi tulemista, kosketusta, hyväksyntää, lämpöä. Sitä että saan tulla lähelle ja otat minut vastaan, kun tulen – astun rohkeasti kohti, haavoittuvaisena ja ottaen riskin että naurat avonaisuudelleni. Sille kuka olen.

Ilman kritiikkiä, ilman tuomitsevaa katsetta, ilman puhkianalysointia. Älä yritä ratkaista minua. Anna minun vain tulla, annan sinun vain tulla. Sanojen välissä ja ilman sanoja. Katseessasi olen hetken ehjä. Saan lainaksi ikuisuuden hetkessä.

Tämä on myötätunnon maailma.

Joskus luulemme, että se riittää. Mutta se ei riitä.

Elämme maailmassa ihmisen kehossa, yhteydessä toisiin ja samalla erillisinä. Vaikka suurin osa meistä haaveilee jossakin sielun sopukan mutkassa suhteesta, joka olisi niin turvallinen ja täysi, ettei muuta enää elämässä kaipaisi – suurin osa meistä haluaa silti muutakin kuin palata kohtuun.

Jokainen meistä haluaa olla myös vapaa, kahleeton, ei kenenkään omaisuutta. Toteuttamassa jotain muutakin kuin rakkaussuhdetta.

Joten anna minun olla myös vapaa. Anna minulle tila ja lupa olla pelkäämättä, että syöt minut näkymättömäksi, vangitset minut omaksesi. Sillä omasi haluan olla, mutta en vanki.

Tämä on kunnioituksen valtakuntaa, toiseuden ja erillisyyden huomioimista. Sen ymmärtämistä, ettei nähdyksi ja kuulluksi tulemisen hinta ole oma vapaus.

Erillisyys ja yhteys,  kunnioitus ja myötätunto, ne ovat kaksi vastavoimaa, mutta myös toistensa edellytys. Kumpikaan ei toteudu kauniista, ilman toista.

Luottamusta vaaditaan, että uskallat antautua myötötunnon ja yhteyden maailmaan pelkäämättä, että vapautesi riistetään. Yhtälailla tarvitset luottamusta kun pidät oman tilasi, mutta tarkoituksesi ei ole poteroitua yksinäisyyteen, vaan ainoastaan olla vapaa tulemaan takaisin.

Luottamus on kykyä hyväksyä, ettei sinun rakkautesi – kuten ei sen toisenkaan – ole kiveenhakattua, etkä voi huomisen minäsi puolesta luvata muuta kuin sen, että teet tänään parhaasi, jotta huominenkin olisi kaunis. Luottamusta vaaditaan, kun täytyy rakastaa, vaikkei koskaan voi keneltäkään saada sataprosenttista lupausta, kauppakirjaa ja takuuta siitä, että näin on tästä iäisyyteen.

Tästä syystä rakkautemme ei ole koskaan kivettynyttä, seisahtanutta, tai samea seisova lätäkkö. Se on aina liikkeessä, virtaavaa, alituisessa muutoksessa. Se on puro, meri, toisinaan myrsky. Mutta milloinkaan se ei ole kivettynyt kuoliaaksi.

Kun myötätunto, kunnioitus ja luottamus on tasapainossa olet suhteessa, jossa haavoittuvuutesi kohtaa haavoittuvuutta ja annatte ihmisinä toisillenne taivaan maan päällä.

***

Enemmän myötätunnon, kunnioituksen ja luottamuksen roolista rakkaudessa Keiju Vihreäsalon kirjassa ”Jotta voisin rakastaa – Rakkauden anatomia”. Kirjassa pohditaan, mitä on rakkaus ja tarkastellaan, minkälaiset asiat estävät meitä kohtaamasta toisiamme rakkaudessa. Kirja on ilmestynyt lokakuussa Otavan Hidasta elämää -sarjassa.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: