Valon pisaroita: Paluu voimapaikkaan

Valon pisaroita -blogissa pohdin ihmisenä olemisen monia ulottuvuuksia havaintojeni ja kokemusteni kautta, aistit ja sydän auki. Olen Hidasta elämää –sivuston perustaja ja asustelen kahden kissani kanssa Rosalassa, vanhassa puutalossa eteläisessä Hämeessä.

Edellisissä kirjoituksissa kerroin myrskyisästä viime vuodesta. Tein koko loppuvuoden töitä avioeron kanssa. Sain apua monilta parantajilta, energiahoitajilta ja terapeuteilta. Jokainen heistä tuli osaksi prosessia ja näiden valoihmisten avulla raskas energia sisälläni alkoi hiljalleen muuttua levollisemmaksi. Moni auttajista suositteli lomareissua, joka antaisi etäisyyttä tapahtumiin ja lataisi akut.

En varannut äkkilähtöä etelään vaan kuuntelin rauhassa mihin suuntaan sisäinen ääneni kehottaa menemään. Tällä kertaa se kehotti menemään paikkaan, jossa mieli rauhoittuu mieluisan fyysisen tekemisen kautta. Se tiesi, että tunturit ja vuoret ovat itselleni tärkeitä. Se halusi myös palata johonkin tuttuun paikkaan. Sellaiseen, jossa minulla oli joskus ollut erityisen hyvä olla. Aivan kuin sisäinen ääni olisi halunnut näyttää että kaikki on hyvin. Myrskyistä on selvitty, ei ole mitään hätää. Pääsit vielä takaisin voimapaikkaasi.

Täällä sitä siis ollaan, Ruotsin Åressa, minä ja lumilautani. Lähilomailua pohjoismaiden suurimmassa ”alppikylässä”. Olin ensimmäisen kerran Åressa vuonna 1999. Silloin olin juuri selvinnyt ensimmäisen syöpäni hoidoista ja lähdimme matkaan tyttöystäväni Nooran kanssa. Kuten monesti raskaan sairauden jälkeen, minullakin oli halu tehdä asioita, joissa kokee olevansa ELOSSA. Katselimme Nooran kanssa ihastellen taivaalla ääneti lentäviä varjoliitimiä, jotka starttasivat hyvällä säällä Åreskutanin huipulta. Lopulta lensin tandemlennon paikallisen lentäjän kyydissä sillä seurauksella, että palasin Åreen parin vuoden päästä varjoliitopilotin lupakirja taskussa. Tuolla reissulla juhlistin syntymäpäivääni liitämällä itse huipulta, rauhallisesti nautiskellen, alas järven jäälle. Yksi hienoimmista kokemuksista ikinä.

Surffausta lumessa

Tykkään laskea leveitä rinteitä keskittyneesti mutta nautiskellen. Vapaa tyylini on yhdistelmä lumilautailua, surffausta ja joogaa. Lumilautaillessa joudun keskittämään huomioni tasapainoon ja rinteen muotoihin. Samalla on haettava rentoa asentoa, sillä kroppa jäykkänä en saa maastosta riittävää informaatiota.

Parhaimmillaan laskeminen on mieletön flow-kokemus. Pienillä kehon liikkeillä lauta liikkuu vaivattomasti ja kauniisti. Eteeni avautuu upea maisema ja levitän käteni auki kuin siivet. Tervehdin aurinkoa ja ympäröivää luontoa. Tunnen paikan ja sen voiman. Tunnen kuinka energiavarastot täyttyvät. On hyvä olla.

Energiakeskusten tuuletusta tunturissa

Tämän kertaisessa kohtaamisessa Åren kanssa on jokin henkisempi ulottuvuus. Kyse on paljon muustakin kuin laskettelusta. Ensimmäisten lomapäivien aikana huomasin tuulettavani viime vuosien myrskyissä tukkoon menneitä energiakeskuksia (chakroja). Ne ovat olleet täynnä erilaista roinaa, joka tuli voimalla ulos loman alussa. Raikas tunturi-ilma ja reipas lumilautailu saivat aikaan puhdistusreaktion. Päässä risteili hurjaan tahtiin tunteita ja muistikuvia aivan kuin olisin pahassa krapulassa. Kolmantena päivänä olo rauhoittui ja samalla pilvet väistyivät taivaalta, tunturimaiseman kauneus helli sielua ja olo piristyi. Ymmärsin miksi minulle suositeltiin lomailua.

Elämäni ihmisiä

Alan nauttia hiihtohississä istumisesta. Pisimmillään lähes kymmenen minuuttia kestävän nousun voi käyttää vaikkapa meditoimiseen. Suosikkini on vanha 2-paikkainen tuolihissi, joka nousee hiljaista, korkeiden kuusien reunustamaa metsäväylää pitkin ylös tunturiin. Otan tavakseni poimia mieleeni jokaiselle nousulle yhden ihmisen, joka on ollut merkittävässä roolissa elämässäni. Nousun aikana muistelen yhteisiä kokemuksiamme ja kaikkea sitä, mitä olemme toisiltamme oppineet. Joukossa on vanhoja koulukavereita, läheisiä työkavereita, mentoreita, sukulaisia ja rakkaita, joiden kanssa olen saanut kulkea hetken matkaa rinnakkain. Jokaisen hissinousun jälkeen suljen hetkeksi silmäni ja kiitän sydämestäni yhteisestä matkasta.

Matkaseuranani tällä reissulla on Caroline Myssin kirja Toipumisen taitojoka kulkee mukanani aina kun en ole rinteessä. Caroline on energialääketieteen tuntija, joka tutkii kehon ja mielen suhdetta. Hänen viisaat pohdintansa auttavat eteenpäin omien ajatusteni kanssa. Ymmärrän paremmin mikä merkitys kohtaamillani ihmisillä on ollut oman kasvuni kannalta. Merkittävin muistutus on kuitenkin se, että ihmiselämän tärkein matka tehdään omaan itseensä.

”Elämämme muuttuu ulkoisesti, kun me muutumme sisäisesti. Toinen seuraa toista luonnostaan, ja vaikka me kuinka yrittäisimme, me emme voi estää muutosta. Usein me yritämme epätoivoisesti viedä mukanamme ne lähimmät ihmisemme, joista eniten välitämme tai jotka pitävät ulkoista elämäämme vakaana, vaikka omat sisäiset tulet kohoaisivat ja uhkaisivat hukuttaa meidät uumeniinsa. Meidän on valittava matkan jatkaminen luottavaisina, eikä valinta saa riippua siitä, kuka päättää tulle mukaamme.”

              Caroline Myss: Toipumisen taito (Karisto 2011)

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: