Välillä saa ketuttaa – ja 4 askelta irrottautua kurjuudesta

Heräsin eräänä aamuna vauvan itkuun. Kuten monta kertaa edeltävänä ja sitä edeltävänä yönä. Tuo pieni ihminen opettelee käyttämään kahta vitivalkoista uuttuuttaan, ja oli pureskellut toisen rintani ruvelle. Flunssan jälkimainingeissa pää oli täynnä räkää. Ja kaikesta tästä johtuen koti oli kaaoksessa, puhdasta kahvikuppia tuskin havaitsi tiskivuoren alta.

Olo oli kuin olisi toistuvasti yön aikana jäänyt jyrän alle. Päätin helpottaa elämääni, ja jättää suuremmat laittautumiset tekemättä, ja lähdin viemään isomapaa lasta päiväkodille. Nostin lapsen potkulaudan parkkiin ja nojasin tukea toisella kädelläni jostain, mistä nyt kiinni sain. Sillä hetkellä huomasin, että ovi lähti painautumaan kiinni ja minun peukaloni oli oven välissä saranan puolella. Yrittäessäni riuhtaista sormea irti, niska jumahti, eikä pää enää suostunut kääntymään.

Matkalla töihin violetin sormeni kanssa en uskaltanut hypätä pyörään selkään, jotta se oikea jyrä ei ajaisi päälle, olinhan riittävän monta kertaa aamun aikana jo ehtinyt manifestoida asiaa: ”olo on kuin olisi jäänyt jyrän alle”, toistelin kaikille, jotka vain vähänkään kuuntelivat.

Kun pääsin työpaikalle, ja minulta kysyttiin kuulumisia, halusin kertoa kaikille, kuinka kurja aamu minulla oli ollut. Toistin aamun tarinaa, kävin läpi fiiliksiä ja voivottelin violettia peukaloani ja jomottavaa rintaani.

Kunnes tuli se hetki. Pling, kuin pajatson voittohetki. Tämä on se kohta, jossa voin jatkaa aamun tarinan kertomista ja voivotella sitä loputtomiin – tai voin todeta, että se meni jo. Voin antaa uudelle hetkelle mahdollisuuden tulla uudenlaisena, sen sijaan, että päätän, että ”kyllä tämä päivä on nyt aivan pilalla”.

Voin päästää irti. Jos uskallan. Mieleni sanoi, että ”mutku”, mutta jokin sisälläni kehotti siirtymään eteenpäin ja jättämään ikävien asioiden tihentymän sille paikalle, mille se kuuluukin – menneisyyteen. Vaikka irtipäästämistä on harjoitellut kuinka paljon, tiukalla hetkellä sitä saa harjoitella uudelleen, uudella tasolla.

Ihan jokaista ketuttaa välillä ihan varmasti, ja hyvä niin. Ihminen on luotu kokemaan tunneskaalaa. Mutta tunteesta on opittava päästämään myös irti – hamstraamatta tunnetta poskiin hamsterin tavoin, tai märehtimättä kokemusta aina uudelleen ja uudelleen lehmän tavoin.

Tässä muutama askel irtipäästämiseen. Prosessi voi olla konkreettinen tai se voi tapahtua vain mielikuvaharjoituksena. Mitä vaikeampi on päästää irti, sitä konkreettisemmin vaiheet kannattaa käydä läpi:

1. Tunnista toistuva kela, joka ei tee sinulle hyvää. Esim. tapahtuma, elämäntilanne tai ristiriita.

2. Tutkaile, millaisia tapahtumien kautta syntyneitä uskomuksia siihen liittyy. Esim. ”päivä on pilalla” tai ”tuo ihminen ei pidä minusta”.

3. Kuvittele tai hahmota lattialle aikajana, jossa seisot nykyhetken kohdalla. Jossain suunnassa on menneisyys ja toisessa suunnassa tulevaisuus. Sijoita tapahtuma, tilanne tai ristiriita siihen hetkeen, jossa se on tapahtunut, siten, että katson menneisyyteen päin. Sen jälkeen kiitä kokemuksesta ja käännä katseesi tulevaisuuteen siten, että koet kuitenkin olevasi nykyhetkessä.

4. Jätä kokemuksesi omalle paikallesi. Jos kehossasi on vielä tunnetta jäljellä, voit vaikka ravistella sen irti kuin olisit sätkynukke.

P.S. Minun päivästäni tuli lopulta ihan hyvä päivä!

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: