Tasa-arvoisempaa tulevaisuutta kohti

TEPPO_KOLUMNI

Avasin pari viikkoa sitten tv:n aamulla. Oli meneillään Yle:n toteuttama nuorten toimittajaharjoittelijoiden uutisluokan teemapäivä ja yhtenä teemoista oli tasa-arvo. Käsiteltyihin aiheisiin kuului mm. liikuntatuntien lajivalikoima. Useat tytöt toivoivat tanssille ja joogalle enemmän vaihtoehtoja. Yksi haastatelluista pojista kertoi olevansa itse nykytilaan tyytyväinen, eikä häntä häirinnyt tyttöjen lajien suppeus, koska se ei häntä itseään koskettanut.

Pysähdyin miettimään, mitä juuri kuulin. Eikö tässä olekin kiteytyneenä yksi yhteiskuntamme ydinongelmista?

Ympärillämme on lukuisia erilaisia ryhmittymiä, joiden intresseissä tuntuu olevan ainoastaan omat ja itsensä kaltaisten edut. Heitä kiinnostaa vain oman lähipiirin hyvinvointi muista riippumatta. Erityisesti tämä pistää silmiin puoluepolitiikassa.

Tilataidetta, Alppilan lukio, kuva: T.A-M
Tilataidetta, Alppilan lukio, kuva: T.A-M

Suuret ajattelijat eri maailmankatsomuksista korostavat yhteisen hyvinvoinnin merkitystä, välittämistä ja lähimmäisenrakkautta, hyvän jakamista ja heikoimpien tukemista. Sivistykseksikin tätä kutsutaan.

Tiedostan kuuluvani siihen etuoikeutettujen ryhmään, joka on ’tasa-arvoisemmassa asemassa’ kuin monet muut. Keski-ikäisenä, Suomessa syntyneenä, kuukausipalkkaisena, ’vaaleaihoisena’, enemmistökieltä puhuvana ja miehenä voisin porskuttaa vähin äänin eteenpäin omaan tilaani tyytyväisenä.

Lähipiirissäni on paljon kaltaisiani, mutta myös kaltaisteni äitejä, vaimoja, siskoja ja tyttäriä, free-lancereita, pätkätyöläisiä ja työttömiä, erilaisilla ihopigmenteillä syntyneitä, muita kieliä vanhemmiltaan oppineita, seksuaalivähemmistöihin kuuluvia, pakon edessä muuttamaan joutuneita ym.

Voinko minä jättäytyä sivuun, kun heitä kohdellaan kaltoin? Naurattaako minua, kun Ylioppilaslehden toimittajat lähettävät dildon seksuaaliterapeutille? Listaa olisi helppoa jatkaa pitkään. Riittääkö reaktiokseni se, että klikkaan vihastuneen hymiön facebookissa?

Omatuntoni sanoo EI!

Kaikki alkaa tietysti huomioimisesta. Jos alat liikenteessä kiinnittää huomiotasi hopeanharmaisiin autoihin, huomaat niitä pian ympärilläsi paljon.

Jos vain alamme arjen pienissä asioissa tarkkailla tasa-arvoisuutta, tulemme nopeasti yllättymään. Pienet ajatukset edeltävät suuria ajatuksia, pienet teot suuria tekoja.

Omassa päätyössäni orkesterimuusikkona työpaikan saaminen on lähtökohtaisesti tehty mahdollisimman tasapuoliseksi. Soittajien työnhaku tapahtuu koesoittotilanteissa ainakin alkuvaiheessa sermin takaa ja anonyymisti. Ainoastaan kuulokuvan perusteella päätetään jatkoon pääsevät.

Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi tehdä kaikkea. Tasa-arvo tarkoittaa tasaveroisia mahdollisuuksia valita, riippumatta sukupuolesta, sukutaustasta, maailmankatsomuksesta, ihon sävystä tai äidinkielestä sen enempää kuin vaikkapa ruumiin rakenteesta, hiusten pituudesta tai silmien väristä.

Tasa-arvon toteutumiseen on vielä matkaa, mutta leikitäänpä hetki ajatuksella: mitä jos keikauttaisimme kokeiluluonteisesti puoleksi vuodeksi nykytilanteen peilikuvakseen? Mitä tapahtuisi ja miltä se tuntuisi?

Hallituksessamme ministerijako on nyt (naiset ensin) 5–9, Helsingin yliopiston hallituksessa 5–8, Tampereen yliopiston hallituksessa 6–5, Turun yliopiston hallituksessa 5–5, viimeisissä eduskuntavaaleissa valitut 83–117 ja ehdokkaat 845–1301.

Samat tiedot prosentteina, naisten osuus:

Hallituksen ministerit 36 %

Helsingin yliopiston hallitus 38%

Tampereen yliopiston hallitus 55%

Turun yliopiston hallitus 50%

Eduskuntaan valitut 42%

Eduskuntavaaliehdokkaat 39%

Tasa-arvoasiaa edistäessään vähemmistön edustaja ottaa aina riskin leimautumisesta. Olen kuullut lukuisilta ystäviltäni käsittämättömän tuntuisia tarinoita mitätöinnistä, pelottelusta, vähättelystä ja uhkailusta. Jos pelissä on ura ja toimeentulo, kynnys puolustautumiselle voi helposti nousta liian korkeaksi.

Tässä kohtaa aktiivinen ja syrjittyä aidosti ymmärtävä ulkopuolinen voi olla tärkeä tiedon välittäjä. Tutkiva journalismi ja toimittajien lähdesuoja ovat edelleen tarpeen.

Elena Mindru Third Stream Project. Kuva: Marko Kirsi & April Jazz Festival
Elena Mindru Third Stream Project. Kuva: Marko Kirsi & April Jazz Festival

Huhtikuun viimeisen viikon aikana kävin monissa kulttuuritapahtumissa. Tajusin vasta jälkeenpäin, että näistä itselleni suurimmat taiteelliset elämykset liittyivät taustoiltaan jollain tapaa maahanmuuttajuuteen.

April Jazz -festivaalilla kuulin häikäisevän taitavaa ja innovatiivista Elena Mindrua yhtyeineen levynjulkaisukonsertissa Sello-salissa. He olivat myös tilanneet useilta nuorilta säveltäjiltä upeita uusia kappaleita. Levy Quartphonic löytyy tästä linkistä ja iTunes-linkistä.

Maija Linkola, Laura Airola, Elena Mindru, Atte Kilpeläinen, ja Samuli Peltonen. Kuva: Marko Kirsi & April Jazz
Maija Linkola, Laura Airola, Elena Mindru, Atte Kilpeläinen, Sampo Kasurinen ja Samuli Peltonen. Kuva: Marko Kirsi & April Jazz

Musiikkitalossa Helsingin kaupunginorkesteria johti lapsena Suomeen muuttanut Dima Slobodeniouk. Beethovenin Eroica-sinfonian esitys oli yksi parhaista koskaan kuulemistani.

Dima Slobodeniouk, kuva Marco Borggreve
Dima Slobodeniouk, kuva Marco Borggreve

Vappuaattoiltana koin valtavan kokonaistaiteellisen elämyksen Sonya Lindforsin mykistävän upean tanssiteatteriteoksen Noble Savage -esityksessä. Virtuoosiselle osaamiselle pohjautuva koskettava teos vangitsi yleisönsä ja haastoi minutkin kyseenalaistamaan omat motiivini ja kantani. Zodiakin tuottaman teoksen kaikki esitykset ovat myyneet Kaapelitehtaan Pannuhallin täyteen, eikä ihme.

Julian Owusu, Deogracias Masomi, Esete Sutinen, Ima Iduozee, Amira Khalifa, Sonya Lindfors. Kuva: Sanna Käsmä, tuotanto: Zodiak – uuden tanssin keskus & Sonya Lindfors

Varmistamalla resurssien ja mahdollisuuksien jakautumisen tasa-arvoisemmin, voimme saavuttaa rikkaamman ja monimuotoisemman kulttuurin ja yhteiskunnan. Silloin voittavat kaikki. Paras osaaminen voi päästä esiin lähtökohdistaan riippumatta.

Koen velvollisuudekseni havainnoida ja reagoida, pyytää, kehottaa ja tehdä näkyväksi.

En halua enkä voi enää sanoa: ”ei kuulu mulle, ei kosketa minua”. Toivottavasti et sinäkään.

Tasa-arvo kuuluu kaikille!