Kaksi tehokasta tapaa hukata itsensä ja potentiaalinsa

1. Kantaa mukanaan turhaa kuormaa ja luhistua sen alle. Mitä pakkaat laukkuusi, kun lähdet matkalle? Vaatteita ja tavaroita, joista uskot olevan hyötyä tai iloa. Muun jätät suosiolla matkasta.

Moni kantaa mielessä vanhoja taakkoja ja vieläpä kertoo kaikille, kuinka paljon ne painavat. Kuorma voi olla kuluttava tunnetila, rajoittava uskomus itsestä tai tarina menneisyydestä, joka määrittää samalla tulevaisuuttasi. Aivan kuin pakkaisi matkalaukun täyteen vanhoja puhelinluetteloita, koska ne ovat joskus olleet tarpeellisia. Samalla kaikki nykyiset voimavarasi menevät taakan kannatteluun. Uutta tarinaa on vaikea rakentaa, kun kuorma vie kaiken huomion.

Jos jokin hidastaa matkantekoasi ja tekee siitä tuskallista, jätä ylimääräinen matkan varrelle. Opettele kääntämään vanha tarinasi vahvuudeksi ja näkemään ”puutteesi” ainutlaatuisina piirteinä.

50071059 HE

2. Kuvitella, että kaikkiin ehdotuksiin ja kyselyihin täytyy suostua, jotta ihmiset ympärillä olisivat tyytyväisiä. Kun sanon joka paikkaan kyllä, sitten minusta tykätään! Vai onko sittenkään niin? Jos omat rajat ovat kadoksissa, ihminen reagoi automaattisesti muualta tuleviin pyyntöihin ilman, että kokee itse voivansa vaikuttaa asioihin. Taustalla on usein tarve saada hyväksyntää ja pelko hylätyksi tulemisesta.

Samalla kun tyhjentää mieltään vanhasta kuormasta, kannattaa tehdä tilaa itselleen ja toiveilleen. Se ei tarkoita, etteikö muita voisi auttaa tarvittaessa tai etteikö toisten suuntaan voisi joustaa, mutta kaikella on rajansa: myös meillä ihmisillä on syytä olla omamme! Lempeät mutta selvät rajat kertovat muille, että sinä kunnioitat itse itseäsi.

Sanavarastoon kannattaa siis lisätä myönteisen vastauksen lisäksi muun muassa ’ei’ ja ’odota hetki, mietin’. Ennen suostumista voi pohtia, ehtiikö ja jaksaako nyt ihan oikeasti.

Sinulle tärkeät ihmiset ymmärtävät kyllä, että et ole aina käytettävissä. Ne, jotka eivät ymmärrä – no, heidän on korkea aika oppia.

Sinä voit valita itse, kuinka paljon annat vanhan tarinasi kulkea mukana nykyisyydessäsi.

Sinä voit valita itse, mihin suuntaan voimavarojasi ohjaat: menneisyyteen vai tulevaan, muiden tahdosta vai omastasi.

Kun teot lähtevät sinusta itsestäsi, siitä mitä tällä hetkellä haluat, olet tietoisesti luomassa omaa elämääsi ja tulevaisuuttasi sellaiseksi kuin haluat. Samalla annat tarinasi inspiroida muita!

Kuvat: Depositphotos.com

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image