Se, mitä me sanomme lapsillemme, on se, mitä he myöhemmin sanovat itselleen – 4 suurinta lahjaa lapselle tai nuorelle

Rakkaus ja rajat ovat kasvatuksen kaksi tukipilaria, jotka varmasti jokainen meistä vanhemmista on kuullut. Mitkä ovat sinun tukipilarisi kasvatuksessa? Lähdin pohtimaan, miten auttaisin lasta ja nuorta vahvistamaan omaa voimaansa ja päädyin neljään tukipilariin, joiden varaan olisi hyvä rakentaa.

1. Hyväksynnän voima on valtava. Temperamenttitutkimuksissa on todettu, että temperamentti ei lopulta ohjaa sitä, millainen lapsesta tulee, vaan tärkeää on se, että vanhemmat hyväksyvät hänen ominaisuutensa. Jos lapsi tai nuori saa tunteen siitä, että hän tulee nähdyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin hän on, hän saa perustan, jonka hän tarvitsee voidakseen hyvin, löytääkseen omat vahvuutensa ja käyttääkseen niitä.

Meille vanhemmille ei aina ole helppoa kasvattaa ja ymmärtää herkkää, sisäänpäin suuntautunutta lasta, jos olemme itse ulospäin suuntautuneita. Tai urheilullisen vanhemman voi olla vaikea ymmärtää taiteellista lastaan, jota kiinnostaa enemmän runojen kirjoittaminen kuin jääkiekkokaukalo. Silloin meidän on hyvä muistuttaa itseämme siitä, mikä on kaikkein tärkeintä ja palata kerta toisensa jälkeen muistuttamaan itseämme hyväksynnän voimasta.

2. Läsnäolo on tärkein lahja, jonka voimme lapselle tai nuorelle antaa. Olemalla aidosti läsnä voimme osoittaa lapselle, että hän on tärkeä ja arvokas. Sen kertominen ei ole niin tärkeää kuin teot. Me voimme läsnäolon teoilla osoittaa lapselle tai nuorelle, että aika hänen kanssaan on arvokkaampaa kuin työasiat, joiden parissa saattaa mennä helposti koko ilta.

Aina läsnäolon määrälläkään ei ole niin paljon merkitystä kuin laadulla. Kyky olla läsnä toiselle on tärkeää varsinkin niissä arjen pienissä hetkissä, kun lapsi tai nuori kertoo päivästään. Osoita aitoa kiinnostusta hänen tekemisiinsä tekemällä lisäkysymyksiä siitä, mitä hänelle kuuluu ja millainen päivä oli ja kuuntele oikeasti – ilman tarvetta tehdä mitään muuta. Kyllä se nuori kuuntelee, vaikka hänellä olisi puhelin kädessä ja luurit päässä. Älä luovuta, vaan kysy, kiinnostu, kuuntele, kannusta ja kiitä.

3. Lapsen tai nuoren, joka ymmärtää itseään ja tunteitaan ja hyväksyy itsensä ja tunteensa osana ihmisenä olemista, on helppo löytää omat vahvuutensa ja ottaa ne käyttöön. Lapsi ja nuori voi myös oppia tiedostamaan päässään viliseviä ajatuksia ja ymmärtämään, että jokaista ajatusta ei tarvitse uskoa. Lapsi ja nuori voi jopa oppia väittelemään niiden ajatustensa kanssa, jotka eivät ole hyödyllisiä, terveellisiä tai totta.

Kun tyttäreni oli kahdeksanvuotias, kuulin hänen soimaavan omaa ulkonäköään. Juttelin hänen kanssaan asiasta ja kehotin häntä kyseenalaistamaan tämän ajatuksen. Kysyin, miltä hänen ystävästään mahtaisi tuntua, jos tyttäreni soimaisi hänen ulkonäköään noin. Kahdeksanvuotias osasi jo kertoa, että ystävä tulisi surulliseksi sellaisista kommenteista.

Jatkoimme keskustelua siihen, että miksi kukaan haluaisi puhua itselleenkään noin rumasti ja aiheuttaa itselleen surullista mieltä. Tyttäreni ymmärsi hyvin nopeasti, että kaikkia ajatuksia ei tarvitse uskoa, ja ajatuksillamme on vaikutus meihin. Sen jälkeen en ole enää kuullut, että hän moittisi ulkonäköään. Tosin murrosikä on vielä edessä, joten saa nähdä miten käy. Me mallitamme, sanoitamme ja nimeämme tunteita ja niihin suhtautumista jo ihan pienen lapsen kanssa. Puhuthan siis myös itsellesi kauniisti ja arvostavasti.

4. Se, mitä me sanomme lapsillemme, on se, mitä he myöhemmin sanovat itselleen. Kun me vanhemmat käytämme tylyjä ja arvostelevia sanoja, lapset alkavat olettaa, että arvostelu on hyödyllinen ja tarpeellinen itsensä motivointiväline.

Monet meistä muistavat varmasti tylyjä ja arvostelevia kommentteja lapsuudestamme, kuinka ”sinusta ei tuolla menolla tule yhtään mitään” tai ”miten on mahdollista, että tyrit taas”. Tämä on surullista, mutta inhimillistä. Vanhempien oma pelko lapsensa pärjäämisen puolesta paistaa läpi tällaisesta puheesta. Mutta entä jos motivaatio lapsen kasvattamisessa ei olisikaan pelko, vaan rakkaus?

Entä jos me antaisimmekin heille tukea ja lohtua kontrolloimisen ja kritisoinnin sijaan? Entä jos puhuisimme heille, kuten olisimme toivoneet itsellemme puhuttavan? Totta kai rakentava, kunnioittava palaute on tärkeää, mutta voimme antaa palautetta käytöksestä sen sijaan, että arvostelemme henkilöä: ”Sinä olet ilkeä” on aivan eri asia kuin ”nyt käyttäydyit ilkeästi toista kohtaan, ja hänelle tuli siitä surullinen mieli. Mitä voisit tehdä?”.

Harvalla meistä on vanhemmat, jotka ovat osanneet tukea ja kannustaa juuri oikealla tavalla ja antaa loistavat eväät ja tunnetaidot elämää varten – mutta ikinä ei ole liian myöhäistä. Voit koska tahansa ottaa oman sisäisen lapsesi syliisi ja kertoa hänelle, että hyväksyt hänet juuri sellaisena kuin hän on, antaa aikaa ja rakastavaa huomiota ja alkaa muuttaa omaa sisäistä puhettasi myötätuntoisemmaksi ja kunnioittavammaksi. Sillä tavoin löydät omat vahvuutesi ja pystyt hyödyntämään niitä pää pystyssä – olematta liian huolissasi siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat.

 

Lähteenä käytetty: Brainstorm, Nuoruuden aivomyrskyn voima ja merkitys. (Daniel Siegel).


Lämpimästi tervetuloa mindfulness-kurssille vahvistamaan omaa voimaasi tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: