Tuntuuko sinusta välillä, että elämä on pettänyt sinut? – 7 kysymystä, jotka auttavat sinua eteenpäin

Pitkittyneen kivun tai minkä tahansa muun pidempiaikaisen oireilun kanssa eläminen on usein haastavaa. On luonnollista käydä eri kriisin vaiheita läpi myös silloin, kun sairastuu. Yksi tyypillinen sairastumisen jälkeisen kriisin vaihe on kokea itsensä uhriksi ja jäädä eräänlaiseen kärsimysmoodiin tai -kehään.

Uhrin rooliin liittyy tyypillisesti voimattomuuden ja keinottomuuden tunteita. Sairastunut, uhrin roolissa elävä ei tunne omaavansa riittävästi sisäistä voimaa, tietoa tai kykyä vaikuttaa senhetkiseen terveydentilaansa tai jopa koko elämäänsä. Hän on saattanut luovuttaa vastuun terveydestään ja hyvinvoinnistaan hoitavalle taholle. Tämä on siinä mielessä haitallista, että jos ei koe olevansa itse vastuussa elämästään, se voi ylläpitää sairauden kehää.

Joillakin on vankka käsitys siitä, että hän on – ei vain sairautensa ja geeniensä – vaan myös koko elämän uhri. Elämä on pettänyt hänet, eikä siis ihme, että usein hän kokee kärsimystä kohtalostaan. Uhriuden malli voi lisäksi siirtyä sukupolvelta toiselle tiedostamattomasti ja se voi olla seurausta stressaavista, jopa traumaattisista lapsuuden kokemuksista.

Uhri saattaa hakea syitä kärsimykselleen itsensä ulkopuolelta. Koska vastuu ei ole ollut itsellä, on mahdotonta kohdata itseään totuudellisesti ja tutustua omiin syvimpiin ja kipeimpiin tunteisiinsa. Tämä on kuitenkin tärkein asia uhriudesta vapautumisessa ja oman voiman löytämisessä. Emme kukaan ole vastuussa siitä, mitä meille on esimerkiksi lapsuudessa tapahtunut, mutta aikuisena olemme vastuussa siitä, että annamme mahdollisuuden omalle eheytymisellemme siksi ihmiseksi, joka me aidosti olemme.

Tähän prosessiin tarvitsemme ensisijaisesti myötätuntoa ja anteeksi antoa itsellemme, vaikka se voikin tuntua alkuun yllättävältä vaihtoehdolta. Uhrin rooli kuluttaa valtavasti energiaa, koska uhri ei ole luonnollisessa yhteydessä kehoonsa eikä siihen osaan itseään, josta löytyvät kehon ja mielen viisaat vastaukset ja sisäinen voima. Sisäiseen prosessiin on monilla tarpeen hakea myös terapeuttista apua. Kipujen ollessa kyseessä, terapeutilla on hyvä olla käytössään myös keholähtöisiä menetelmiä.

Kun oppii vähitellen kuuntelemaan omia tunteitaan ja syvimpiä tarpeitaan myötätuntoisesti, on mahdollista päästää irti toivottomuudesta ja keinottomuudesta. Kehon ja mielen kuuntelutaidot auttavat suuntautumaan jokapäiväisen elämän hyviin ja toimiviin asioihin, jotka osaltaan voivat edesauttaa oireiden lievittymistä tai jopa toipumista sairaudesta. Turvallisuuden tunne lisääntyy kohtaamalla keho ja sisäinen kipu rauhan tilassa.

Uhrina oleminen lisää kärsimystä ja kipua. Mikäli huomaa itsessä näitä piirteitä ja ajatusmalleja, on tärkeää alkaa tutkimaan asiaa tarkemmin. Mikä olisi itselle parempi tapa ajatella ja tuntea? Olenko syvimmiltäni uhri ja lopun ikääni esimerkiksi kipukroonikko? Vai olenko ihminen, jolla on oireita ja haastavia tunteita, mutta ne eivät määrittele minua ihmisenä täysin? Kun tietoisesti kääntää ajatteluaan, alkaa nähdä uusia toimintavaihtoehtoja elämässään. En ole yhtä kuin sairauteni, olen paljon enemmän.

Tässä seitsemän kysymyskohtaa oman pohdintasi tueksi:

1.       Jos huomaat, että uhrius ja jatkuva kärsimys täyttävät elämäsi ja kuluttavat voimiasi, millaisia tunteita tämä huomio sinussa herättää? Entä miten kehosi tähän reagoi?

2.       Miten olet joutunut toimimaan uhrin roolista käsin? Millaisia selviytymiskeinoja sinulla on ollut?

3.       Millaisia ajatuksia tarkalleen huomaat omistavasi? Ovatko ne sataprosenttisesti totta?

4.       Jos et käyttäisi sanaa uhri tai mitään synonyymia sille, kuka ja mikä olisit ilman tätä sanaa?

5.       Millaisia voimavaroja tai voimatunteita tarvitsisit, jotta kokemuksesi itsestä voisi muuttua?

6.       Millaista myötätuntoa tarvitset itseäsi ja kehoasi kohtaan?

7.       Mitä asioita sinun on elämässäsi aika hyväksyä?

Ehkä on mahdollista kohdata ja hyväksyä tämä sairaus, tämä kipu. Hyväksyä tämä hetki, jossa juuri nyt elän. Ehkä on mahdollista olla taistelematta, uhriutumatta. Se ei tarkoita samaa, että olisi luovuttamassa. Hyväksyminen ei ole luovuttamista, vaan se voi myös olla aktiivinen tila, jossa voi hakea juuri itselle sopivia vaihtoehtoja. Löytää itsessään jo oleva eheys. (Ote kirjasta Elämää voi aina parantaa).


Artikkelikuva: Anne Toivonen, Instagram: anne_toivonen.

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: