Muumeissa on tarina näkymättömästä Ninnistä. Ninni oli ehkä ihan tavallinen tyttö. Häntä hoiti täti, joka oli sarkastinen ja inhottava. Pikkuisesta tytöstä tuli ilkeilyn vuoksi näkymätön. Me kaikki tarvitsemme pienestä pitäen silmiä, jotka sanovat, että olet ihana, rakastettu ja hyväksytty.
Noiden silmien kautta on mahdollisuus kasvaa ihmiseksi, joka rakastaa ja hyväksyy itsensä. Aina tuossa on puutteita, mutta noin suunnilleen se menee. Myöhemminkin voi mennä jotain vinoon; esimerkiksi koulukiusaaminen ja kaltoin kohtelu parisuhteessa tai työpaikalla voivat vavisuttaa ihmisen olemusta sen perustuksia myöten. Toki lapsuuden vahva pohja on turvana silloinkin.
Kysymys on tarpeista ja tunteista, ehkä jostain muustakin. Jos tarpeitamme ei lapsuudessa huomioida, jäämme perustavanlaatuisesti jotain vaille. Puhutaan tunnelukoista, jotka syntyvät vaille jäämisen seurauksena. Ninni ei saanut lupaa omille tunteilleen ja muuttui näkymättömäksi. Näkymättömyys on suojautumis- ja selviytymiskeino.
Näkymätön toisille
Jos on lapsuudessa joutunut kokemaan sitä, että on näkymätön, saattaa aikuisenakin päätyä paikkoihin, joissa saa kokea tuota samaa.
Ihmismielen on taipumus löytää ne olosuhteet, jotka ovat vanhastaan tuttuja ja turvallisia. Tunnelukkojen, sisäisten tuntosarvien, avulla ihminen suunnistaa kuin vaistonvaraisesti niiden ihmisten läheisyyteen, jotka vahvistavat tunnelukkoja ja kertovat tuttua lapsuuden tarinaa.
Eikä se ole kenenkään syy, kun ei tiedosta, ei pysty valitsemaan toisin. Miten ihmeessä löysitkin puolison, joka ei näe, ei kuule eikä välitä tarpeistasi? Miten ”sattumalta” sait töitä paikasta, joka ei välitä yhtään siitä, mitä tunnet? Koska on sinun vuorosi loistaa?
Näkymätön itselle
Kun on näkymätön toisille, on varmasti sitä myös itselleen. Näkymättömänä tulee piileskeltyä vähän kuin peiton alla pimeässä. Tekisi mieli tulla peiton alta pois, mutta kun ei uskalla. Joskus tarvitaan joku juttu, joka pakottaa peiton alta pois. Juttu voi olla pimeyteen kyllästyminen tai ihminen, joka näkee ja ottaa todesta.
Näkymättömälle äärimmäisen vaikeita ovat tilanteet, joissa joutuu olemaan hetkellisestikin näkyvä; esiintymistilanteet, näkyvänä olemisen hetket voivat olla kammottavan jännittäviä ja voimia vieviä. Paljastumisen pelko vaivaa ja olo on tuskallisen epämukava. Kysymys on häpeästä, josta voisi puhua myös arvottomuuden, vääränlaisuuden tai kelpaamattomuuden kokemuksena.
Näkymättömän on usein hyvin vaikea tunnistaa omia tunteitaan ja tarpeitaan. Monesti näkymättömyyteen taipuvainen ei yhtään tiedä, mitä haluaa eikä osaa tehdä elämäänsä koskevia pieniä eikä isoja päätöksiä. Hänelle on tärkeää tehdä oikein ja niin kuin kuuluu tehdä. Varmuuden vuoksi tulee tehtyä paljon ja aika paljon liikaakin.
Miten tulla näkyväksi?
Näkyvyys on omien tarpeiden ja tunteiden tiedostamista ja niiden kuuntelemista. Matka omaan ytimeen on omiin tunteisiin ja tarpeisiin tutustumista; avoimuutta ja rohkeutta niiden äärellä.
Hiirenaskel kerrallaan on mahdollista tutustua todelliseen itseen. Matkalla omaan ytimeen voi joutua suremaan, vihaamaan ja kaikkea muutakin ikävää. Tiedän, miten paljon työtä ja rohkeutta näkyväksi tuleminen vaatii, mutta kyllä se kannattaa ja palkitsee – näkyvänä ei tarvitse niin kovin paljon tuijottaa toisten silmistä heijastuvaa hyväksyntää tai sen puuttumista.
Kuva: Mika Wallasvaara
Kurkkaa kirja:
