Ensi viikolla Hidasta elämää -sivustolla alkavat Keskiviikkokolumnit. Kirjoittajina vaihtelevat neljä eri nopeuksilla elävää ihmistä: kirjailija Kaarina Davis, Hidasta elämää -sivuston toinen perustaja Sanna Wikström, entinen tv-juontaja ja nykyinen sekatyöläinen Nuppu Stenros sekä toimittaja ja elämäntyyliyrittäjä Riitta Mettomäki. Keskiviikolumnisteista aloittaa Kaarina Davis. Mutta kuka hän on?
Kuka olet, mistä tulet ja mihin olet menossa?
“Olen Kaarina Davis, 40-vuotias kahden kirjan (mm. Irti oravanpyörästä) kirjoittaja ja luontoalan sekatyöläinen Hämeenkyrön Mahnalan Alhonlahdesta. Koetan elää tässä hetkessä ja olla liiaksi suunnittelematta tulevaa. Odotan ilolla joka päivää, mihin se minut vie ja mistä itseni löydän.”
Millainen on tavallinen päiväsi?
“Tavallista päivää minulla ei taida ollakaan. Jokainen päivä on erilainen ja se eletään tilanteiden ja tuntemusten mukaan. Ehkä päiviäni yhdistää se, että minulla on paljon aikaa. Näin talvella olen tosi hitaalla ja talvilevossa.
Herään usein aamuyöstä kirjoittamaan ja laittamaan puita takkaan, aamusta menen metsään keräämään polttopuita. Illemmalla valmistamme puolisoni kanssa päivällisen perusraaka-aineista: oman maan satoa ja luonnon antimia hyödyntäen. Sen jälkeen luen ja lepään, nukahdan yleensä hyvin aikaisin illasta.
Keväällä ja kesällä nukun paljon vähemmän, liikun jatkuvasti luonnossa keräten luonnon antimia ja hyörin kasvimaalla täyspäiväisemmin.”
Miten hidastat arjessa?
“Minulla on varsin hidas elämä. Kiire jäi, kun hyppäsin pois oravanpyörästä ja sairaanhoitajan töistä vuonna 2004.
Yksi hyvä konsti arjen hidastamiseen on ottaa seinäkello pois näkyvistä. Siten joutuu aina näkemään vähän vaivaa tietääkseen, mitä kello on, ja siitä sitten muistaa, että mitä väliä sillä loppujen lopuksi on, mitä kello on? Pystyn kuitenkin arvioimaan kellonajan auringosta noin puolen tunnin tarkkuudella.”
Mottosi?
“Asioilla on taipumus järjestyä.”
Millaisia aiheita saamme kolumneistasi tulevaisuudessa lukea?
“Aiheet voivat vaihdella laidasta laitaan, hieman sen mukaan mikä asia on noussut esiin elämässäni tai mikä on ajankohtaista. Aiheita yhdistää pohdiskelut elämän järkeistämisestä ja yksinkertaistamisesta.”
Valkoinen on ajaton väri sisustuksessa: se yhtenäistää sisustusta ja tuo kotiin harmonian tunnetta. Valkoinen rauhoittaa kokonaisuutta, mutta toimii myös muiden värien korostajana.
Valkoinen on hyvä värivalinta sisustukseen, mikäli haluaa tilaan neurtaliutta, puhtautta, tyyneyttä ja avoimuutta. Parhaimmillaan valkoinen väri tuo kotiin valoa ja energiaa, ja jos materiaalivalinta on pehmeä, valkoisuus ei tee tilasta kylmää ja torjuvaa.
Virkkaamalla saa pehmeää ja viehättävää tekstuuria sisustukseen. 100 prosenttisesta kierrätyspuuvillasta valmistetusta ontelokuteesta voi valmistaa perinteisin menetelmin kestäviä, valoa tuovia sisustuselementtejä.
Tässä kaksi valkoista kodin sisustuksen makupalaa: Juhannusruusu-matto ja säilytyskorit. Kuvateksteistä löydät linkit tulostettaviin ohjeisiin.
Kiitokset Maijalle kuvien käsitöiden tekemisestä!
Juhannusruusu-matto virkataan aivan kuten mikä tahansa liina, mutta sen halkaisija on noin metri. Maton virkkaaminen on palkitsevaa, kun käden jälkeä ei tarvitse tarkastella suurennuslasilla. VINKKI: tee iso matto kiinnittämällä monta pientä mattoa toisiinsa. Maton teko-ohjeet löytyvät tästä.
Kahvallisia säilytyskoreja voi tehdä eri kokoisia oman tarpeen mukaan. Ohjeista löytyy kaksi kokoa.
Maton ja kahden korin materiaalit maksoivat noin 30 euroa. Ohjeista löydät tietoa, kuinka paljon ontelokudetta tarvitaan.
Onko hidastaminen mahdollista aikoina, kun kalenteri on täynnä tapaamisia ja tehtävää? Juuri silloin itsestä huolehtiminen on erityisen tärkeää. Lue joogaopettaja Kylli Kukkin hidastavat vinkit kiireeseen.
Hsss… hiljenny hetkeksi. Jaaritellessasi niitä näitä menetät samalla niin fyysistä kuin henkistä energiaasi. Pidä hiljaisia hetkiä ja säilö siten voimaa sisällesi. Suun lisäksi voit hetkeksi sulkea silmät, jolloin hiljennät myös ärsykkeitä jatkuvasti ahmivan näköaistin.
Ryhdistäydy kauppajonossa. Hyvä ryhti avaa rintakehää ja antaa tilaa rauhoittavalle hengittämiselle. Ryhdin harjoitteluun löytyy aikaa esimerkiksi kassajonossa tai bussipysäkillä seisoskellessa.
Lähde mielikuvamatkalle. Lepääkö mielesi keväisellä niityllä, raikkaassa vuoristossa tai kosteassa tropiikissa? Saatko voimaa täysikuusta tai auringonpaisteesta? Sielu lepää luonnossa, ei asfalttiviidakossa. Joskus kaupungista ei kuitenkaan ehdi pois. Matkusta silloin paikan päälle tai hetkeen ajatuksissasi ja voimaudu.
Meditoi kävellessä. Meditoi siirtyessäsi paikasta toiseen: hengitä neljä askelta sisään, seuraavat neljä askelta ulos. Voit kävelymeditoida myös toistaen mielessäsi mantraa, esimerkiksi: ”tässä-nyt”.
Liiku. Venyttele vaikka vain kahden minuutin ajan päivässä. Taivuta eteen, taakse sekä sivulle, ja anna raskaan olon valua pois.
Hengitä. Hengityksen tarkkailu palauttaa tähän hetkeen, sillä et voi hengittää eilistä etkä huomista. Hengitä syvään sisään ja ulos, anna keuhkojen täyttyä aina lantiosta asti.
Oman kiireen keskellä Kylli palauttaa mieleensä taolaisen Laotsen sanonnan: Rakasta, palvele ja muista. Rakasta toisia ihmisiä, palvele toisia ihmisiä, mutta mitä pitää muistaa? – rakastaa ja palvella. “Kun ajattelee, että ympärillä pyörivät ihmiset, ne vaikeatkin, ovat jonkun korkeamman voiman lähettämiä, niin sydämeen tulee lämpöä ja pehmeyttä. Silloin kiire tai ongelmat eivät enää tunnu niin vakavilta.”
Feodaalisessa yhteiskunnassa, keskiajalla, joutilaisuus oli etuoikeus, jota mielellään esiteltiin ja josta nautittiin. Joutilaina aikoina keskusteliin elämästä ja säästä, miekkailtiin, ratsastettiin ja soiteltiin.
1800-luvusta tuli käännekohta. Jo 1700-luvun puolivälissä joutilaisuutta alettiin kutsua stigmaisesti ikävystymiseksi, ja se koki todellisen läpimurtonsa 1800-luvun puolella. 1800-luvun porvarin taistelu statuksesta ilmeni tavaroiden arvostuksena, ja näin ollen hänen aikansa tuli käyttää hyödyllisesti. Ja kun porvari havaitsi olevansa jouten, hän oli valmistatumaton ja vaivaantunut, eli ikävystynyt.
Filosofi Kantin mukaan yhteiskunta oli saavuttanut kehityspisteen, jolloin ihmisillä oli mahdollisuus kuluttaa yhä enemmän aikaansa nautintojen etsimiseen. Toisin kuin aiemmin, kun enin aika kului tarpeiden tyydytykseen työn avulla.
Vaikka ikävystymistä pidettiin aluksi hyväosaisten ylellisyyssairautena, pian se alkoi olla leimallista myös alemmalle luokalle. Teollistumisen myötä monotoninen työ tehtaissa oli oivallinen kasvuympäristö ikävystymisen taimelle: Kun entisaikojen talonpojat ja käsityöläiset olivat sidoksissa suureen työmäärään esimerkiksi pelloilla tai tavarantoimituksessa, he olivat vapaita lähtemään työnsä tehtyään. Sen sijaan tehtaassa palkkatyöläinen ei omistanut aikaansa, sillä joku toinen oli ostanut sen häneltä; hän oli sidottu paikkaan riippumatta siitä, oliko hänellä jotain järkevää tekemistä vai ei. Työpaikalla alettiin ikävystyä.
Ikävystyminen tuli jäädäkseen. Nykyään viihdeteollisuus tekee rahaa ikävystymisen pelollamme. Aina kun ikävystyminen meinaa tulla, kaivetaan esiin jokin härpätin, joka viihdyttää meitä. Mutta ikävystyminen ei paradoksaalisesti vähene sillä, että koko ajan keksitään uusia keinoja sen karkoittamiseksi. Päinvastoin. Kant sanoi, että ajanviete ei ole parannuskeino vaan osa sairautta.
Ja työssä ikävystyminen: onko se vähentynyt työn tehostamisen myötä? Tuskin. Ikävystyttävää työtä pyritään karkottamaan viihdykkeillä. Mutta miksi? ”Koska ihmisellä on ikävää siksi, että elämältä puuttuu päämäärä ja merkitys, on ikävystymisen tehtävänä saada meidät huomaamaan juuri tämä”, vastaa norjalainen filosofi Lars Svendsen. Viihdytämme siis itseämme, jotta meidän ei tarvitsisi ikävystyä ja huomata työmme merkitysvajetta. Tai päämäärän tai merkityksen puutetta koko elämämme mittakaavassa.
Mutta juuri merkitysvaje erottaa toisistaan joutilaisuuden ja ikävystymisen subjektiivisen kokemuksen: joutilaisuudella on päämäärä ja merkitys, se on nykyhetken arvostamisessa. Vaikka alun alkaen positiivinen joutilaisuus ja negatiivinen ikävystyminen näyttäytyvät nykypäivänä erilisinä käsitteinä, molemmissa niissä saattaa haistaa stigman palaneen käryn.
Vaan alkaisiko aika olla taas kypsä keskiaikaiseen joutilaisuuden arvostukseen, jossa työn tehtyään (ei työajan päätyttyä) voisi nauttia hetkestä, elämän suuresta ilosta?
– Oivallustarina-juttusarjassa kerrotaan ihmisten suurista oivalluksista, ja niiden vaikutuksesta elämään ja elämänlaatuun. Lähetä vinkki omasta tai läheisen ihmisen oivalluksesta osoitteeseen info(at)hidastaelamaa.fi.
“Ei hidastaminen ole mikään hippiaate, vaan se mahdollistaa työstä nauttimisen”, täräyttää Bon Pankkiiriliikkeen myyntijohtaja Olli Pohjonen.
Muutamia vuosia sitten Olli Pohjonen, 29, ajoi itsensä uupumuksen partaalle pankin avainasiakasvastaavana: ”Tein pitkää päivää töissä. Saatoin mennä seitsämäksi aamulla, ja lähdin kotiin ennen puoltayötä, välissä kävin ohjaamassa salilla muutaman ryhmäliikuntatunnin.”
Pitkien päivien seurauksena Pohjonen huomasi, että työt pyörivät ympärivuorokautisesti mielessä, unet alkoivat kärsiä ja lopulta työstä tuli tehotonta, mutta kuluttavuus kasvoi. ”Päätin lähteä Helsingistä Ouluun rauhoittumaan ja tekemään ekonomin-opintoni valmiiksi.”
Tätä nykyä Pohjonen on sekä ekonomi, johtaja että downsiftaaja. Millainen on downsiftaavan johtajan työpäivä?
”Aamulla minua odottaa töissä edellisenä päivänä kirjattu lista tehtävistä asioista, joten minun ei tarvitse yrittää pitää asioita mielessä koko ajan. Istun tuoliini ja valitsen fiiliksen mukaan, minkä asian teen. Kun tekee hyvällä fiiliksellä, tekee tehokkaammin. Jos taas tekeminen alkaa muuttua puskemiseksi, jätän sen sikseen, jotta säilytän voimani. Siirryn tekemään sitä, mikä tuntuu flow’n kannalta parhaimmalta. Vaikka asioita joutuu joskus hoitaa myös kiireellisyyden mukaan, hyvällä organisoinnilla aikataulupaineita harvoin pääsee syntymään ”, Pohjonen kertoo nykyisestä työtavastaan kasvavassa suomalaisessa varainhoitoyhtiössä.
Psykologian profesori Mihaly Csikszentmihalyin mukaan flow on tietoisuuden tila, jossa psyykkinen energia virtaa vaivatta. Flow’n tilassa ihminen pystyy kotrolloimaan itse psyykkistä energiaansa ja toimimaan hyvin keskittyneesti, uppoutuen tehtäväänsä niin, että ajantaju häviää. Ihminen tuntee, että hän on ehjästi ja kokonaan oma itsensä.*
Pohjonen on huomannut, että kun ajattelee rauhassa etukäteen päämääriä, säästyy monilta virheiltä ja turhalta energiaa vievältä korjaustyöltä. Nykyään hän tekee työtään hitaasti ja keskittyen. ”Ulkopuolisesta saattaa näyttää siltä, että minulla on hirvittävä kiire, mutta ei minulla ole kiireinen olo, kun tiedän mitä olen tekemässä ja mihin pyrkimässä.”
Lounasaikaan Pohjonen palauttelee ja tyhjentää päätään ajatuksista: ”Kun kävelen lounaalle, havainnoin luontoa ja ympärillä olevia asioita. Kun syön, syön, enkä mieti mitään.”
Jos työpäivän aikana alkaa tulla sellainen olo, että on kiire eikä selviä kaikista töistä, Pohjonen irroittaa sormet näppäimistöltä ja lähtee tuulettamaan aivojaan, kävelemään joko ulos tai ympäri toimistoa. ”Käyn keräämässä energiaa ulkoa tai työkavereilta. Kun palaan työpisteen ääreen huomaan usein, että asiat ovat ratkenneet itsestään. Jos olen yrittänyt hetkeä aikaisemmin puskea väkisin jotain ratkaisua, se syntyykin itsestään, kun en ajattele. Aivot ovat tehneet hiljaista työtä.”
Antiikin viisaatkin selvittivät tietoisesti ajatuksiaan kävelemällä. Jos ajatus jumittuu, sen saa vapaaksi liikkumalla. Tai jos neuvotteluissa ei löydetä reittiä ratkaisuun, on silloinkin parempi lähteä happihyppelylle.*
”Olen sanonut työntekijöille, että välillä pitääkin surffailla netissä lukemassa uutisia tai tehdä jotain muuta kuin töitä. Ei sitä muuten jaksa keskittyä”, Pohjonen paljastaa.
Myyntijohtaja Pohjosen työpäivät ovat tätä nykyä lyhentyneet normaaliin, kun hän on alkanut keskittyä ”oikeasti tärkeisiin asioihin”. Ja kun Pohjonen painaa keskimäärin kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen läppärin kiinni, hän ei jää harmittelemaan asioita, jotka sinä päivänä jäivät tekemättä. Hän sen sijaan suunnistaa kohti kuntosalia, ja matkalla käy läpi päivän onnistumiset ja parannettavat asiat. Mutta myyntijohtaja jättää työajatukset kravatin mukana salin naulakkoon.
”Iltaisin olen alkanut lukea historiakirjallisuutta, jotta pakotan itseni tietoisesti johonkin muuhun ajatusmaailmaan kuin töihin. Nykyään nukun tosi hyvin ja pitkään” Pohjonen kertoo tasapainoisen päivän päätöksestä.
No, mitä mieltä downsiftaava johtaja on sitten siitä, voisiko kahdeksan tunnin päivät muuttaa vaikka kuusituntisiksi, kun kukaan ei kuitenkaan jaksa keskittyä kahdeksaa tuntia?
”Lähtökohtaisesti työtä ei pitäisi miettiä ajan vaan aikaansaannin kannalta. Uskon kuitenkin, että tehoja ei saataisi nostettua lyhyemmällä työpäivällä, sillä vapaamatkustajat ottaisivat sen laiskottelun kannalta. Ja vaikka en kannatakaan jatkuvaa tehokkuuden ja tuottavuuden kasvua, on tuottavuuden säilyttävä jokaisessa yrityksessä, jotta jokainen meistä saa pidettyä työpaikkansa.”
Eikö sitten voisi lähteä kotiin, kun on tehnyt työnsä?
”Jos on saanut paljon aikaa ja ollut supertehokas, toki. Olen sanonut täällä, että jos täräytätte ison kaupan, niin antaa mennä vaan kaljalle tai kotiin. Pitää osata myös nauttia aikaansaannoksistaan ja tuloksistaan”, Pohjonen vastaa.
Kuuluuko työstä nauttia?
”Kyllä työn pitää olla siistiä hommaa. Ja jos työtään ei vain suorita, siitä nauttii. Jokaisesta päivästä voi saada ilon irti, kun on elämässä sisällä – oli se sitten työpäivä tai viikonloppu. Ja jos kokee, ettei tee omaa juttuaan, pitää uskaltaa tehdä ratkaisuja ja yrittää päästä omaan elämäänsä sisään”, kiteyttää Pohjonen.
*Lähde:
Kaj Hellblom, Seija Mauro, Matti Salo: Johtamisen nyt – Tietoinen läsnäolo johtajuuden kivijalkana, Edita 2006
Yhä useampi saa vatsanväänteitä maidosta. Ilman maitoakin voi mainiosti elää, sillä ihmisen keho ei sitä tarvitse. Joskus maitoa on kuitenkin kiva käyttää ruoanlaitossa, leivonnassa tai vaikka mukilliseen kaakaota. Tässä viisi vaihtoa maidolle.
1. Maito
Kyllä, luit oikein. Kun ruokakaupasta löytyvä prosessoitu maito saa vatsan kääntymään ympäri, kannattaa antaa mahdollisuus luomuraakamaidolle.
”Suoraan lehmästä tullut”, kuumentamaton luomuraakamaito sisältää elimistölle hyödyllisiä bakteereja, entsyymejä sekä vitamiineja, jotka on prosessoidusta maidosta puhdistettu. Moni maidolle yliherkkä tai laktoosi-intolerantikko pystyy juomaan raakamaitoa ongelmitta. Raakamaitoa myyvät luomuruokakaupat ja sitä voi ostaa suoraan pieneläintiloilta. Kysy raakamaidon perään myös lähimarketistasi.
2. Vuohenmaito Tiesitkö, että vuohenmaitoa juodaan maailmanlaajuisesti enemmän kuin lehmänmaitoa? Lehmänmaidon makua muistuttava vuohenmaito sopii erilaisen koostumuksensa ansiosta usein myös laktoosi-intolerantikoille, maitoallergisille ja maidolle herkistyneille. Vuohenmaidossa on noin 14 prosenttia vähemmän laktoosia kuin lehmänmaidossa. Vuohenmaitoa myyvät erikoiskaupat ja pientilat.
3. Soijamaito Soijamaito on löytänyt paikkansa Suomen laktoosi-intolerantikkomarkkinoilla, ja sitä löytyykin nykyisin lähes jokaisesta pienemmästäkin lähikaupasta. Soijapavuista puristettu, makeahkolta maistuva kasvismaito soveltuu erinomaisesti korvaamaan maidon niin juomana kuin ruoanlaitossakin. Useisiin soijamaitojuomiin on lisätty kalsiumia sekä D- ja B12-vitamiinia.
Paras vaihtoehto on luomusoijamaito, huonoin geenimanipuloidusta soijasta valmistettu maito: nämä tiedot löytyvät helposti purkin kyljestä, etsi GMO-vapaata tuotetta. Huomioi myös, että useissa soijamaidoissa on runsaasti sokeria: kurkkaa ainesosaluettelon taakse ja valitse hyllystä sokeriton vaihtoehto – soijan oma makeus riittää hyvin.
4. Riisimaito Vaihtelua maidonkaipuuseen tuo riisimaito, jota löytyy muun muassa mantelilla tai hasselpähkinällä maustettuna. Myös riisimaitoihin voi olla lisätty runsaasti sokeria, joten valitse sokeroimaton luomuvaihtoehto.
5. Kauramaito Kaura on kotimaista superruokaa parhaimmillaan. Se sisältää vatsaa helliviä ja kolesterolia alentavia kuituja sekä hyvänlaatuista kasvirasvaa. Kaurajuoma soveltuu mainiosti ruoanlaittoon sekä esimerkiksi kahvin sekaan. Moneen tuotteeseen on lisätty D-vitamiinia ja kalsiumia. Ole jälleen varovainen ruokakaupassa, ja valitse sokeroimaton kauramaito.
Ehditkö vain tuijottaa vuoroin kalenteriasi ja vuoroin omaa napaasi? Jos sinulla on äiti, joka on tuijottanut aikoinaan omaa napaansa, jotta sinun on ollut hyvä kasvaa mahassa, soita nyt hänelle. Jos sinulla isä, jonka tiedät istuvan kotisohvalla tuijottaen ulko-ovea, tiedät mitä tehdä.
Moni lapsi on kadonnut kiireidensä nielemänä, ruuhkavuosiin tai uraputkeen, ei kuulu, ei näy. Sen ovat kokeneet tuhannet suomalaiset vanhukset.
Pitkät yksinäiset päivät ja illat kuluvat hitaasti. Puhelin ei soi, eikä kukaan käy. Itse ei uskalla soittaa, kun on jonkun kerran kokeiltuaan saanut kärsimättömän vastauksen: nyt on kiire, soitellaan toisella kertaa. Se ”toinen kerta” tulee vain kovin harvoin, joskus ei ollenkaan.
Helsinki Mission vuoden 2011 vanhuskampanja, Kadonneet, haastaa kiireisiä lapsia ja lapsenlapsia pitämään yhteyttä vanhempiinsa ja isovanhempiinsa. Jokaisella äidillä ja isällä tulisi olla yhteys lapseensa vanhuuden viimeisiin päiviin saakka.
Jos huomaat olevasi yksi kadonneista lapsista, mene käymään tai ota puhelin käteen ja soita. Tee se heti, ja tee siitä tapa. Soittoasi odotetaan!
Voit tuoda myös iloa sellaisten vanhusten elämään, jotka ovat jo menettäneet toivonsa tavoittaa omaa lastaan; katso toimintaohjeet tästä.
“Vauhdin ihailu on ulottunut myös kevyeen liikenteeseen. Polkupyörän muotoilu ja pyöräilyasusteiden virtaviivaisuus, niiden ‘ferrarisoituminen’ sekä maasto- ja kilpapyörien yhdistelmät, niin sanotut hybridipyörät, ovat osoitus nykyelämäntavassa yleistyneestä vauhdin ihanteesta. Seikan voi havaita pyöräteillä ja muilla kevyenliikenteen väylillä. Silti runsas pyöräily on osoitus kaupunginosan rennosta elämänmenosta. Arkiaskareiden hoito kaupungeissa polkupyörällä viittaa kylämäisyyteen.”
Olemme urhea kansa: Suurimman osan vuodesta taistelemme luonnon ominaista kiertokulkua vastaan.
Pimeänä aikana emme lepää kuten kasvit, emmekä käy hitaalla, kuten suurin osa eläimistä. Me juomme kuuliaisesti aamukahvimme linnunlaulun aikaan (ai niin, mutta eiväthän ne laula pimeimpään aikaan) ja paiskimme hommia kuin muurahaiset (ai niin, mutta nehän lepäävät kekonsa kellarissa).
Valo tuli ja meni. Näkikö sitä kukaan?
Välimerellä on taidettu jo pitkään luonnonolojen kanssa eläminen: siestalla vedetään tirsat, jotta kuumin aika ei uuvuttaisi vaan siitä saisi lisää virtaa.
Voisiko tämän yhtälön kääntää meillä Suomessa toisinpäin: Kun valo vihdoin näyttäytyy – edes hetken – kansa siirtyy keräämään työpäivänsä lomassa valovoimaa, heräämään päivään. Näkemään, että päivä todella oli! Kutsutaan sitä vaikka kaamossiestaksi, sillä suurimmassa osassa Suomea aurinko kuitenkin kurkkaa piemeimpäänkin aikaan ja silloin valonkaipuu on suurimmillaan.
Mutta kaamossiestaa ei ole kukaan työnantaja tai päättäjä ehdottanut. Niin miksipä olisi, voimmehan näyttää mallia muulle maailmalle, miten uhmaamme luontoa ja sisäistä kelloamme vastaan. Siitä olisi pitänyt saada urheusmitali jo ajat sitten. Ja nyt ne leppoisat eteläeurooppalaiset lähtevät mukaan urheuskilpaan, vähentävät siestojaan. Kertoiko niille kukaan, että osallistumme myös toiseen kilpaan: synkkien tilastojen kärkikahinoihin?
Kuulen jo kysymyksen: mitä tämä tällainen siesta sitten maksaisi yhteiskunnalle lyhentyneissä työajoissa? Vastaisin tähän, että tuhlaaminen ja sijoittaminen ovat eri asia.
Kaamossiestan lakisääteisyyttä odotellessa voimme hyödyntää itse niitä muita lakisääteisiä: kahvikupin ulkoiluttamista ja hidasta kävelyä lounaalle.
Kauniina päivinä kannattaa purkittaa valoa ja luonnon energiaa valokuviksi. Niistä saa voimaa esimerkiksi työpäivän aikana: Laita energisoivia kuvia tietokoneen taustakuvaksi tai tallenna kansioon, josta voit kaivaa ne esiin tauon aikana.
Tauon aikana selaa kuvia hetken aikaa ja palaa mielessäsi kuvaushetkeen ja luontokontaktiin. Voit kuvata myös taukovideoita, jolloin kuulet myös luonnon rauhoittavat äänet: linnunlaulun, tikan hakkuun tai hiljaisuuden. Rauhoittavia taukovideoita löytyy Hidasta elämää -sivustolta: Talvista aurinkoenergiaa, Laiturilla.
Minä auringossa.Koivu paistattelee päivää.Jälkiä lumella.Lunta oksalla.Valkoinen kuin… lumi.Omput oksalla.Omput ylhäältä.Tammikuinen aurinko.Tikka hakkaa.Pikku koivu.Aurinko ja koivunoksa.
Kun vanhalle villapaidalle ei ole enää käyttöä, sen voi heittää pesukoneeseen “liian kuumalle” huovuttumaan. Kun villa on huovuttunut, sitä on helppo käsitellä ja leikata.
Omasta vanhasta harmaasta tunikamittaisesta villapaidasta päätin tehdä huopatossut. Tossuissa on kolme osaa: 1) pohja, 2) päällysosa ja 3) varsi.
1) Pohja
Aloita kaavan piirtäminen pohjasta: piirrä jalkapohjan kuva paperille. Lisää sekä varpaan kärkeen että kantapäähän muutama sentti lisää (koossa 39/40 pituus noin 28cm). Muokkaa jalkapohjankuvasta “laihan kananmunan” muotoinen (koossa 39/40 ympärysmitta noin 70cm).
2) Päällysosa
Puolet (yläosa) päällysosan kaavasta on vastaava kuin pohjassa. Toiseen puoleen piirretään siivekkeet kuvan mittojen mukaan.
3) Varsi
Varren voi tehdä paidan ala- tai hiharesorista. Varren leveys on maksimissaan alakaaren leveys, eli koossa 39/40 28cm. Jos varresta haluaa napakan, kannattaa vähentää muutama sentti.
Tarvitset kaikkia osia kaksi kappaletta.
Ompele näin:
1. Ompele ensin päällysosan (2) siivekkeet toisiinsa kiinni oikeat puolet vastakkain.
2. Kiinnitä sitten pohja (1) päällysosaan (oikeat puolet vastakkain).
3. Käännä työ oikeinpäin.
4. Käännä varsi (3) kaksin kerroin ja laita varsi tossun reiästä sisään niin, että varren leikatut reunat tulevat reiästä ylöspäin (ja taitettu osa jää tossun sisään). Ompele varsi reiän suuaukkoon kiinni. Tossut ovat valmiit!
Koristele tossut fiiliksen mukaan!
Tästä idea lähti:
Eva-Marie Wilken: Lahjoja rakkaudella – Anna itse tekemäsi lahja, WSOY 2009
Lahjoja rakkaudella -kirjassa on paljon helppoja paperista ja kankaasta tehtäviä lahjapaketteja, kortteja, koristeita ja muuta pientä kivaa.
Kirjasta löytyy myös suurempi töisemmät Siperialaiset talvisaappaat: ihanat pitkävartiset huopasaappaat, joissa on nahkapohjat. Saappaiden teko ei vie kirjan mukaan paljon aikaa, mutta materiaaleja ei ainakaan omasta kaapistani löytynyt. Suurin työ lieneekin kankaiden etsimisessä. Mutta siperialaiset talvisaappaat saivat pikkusiskonsa: huopatossut villapaidasta.
, Like 2008
