Lakkaa yrittämästä muuttaa itseäsi ja katso mitä tapahtuu

Kyllä, uskon että on hyvä ja viisasta työstää itselle kipeitä asioita

Ja kyllä, uskon että halu muuttaa itselle tuhoisia käytösmalleja on sekä tervettä että tarpeellista.

MUTTA, siitäkin että yrittää muuttua, voi tulla uusi vankila. Tällöin muutosta yritetään tehdä sen alitajuisen ajatuksen ohjaamana, että kun muutun, kelpaan viimein.

“Hyväksyn itseni vasta kun olen päässyt eroon tästä vihasta”

“Kunhan lopetan tämän kontrolloinnin, olen ok”.

Tästä seuraa uusi kehä, jossa yritämme kyllä hyvin aikein muuttua, mutta yritämme sitä tuomitsemisesta ja riittämättömyydestä käsin.

Jokaisella meistä on haasteita, varjoja ja ei niin kauniita tapoja toimia. JOKAISELLA. Ja tiedätkö mitä. Kaikista ei välttämättä pääse koskaan eroon.

Kyse ei olekaan siitä, että jostain osista itseään on päästävä eroon, vaan siitä, että hyväksyy ne myös osaksi itseään ja elämää. Se on kokonaisuutta. Se ei ole sitä, että jos minussa on varjoa, minussa ei voisi olla valoa.

Aloin löytää rohkeutta irroittaa addiktiostani vasta kun koin, että tulin hyväksytyksi myös sen kanssa. Kukaan ei koettanutkaan viedä sitä minulta.

Olla siellä missä todella on ja hyväksyä se. Siellä asuu inhimillisyys. Ja siellä missä asuu inhimillisyys on tilaa.

Mitä se olisi, jos lähtisi siitä että on hyväksyttävä ja arvokas, kaikkineen. Kaikkine raadollisuuksineenkin?

Se voi tuntua järjenvastaiselta, tiedän. Jos itsesi tuomitseminen olisi auttanut sinua muuttumaan, se olisi jo tapahtunut.

Saat olla juuri siellä missä olet.

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image