Ilman haavoittuvuutta minua ei ole.
On vain tyhjä kuori vailla sisältöä.
Sillä kaikki tuon kuoren sisällä on haavoittuvaa.
Haavoittuvuus on elämistä. Alttiutta.
Totaalista rohkeutta kanssakäydä intiimisti todellisuuden kanssa.
Haavoittuvuus on innostumista, välittämistä, rakkautta, rohkeutta
ja vahvuutta. Jopa hurjuuttakin.
On haavoittuvaa koskettaa sitä, mitä haluaa.
Tiedostaa se, mitä sydämessään toivoo.
Myöntää se, mitä tarvitsee.
Syttyä siitä, mikä innostaa.
Minua ei ole, jos ei ole haavoittuvuutta.
On vain kuivaa paperia. Kun se kostuu, herään henkiin.
Haavoittuvuus paljastaa. Se tekee minusta muuttuvan ja alttiin.
Haavoittuvana alan kasvaa. Haavoittuvana hengitykseni syvenee.
Haavoittuvana olen myös herkkä. Rikki ja rikottavissa.
Mutta miten menisin rikki, jos olen nestemäinen, elävä, luonnostaan muuttuva olento?
Jotain jonka oma viisaus osoittaa, miksi on tärkeää haavoittua.
Jotain, joka parantaa itsensä itsessään.
Haavoittuvuus paljastaa sydämeni intohimon. Halun elää ja kokea.
Tuntea ja ottaa vastaan. Se haastaa elämän, itsensä, antamaan.
Haavoittuvana saatan rakastaa vailla vastarakkautta.
Haavoittuvana saan aina oman rakkauteni.
Haavoittuvuus myös antaa minulle sen, mitä tarvitsen.
Haavoittuvuus tuntuu rakastavan minua.
Haavoittuvuus avautuu avaamaan yhä enemmän itseään.
Mitä enemmän annan itseni olla haavoittuvainen, sitä haavoittuvaisemmaksi tulen.
Mitä enemmän elän, sitä enemmän elämä virtaa minussa ja kutsuu minua.
Olen tavoitettavissa, poissa piilosta, näkyvillä ja läpinäkyvä.
Tunnusteltavissa. Vaikutettavissa. Avoinna yhteydelle.
Kuin jotain, jota voit juoda ja maistaa. Jotain, jossa voit itsesi kastaa.
Kuinka laaja haavoittuvuus onkaan.
Se voi saada aikaan mitä tahansa.
Se liikuttaa piilossa koko maailmaa.
Muuntaa ja murtaa maailman.
Kuplii uusia asioita.
Vaalii, hoitaa ja kasvattaa, kuin todellinen äitimme.
Kehoni on haavoittuva, kun tunnen sen.
Eloisa, herkkä, vetinen ja lihaisa.
Sydämeni on tulinen, pehmeä ja syvästi ymmärtävä.
Olemukseni, sieluni, vastaanottava, rentoutunut, liikkuva, lempeä ja kirkas.
Kun minä olen haavoittuva, olen taas se meri, joka olen ikuisesti ollut.
Ja se ainutlaatuinen ihmismatka, jonka tarkoitus on lainehtia kuin vesi.
Rakas haavoittuvuus, sinä teet minusta todellisen.
