Muistot ovat merkityksellisiä identiteetin kannalta. Samalla ne ovat merkityksettömiä nykyhetken kannalta: nyt on nyt. Usein olisi helpompaa olla nykyhetkessä ilman menneisyyden painolastia.
Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi?
Lapsuudesta muistaa usein yksittäisiä hetkiä. Varhaisimmat muistot harvemmin ovat niitä jokapäiväisiä askareita, vaan irrationaalisia välähdyksiä näennäisen merkityksettömistä asioista. Silti jokainen välähdys on tunteen tiivistämä.
Eräs varhaisimmista muistoistani on 2,5-vuotiaan uhma tuulikaapissa: makaan hikisenä lattialla, sillä olen halunnut ottaa talvihaalarin päältä ITE. Äiti on kunnioittanut vakaata päästöstäni ja mennyt jo sisään. Pyörin ja raivoan, kun vetoketju ei aukea. Hetki hetkeltä käsitys siitä etten onnistukaan yksin, muuttuu kirkkaammaksi. Uhma laimenee, nöyryys kasvaa: äiti tuu auttaa!
Tunne jättää muistijäljen. Tunne on energiaa. Tunne välittää viestin.
Muistot tuntuvat sattumanvaraisilta. Muistot eivät välttämättä ole luotettavia tapahtumien kulun tai yleisen totuuden kannalta, mutta ne ovat luotettavia tunteen ja oman senhetkisen totuuden suhteen.
Jonkin asian muisteleminen saa ahdistuksen vyörymään vatsanpohjaan voimakkaana aaltona. Joku muu saa kiihtymyksen tai innostuksen punan kohoamaan poskille vuosia myöhemminkin. Ja sitten on niitä hetkiä, jotka haluaa painaa ikuisesti mieleensä.
Tunteet ovat varastoituneet kehoon energiana, halusimme tai emme. Deb Shapiron kirja Kehosi paljastaa mielesi
kertoo yksityiskohtaisesti, minne pelko, suru tai häpeä kehossa useimmiten menevät ja mitä ne pitkän varastoitumisajan jälkeen ihan fyysisestikin aiheuttavat.
Tunteina varastoituneesta energiasta ei välttämättä tarvitse päästä eroon, mutta siitä kannattaa tulla tietoiseksi. On hyvä olla tietoinen siitä, mihin energiansa käyttää. Silloin osaa myös arvioida, mitä kaikkea omalla energiallaan voikaan tehdä.
Kehoon varastoituneen energian kautta muistot ohjaavat myös tulevaa. Ne ovat se painolasti, jota kannamme mukanamme. Riipaiseva häpeän tunne saattaa estää tekemästä jotakin tai laittaa käyttämään hyökkäys on paras puolustus -taktiikkaa.
Psykoterapeutti Elina Reenkola kertoi Hesarin jutussa, miten moni hänen vastaanotolleen tulevista viehättävistä naisista kokee itsensä rumaksi, häpeän vuoksi. Tällainen häpeä saattaa määrittää koko elämää, ja tehdä siitä tuskallista.
Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, sillä koska muistot ovat tunnejälkiä ja tunteet energiaa, ohjaamme itse muistojamme. Oman tarinansa voi kirjoittaa uusiksi, muistojaan ja itseään voi ymmärtää uudella tavalla ja ennen kaikkea: menneisyytensä voi antaa anteeksi.
On äärimmäisen tärkeää osata olla armollinen ja antaa anteeksi – itselleen. Kuten moni tietää: jos ei osaa antaa anteeksi itselleen, ei sitä osaa tehdä muillekaan. Jos ei rakasta itseään, ei voi todella rakastaa muitakaan.
Anteeksiantaminen mahdollistaa irti päästämisen. Katkeruus, häpeä tai loukkaantuminen vie valtavasti energiaa, ja eniten niistä on haittaa itselle.
Deb Shapiro kirjoittaa, että anteeksianto itselle on oman inhimillisyyden tunnustamista ja oman haavoittuvuuden täydellistä hyväksymistä. Se ei tarkoita, että vapautuu vastuusta ja voi tehdä mitä tahansa, vaan se tarkoittaa itsensä parantamista ja pyrkimystä kohti hyvyyttä ja onnea.
Anteeksianto vapauttaa varastoitunutta energiaa. Se luo kehoon tilaa hengittää ja tuntea ja mahdollistaa rakkauden. Samalla anteeksianto saattaa tuoda esiin syvälle piilotettua surua, vihaa ja tyhjyyden tai menetyksen tunnetta, mutta niiden alta paljastuvat rakkaus, myötätunto ja hyväksyminen.
Kirjoitin aiemmin, että maski on usein kasvojen sisä- ei ulkopuolella. Ihminen itse pitää yllä naamiota itseään kohtaan: usein kyseessä on häpeän tai syyllisyyden verho, jonka hän kokee ansainneensa. Samaa tapahtuu myös silloin, kun kostaa väärältä tuntuvan kohtelun loukkaantumalla.
Loukkaantumalla luovuttaa vallan toiselle, ja jää itse uhriksi. Antaessaan itselleen rangaistuksen, kiusaa vain itseään.
Tämän ihminen tekee itselleen vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan. Mitä järkeä siinä on?
Et ole ansainnut häpeää tai muuta rangaistusta – et itseltäsi etkä muilta. Et ole ansainnut loukatuksi tulemista, kipua tai syyllisyyttä.
Olemme kaikkia ihmisiä, ja mielipiteet, käsitykset oikeasta ja väärästä, pyrkimykset ja päämäärät vaihtelevat: joskus tulee kolareita. Se kuuluu ihmisyyteen.
Mutta parhaan lahjan itselleen antaa, kun päästää irti ja antaa anteeksi. Anna anteeksi se miten olet kohdellut muita ja anna anteeksi se, miten olet kohdellut itseäsi.
Miten se tapahtuu?
Tunnustele tunteita hiljaa paikallaan, tee siitä meditaatio, istu ja kuulostele. Anna minkä tahansa tunteen pulpahtaa pintaan ja tarkastele sitä reagoimatta. Riittää että tulet tietoiseksi siitä ja annat sen olla. Anna anteeksi, aina uudelleen. Päästä tunteesta irti ja anna sen mennä. Hetki hetkeltä voit rakastaa itseäsi helpommin. Anteeksi antaminen on hidasta mutta palkitsevaa.
Jokainen on ansainnut vapauden, onnen ja hyvän elämän. Mennyt on mennyttä, eikä sitä tarvitse kantaa mukanaan. Nyt on nyt, nyt on elämä.
