Tein äskettäin jotain sellaista, mitä en olisi ihan heti uskonut tekeväni. Otin tatuoinnin. Sellainen ei mitenkään mahtunut aiempaan käsitykseeni itsestäni. Nyt yhtäkkiä ihollani on kuva, joka on paitsi minulle tärkeä symboli, myös merkki siitä, että olen ainakin jossain määrin jotain muuta kuin olen ajatellut olevani. Olen rikkonut rajojani, tullut ulos laatikosta, johon olin itseni mielessäni huomaamatta laittanut.
Hämmentävintä on se, että sama on tapahtunut minulle viime vuosina lukuisia kertoja, ja silti se aina yllättää. Kuinka monta kertaa minun pitää rikkoa rajani ymmärtääkseeni, että voin olla niin paljon muutakin kuin nyt luulen olevani?
Mielessäni on edelleen hurjasti rajoituksia, vaikka kuinka niitä olen sieltä purkanut. Niin on todennäköisesti sinullakin.
Kun näet kadulla rastatukkaisen tytön joogamatto kainalossa, mitä uskot hänen ulkonäkönsä perusteella tietäväsi hänestä? Tai kun vastaan tulee järeä moottoripyöräkuski nahkakamppeissaan, millaisia ominaisuuksia liität häneen?
Luultavasti mieleesi tulee ainakin jotain. Ehkä tunnistat, että kyse on mielesi luomuksesta, joka ei ole millään tapaa automaattisesti totta, mutta silti katsot ihmistä tietynlaisten linssien läpi. Rastatukkainen tyttö on varmaan kasvissyöjä ja matkalla joogatunnilta eläinsuojeluyhdistyksen kokoukseen. Motoristi lienee pelottava moottoripyöräjengiläinen. Vai onko sittenkään?
Yleistäminen on ihmisen tapa jäsentää valtavaa ärsykkeiden ja informaation määrää, joka ympärillämme on. Aiemmin elämässä opitun ja koetun perusteella teemme – tiedostaen ja tiedostamatta – päätelmiä siitä, miten asiat ovat. Niputamme ominaisuuksia ja tapahtumia yhteen sekä uskomme, että asiasta A seuraa väistämättä B (koska niin on pari kertaa aiemminkin tapahtunut).
Yleistäminen säästää aivokapasitettiamme. Mutta samalla tulemme luoneeksi voimakkaitakin kategorioita eri asioille, kuten sille, mitä ja millaisia ihmiset ovat, miten he elävät, mihin he elämässään pystyvät ja miten heidän elämänpolkunsa kulkevat. Saatamme jopa uskoa, että ajatuksemme ovat tosia. Voivat ne ollakin. Mutta läheskään aina eivät.
Mitä kaikkea näkisitkään, jos yrittäisitkin katsoa ympärillesi avoimesti? Uteliaana, ilman mitään odotuksia. Riisuisit kerros kerrokselta linssejä silmiesi edestä ja kohtaisit ihmiset ja tapahtumat sellaisena kuin ne ovat, etkä sellaisena kuin ajattelet niiden olevan. Saatat yllättyä.
Entä mitä ajattelet itsestäsi ja omasta elämäntarinastasi? Mihin pystyt elämässäsi nyt? Mihin uskot, että sinun lähtökohdistasi voi ponnistaa? Millaisia askelia sinun elämänpolkuusi voi ja ei voi kuulua? Määrääkö menneisyys tai nykytilanne sitä, mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Haluatko antaa sen määrätä?
Suosittelen kokeilemaan joskus yksinkertaista ajatusleikkiä. Sen nimi on “Mitä jos?”. Voit leikkiä joko itseksesi miettien tai kirjoittaen tai vaikkapa kaverin kanssa ääneen jutustellen. Aloitat lauseen sanoilla “Mitä jos” ja jatkat millä tahansa mieleesi juolahtaa.
“Mitä jos menisin iltakävelylle uuteen kaupunginosaan?”
“Mitä jos pukeutuisin huomenna hameeseen?” (Tai juuri siihen vaatteeseen, jossa et osaa itseäsi kuvitella!)
“Mitä jos hakisin hierojakouluun?”
“Mitä jos kokeilisin seinäkiipeilyä?”
“Mitä jos lähtisin aupairiksi Englantiin?”
“Mitä jos hankkisin kesämökin Saimaalta?”
Heittäydy, käytä mielikuvitusta, äläkä sano mielessäsi ei, vaikka ajatus tuntuisi kuinka omituiselta. Sinun ei tarvitse toteuttaa mitään oikeasti, mutta leikittele ajatuksilla. Huomaa, millaisia reaktioita ne nostavat esiin sinussa. Mikä herättää vastustusta, ja mikä puolestaan kutkuttaa houkuttelevasti? Mikä nostaa esiin uskomuksen, että et voi tai et pysty? Missä kulkevat sinun laatikkosi rajat? Ovatko esteet todellisia vaiko vain mielessäsi – ja mitä pitäisi tapahtua, että uskaltaisit ylittää ne?
Jatka leikkiä niin kauan kuin haluat. Varoitus: sillä voi olla elämää muuttavia vaikutuksia!
Kuvat: 123rf.com
