Tunteet, väylä parempaan itsetuntemukseen

Tunteet ovat tietoa itsestämme. Ne ovat sielun peili, joka resonoi niin ulkomaailman kuin sisäisten prosessiemme kanssa. Suhtautuminen tunteisin vaihtelee ihmisten välillä. Se, kuinka koemme tunteet, johtuu pitkälti kahdesta asiasta: mitä olemme oppineet tunteista ja niihin suhtautumisesta kasvaessamme aikuiseksi sekä temperamentistamme eli siitä, kuinka herkkä hermosto meillä synnynnäisesti on suotu. Myös elämän aikana koettu stressi ja traumaattiset tapahtumat vaikuttavat siihen, kuinka herkkiä olemme tunteiden vaikutukselle. Tutkimuksista tiedetään kuitenkin, että vaikeiden tunteiden hyväksymisen taitoja voi opetella vielä aikuisenakin. Emme ole menneisyytemme vankeja.

Tunteet ohittavat helposti faktat päätöksissämme. Selitämme kuitenkin usein tunteisiin perustuvia päätöksiämme järkisyillä. Teemme sen osittain tiedostamattomasti, emme mielellämme leimaudu fiilisten tuuliviiriksi.

Tunneihminen on määritelmä, jolla kuvataan ailahtelevaa ihmistä, vaikka se usein kuvaa ennemmin henkilöä, jonka tunteet näkyvät ulospäin. Useat ihmiset osaavat peittää tunneprosessinsa tyynen naamion taakse, ja antaa vaikutelman siitä, että homma on hanskassa ja asiat järjestyksessä. Ajatellaan, että vakaa ja asiakeskeinen henkilö tietää paremmin, mitä on tekemässä. Näin voi ollakin, mutta ei itsestäänselvyys se ei ole milloinkaan. Tunteet ohjaavat pääsääntöisesti meitä kaikkia, mutta herkkyys kokea ja ilmaista niitä vaihtelee.

Jos haluat tutustua itseesi paremmin, tutustu tapaasi tuntea.

Pohdi, mitkä ovat sinulle tuttuja ja helppoja tunteita ja onko joitain, jotka ovat vieraampia sinulle. Mitä paremmin tunnet itsesi, sitä helpompi sinun on olla myös muiden kanssa. Myös parisuhteessa on tärkeä olla tietoinen toisen tunteista. Tie toisen tunnemaisemaan löytyy varmemmin puhumalla, mutta läheisyyteen tarvitaan muutakin kuin sanoja. Kuinka sinä osoitat rakkautta ja hyväksyntää toista henkilöä kohtaan? Toivottavasti et jätä sitä toisen arvauksen varaan.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image