Hyvyyttä, iloa ja rakkautta on helppo hyväksyä. Mutta voiko katkeruutta, sairautta ja pahuutta hyväksyä? Kannattaako niitä hyväksyä? Ja miten maailma koskaan muuttuu paremmaksi, jos kaiken vain hyväksyy?
Kirjoitin viimeksi hyväksymisestä. Sain tekstistä paljon palautetta. Se poiki erinomaisia keskusteluja ja sai minut miettimään hyväksymistä, myöntämistä, tunnustamista sekä aktiivisuutta ja passiivisuutta.
Hyväksyminen on monitahoinen termi. Kysymys on myös semanttinen, ja varsinkin näinä aikoina sanoja kannattaa käyttää tarkasti.
Voin hyväksyä itseni ja oman epätäydellisyyteni, joka juuri tekee minusta täydellisen ihmisen. On turha käyttää energiaa siihen, ettei myönnä omia vajaavaisuuksiaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö voisi ja etteikö minun kannattaisi kehittyä.
Voin hyväksyä tunteeni, sen että olen vihainen ja pettynyt eteeni osuneista olosuhteista (sairaudesta, läheisen kuolemasta tai jostakin paljon pienemmästä) tai että olen täynnä rakkautta kaunista kesäpäivää kohtaa. Kun tunteelle antaa nimen ja myöntää sen olemassaolon, ei tunne riipu haamuna ympärillä ja varastoidu johonkin kehon sopukkaan. Tunne on energiaa, ja kun hyväksyn tunteen, saan sen energia käyttööni, kohdistettua haluamallani tavalla.
Voin hyväksyä, etten jossakin tilanteessa käyttäytynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Menetin hermoni lasten kanssa tai muutuin kärsimättömäksi kassajonossa. Kun hyväksyn, voin antaa itselleni anteeksi.
Mutta. Hyväksymisen vaara piilee sen passiivisuudessa. Jos hyväksyn epäoikeudenmukaisuuden, voin kohauttaa olkiani ja jäädä kotisohvalle.
Passiivinen hyväksyminen johtaa helposti sitoutumattomuuteen, ”kun asioille ei kuitenkaan voi mitään”. Sitoutumattomuus johtaa ulkopuolisuuteen ja toimettomuuteen, ja kierre kohti tuhoa on valmis.
Minun mielestäni hyväksyminen on lähtökohta, josta kuljetaan eteenpäin.
Kirjoitan blogia kundaliinijoogin silmin. Kundaliinijooga on soturin joogaa. Se sitoo yhteen bhaktin ja shaktin. Bhakti on tunnetta, omistautuvaa, nöyrää ja kärsivällistä energiaa, sydämen kaipuuta ja mielen antautumista. Shakti on primitiivistä energiaa, luovuuden ja luomisen alkuvoimaa, peräänantamatonta harjoittelua. Nämä molemmat ovat minussa. Ying ja yang.
Bhakti on hyväksymistä, mutta shakti tekee hyväksymisestä jotakin muuta kuin passiivista tai voimatonta. Tämä on sitoutumista ja vastuun kantamista oman elämänsä valinnoista. Tässä elämässä minulla on päätäntävalta omasta kehityksestäni, oman polkuni seuraamisesta ja siitä, että pysyn polulla.
Eli, kenties parempi termi käyttämälleni hyväksymiselle olisi tosiasioiden myöntäminen? Ongelman tunnustaminen on ensimmäinen askel ratkaisuun. Kun jokin nimetään ja tehdään näkyväksi, voi siihen tarttua.
Tunnustan eläneeni, kirjoitti Pablo Neruda. Minua tämä lause inspiroi. Se antaa sijaa inhimillisyydelle, ihmisyydelle. Joogamestari Yogi Bhajan taas sanoi: My inspiration in life is very simple: if you cannot have the best, make the best of what you have.
Myönnän vallitsevat olosuhteet. Myönnän, että maailma on epäoikeudenmukainen, mutta minun ei tarvitse toimia epäoikeudenmukaisesti. Hyväksyn, että mahdollisuuteni siihen ovat rajalliset, mutta niitä on. Askel kerrallaan haluan omalla toiminnallani pyrkiä tekemään maailmasta paremman paikan.
Taistelunsa kannattaa valita viisaasti. Olosuhteita vastaan ei kannata taistella, mutta oman sitoumuksena puolesta kyllä. Valitsen suunnan ja kuljen päämäärääni kohti. Valon soturina.
