Shakti Pad on Pohjois-Intian ikivanhaa gurmukhin kieltä ja tarkoittaa henkisellä polulla eteen tulevia koettelemuksia. Se on hetki, jolloin polun kulkija kyseenalaistaa oppeja ja päämääriään. Luovuttaminen ja uuden opin etsiminen ovat näennäisen helppoja ratkaisuja, kun taas sitoutuminen ja uskollisuus auttavat kulkijan kokonaan uudelle tasolle.
”Älä töni siskoa! Tule tänne, älä mene karkuun! Ei saa koskea saksiin. Älä seiso pöydällä. Ei voi mennä ulos paljain jaloin loskakelillä. Ole kiltti äläkä itke heti, pyydä nätisti, jooko?”
Pienten lasten vanhemmat tuntevat joskus itsensä papukaijoiksi. Minä ainakin. On ikävää kieltää ja käskeä, sanoa ”ei” ja ”älä” monta kertaa päivän aikana. Olen miettinyt useasti, onko se tarpeellista.
Välillä kiellän taatusti turhistakin jutuista, siksi että olen mukavuudenhaluinen tai laiska: en jaksa siivota muovailuvahaa lattiaraoista tai jauhoja matolta. Niinpä nyt ei muovailla tai auteta lettutaikinan tekemisessä. Toisinaan kieltäminen on ehdottoman tarpeellista. En halua lapseni pilkkovan sormiaan keittiöveitsellä, koskevan kuumaan uuniin, vetävän kissaa hännästä tai katsovan leffoja joka päivä. Lisäksi, haluan myös lapseni tottelevan.
Rosa Meriläinen kirjoitti torstaina Hesarin nettisivuilla, miten hyvin kasvatetut tytöt eivät tottele. Kolumni sai facebookissa valtavasti jakoa ja tykkäystä sekä kirvoitti useamman vastakolumnin, kuten toimittaja Joanna Palménin blogitekstin.
Kolumnin tehokeino on kärjistys ja Meriläinen osaa tämän. Olen hänen kanssaan samaa mieltä monesta, mutten halua katsoa asiaa noin mustavalkoisesti.
Huonosti käyttäytyminen ei ole itseisarvo, eikä kasvatuksen perusta ole usuttaa yhä villimpiin tekoihin. Vanhempien velvollisuus on antaa lapsille aikaa tehdä ja kehittyä omassa tahdissaan, turvallisesti. Tyttö (tai poika) kasvaa hyvin, kun hänen sielullaan on tilaa ja hän löytää itse motivaation.
Jokainen kasvaa eri lailla. 2,5-vuotias tyttäreni pelästyi tänään, kun nauroin kovaa. Vuoden ikäinen tyttäreni taas kiipesi keittiöjakkaralle, jonka olin nostanut pöydälle, jottei hän pääsisi käsiksi siihen. Keikkuessaan ylimmällä portaalla, kattolampun korkeudella hän nauroi kovaa.
Uskon, että lapsille on opetettava kuria ja tottelevaisuutta. Ei voi komentaa tai ohjata muita, jos ei itse osaa totella. Vanhempien tehtävä on opettaa myös itsekuria, sillä ilman sitä tavoitteet ja unelmat jäävät saavuttamatta. Ilman tottelevaisuutta ei ole luonnetta. Ja eräs arvokkaimmista asioita, mitä lapselle voi antaa, on luonne: vahvuus ja syvälle ulottuvat juuret, joista kasvaa korkeaksi ja kauniiksi.
Arvojen välittäminen ja esimerkin antaminen ovat vanhemman tehtäviä, mutta lapsen sielua, syvää sisintä, persoonallisuutta ei saa tallata. Minä saatan olla kasvissyöjä ja löytää elämälleni suunnan jokapäiväisestä joogaharjoittelusta. Se vaikuttaa syvästi maailmankatsomukseeni ja siihen miten käyttäydyn. Lapseni pitävät tätä normaalina, mutta oppivat aikanaan, että on myös muunlaisia äitejä. Tyttäreni voivat vapaasti valita, mitä he haluavat elämässään toteuttaa. Mieheni kanssa voimme välittää heille omat arvomme, mutta heillä on omat matkansa, omat keinonsa matkan tekoon ja omat tehtävänsä tässä maailmassa. He menevät menojaan, kiiveten korkealle tai istuen hitaasti maisemaa seuraillen, mutta vanhemmat antavat mukaan ensivaiheen eväät.
Tottelemattomuus – tai kiltteys – voi johtua monesta. Jos se on pelolla aikaan saatua, on se väärin kummassakin tapauksessa. On ihan sama, onko tyttö kiltti vai rämäpää, kunhan hänellä on terve itsetunto, kyky ottaa huomioon muita ja seurata omaa polkuaan. Vanhemmuus ei ole helppoa kummassakaan tapauksessa, tosin rämäpään kanssa elämästä tulee vielä intensiivisempi arkielämän joogaharjoitus: lapset ovat parisuhteen ohella suurimpia opettajiamme ja reaktiomme kertovat enemmän meistä kuin lapsistamme.
Sääntöjä tässä maassa on aivan liikaa, eikä niiden noudattaminen ole mikään itseisarvo. On opittava käyttämään omaa päätään ja sydäntään ja tunnistettava ero oikean ja väärän välillä. Tähän ohjatakseen myös vanhemmilla on oltava näitä ominaisuuksia. Niin, ja kärsivällisyyttä. Itselleen ei äitinä tai isänä kannata myöskään olla liian ankara.
Kilteistä tytöistä tulee erilaisia kuin ryövärintyttäristä – tai sitten ihan samanlaisia. On otettava vastaan, mitä tulee. Kaikella mikä on, on oikeus olla olemassa.
