Uskallatko rakastaa vai tyydytkö yhteyteen?

 

Moni meistä tyytyy yhteyteen. Rakkaus on yhteyttä ilman ehtoja, avautumista ilman rajoja.

”Minusta tuntuu kuin antaisin itselleni rakkautta, kuin hyväksyisin itseni kun haen jälleen herkuteltavaa kaupasta. Töissä minusta ei tunnu siltä, että minusta välitetään mutta kotona tv:n ja herkkujen kanssa en koe itseäni yksinäiseksi.”

Jokainen meistä kaipaa tunnetta siitä, että olemme yhteydessä toiseen ihmiseen tai ihmisiin.

Samoin tarvitsemme kokemuksen siitä, että olemme yhteydessä itseemme. Rakkaus on tämän yhteyden syvä muoto, parhaimmillaan vailla ehtoja tai rajoitteita. Toisinaan törmään ihmiseen, joka ei usko yhteyden tai rakkauden kuuluvan hänen tarpeisiinsa. Keino kokea yhteyttä löytyy silti aina viskipaukkuun, iltakävelyyn tai koira harrastukseen piilotettuna. Jopa suomalainen raavas mies etsii itselleen tavan kokea yhteyttä!

Meissä jokaisessa on asioita, joista emme ole ylpeitä. Oman inhimillisyyden tunnustaminen on monelle turvattoman tuntuista. Turvallisuuden tarvetta täyttäessämme saatamme päätyä välttelemään todellista avautumista.

Ihminen, jota yhteyden ja rakkauden tarve ohjaa vahvimmin, on usein taipuvainen luopumaan omista tarpeistaan ja rajoistaan. Jos yhteyden ja rakkauden kokemus on riippuvainen ulkoisista asioista, se voi estää meitä pitämästä huolta itsestämme. On hyvä ymmärtää, että vaikka rakkaus on pyyteetöntä, se ei koskaan edellytä itseämme vastaan rikkomista.

Kokemuksemme yhteyden syntymisestä kahden ihmisen välillä ovat hyvin samankaltaisia. Syvyys, jolla antaudumme kokemaan yhteyttä, eroaa ihmisten välillä. Mitä avoimpia olemme, sen enemmän voimme kokea yhteyttä.

Yhteys on meille elintärkeää.

Miten ja minkä avulla sinä koet yhteyttä? Entä onko yhteyden kokeminen sinulle mahdollista ilman toista ihmistä?

Lue alta asiakkaani kertomus siitä, miten turvallisuuden tarve vaikutti yhteyteen ja rakkauteen hänen elämässään.

Elämäni alkuvaiheilla tein päätöksen siitä, että en avaa sydäntäni tilanteissa joissa olen vaarassa joutua loukatuksi. Turvallisuus asettui elämääni ohjaavaksi asiaksi. Kun synnytin ensimmäisen lapseni 11 vuotta sitten, säikähdin vaikeassa synnytyksessä lapseni mahdollista menetystä. Kävin sen mielessäni läpi useita kertoja ja tietämättäni tein jälleen päätöksen sulkea sydämeni.

Nyt yksitoista vuotta myöhemmin, ymmärtäessäni itseäni ja motiivejani, tiedostin, etten koskaan ole rakastanut lastani. En ole koskaan antanut itseni tuntea avoimesti rakkautta, tai antanut hänelle mahdollisuutta siihen.

Valmennuksen jälkeen kävelin rakkaani luo ja pyysin hänet sängylle makaamaan kanssani. Vedin hänet lähelleni ja aloitin kertomukseni siitä, miksi en ole koskaan antanut hänelle rakkautta. Kyyneleet kostuttivat silmäni ja rakkaus täytti sydämeni tuntiessani poikani kyyneleet ja vapinan kainaloani vasten. Se oli ensimmäinen kerta kun me saimme rakastaa toisiamme. Ensimmäinen kerta kun olin hänelle läsnä. – E.H, äiti Kokkolasta

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: