Unelma voitti turvallisen työelämän – tänään oli oikea päivä irtisanoutua

johanna_blogi

Irtisanouduin vakituisesta ja pitkäaikaisesta työpaikastani. En jäädäkseni vuorotteluvapaalle, en virkavapaalle tai äitiysvapaalle. Irtisanouduin kokonaan. Päätin uskaltaa. Pelottaa.

Sitten ajattelin, että ehkei se kuitenkaan kaada maailmaa. Monikaan irtisanominen, henkilökohtainen päätös uskaltaa tai jättää taakseen vanhaa ei ole aikaansaanut ainakaan tietääkseni yhtään hirmumyrskyä, tulivuorenpurkausta tai edes läheltä piti liikenneonnettomuutta. Siispä ajattelin uskaltaa.

Mutta sitä ennen ajattelin paljon muutakin. Sain itseni kiinni ajattelemasta sitä, mitä muut ajattelevat. Leimaavatko ne otsaani merkkejä: Hullu! Kiittämätön! Mielipuoli! Keski-iän kriisi!

Sitten huomasin ajattelevani, että ehkä osa niistä muista kannustaakin, osa antaakin eväitä tuleviin onnistumisiin, osa ensiapupakkauksia mahdollisiin harharetkiin. Ajattelin, että ne hyvät kyllä jäävät puolelleni.

Niistä muista en ajatellut sitten välittääkään. Sekin on vaikeaa.

Irtisanouduin työstäni siitäkin huolimatta, etten tiedä tarkalleen, mitä huomenna tapahtuu. Pärjäänkö, onnistunko, osaanko hypätä oikeilla laitureilla pois tai tarttua oikeilla hetkillä oikeisiin käsiin. Enkä tietenkään voi seuraavissa alennusmyynneissä sovitella Dieselin farkkuja tai edes Calvin Kleinin kauneimpia, laventelinsinisiä rintaliivejä. Liian kallista.

Ajattelin keskittyä liian kalliin sijaan liian lyhyeen. Siihen, että elämä saattaa olla ihan oikeastikin vähän liian lyhyt, hauras ja arvaamaton. Ainakin sellaiseen, missä minä jään jonnekin ja sydämeni menee toisaalle. Sillä jos vain mahdollista, haluaisin olla sen kanssa vastedes samassa paikassa. Sen sydämen.

Siksi ajattelin lähteä. Ajattelin luottaa.

FullSizeRender

Ajattelin vihdoin toteuttaa unelmani, 30 vuotta pinnan alla kuplineen haaveeni ja keskittyä siihen, mitä olen rakastanut kuusivuotiaasta saakka. Siitä ensimmäisestä ”Olipa kerran prinsessa, joka rakasti jylhän kallion mörköä” -tarinasta lähtien. Jatkan tavalla tai toisella siitä, mihin kuusivuotiaana jäin. Kirjoitan rakkaudesta, möröistä, pystysuorista kallioista ja prinsessoistakin. Sillä ajattelin vihdoin olla oman elämäni prinsessa. Ilman palatsia ja ainakin toistaiseksi sitä prinssiäkin.

Ostan lentolipun, vuokraan asuntoni ja muutan pian toiseen kotiini. Matkaan Indonesiaan, jossa kohtasin viimeksi myös pelottavia asioita. Käärmeitä, hämähäkkejä, outoja rituaaleja, ylipapittaria ja henkisiä guruja. Ja ihmisiä, jotka näkivät lävitseni. Se oli kaikista pelottavinta.

Kerron niistä ihmisistä ja möröistä paljon enemmän ensimmäisessä kirjassani, joka kantaa työnimeä Himalajan kautta kotiin.

Pelottaa. Kaikki pelottaa. Mutta olen kuullut, että kun alkaa luottaa itseensä, elämäänsä ja tekemisiinsä, pelko karisee. Se pelko ei tule nimittäin toimeen luottamuksen kanssa, ei sitten pätkääkään.

Ps. Tänään uskalsin lähteä. Suljin oveni turvalliseen työelämään ja rohkenin. Minulla on tunne, että se tulee tapahtumaan toistekin.

kirjankansi

Johanna Elomaa: Säästä ajatuksesi eläviä varten (Kosmos, 2016)

TILAA UUTUUSKIRJA TÄSTÄ <

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: