Suurin yksittäinen asia, jonka säännöllinen henkinen harjoitus elämääni on tuonut, on luottamus. (Sitoutuminen, tietoisemmaksi kasvaminen, intuition voimistuminen, tunteminen…tulevat vasta sen jälkeen.)
Joogaharjoittelu ei ole tehnyt elämästäni zeniä, minusta neutraalia tai taannut mielenrauhaa tilanteessa kuin tilanteessa. Mutta luottamus elämää kohtaan antaa jokseenkin kaikelle merkityksen. Se kantaa vaikeampien hetkienkin yli, eivätkä vastoinkäymiset muserra. Osaan ja uskallan nousta ylös kaaduttuani.
Joskus pettymysten tai epäonnistumisten hetkellä ulos pulppuaakin nauru: näin minä pusken universumin tahtoa vastaan. Mikä minä olen universumin keinoja arvioimaan, tiedänkö muka paremmin? Mitä jos vain antautuisin ja ottaisin elämän kaikkine sävyineen vastaan?
Kaikkeudella on myös suurta huumorintajua.
Joskus tapahtuu juuri se, mitä eniten pelkään ja joudun taas harjoittelemaan kontrollista luopumista. Pienessä mittakaavassa vaikka silloin, kun myöhästyn bussista painavien kantamusten kanssa, seuraava kulkee tunnin päästä ja vaivalla suunniteltu lapsiperhelogistiikka menee uusiksi. On vain pakko istua alas, ottaa kuppi teetä tai itkeä tirauttaa. Tätäkin kokemusta minä jostakin syystä tarvitsin, mutta ei sitä sen enempää tarvitse analysoida ja yrittää ymmärtää kaikkia sen merkityksiä.
Toisinaan taas asiat järjestyvät ihan pyytämättä: naapuri tarjoaa palvelusta oikealla hetkellä, työasia selviää ennen kuin edes ennätän tarttua siihen, lastenhoito, raha-asiat tai parkkipaikka järjestyy juuri oikealla hetkellä.
~
Luottamus auttaa päästämään irti: se meni jo! Nyt on nyt. Minä olen tässä.
Luottamus tuo rauhaa: vaikka kaikki tuntuisi kaatuvan päälle, enkä mistään muuta mitään tietäsi, voin luottaa siihen, että keuhkot toimivat ja seuraava sisäänhengitys saapuu, voin luottaa siihen, että sydämeni lyö. (Jos näin ei kävisikään, nämä maalliset murheet olisivat ikään kuin toissijaisia.) Voin luottaa siihen, että Minä Olen.
Luottamus auttaa katsomaan elämää uteliaisuudella. Ja vaikka uteliaisuus vie välillä sellaisiinkin paikkoihin, joissa ei ole mukavaa, tuo luottamus rohkeutta. Jokin suurempi voima elää minussa. Elämä hengittää minua.
~
Luottamus elämään ei tarkoita fatalistista kohtalonuskoa, ettei elämäänsä voisi vaikuttaa. Päinvastoin, osana jotakin suurempaa minä nimenomaan voin vaikuttaa kokonaisuuteen ja päättää, mihin oman elämäni käytän. Pelkäänkö, surenko ja katkeroidunko maailmalle…vai osaanko elää nämäkin tunteet ja päästää niistä irti, kun niiden aika on mennä? Huomaanko myös ilon, riemun ja kauneuden?
Koska olemme kaikki osasia yhdessä suuressa universumissa, on meillä kaikilla myös valtaa siihen, mihin suuntaan se kehittyy. Jokaisella on rajaton valta omaan elämäänsä.
En olisi uskonut, että siteeraisin blogissani Timo Soinia, mutta näin tässä nyt on käymässä. Kesäkuun 2017 Kuukausiliitteessä Soini puhuu muun muassa katolisesta uskostaan ja kuolemanjälkeisestä elämästä:
”Olen hyvin onnekas, kun saan uskoa tällaiseen tarinaan. Ei se vie asioita pois, mutta auttaa joskus selviämään niistä.”
Objektiivisesti ajateltuna: olipa kaiken takana suurempi voima tai ei, olipa Ikuisuutta tai jumaluutta olemassa, olen onnekas, että olen löytänyt tällaisen luottamuksen. Se ei tee arjesta helpompaa, mutta se kantaa vaikeidenkin kohtien yli ja luo elämälle merkityksen – mikä ei ole aivan vähäinen juttu.
Mikään ei ole sattumaa. Elämä kantaa.
