Avanto – Maailman paras lääke?

Heipä hei, ystävä hyvä.

Otsikko on paljon lupaava, eikö totta? Valitettavasti minulla ei ole sinulle punaista taikapilleriä, joka tekee autuaaksi ja elinvoimaiseksi ihan itsestään. Hyvinvoinnissa on kyse pitkälti perusteista ja niiden tekemistä päivittäin. Yksinkertaisuuden ei kannata kuitenkaan hämätä. Yleensä suurin voima on asioissa, jotka ovat itsestäänselviä. Tämäkin kaikille tuttu ”lääke” on ollut aina olemassa, muttemme aina hyödynnä sen olemassaoloa. Maailman paras lääke, mikäs se voisikaan olla?

Kylmä ja lämmin ovat olleet aina holistisessa parantamisessa mukana. Kehon toiminnot ollaan ymmärretty solukudoksia myöten, jonne ollaan tarpeen mukaan laitettu kylmää tai lämmintä. Riippuen halutusta lopputuloksesta. Eli kylmäuinti, toiselta nimeltään avantouinti. Miksi ihmeessä se on niin älyttömän kova juttu?

Viisi syytä dipata itsensä avantoon:

  1. Vastustuskyky. Dramaattinen kylmyys on elimistölle shokki, johon se reagoi.Tämä shokki saa elimistön tietyllä tavalla varpailleen, tehostamaan toimintaa. Immuniteetin nostattaja sadasosa sekunnissa. Kohtuullisen tehokasta itsehoitoa sanoisin.
  2. Natural high. Endorfiini rullaa ja hyvänmielen hormonit valtaavat kehosi. Endorfiini on kehon luontainen kipulääke. Kuten ehkä huomaat, äärimmäinen ärsyke antaa keholle endorfiinibuustiin. Arvaatko mistä saamme yleensä endorfiinikiksimme?
    Kivusta, orgasmista ja jännittävien asioiden toteutumisesta.Kylmä antaa ärsykkeen myös parasympaattiselle hermostollemme, joka on vastuussa levosta ja uudistumisesta. Tämä antaa keholle mahdollisuuden tuottaa dopamiinia, sekä serotoniinia. Nämä ovat elintärkeitä aineita meidän onnellisuushormoneille. Anna keholle parasta huumausainetta mitä on tarjolla, elämän monimuotoisuutta.
  3. Verenkierto. Se onkin jännä juttu. Lämmin tuo veren pinnalle, kylmä pistää sen syvälle kudoksiin. Molemmat ovat uskomattoman hyviä juttuja kehollemme. Mietippä tätä yhteyttä. Istut saunassa, se lisää valkosolujesi tuotantoa, vastustuskykymme, sekä terveytemme yhtä perustaa. Solut aktivoituvat lämpimässä. Sitten yhtäkkiä, hyppäät kylmään ja pistät kehon pumppaamaan nämä hereillä olevat valkosolut syviin, mahdollisesti tukossa oleviin kudoksiin. Tämä jos mikä on kokonaisvaltaista hoitoa, jolla jokaikinen tila saataisiin voimistumaan päin, käyttöön otettaessa. Kun annat itsellesi kylmähoitoa, kestät ääritiloja, sekä lämpövaihteluja paremmin. Verenkiertosi kiittää ja kiihdyttää vauhtiaan.
  4. Tätä et ehkä tiennyt, kylmälle altistuminen nostaa libidoasi. Mitä se tarkoittaa suomeksi? Seksuaalinen halukkuutesi kasvaa, olet siis täynnä elinvoimaa, saatat jopa hehkua, monesta syystä. Tähän vaikuttaa nousseet testosteroni, sekä hormonitasot, jotka määräävät pitkälti seksuaalisuuttasi. Kuten myös hedelmällisyyttäsi, kykyäsi kasvattaa uusi sukupolvi! Mieti seksihormoneiden tärkeyttä! Mikäli et tunne seksuaalisuuden tarvettasi useisiin kuukausiin, kannattaa tarkastella omaa terveyttään uudesta näkökulmasta. Syö ja elä hormoneillesi, kokonaisuus kiittää ja kumartaa.
  5. No niin, joitakin tämä kiehtoo edelleen, joten mediaseksikkyyden takia sekin on sanottava. Kylmä kiihdyttää ja polttaa sinulta kaloreita. Ehkä olet lukenut niin paljon naistenlehtiä, että tiedät mitä se tarkoittaa. Hyvinvoinnin näkökulmasta, se poistaa sinulta ylimääräistä rasvakudosta, mikäli semmoista on. Mikäli ei, jatka silti uimista ja nauti sen tuomasta autuudesta! Kehoitus, ei käsky. Nauti elämästä täysin rinnoin, jokaisessa kukkaan puhjenneessa muodossaan. Paras lääke? Sen tekeminen mikä tuntuu sydämessä täysin oikealta.
3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image