Läheisriippuvuus on monisyinen riippuvuusvyyhti. Sen ydintä kuvaa se, että toinen ihminen on saanut vallan siitä, kokeeko riippuvainen olevansa turvassa ja hyväksytty.
Usein läheisriippuvassa suhteessa on kaksi ihmistä, joiden säröt osuvat kipeästi yhteen. Toinen oikeuttaa, toinen alistuu. Toinen kontrolloi, toinen menee impulssiensa mukana. Toinen kantaa vastuuta liikaakin ja toisen olisi syytä kantaa enemmän, alkaen omasta itsestä. Nämä ovat tietysti vähän mustavalkoisia esimerkkejä, mutta ehkä niistä saa käsityksen että molemmilla on osansa.
Läheisriippuvainen valitsee kumppanikseen usein ihmisen, josta alun huuman jälkeen paljastuukin pian jotain muuta, mitä ajatteli. Ehkä kumppani onkin itse riippuvainen. Tai muuten psykologisesti kypsymätön, joka ei ole kiinnostunut kypsymään. Kaikissa meissä on epäkypsyyttä enemmän tai vähemmän, sitäkin on ihmisyys. Mutta sellaisessa suhteessa jossa epäkypsyys on halutonta kasvulle ja eheytymiselle, on varsin vaikea olla. Siellä on suhteen sisällä hyvin yksin.
Läheisriippuvainen usein odottaa ja odottaa, että kumppani muuttuisi. Viimein ottaisi vastuun. Viimein raitistuisi. Viimein käsittelisi menneisyyden mörköjä. Että viimein saisi itse suhteessa sitä, mitä kaipaa.
Läheisriippuvainen kaipaa turvaa, ihmistä, jonka kanssa saisi itse kenties korvattua omia lapsuuden vaillejäämisiä. Läheisriippuvainen on alitajuisesti jäänyt kiinni ajatukseen, että turvaa ja läheisyyttä olisi tarjolla, kunhan toinen vaan muuttuu. Hän ei näe, että lähes aina se, johon riippuvuus kohdistuu, on usein tasavertaiseen ja aikuiseen suhteeseen valtaosan ajasta kykenemätön. Koska hän on itse riippuvainen, tai ehkä hänellä on mielenterveyden ongelmia, tai on jollain muulla tavalla jäänyt kypsymättä turvalliseksi aikuiseksi. Jos toimintaa ohjaa kapinoiva haavoittunut lapsi, ei se lapsi pysty tarjoamaan toiselle turvallista, tasavertaista suhdetta.
Läheisriippuvaisessa suhteessa on kaksi aikuista lasta. Hyvin usein toiseen projisoidaan lisäksi oma vanhempi. Tämä kuvastaa hyvin miten alitajuisen kipeästä kuviosta on kyse. Eikä tämä ole mitenkään harvinaista. Läheisriippuvuus ei ole vaan alkoholistien ja heidän puolisoidensa keskuudessa tapahtuva ilmiö. Sitä on ihan tavallisilla, kaikissa asemissa ja ikäluokissa olevilla ihmisillä.
Läheisriippuvaisille suhteille on tyypillistä:
- Suhteissa epätasa-arvoinen valta-asema (taloudellisesti, emotionaalisesti, seksuaalisesti,yms)
- Toinen odottaa toisen muuttumista ja yrittää saada toista ”paranemaan”
- Läheisriippuva on kiinnostuneempi riippuvuuteensa kohteensa elämästä kuin omastaan
- Ahdistuksen, avuttomuuden ja jumissa olon tunteet
- Rajattomuus, läheisriippuvainen ei ilmaise rajojaan tai sitten niitä ylitetään ilmaisusta huolimatta
- Tunne yksinäisyydestä ja kaipuu, että toinen viimein näkisi, miten paljon läheisriippuva tekee
- Läheisriippuvainen säätelee omia menojaan riippuvuutensa kohteen mukaan
- Jatkuva tarkkailu: Missä tunnetilassa riippuvuuden kohde on? Onko se uhaksi?
- Univaikeudet, heräily, painajaiset, ahdistuneisuus
Läheisriippuvuudesta toipuminen on iso, kiperäkin tie, kuten mistä hyvänsä riippuvuudesta toipuminen. Se mikä tästä tekee haastavaa, on se että riippuvuuden kohteena on toinen ihminen. Usein hyvin rakas sellainen.
Läheisriippuvuudesta toipumisesta voit lukea TÄÄLTÄ, mutta ennen sitä vielä tärkeä asia. Läheisriippuvuus vie paljon aikaa, energiaa ja elämänvoimaa. Se estää läheisriippuvaista näkemästä itseään. On ihan oleellista kysyä: Mitä minä en huomaa, kun keskityn niin toisen elämään/ toipumiseen?
Läheisriippuvaisen toipumisessa oleellista onkin kääntää katse itseen. Kuka minä olen, ihan minuna? Entä mitä minä kaipaan?
Läheisriippuvaista ohjaa kipeä ehdollistuma, että turvallisuuden tunne on kiinni toisessa ihmisessä. Siksi toipumisessa on tärkeää alkaa löytämään turvaa elämästä ja tasavertaisista ihmissuhteista. Siinä kestää. Ja luultavasti tulee vieroitusoireita. Luultavasti täytyy itkeä, ehkä jopa saavikaupalla.
Olen hävennyt valtavasti läheisriippuvuuttani. Uskoin, että minun olisi täytynyt tiedon ja tahdon voimalla pystyä toimimaan toisin. Häpesin minussa herännyttä tarvitsevaa, pelokasta lasta. Ja juuri se osa minussa huusi turvaa, suojaa ja aikuista rinnalleni. Minun täytyi itse alkaa suojelemaan tätä hätääntynyttä lasta itsessäni ja sallia sen olemassaolo. Vertaistuen ja terapian avulla sain myös kokea, että en todellakaan ollut ainoa. Häpeä pahimmillaan vain vahvistaa riippuvuutta.
Hyvin usein läheisriippuvaisen kohteella on todellisia ongelmia. Jos hän ei itse lähde ongelmia kohtaamaan, ei kukaan muu voi sitä hänen puolestaan tehdä. Läheisriippuvaisen on kohtuullista odottaa, että myös toinen ottaa esim. alkoholismista, työnarkomaniasta, mielenterveyden ongelmasta (joita on ihan tavallisilla ihmisillä) tai mistä hyvänsä toipumisestaan itse vastuuta. Muutoin suhteesta on mahdotonta kasvaa tasavertainen ja turvallinen suhde.
