Sivu 421 – Hidasta elämää

Naisen Sydän: Kriisistä nouseminen

Erokriisistä eheytymisen viimeinen vaihe

Juttu pohjautuu Susan Andersonin kirjaan: ’The Journey From Abandonment to Healing’

Tekstin alustus löytyy täältä

Kriisistä nouseminen on uuden elämän alku. Se alkaa ohimenevinä toivon hetkinä, jotka huomaamatta ja salaa pitenevät tunneiksi ja myöhemmin päiviksi. Erokriisi on edennyt vaiheeseen, jolloin hylätty on noussut raivon yläpuolelle, tiedostanut ulkoisen lapsensa puolustusmekanismit ja löytänyt ulospääsyn itseään vähättelevistä ajatuksista. Hylätyksi tulo on tuonut sisäisen lapsen äänen kuuluviin. Kriisissä kamppaileva on lohduttanut lasta sisällään ja kuunnellut sen pitkään huomiotta jääneitä tarpeita ja tunteita. Kriisi on johtanut uuteen emotionaaliseen viisauteen, joka toimii siltana syvempään rakkauteen.

Kriisin loppupuolella ihminen nousee surunsa yläpuolelle ja alkaa taas elää. Hän kokee toivoa ja keveyden tunnetta, vaikka menetetyn rakkauden muisto painaa yhä taka-alalla. Elämä kaikissa väreissään alkaa kuin varkain vetää huomiota puoleensa ja saa ajatukset kääntymään pois menetyksestä. Surun varjo alkaa väistyä. Inspiraatio saattaa yllättää.

Tämän vaiheen aikana heräämme takaisin elämään. Jätetty on kuunnellut sisältään kumpuavia viestejä ja oppinut vaikeista kokemuksistaan. Hän on luonut itsensä uudelleen vanhan minuutensa tuhkista ja päästänyt irti vanhoista toimintamalleista. Hylätyksi tulo kaikessa tuskassaan muuttaa ihmistä. Kriisistä eheytyminen ei ole palaamista aikaisempaan tasapainoon, vaan uuden harmonian ja syvemmän viisauden löytämistä.

Kriisin loppuvaiheessa on jälleen valmis rakastamaan ja solmimaan ihmissuhteita. Ihminen on oppinut ennen kaikkea rakastamaan itseään. Kriisin viimeisessä vaiheessa huomaa selvinneensä koko elämää ravisuttavasta emotionaalisesta kriisistä voittajana. Olo on voimakkaampi, emotionaalisesti itsenäisempi ja eheämpi kuin koskaan aikaisemmin.

Kriisistä nouseminen johtaa uuteen, parempaan elämään. Eron synkkinä tunteina ei voi aavistaa viimeisen vaiheen mukanaan tuomaa viisautta, eikä sitä syvää muutosta jonka kriisin läpikäyminen saa aikaan. Aamu on koittanut loputtomalta tuntuvan yön jälkeen, eivätkä nousevan auringon säteet ole koskaan aikaisemmin olleet yhtä kirkkaita.

Haavoittuvaisuudessa on voimaa

Kriisin jälkeen ihminen pyrkii helposti välttämään kaikkea sellaista, joka muistuttaa koetusta kivusta. Tässä vaiheessa nousee vihdoin kivun yläpuolelle, mutta saattaa samalla nousta tunteidensa tavoittamattomiin. Tunteidensa yläpuolelle nouseva ihminen jättää taakseen enemmän kuin menetetyn suhteen. Vaarana on että kyky tuntea voimakkaasti katoaa. Uusissa ihmissuhteissa ihminen saattaa suojautua olemalla etäinen ja emotionaalisesti tavoittamaton.

Kriisistä toipumassa oleva on ymmärrettävästi halukas jättämään menneisyyden taakseen. Tämä saattaa kuitenkin johtaa haitallisiin puolustusmekanismeihin, kuten omien tunteiden välttelyyn, tunteiden tukahduttamiseen tai kieltämiseen, sellaisten tilanteiden välttelyyn, jotka saattavat tuoda pintaan hankalia tunteita tai itsensä pitämiseen niin kiireisenä, ettei tunteiden kokemiselle riitä aikaa.

Viimeisen vaiheen haaste on ylittää kriisi ja emotionaalinen kipu, mutta samalla säilyttää yhteys omaan haavoittuvaisuuteen. Hylätyksi tulo on auttanut ihmistä näkemään, mitä hän on haudannut sisälleen. Hän tuntee emotionaaliset kipukohtansa, tietää mistä ne tulevat ja on tiedostanut aidot tunteensa. Nyt tärkein tehtävä on kunnioittaa omia tunteita ja säilyttää yhteys omaan emotionaaliseen viisauteen. Haavoittuvuus on voimavara. Se on osa inhimillisyyttä ja mahdollistaa avautumisen elämälle.

Rakkauden Zen

Kriisistä nousemisen aikana on valmis solmimaan uusia suhteita. On aika päästää lopullisesti irti niistä siteistä, jotka yhdistävät entiseen puolisoon ja investoida emotionaalinen valuutta uusiin ihmissuhteisiin. Kriisin perimmäinen lahja on sen mukanaan tuoma emotionaalinen viisaus ja itsetuntemus. Uusi yhteys omaan itseen lisää kykyä rakastaa ja avautua toisille.

Jokainen onnistunut ihmissuhde perustuu emotionaaliseen avoimuuteen ja luottamukseen. Hylätyksi tulo on saanut tiedostamaan omat tunteensa, haavoittuvaisuutensa ja kiintymyksensä voiman. Samalla se on auttanut tiedostamaan paremmin toisten ihmisten tarpeet. Parhaimmillaan hylätyksi tuleminen on osoittanut, että rakkaus on paljon enemmän kuin tunne, joka saa valtaansa. Se on taito, jonka voi oppia ja jota voi kehittää.

Rakkaus on tekoja. Rakkaus on elämänasenne, joka syvenee kypsyyden ja viisauden myötä. Erokriisin viimeisessä vaiheessa kyky rakastaa syrjäyttää vanhat emotionaaliset agendat ja epävarmuuden. Rakkaudesta tulee elämän keskeinen ja kantava voima.

Viimeiseen vaiheeseen kehitetty harjoitus on yksinkertainen. Lisää rakkaus osaksi jokaista tämän juttusarjan aikaisemmissa osissa kuvattua harjoitusta ja kehitä päivittäin kykyäsi rakastaa.

Kevään rakkausharjoitukset

Rakkauden lisääminen osaksi läsnäoloharjoituksia

Keskittyessäsi olemaan läsnä nykyhetkessä, tuo kykysi rakastaa mukanasi tähän hetkeen. Harjoittele vähintään kerran päivässä läsnäoloa ja rakastavaa avoimuutta ollessasi toisen ihmisen seurassa, oli kyseessä sitten kaupan kassaneiti, ystävä, rakastettu, lapsi tai sukulainen. Ollessasi läheisen ihmisen seurassa, ole hänelle intensiivisen avoin ja läsnä, yksi hetki kerrallaan. Varo menettämästä hetkeä ajatuksiin tai tiedostamattomiin reaktioihin.

Rakkauden lisääminen osaksi sisäisen lapsen kanssa käytyä dialogia

Kysy sisäiseltä lapseltasi: mitä voin tehdä tuodakseni enemmän rakkautta elämääsi? Koetko että sinua rakastetaan? Millaisen ihmisen rakkaus saa sinut tuntemaan olosi turvalliseksi? Rakkaus synnyttää intensiivisiä ja koskettavia keskusteluja sisäisen lapsesi kanssa, tarjoaa uusia oivalluksia ja motivoi toimimaan positiivisesti.

Rakkauden lisääminen osaksi unelmien talo -visualisaatioharjoitusta

Voit lisätä rakkauden visualisaatioharjoituksiisi kuvittelemalla, että unelmiesi talo sisältää kaiken rakkauden, jonka tarvitset. Näe itsesi kaksi vuotta eteenpäin tästä hetkestä ja koe kuinka unelmiesi ihmissuhteet ovat osa jokapäiväistä elämääsi, näe itsesi onnellisena ja täysin turvassa. Elämäsi ihmissuhteet perustuvat lojaalisuuteen, turvallisuuteen, läheisyyteen, välittämiseen, hellyyteen, avoimuuteen, kunnioitukseen, avoimuuteen, ihailuun ja ystävyyteen. Elämässäsi on jo kaikki rakkaus, jota voit koskaan kuvitella tarvitsevasi.

Ulkoisen lapsen rakkautta estävien toimintamallien tiedostaminen ja muuttaminen

Ulkoinen lapsi on läheisten ihmissuhteiden sabotoija. On tärkeää tunnistaa ulkoisen lapsen haitalliset toimintamallit, jotka estävät yritykset luoda lisää rakkautta elämääsi. Ulkoinen lapsi saattaa toimia erityisen häiritsevästi silloin, kun yrität kriisin jälkeen aloittaa uuden läheisen ihmissuhteen ja olet erityisen haavoittuvainen. Uusi suhde voi aktivoida aikaisemmat emotionaaliset muistot, jolloin ulkoinen lapsi pyrkii välittömästi suojautumaan koetulta uhalta. Paras tapa ehkäistä haitallisten puolustusmekanismien aktivoituminen on pysyä tietoisena ulkoisen lapsesi toimintamalleista. Lisääntynyt tietoisuus auttaa hallitsemaan haitallisia reaktioita ja puolustusmekanismeja.

‘The Secret of Attraction is to Love Oneself’ -Deepak Chopra

~ · ~ ~ · ~ ~ · ~

Rakasta Sinua – tietoisuustaitovalmennus Pienessä Joogasalissa 6.4. ja 4.5. Viimehetken ilmoittautumiset: devigloria@gmail.com

Tietoisuustaidoista, tulevista valmennuksista ja kursseista löytyy tietoa Poppanen ja Pitkätossu -blogista

Blogi myös Facebookissa

Glorialle voi lähettää palautetta, kysymyksiä ja kommentteja : devigloria@gmail.com

Miksi sairastumme?

Tieteen suurista edistysaskelista huolimatta sairastamme yllättävän paljon tällä hetkellä. Lääkkeiden kulutus on valtavaa ja kehitys näyttäisi menevän siihen suuntaan ettei lääkkeiden käyttö ole ihan heti häviämässä. Vaikka monet etsivät ratkaisua pilleristä, uudesta teknologiasta tai ihmeellisestä parantavasta yrtistä, on äärimmäisen ihmeteltävää, kuinka harvoin kuulee kysymyksen ”Miksi yleensäkään tarvitsemme näitä”!

Oletko koskaan miettinyt: Entä jos sairastaminen ei olekaan perusolemisen tilamme? Mitä, jos ihminen on tarkoitettu elämään tervettä, hyvinvoivaa elämää? Entä, jos kysyisimme, miksi sairastumme? Juurien unohtuminen on varmasti yksi suuri syy, miksi sairastumme tauteihin, joihin alkuperäiskansat eivät sairastu. Luonnon kiertokulusta pois hyppääminen ei tapahdu ilman takaisinmaksua.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kritisoida, vaan kysyä kysymyksiä. Sen tarkoitus ei ole syyttää sormella, mikäli esimerkiksi olet sairas, tai kärsit sairauksista. Mikäli ajatukseni herättävät sinussa voimakkaita tunteita, toivon että silti menet syvemmälle, kuin ensireaktioihin, jotka voivat estää näkemästä syvempää tarkoitusta. Mikä ikinä se sitten onkaan. Mitään totuuksia tämäkään teksti ei valitettavasti tarjoa.

Aloitetaan.

Maanviljely

Tämä on yksi suurimmista muutoksista, joita olemme historiassamme kohdanneet. Jos mietimme sadan metrin matkaa yleisurheiluradalla, ensimmäiset 95 metriä kuvaavat sitä kehitystä, jonka elimme metsästäjä-keräilijöinä. Viimeiset n.5 metriä kuvaavat sitä aikaa, jolloin maanviljely tuli ja muutti pelin hengen. Moni ”ammattilainen” sanoo, että ei sillä ole mitään merkitystä, mitä olemme syöneet muinoin. Tämä on vahva sanoma, koska geenistömme ei ole juuri muuttunut näiltä metsästys-keräily -ajoilta. Lienee kai itsestään selvää, että kyllähän sen täytyy jollain tasolla vaikuttaa. Vai mitä sinä olet mieltä.

Ei pelkästään maanviljely muuttanut käyttäytymistämme, se muutti myös luonnon monimuotoisuuden. Pikkuhiljaa monimuotoisuudesta on tullut yksimuotoisuus, jossa pellot täytetään yhdellä kasvatettavalla kasvilla. Tätä prosessia et näe luonnossa. Monimuotoisuus takaa laajat ravintoarvot, jotka tukevat toisiaan, yksimuotoisuus tuhoaa tämän yhtälön ja köyhdyttää maaperää. Huono juttu ihmisille.

Maanviljelyn seurauksena ihmiselle?

Pienempi lihasmassa
Lyhyempi pituus
Pienemmät aivot (yllätys?) (20 000 vuodessa 1500cc – 1350cc)
Pienemmät hampaat ja leuat
Puutteellinen ravinnonsaanti
Pienempi lantio naisilla (voi vaikeuttaa synnytystä)
Sairauksien helpompi ilmentyminen

Yksittäisiä, irrallisia ajatuksia terveydestä ravinnon näkökulmasta:

Koska rasva, eteenkään tyydyttynyt rasva ei aiheuta meidän pääsääntöisiä terveysongelmia on kysyttävää, miksi näin ollaan meille opetettu?

Sokeri ja puhdistetut hiilihydraatit näyttäisivät olevan länsimaisten terveysongelmien ravinnollinen syypää, tuoden ravinnollisia puutostiloja, epänormaalia hormoonikäyttäytymistä, sekä heikentynyttä vastustuskykyä.

Olivatkohan viljat sittenkään se paras juttu terveydelle?

Mikä vaikutus on villiruoan poistumisella päivittäisestä ruokailustamme? Kasviemäkset (alkaloidit) puuttuvat suurilta osin ”perusruokavaliosta”. Mikä on näiden vaikutus geneettiseen perimäämme ja geneettiseen jalanjälkeemme?

”If you woke your dog up in the morning and forced him to drink a cup of coffee, eat a couple of donuts and then smoke a cigarette – they’d have you arrested for animal abuse” – Jack Lalanne

Luonnon vastustaminen – Perustuksien unohtaminen

On hyvä kysyä mistä me tulemme ja mistä me olemme koostuneet. Onko luonto, joka on meissä elänyt aina, jostain syystä tullut tässä ajassa tarpeettomaksi? Onko elementtien vaikutus yhtäkkiä merkityksetön. Olemme altistuneet auringolle, tuulelle, ilmalle, maalle, vedelle aina olemassaolomme aikana. Mistä lähtien niistä on tullut vaarallisia? Milloin lähdevedestä tuli myrkyllinen, auringosta tappava, tulesta tuhoava ja ilmasta hengittämiskelvotonta? Milloin luonnossa olemisesta tuli erikoisuus, perusolemisemme sijaan. Tai milloin istuminen korvasi meille kaikista tärkeimmän liikkumisen muotomme, kävelyn?

Toisin sanoen, milloin meistä tuli ihmisiä, jotka eivät enää välitä/tiedä/ymmärrä mitä olentoja me ollaan?

Mutta ei kannata ruveta soimaamaan itseään, meidät on kasvatettu tähän eläintarhaan, meidät on ohjelmoitu olemaan hiljaa, paikallaan, käyttäytymään oudosti ja ei yhtään lajityypillisesti. Meille on opetettu, kuinka ollaan elossa, muttei kuitenkaan kuinka eletään. Ihmisenä, erossa omasta olemuksestaan. Lisäämme kaiken aikaa vastustusta eloomme ja pyrimme poistamaan luontaisia tarpeitamme aina ravinnosta, liikkumiseen ja käyttäytymiseen.

Rytmit

Aurinko nousee, aurinko laskee. Seuraamme ja elämme mahdollisuuksien mukaan. Tämä luonnon ehdottama rytmi, joka tukisi sitä, kuinka koemme energiaa, levon tarvetta ja liikkumisen rytmittämistä, on pistetty sirpaleiksi ja luotu keinotekoinen väri/valomaailma, joka pistää koko olemuksemme ihmettelemään mitä täällä tapahtuu.

Koska elämme pohjoisessa, jossa on myös pimeitä aikoja, näillekin teknologioille on paikkansa tottakai. Mutta se ei silti poista luontaista reaktiotamme olla valossa kaiken aikaa tuijottaen suoraan valonlähteisiin, jotka luovat keinotekoista todellisuutta (tv, tietokone, valot yms.), jonka keho kokee hyvinkin todellisena tapahtumana.

Villi (luontaisessa tilassa oleva) olemuksemme on joidenkin mielestä jopa säälittävää, alkukantaista, kehittymätöntä osaa meissä, joka pitää kytkeä pois, jotta pystymme ”kehittymään”. Mikä vaikutus sillä on terveyteemme ja sairastumiseemme, että emme anna itsellemme lupaa olla sitä mitä olemme?

”Man is the only animal who refuses to be what he is” – Albert Camus

Tunteet

Tunteiden vaikutus on valtava. Vaikkakin moni meistä ymmärtää, kuinka huolet, murheet ja erilaiset elämäntaakat voivat vaikuttaa jaksamiseemme, on tässä silti vielä suunnaton viidakko, jota emme ymmärrä. Koska tunteet antavat meille fyysisen reaktion, on äärimmäisen tärkeää, että saamme hieman kiinni siitä, millaista tunnelämää elämme.

Mitä tietoisemmaksi tulemme, sitä enemmän pystymme käynnistämään ja tekemään molekyylejä, jotka tuovat meille tietynlaisia tunnetiloja. Tämä on mielestäni käsittämätöntä. Riittävän tietoinen toiminta voi tuoda lisääntyvää terveyttä ja elinvoimaisuutta, kun taas samaan aikaan tiedostamaton toiminta ja mieli, voi tuoda meille oireita ja lisääntyviä sairaushaasteita. Vaikkakin proteiinirakenteet ovat fyysisiä rakennuspalikoita, joista muodostetaan elämää tukevia rakenteita, ovat ympäristön ärsykkeet niitä, jotka pistävät liikkeelle tuon voiman.

Toisin sanoen, voimme vaikuttaa tunteillamme omaan olemiseemme. Vaihda sisäistä levyäsi, joka soittaa sävelmää, niin muutat koko rakennetta, aina musiikista, musiikin soittajaan. Mitä biisiä sinä haluaisit tänään kuunnella?

Ajatukset

Vielä 60–70-luvulla ja osittain 80- ja 90-luvulla positiivisten ajattelun merkitystä pidettiin hippien toimintana, muuttuen jossain vaiheessa new age -hömpötykseksi, josta muovautuminen on ollut jossain self helpin, markkinoinnin ja perusihmisen välimaastossa. Vielä tänäkin päivänä moni epäilee ja mutisee positiivisten ajatusten olevan suoraan sieltä p….

Jos jokainen ajatus luo todellisuuttamme, taitaa olla aika tärkeää tarkastella myös mitä tuhansia ajatuksia pyöritämme päivän mittaan päässämme. Onpa ajatuksesi mikä tahansa, hyvin todennäköistä, että elät sitä myös todeksi. On se sitten terveyteen, omakuvaasi tai uskomuksesi liittyen rakkauteen. Jos et usko, että ajatuksillasi olisi mitään tekemistä sinun, olemisesi ja vointisi kanssa, myös tämä tulee näkymään ja todentumaan elämässämme.

Mutta ja tämä on iso mutta, henkilökohtaisesti en usko, että pelkillä positiivisilla ajatuksilla luodaan erilaista fyysistä olemusta. Tarvitaan paljon muutakin. Puhunko itseäni vastaan, saatat ihmetellä. Pysy mukana vielä hetki.

On äärimmäisen tärkeää, että muutamme ajatusmallejamme kehoamme tukeviksi ominaisuuksiksi, kehonvoimavaroja syövästä tilasta. Mutta pelkkä positiivinen ajattelu ei ole vielä fyysistä toimintaa, joten se jättää kokonaisuuden helposti huomioimatta. Varsinkin, kun luomme positiivisia ajatuksia tietoisessa mielessämme, joka on kuin pisara meressä verrattuna tiedostamattomaan mieleen. Tietoisuus joka määrittää identiteetimme.

Pystymme käsittelemään uskomattoman määrän tietoa, kokemuksia ja arvioimaan tilanteita täysin puhtaalta pöydältä. Kun taas tiedostamaton mieli, soittaa sitä sävelmää, jota se on soittanut aina, vanhan kasettinauhurin tavoin. Meillä kaikilla on näitä tiedostamattomia malleja, siitä kuinka pesemme hampaat, heräämme aamulla ja kuinka ajamme pyörällä.

Haaste on siinä, että tiedostamaton mieli on huomattavasti suurempi kokonaisuus, joka määrittää paljon isommalla volyymilla, toimien tuhansia, ellei jopa miljoonia kertoja voimakkaammin, kuin tietoinen mieli. Mitä luulet kumpi näistä voittaa taistelussa, jos tietoinen mieli parhaimmillaankin pystyy 5% siitä mihin tiedostamaton kykenee?

Lyhyt ja yksinkertaistava tiivistelmä

Positiivisilla ajatuksilla voi olla suunnaton vaikutus terveyteemme, vain jos se on tiedostamattoman mielen ohjelmointi (kasvatus, vanhemmat ja yhteisö). Mikäli ei, niin pystymme siihen varmasti vaikuttamaan, mutta pelkkä mielen käyttäminen ei välttämättä riitä, vaan tarvitaan syvemmälle meneviä ”uusia ohjelmointeja”, jotka luovat terveyteen ja elinvoimaisuuten, tai mihin tahansa tähtääviä ominaisuuksia. Näitä voivat olla päivittäiset meditaatio, voimasanat, kehotyöskentelyt ja hypnoterapia.

Miten tämä liittyy aiheeseen?

Mikäli uskomuksemme ovat yhteiskunnallisissa ”normeissa” tai yksilötasolla sairaudessa, mitä luulet mikä on lopputulos? Mikäli keskittyminen on sairauskeskeydessä, mikä on kehon tuottama lopputulos? Mikä on yhteisön yhteisen ajatusmallin lopullinen lopputulos? Olemme sairaita niin kauan, kuin ajattelemme sen olevan meille tarkoitettu tila. Tai mistä minä tiedän, mutta jokainen voi fiilistellä sitä omasta näkövinkkelistään. Mitä uskoo keholleen tapahtuvan tulevaisuudessa, ennenkaikkea vanhuudessa. Mihin suuntaan olet menossa ja millä välineillä?

Tärkein elementti

Vaikka kaikki edelliset olisivat kunnossa, mutta mikäli meiltä uupuisi rakkaus, taitaisi koko yhtälö olla täysin turha. Niinpä vaikka mitä voimme tehdä, on tärkein olennainen muistaa rakastaa, muistaa vastaanottaa rakkautta, harjoitella kuinka rakastaa, harjoitella kuinka rakastaa ja hyväksyä itsensä ja sitä kautta kaikki muutkin tässä maailmassa. Mikäli emme osaa rakastaa ja opi rakastamaan, en usko että voimme koskaan ollakaan terveitä, missään sanan merkityksessä.

Olemme jokien ja purojen lailla yhteydessä toisiimme, kuin kasvit juurineen ovat maan kautta liitoksissa kaikkeen elävään. Terveyden tärkein elementti löytyy yksinkertaisuudesta. Kosketuksesta, välittämisestä, lämmöstä ja olemisen ihmeellisyydestä. On huomattu jopa, että lapset lopettavat tuottamasta kasvuun tarvittavaa kasvuhormonia, kun he eivät saa rakkautta. Tilanne korjaantuu pelkästään sillä, että lapsi kokee olevansa turvassa ja rakastettu. Kuinka tärkeää, kuinka yksinkertaista ja kuinka välillä me sen unohdammekaan. Hassuja me ihmiset.

Mitään yksittäistä syytä tuskin on olemassa miksi sairastumme, mutta kun laitetaan yhteenlaskua useista vaikuttavista asioista käsissämme on melkoinen soppa. Maistui soppa mille tahansa.

Yksinkertaisia vinkkejä luontaiseen tervehtymiseen:

Vietä luonnossa mahdollisimman paljon aikaa.
Pidä omasta sisimmästäsi huolta, muista olla itseksesi hiljaisuudessa.
Pidä huoli sosiaalisesta tarpeestasi, näe rakkaita ihmisiä ja kerro kuinka tärkeitä he ovatkaan. Osoita rakkauttasi lajiasi kohtaan.
Lisää ravintoa, joka on edelleen luonnon alkuperäisessä muodossa, kuten mustikka ja muut marjat metsästä, villivihannekset, kuten nokkonen, pienkalat kuten muikku.
Lisää ulkoiluaikaasi, hengitä sisääsi elvyttävintä voimaa mitä maailmassa on tarjolla, puhdasta raikasta ilmaa.
Nauti kehostasi! Se ei ole käsky, vaan tervetuliaistoivotus!
Kävele, mieluusti ilman kenkiä mikäli mahdollisuus on.
Jätä keinotekoiset materiaalit minimiin ja keskity luonnollisiin ratkaisuihin.
Kuulostele sisäistä maailmaasi ja siellä vallitsevaa näkemystäsi maailmasta.
Pistä sisääsi pelkkää parasta ravinnon, ajatuksien ja tekemisen suhteen. Voi olla, että on helpompaa muuttaa silloin, myös ulkoisia epäkohtia, mitkä saatat tuntea kehossasi vastuksena.
Hengitä ja nauti keväisestä tuulesta, kesän auringosta ja ilmasta.
Harjoittele rakkautta, koskettamista, tunteiden ilmaisemista ja turvallisuuden luomista rehellisyyden ja rakkauden kautta. Rakasta ja ole rakastettu, sen sinä ansaitset.

Ollaan elon lisäksi myös elämässä itsessään mukana. Kohti voimaantumista.

Kuvat: Ulla-Maija Takkunen / www.teemusyrjala.com

Lisäluettavaa:

Good calories, bad calories. Challenging the conventional wisdom on diet, weight control and disease. – Gary Taubes

The biology of belief – Bruce H. Lipton

Earthing: The Most Important Health Discovery Ever? – Clinton Ober

Healing with whole foods – Paul Pitchford

Nutrition and physical degeneration – Weston Price

The Vegetarian Myth – Lierre Keith

Indigenous diets can help fight modern illnesses, say health experts

If Modern Humans Are So Smart, Why Are Our Brains Shrinking?

“Stature and Robusticity during the AgriculturalTransition: Evidence from the Bioarcheological Record,”

Dawn of agriculture took toll on health

Cranial & Dental Impacts on Total Health

Täytät aina elämän tarkoitusta!

Kuvittele itsesi huoneeseen, jossa olet silmät sidottuna, ampumassa jousella nuolia. Ihmeellistä kyllä, jokainen apumasi nuoli osuu maaliin, riippumatta siitä, mihin suuntaan sen jousellasi singautat. Olet nimittäin elämän jousiradalla ja siellä olet jo valmiiksi maalin sisällä. Jousiradan katto, lattia ja jokainen seinä, ovat yhtä ja samaa maalia. Onnistut aina. Vaikka et edes ampuisi yhtään nuolta, vaan pudottaisit ne kädestäsi, ne osuvat silti maaliin – lattiaan.

Jokainen haluaa elää ”oikein”

Uskon, että kaikki haluavat osua elämän maaliin, elää ”oikein”. Oikein sen perusteella, mitä ikinä maailmasta ajattelevat. Siinä, mitä ”oikeana” pidämme lienee ainakin sanallisia eroja. Yksi haluaa elää parantaakseen toisten ihmisten oloja, toinen elää lapsilleen, kolmas voidakseen kunnioittaa itseään ja neljäs jonkin nimiselle jumalalle. Erilaisille asioille elävien lisäksi lienee joukko ihmisiä, jotka eivät tiedä, mille elävät – ja silti hekin täyttävät elämän isoa tarkoitusta.

Elämä on viisas!

Minä uskon, että elämä on meitä kertaluokkia viisaampi. Se on niin viisas, että me ihmiset emme pysty ohittamaan sen asettamaa elämisen tarkoitusta. Täytämme elämän tarkoitusta, riippumatta siitä, millaiseksi sen koemme tai miten siitä sanamme asettelemme.

Olen vakuuttunut, että meistä jokainen elää elämän suuren tarkoituksen kannalta ”oikein”. Voimme heittää huolemme tarkoituksen täyttymisestä ja kumartaa elämälle. Samalla voimme vapauttaa itsemme siitä paineesta, joka usein estää elämästä nauttimisen. Elämä on viisas ystävämme, ei kiusallinen testaajamme.

Saammeko nauttia elämästä?

Olen vakuuttunut, että saamme. Osaatko kuvitella viisautta, joka olisi niin pikkumainen, että haluaisi tarjota kiusaksemme mahdollisuudella nauttia elämästä ja samalla sanoa, että se ei ole tarkoitus? Sellaista voisi tehdä ihminen – mutta tekisikö sitä ihmistä suurempi viisaus.

Mikä sitten olisi elämisen tarkoitus? Sinulla on varmaan oma mielipiteesi, minä kerron omani. Minä uskon, että elämme löytääksemme itsemme. Toisin sanoen sen rakkauden, jota perimmiltään olemme. Kun uskallamme kokea ja hyväksyä sen, mitä elämä tarjoaa, löydämme itsemme helpommin ja nopeammin. Mitä useammin kiellämme mahdollisuutemme kokea, sitä vähemmän opimme itsestämme.

Se, että rakkaus meissä saattaa kuulostaa etäiseltä, on elämän tarkoituksen kannalta täydellistä. Jos jo nyt osaisimme täysin elää rakkautemme todeksi, mitään etsittävää ei olisi. Juuri etsiminen ja siihen liittyvä kokeminen – siis omasta mielestämme usein virheet – tekevät elämästä mielekkään.

Etsiminen on kokemista.

Mitä itsemme etsiminen sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että löytääksemme itsemme, meillä on vapaus tehdä erilaisia asioita. Voimme tehdä asioita, jotka tuottavat iloa, rauhaa ja eheyttä ja tunnustella, miltä olomme sen jälkeen tuntuu. Sitten voimme tehdä niitäkin asioita, joita kutsumme pahoiksi, huonoiksi, ilkeiksi tai vääriksi. Niitä jotka tuottavat häpeää, surua ja syyllisyyttä. Ja jälleen meillä on tilaisuus maistella, miltä olomme näiden jälkeen tuntuu.

Kaikesta tekemästämme syntyvät tunteet ovat kuin merkkivaloja elämämme koetaulussa. Ne kertovat ovatko asiat kunnossa, vai pitäisikö jotain korjata. Voimme löytää itsemme vain kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja. Kuten kaikki kokeilu ja etsiminen, myös itsensä etsiminen tuottaa joskus kukkia maljakkoon, joskus roskia lattialle, välillä jopa kipeitä mustelmia. Samalla periaatteella myös kehomme oppii, että ihon silittäminen tuntuu hyvältä, mutta liekin silittäminen polttaa sormen.

Vastuuni muista ihmisistä?

Entäs ne muut pelurit? Muut ihmiset. He ovat tekemässä sitä samaa kuin sinä ja minä. Etsimässä itseään. Yhdessä me muodostamme ”pelikentän”, jossa annamme toisillemme kokemuksia kaikissa muodoissa, joissa niitä voi saada. Emme varmaan vahingoita pelikavereita tahallaan, mutta emme voi myöskään kokea heidän puolestaan. Joskus tuotamme ja koemme iloa ja vapautta, joskus surua, pelkoa ja pettymystä.

Kokemuksia hankkimalla löydämme pikkuhiljaa perimmäisen itsemme, sen, joka tuottaa itselle ja toisille aitoa iloa, myötätuntoa ja välittämistä. Huomaamme, että nautimme asioista ensisijaisesti toisten ihmisten kautta. Havahdumme näkemään, että hän ja minä olemme yhtä, koska ilman hänen iloaan ei ole minun iloani. Oivallamme, että syvin minämme on ykseyttä toisten ihmisten kanssa.

Jouduin narsistin kiusaamaksi – Kuinka selvitä uhriksi joutumisen traumasta?

Kysy psykologilta -palstalla psykologi Heli Heiskanen vastasi Hidasta elämää -sivuston lukijoiden kysymyksiin.

Kysyjä on tullut kiusatuksi työpaikallaan. Vaikka kokemuksista on jo aikaa, hän kysyy neuvoa kuinka selvitä kiusaamisesta jääneistä traumoista.

”Minulla oli työkaverina narsisti, näin ainakin oletin, vaikka en ole koskaan aikaisemmin elämässäni törmännyt sellaiseen henkilöön. Ilmeisesti minussa oli jotain, joka häntä ärsytti. En osannut olla mitenkään, että olisin tullut hyväksytyksi. Esim. hänen mielestään matkin hänen pukeutumistaan, keskustelin asiakkaiden kanssa, en vetänyt vessaa, käytin liikaa vessapaperia ja paljon muuta.

Eräänä päivänä sain ryöpyn niskaani, kun hänen mielestään olin taas toiminut väärin. Tämän ryöpytyksen kuuli myös esimieheni ja työkaverini. Ne sanat loukkasivat sisintäni, koska en itse tuntenut tehneeni väärin. Jouduin lopulta turvautumaan lääkäriin. Verenpaine kohosi yli äyräiden en nukkunut ym. Sain viikon sairausloman ja olisin saanut vielä lisää, mutta palasin kuitenkin työhön.

Hän oli täydellinen ihminen. Hän ei koskaan tehnyt virheitä, jos virhe sattui sen oli aiheuttanut joku toinen. Voisin verrata häntä alkoholistiin. Ehkä kaksi-kolme viikkoa saattoi mennä kohtalaisen hyvin, kun puhuttiin vain kissoista ja koirista. Mutta sitten taas rävähti ja minä olin kohde.

Tässä on vain pieni raapaisu. En voi sille mitään että ilkeät sanat ja loukkaukset nousevat mieleen aika ajoin. Olen lukenut, että narsisti ei tiedä tehneensä mitään väärin. Kunpa voisin saada asian pois mielestäni. Luulen että narsistien uhreja on paljon, mutta ehkä siitä on vaikea puhua mikäli sen on edes tunnistanut.”

Nimim. Mummo -76

Helin vastaus:

Kiitos tärkeästä kysymyksestä. Aika ajoin vastaanotolleni tulee narsistisen käytöksen kohde, joka ihmettelee kärsimystään ja kokee itsensä epäonnistuneeksi. Erittäin harvoin itse narsistisesti käyttäytyvä henkilö hakee apua, koska hän ei yleensä koe itsessään vikoja, vaan näkee ongelmat itsensä ulkopuolella.

Narsistinen persoonallisuushäiriö on psykiatrinen häiriö, joka on arviolta noin 1% ihmisistä. Diagnoosin tekeminen on syytä jättää vain psykiatrian alan lääkäreille. Arkikielessä narsistiksi kutsutaan myös voimakkaasti narsistisesti käyttäytyviä henkilöitä, jotka aiheuttavat haittaa ja kärsimystä ympärilleen.

Tässä artikkelissa käsittelen narsistista käyttäytymistä tässä laajemmassa merkityksessä ja puhun henkilöistä, joilla on voimakkaita narsistisia piirteitä. Laajasta aiheesta nostan esiin muutamia olennaisia asioita.

Kaikilla on narsistisia käyttäytymispiirteitä

Monesti narsismista puhuttaessa jaotellaan ”ne narsistit” pahoiksi ja ”meidät muut” hyviksi ihmisiksi. Mielestäni on olennaista huomioida, ettei jako ole niin mustavalkoinen. Ihmisenä oleminen on paljon moniulotteisempi ilmiö. Normaaleja narsistisia piirteitä on kaikilla ihmisillä enemmän tai vähemmän.

Narsistisia piirteitä on mm. itsekeskeisyys, suuret kuvitelmat itsestä, ihailun ja erikoiskohtelun vaatiminen, toisten manipuloiminen ja hyväksikäyttö, empatian puute ja haluttomuus/kyvyttömyys asettua toisen asemaan, pakonomainen voittamisen halu ja kyvyttömyys sietää kritiikkiä. Ongelmaksi nämä piirteet tulevat, kun ne ovat voimakkaita ja hallitsevia.

Narsistinen ihminen luokittelee ihmiset suosikeiksi tai mustalle listalle. Osa on heille neutraaleja ja merkityksettömiä ihmisiä. Suosikit muodostavat hovin, jossa kaikki ovat samalla puolella ja samanmielisiä, narsistista henkilöä tukevia. Mustalle listalle voi joutua silmänräpäyksessä, jos erehtyy arvostelemaan tai vähättelemään narsistista henkilöä. Sen seurauksena pahimmillaan joutuu kiusatuksi ja ”parhaimmillaan” saa välinpitämättömän kohtelun.

Narsismin ytimessä häpeä ja kateus

Lukuisten lukemieni kirjojen ja kohtaamieni ihmiskohtaloiden perusteella olen ymmärtänyt, että haitallisen narsismin ytimessä on usein koteloitu häpeä ja syvä kateus. Häpeän tunteen kokonaisvaltaisuus tekee siitä kaikille ihmisille vaikean tunteen kohdata. Narsistisen henkilön kohdalla häpeän käsittelytaidot ovat kuitenkin jääneet täysin kypsymättömiksi. Ikään kuin hänen sisälleen olisi jäänyt punainen häpeäkupla, ja hänen on tehtävä kaikkensa, ettei huomio kohdistuisi siihen.

Häpeän pelko lienee yksi syy, miksi narsistinen henkilö heijastaa kaikki virheet ja puutteellisuudet itsensä ulkopuolelle. Jos parisuhteessa tulee riita, syy on aina puolison. Jos työprojekti epäonnistuu, syyllinen on työpari tai asiakas tai alihankkija. Jos lapsi voi huonosti, syyllinen on lapsi itse, koulu, lapsen kaverit tai yhteiskunta. Aina löytyy syyllinen itsen (ja hovin) ulkopuolelta.

On hyvä huomata, että epämiellyttävien asioiden ja tunteiden projisointi eli heijastaminen itsen ulkopuolelle on jossakin määrin tuttua kaikille ihmisille. On inhimillistä haluta ulkoistaa sellaiset puolet itsestä, joita ei ole vielä valmis hyväksymään. Terve henkinen kehitys kuitenkin etenee ja vähitellen elämänkokemusten myötä ”tavallinen” ihminen on valmis kohtaamaan omia varjopuoliaan ja hyväksymään ne osaksi itseä. Kyky nähdä omia virheitä ja puutteita sekä ottaa niistä vastuu onkin yksi merkki siitä, että henkilö ei ole haitallisessa määrin narsistinen.

Kateus on toinen narsismin ydinpiirre ja usein myös todellinen syy kiusaamiselle. Narsistinen henkilö itse ei missään tapauksessa myöntäisi olevansa kateellinen. Sen sijaan hän saattaa nähdä sankoin joukoin kateellisia ihmisiä ympärillään. Joskus voi olla, että menestyvää narsistista henkilöä tosiaan kadehditaan, mutta vähintään yhtä usein kyse voi olla hänen omasta kateuden tunteestaan, jota hän heijastaa muihin. Hän tarvitsee vahvat kuoret sisimpänsä ympärille, jotta hän pystyy välttämään ikävät tunteet ja kokemukset itsestä.

Kiillotettu minäkuva kulissina

Narsistiselle henkilölle on äärimmäisen tärkeää ylläpitää kiillotettua minäkuvaa, johon hän useimmiten itsekin ilmeisesti uskoo. Haitallista narsismia voi olla vaikea tunnistaa, koska henkilön hankalimmat puolet saattavat tulla esille vain lähimpien seurassa kotona ja työyhteisössä. Sen sijaan etäisemmät ihmiset saattavat nähdä vain hurmaavan ja ihanteellisen yksilön. Tämä tekee narsistisen kohtelun uhriksi joutuneen tilanteen entistä tukalammaksi, koska muiden voi olla lähes mahdoton uskoa ja ymmärtää mitä kulissien takana tapahtuu.

Moni narsistisesti käyttäytyvän henkilön hampaisiin joutunut kokee saman ihmetyksen: miten tapahtuneet asiat ovat mahdollisia? Miksi asioita ei saada puhuttua ja sovittua hyvässä yhteisymmärryksessä? Miksi tilanne aina äityy samaan vanhaan suohon, vaikka asiat olisi taas kertaalleen selvitetty? Näyttää siltä, että narsistisesti käyttäytyvän henkilön kanssa ei päde tavanomaiset ihmisten kanssakäymisen säännöt.

Lopulta narsistisesti käyttäytyvän henkilön kiusanteon kohteeksi joutuneen itsetunto usein murentuu ja hermot ovat riekaleina. Kyse on todennäköisesti sellaisesta kokemuksesta, jota ei voi täysin ymmärtää kukaan muu kuin sellainen, joka on sen itse kokenut.

Miten selviytyä narsistin kanssa mahdollisimman vähin vaurioin?

Ensimmäinen ja paras neuvo: pysy erossa jos vain voit. Jos joudut olemaan tekemisissä narsistisesti käyttäyvyän henkilön kanssa, pidä etäisyyttä niin paljon kuin mahdollista, älä kerro henkilökohtaisia asioitasi ja ehkä jopa pidä kynttilääsi vakan alla hänen seurassaan. Parempi kun et paljasta heikkouksiasi, koska saatat löytää ne edestäsi, etkä myöskään lahjojasi täydessä mitassaan, koska ne voivat provosoida kateutta ja kostoa. Pysy asiassa ja huolehdi rajoistasi.

Miten selvitä menneistä kokemuksista? Kirjoittaminen on hyvä keino. Voit kirjoittaa kokemuksistasi raportin tai kirjeitä, joissa purat syvimpiä tuntojasi, mutta et anna näitä tekstejä kenellekään. Keskustelu hyvän ystävän kanssa tai varsinkin toisen vastaavaa kokeneen kanssa voi olla eheyttävää. Kannattaa kuitenkin huomioida, että pelkkä narsistisesti käyttäytyvän haukkumiseen ja vastakkainasettelun vahvistamiseen painottuva keskustelu EI eheytä, vaikka jossakin määrin tarpeellista voi ollakin. Pahan puhumiseen ja katkeruuteen on vaara kuitenkin jumittua ja silloin pitää itseään kiinni mustassa tervassa.

Myös ammattilaisen puheille voi tarvittaessa hakeutua ja runsaaseen kirjallisuuteen kannattaa tutustua. Tähän asti mielestäni paras aiheesta kirjoitettu kirja on Paula Salomaan Narsismin tiedostaminen – toipumisopas narsistille ja uhrille, jossa narsismia katsotaan laajemmin sekä liian itsekkyyden että liian epäitsekkyyden näkökulmista. Myös Raimo Mäkelän Naamiona terve mieli ja Naimisissa narsistin kanssa (Joutsiniemi ym.) ovat hyviä kirjoja.

Tavoitteena kokemusten käsittelyssä on viisainta pitää anteeksiantoa tai menneisyydestä irtipäästämistä sitten, kun kokemuksia on riittävästi käsitelty. Menneiden unohtaminen harvoin suoraan onnistuu ennen kuin kokemukset ja niihin liittyvät tunteet ovat tarpeeksi kohdattu. Oikotietä ei siis ole ja siinä piilee myös kokemusten viisaus. Henkinen kehitys ja oppiminen voi seurata vasta kun kokemukset ensin eletään ja sitten käydään läpi ja lopulta päästetään irti.

Arvosta itseäsi ja nauti elämästäsi

Narsistisesti käyttäytyvän henkilön kohteeksi joutuneen on tärkeää vahvistaa itsearvostustaan ja omia rajoja. Vaikka uhri ei ole syyllinen kokemaansa kaltoin kohteluun, on olemassa kohteeksi joutumista altistavia tekijöitä. Tärkeimpänä niistä on heikko itsearvostus sekä liiallinen epäitsekkyys ja toisten miellyttämistaipumus. Kannattaa siis harjoitella tervettä itsekkyyttä.

Kaikista tärkeintä on vielä muistaa, että jokainen meistä on vastuussa vain omista teoistaan. Jos joku toinen käyttäytyy huonosti Sinua tai muita kohtaan, se on hänen vastuulla, vaikka uhri herkästi syyn ottaakin niskoilleen. Katso siis peilistä omia tekoja ja keskity rehelliseen ja hyväksyvään itsetuntemukseen sekä siihen mitä tästä kokemuksesta voit oppia. Yksi oppi kokemuksista narsistisesti käyttäytyvän henkilön kanssa voi olla herkkyys havaita varoitusmerkit jatkossa helpommin ja välttyä uudestaan joutumasta samaan tilanteeseen.

Ansaitset hyvää elämää: pidä hyvä huoli itsestäsi ja nauti kiitollisena kaikesta mitä elämässäsi on. Paradoksaalista kyllä, joskus rikottu itsearvostus mahdollistaa sen syvemmän eheytymisen. Todellista sisintäsi ei voi koskaan kukaan vahingoittaa, se on puhdas ja koskematon.

Katso Helin tulevat koulutukset ja kirja ”Herkkyyden voima – opas omannäköiseen elämään” tästä.

Elämyksistä voimaa

Isä kävelee mietteissään ja tutkii ilmanpainemittaria. Hän kuuntelee säätiedotuksia useamman kerran päivässä ja ilmassa on lähdön ensi merkkejä. Eränkävijä-isäni tuntee Lapin kutsun suonissaan ja kohta lähdetään seikkailemaan.

Lapset ja aikuiset autoon. Laukut ja reput ja priimuskeitin takakonttiin ja teltta sekä makuupussit useimmiten kattotelineelle. Sitten auton nokka kohti pohjoista: käsivartta ja Norjan tuntureita.

Näille seikkailuille suunnattiin aina kesäisin ja koko perheen voimin. Erityisenä elämyksenä muistan yhä erään yöttömän, auringonkultaaman yön, jolloin alle kaksivuotias pikkusiskoni kömpi teltasta ja tokaisi tomerasti: ”Auli paistaa, Sali ei nuku.” Valkoinen valo vei unihiekat mennessään ja melkein koko yö valvottiin auringonpaistetta ihmetellen.

Pohjoisen retkillä yövyimme teltassa tunturipurojen varsilla, joimme purojen raikasta vettä ja nautimme niin retkimuonaa kuin tuoretta kalaa. Ruoka tehtiin tulella nuotiossa ja kahvia keiteltiin priimuskeittimellä.

Luontoelämyksiä perheen kanssa

Elämykset olivat kokonaisvaltaisia, moniaistisia ja niihin liittyi vielä monella tavalla luonto. Vastakalastetun ahvenen tai hauen tuoksu oli raikas ja neutraali. Ahven maistui herkulliselta vaikka vain suolavedessä keitettynä. Muuta ei tarvittu, kalan oma aromi, hieman suolaa – ja omat sormet. Sekä keitetyt että nuotiossa hiillostetut ahvenet syötiin sormin. Sormilla syöminen lisäsi makunautintoa ja naulasi elämyksen entistä tiukemmin aivojen tunnekeskuksen limbiseen järjestelmään. Nokipannukahvikin maistui erityisen hyvältä siksi, että siihen liittyi kaikkien aistien harmonia. Tuli räiskyi nuotiossa, viileä ilma nosti ihokarvat pystyyn ja tunturipuro solisi vieressä. Tulilla kerrottiin myös kiehtovia tarinoita, jotka jäivät lapsen mieleen.

Aistillisia kohtaamisia

Synnytyksen jälkeinen teemukillinen lontoolaisessa sairaalassa maistui taivaalliselta. Tee oli tavallista mustaa teetä maitotilkan kera, mutta 48 tunnin synnytysmaraton sai lämpimän juoman maistumaan nektarilta. Keho oli kuin piesty ja hormonien hyökyaalto teki olosta ylitsepursuavan onnellisen. Sitä teehetkeä en unohda ikinä.

En myöskään koskaan unohda rakastavaa kulttuurien kohtaamista, jossa hymy ja tanssi riittivät luomaan pysyvän, jäljen jättävän yhteyden. Oli tähtikirkas yö laivassa matkalla Italian Brindisistä Korfulle interraililla. Makasin kumppanini kanssa kannella laivan savupiipun läheisyydessä ja katselin sinimustaa taivasta ja kaikkialla tuikkivia tähtiä. Korfun satamassa hyppäsimme paikallisen pikkuhotellin pitäjän pickupin lavalle ja matkasimme pieneen Karousadesin kylään. Kylän pikkuruisessa tavernassa tavernanpitäjän mustiin pukeutunut, pieni, noin seitsemänkymppinen äiti kaappasi minut tanssiin eikä yhteistä kieltä tarvittu. Tuossa aidossa tavernassa söin elämäni parasta tsatsikia, kyläsalaattia ja tulella grillattua kanaa.

Elämykset henkilökohtaisia

Elämykset ovat aina henkilökohtaisia eikä niitä kannata arvottaa tai vertailla muiden kanssa. Kenenkään elämykset eivät ole arvokkaampia kuin muiden. Se mikä sykähdyttää ja koskettaa minua, ja jopa muovaa minua ihmisenä, voi olla jollekin toiselle mitäänsanomaton, ohikiitävä kokemus muiden kokemusten janassa.

Läsnäoleminen kussakin hetkessä on hyväksi niin kehon kuin mielen terveydelle, mutta myös aikamatkailu elämyksellisten muistojen kanssa tukee aivoterveyttä ja hyvinvointia. Miten muuten ihmiset selviäisivät perhehelvetistä, kidutuksista ja sietämättömistä olosuhteista pakolais- ja vankileireillä? Tuskallisesta tilanteesta pakeneminen positiivisiin elämyksiin ja muistoihin antaa voimaa, selkeyttä ja tarkoitusta.

Toivo ei vaikeissa olosuhteissa synny hetkessä läsnä olemisesta, vaan elämyksellisistä, positiivista muistoista ja tarinoista. Pelon, ahdistuksen ja jännityksen kivettämä keho saa hetken helpotuksen ja rentoutuu hyvän ja rakkaan muiston kosketuksessa.

Muisteleminen on positiivinen asia ja jokaiselle tekisi hyvää kirjoittaa ylös omia positiivisia ja elämyksellisiä muistojaan ja tehdä niistä elämyskirja. Kun käsi työskentelee kynän kanssa, hyvät muistot vahvistuvat entisestään. Elämyskirja on voimavarapakki meille itsellemme. Mutta kun meistä aika jättää, se on myös arvokas perintö omaisillemme ja ystävillemme. Edesmenneen läheisen elämysten lukeminen voi avata ihmisestä kokonaan uudenlaisen kuvan ja tarinan. Se voi olla täysin tuntematon taival ja jälkipolvien elämää rikastuttava ja eheyttävä kokemus. Sen voin sanoa ja allekirjoittaa täysin omasta kokemuksesta.

Sannan kynästä: Paskaa puhuvat opettajat

On vuoden painajaispäivä. Laulukoe. Yritän puna kasvoillani ja kaulallani päästellä ääniä oikeissa kohdissa oikeilla tavalla. Joko osaan tai en osaa. Ei sitä kukaan ole koskaan varsinaisesti opettanut. Silti opettaja muistaa kertoa, missä kohdissa meni pieleen. Todistus kertoo sitten loput. Tunne on kamala, jopa oksettava.

Eräänä perjantaina makasin, istuin ja seisoin kansainvälisten areenojen oopperatähden edessä, ja nuo vanhat muistot palasivat mieleeni. Kurkku leikkaa kiinni. Aivan kuten kurkkuchakra on niin monta vuotta tehnyt. Se pakkaa kaiken ”väärän” sisäänsä, mikä tuntuu jatkuvana paineena tai palana kurkussa, eli tunne jää kehoon. Parempi olla hiljaa kuin puhua tai laulaa. Onnistuin kuitenkin päästelemään ääniä.

Opettajani, oopperalaulaja Mia Huhta kertoi, että laulaminen on vähän sama kuin huutaisi Lintsillä, siinä vaan opetellaan pitämään ääntä tietyssä kohdassa. Hän myös halusi ensimmäisellä laulutunnilla kuulla kumpaa pitää venyttää: mieltäni vai ääntäni.

Jossain vaiheessa Mia sai minut unohtamaan sisäisen puheeni siitä, teenkö oikein vai väärin, ja äänet ja laulu alkoivat tuntua kurkun sijaan koko kehossa. Se tuntui mukavalta hyrinältä ja värinältä – kuin olisi surffatessa päässyt ensimmäistä kertaa aallon päälle.

Sitten taas klik, ja kurkku sulkeutuu. Mieli huutaa: Entä jos teenkin väärin? Entä jos laulankin väärin? Entä jos en pystykään kontrolloimaan ääntäni? Välillä olen kuin terapeutin vastaanotolla: kuinka pahalta ja häpeälliseltä nuo pakkotilanteet tuntuivatkaan lapsesta.

Yhtäkkiä muistan, että suurin osa kirjoituskursseilleni osallistuvista kertoo ennakkoon, että haluaa vihdoin oppia kirjoittamaan ja unohtaa äikän open sanat, että ”sä et kyllä oo mikään kirjoittaja”. Ja uskokaa tai älkää, suurin duuni kirjoituskursseilla on saada paskaa puhuvat äikän opet tilasta veks. Joidenkin olkapäällä opet ovat mölynneet 50 vuotta. Ja kuitenkin: kaikki, jotka osaavat ajatella, osaavat kirjoittaa.

Tuona perjantaina Mia teki kovaa duunia, että kaikenlaiset musaopet saatiin tilasta ulos (paitsi se, joka teetti laulukokeen kirjavarastossa: sai laulaa yksin ja nauhoittaa laulun c-kasetille niin monta kertaa kuin halusi). Mutta se vaatii opettajalta kannustusta ja hulluttelua. Se vaatii Mian kaltaisen opettajan, joka kuuntelee ennen kaikkea mieltäni ja kehoani. Ääni tulee sitten niiden sivutuotteena.

Liikkuminen, laulaminen, maalaaminen, kirjoittaminen. Kaikki tuo luovuus synnyttää suurta iloa, joka on sielun tanssia. Sitä ei saisi arvioida tai arvottaa. Kaikki sielun ilmentymät ovat oikein ja arvokkaita. Mitä lapselle tapahtuu, kun hänen sielun tuotoksensa arvioidaan ja sitten sitä verrataan muihin?

Ja kuinka yksikään sielu voisi ikinä olla väärin?

Teksti on julkaistu myös Sannan koulutussivustolla: sannawikstrom.fi.

Voimavaraviisautta

Elämän kukoistamisen avainkysymyksiin kuuluu rajallisten voimavarojen viisas kohdentaminen. Myönteisen tuntuman löytäminen ja säilyttäminen edellyttää pelkistämistä. Mutta olemme tottuneet kaikessa siihen, että vasta vähän enemmän on riittävästi?

Elämän parhaat voimat kannattaa suunnata siihen, mikä antaa merkityksen olemiselle ja tekemiselle. Voimavaraviisautta on sen havaitseminen, että tarvitsemme jostakin luopumista. Luopuminen vapauttaa aikaa ja tilaa sille, mikä aidosti kannattelee ja ehkäisee latteuden leviämistä.

Merkityksettömät asiat kuluttavat meitä, sillä niihin eivät arvomme sitoudu. Mutta tunnistammeko kiireisessä arjessa niitä asioita, jotka kääntyvät meitä vastaan? Tarvitsemme havahtumista. Pitää tunnistaa ne asiat, joista luopumisesta seuraa elämän rikastumista. Pelkistäminen, hidastaminen ja luovuttaminen avaavat merkitysnäköaloja, jotka muuten jäisivät tunnistamatta. Merkityksen löytäminen elämälle ei ole keltään pois vaan se hyödyttää kaikkia.

Mutta mitä tarvitaan enemmän ja mitä vähemmän rikkaan elämän elämiseksi? Mitkä asiat ovat yhteydessä arvottomaan elämään, mitkä elämisen arvoiseen elämään ja mitkä hyvään elämään?

Onko niin, että yksi luovuttamattomista asioista on rohkea ja päättäväinen avartuminen itsestä ulospäin? Millainen voima ja meininki onkaan sellaisessa perheessä, suvussa, työyhteisössä, yhteiskunnassa tai sivilisaatiossa, jossa rohkeasti edistetään toisen parasta jääräpäisen oman edun tavoittelun sijasta? Onko hyvä vai huono asia jos häviäjät puuttuvat elämänpiiristämme kokonaan ja kaikki ovat voittajia?

Jokainen teko on pieni tai suuri askel ihanteen puolesta tai sitä vastaan. Olenko osa ongelmaa vai osa ratkaisua?

Kuva: Timo Pajunen

Hyi haisee, ei saa piereskellä!

Ystäväni kertoi, kuinka hänen 4-vuotias poikansa oli ylpeänä pukeutunut pallomekkoon ennen päiväkotiin lähtöä. Mekon päälle hän oli vetänyt vielä farkkutakin, ja poika oli ollut oikein tyytyväinen kokonaisuuteen – nyt hän näytti aivan naapurin tytöltä.

Äiti oli hieman hämillään, mutta poika lähti valitsemissaan vaatteissa päiväkotiin. Päiväkodissa kaveri oli kysynyt isältään: ”Mikä tuota vaivaa?” Isä oli vastannut: ”Hän vähän hassuttelee.” Päiväkodin täti oli tokaissut iloisesti: ”Onpas sinulla hieno mekko tänään!”

Mitä tapahtuu aikuisen päässä lapsen ikävuosien 0–4 välillä? Vanhemmat melkein itkevät ilosta, kun vauva piereskelee – se tarkoittaa kivun eli itkun loppumista. ”Hieno pieru, hieno kakka!” Mutta kun 4-vuotias päästää mojovan pommin, ilmaan jää usein leijumaan hajua suurempana vanhempien häpeä. Neljävuotiaan kuuluisi jo esittää, että ihminen ei piereskele. (Tai pitäisi osata mennä vessaan piereskelemään. Vaikka rehellisyyden nimissä ehtiäkseen vessaan, ilma täytyy osata vetää akuutisti sisään. Ja siitä alkaa vatsakipu.)

Jokunen aika sitten nousi pieni mediakohu 3-vuotiaasta tytöstä, joka oli uskaltautunut uimahalliin ilman yläosaa. Tai kohu nousi lähinnä siitä, pitääkö 3-vuotiaan jo peittää tissinsä, jotka eivät ole 3-vuotiaan pojan tissejä kummemmat. Ja missä menee (ikä?)raja: milloin tissit on hyvä peittää häveliäisyyssyistä? Ja jos miehellä on roikkutissit, pitäisikö nekin peittää? Ja miksi? Kysyn, koska minulla ei ole vastausta tähän.

Yhtä kaikki. Vanhemmilla (ja muilla lähiaikuisilla) on mielestäni kaksi vaihtoehtoa suhteessa lapsiin: 1) joko siirtää oma (myötä)häpeän tunne lapseen tai 2) pitää häpeän tunne loitolla lapsesta.

Ensimmäisen vaihtoehdon hyvä tarkoitus on suojella lasta ”pahalta maailmalta”, joka kuitenkin kertoo ”totuuden”, ellei aikuinen ennätä sitä ensin tekemään. Aikuinen siis varmistelee ennen muita, että lapsi kokee olevansa vääränlainen – sillä häpeä kohdistuu aina identiteettiin, itsensä kokemiseen olevana.

Toinen vaihtoehto aikuisella on pyrkiä ohittamaan oma häpeän tunne, joka luultavasti kulkee sosiaalisena perimänä, ja olla ylpeä lapsen kaikista olemuksen osista ja niiden ilmauksista. Kun lapsi ei koe häpeää läheltä, hän ei tunnista sitä muidenkaan osalta. Häpeän kokeminen ei nimittäin palvele ketään eikä mitään osaa ihmisestä (toisin kuin esimerkiksi syyllisyys, joka saattaa olla merkki väärästä teosta). Kun lapselle ei aiheuteta häpeää, hän kasvaa oikealla tavalla vahvaksi ja kokee olevansa kokonainen kaikkine piirteineen. Rakastettu sellaisena kuin ON.

Onko siis olemassa jokin ikä, jolloin lapsen on laitettava housut jalkaan kotona, kun tulee vieraita? Ja miksi? Onko jokin ikä, jolloin poikaa ei pitäisi päästää mekko päällä kodin ulkopuolelle? Miksi? Onko määriteltävissä ikä, jolloin tyttöjen kuuluu peittää tissit uimahallissa? Miksi? Onko olemassa ikä jolloin pierun pitää antaa aiheuttaa vatsakipuja? Miksi?

Ei minulla ole vastauksia näihin. Mutta sen tiedän, että häpeän tunteen aiheuttaminen ei ole lapsen suojelua, vaan aikuisen oman häpeän tunteen suojelua.

Aaro Löf: Toinen askel aikuiseen rakkauteen

Juoksen luoksenne ja näen, että olette kaatuneet rappusissa. Olette molemmat itkuisia ja hädissään. Et pysty juuri liikkumaan koska johonkin sattuu. Samalla pidät huolta tytöstäsi joka on pahasti säikähtänyt ja hädissään tilanteesta.

Katson silmiisi ja tunnun jäätyvän paikalleen. Viha, katkeruus ja toive siitä, että en olisi olemassa, niitä näen silmissäsi. Tunnut ajattelevan, että viimeistään nyt sinulle on selvää, ettet halua minua osaksi perhettänne. Pidät minua säälittävänä koska en osaa edes auttaa. Toivot, että en olisi siellä. Näen mielessäni sen mielikuvan kuinka aamulla hyvin kohteliaasti sanomme hyvästit. ”Olihan tämä tiedossa”, mieleni sanoo ja alkaa jo kovettua jotta isku ei tuntuisi niin pahalta.

”Herätys Aaro. Jumankauta, herätys! Kato mitä tässä oikeasti tapahtuu.” Suljen silmäni, ja hengitän pari kertaa syvään. Rentoudun ja annan tietoisuuteni laajentua. Onneksi jokin sisälläni tiesi, että se mitä näen, tunnen ja koen ei aina ole totta.

Kokemani on aina totta minulle.
Se ei silti aina perustu todenmukaisiin havaintoihin tai tulkintaan.

Toinen askel rakkauteen ovat tietoisuustaidot. Ellen olisi harjoittanut taitojani, olisin ehkä ollut sokea sille mitä näin kun avasin silmäni. Tämän ihmisen silmät katsoivat minua rakastavasti. Niissä näkyi hätä ja epävarmuus koska hän oli kaatunut tyttärensä kanssa rappusissa eikä hän tiennyt miksi hänen oli vaikea liikkua. Hänellä oli huoli tyttärestä ja hän tunsi kipua. Häntä myös pelotti se, että katosin omaan painajaiseeni ja sulkeuduin täysin koko tilanteelta. Näin silmissä sanat ”auta minua, jooko, mulla pelottaa”.

Muistan ajatelleeni sitä kuinka monissa elämän tilanteissa en ole ollut läsnä itselleni tai muille koska olen hukkunut omaan kokemukseeni. Omiin tulkintoihini, reaktioihini, tarinaan ja pelkoihin. Kuinka olen epäonnistunut antamaan rakkauden viittä osaa; huomiota, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta.

Tietoisuustaidot ovat edellytys rakkaudelle. Ilman kykyä itsereflektioon, olemme reaktioidemme ohjaamia. Emme pysty ottamaan vastaan tai antamaan. Meidän täytyy osata rentoutua tietoisuuden neutraaliuteen ja sydämen hiljaisen äänen ääreen sekä katsoa mitä oikeasti tapahtuu. Usein myös päästää irti toiveesta ymmärtää ja kysyä. Joskus vain katsoa ja odottaa, että todellisuus paljastuu.

Tietoisuustaitoihin kuuluvat muunmuassa:

kehotietoisuus
tunnetietoisuus
tietoisuus mielen toiminnasta ja ajatusten luonteesta

Niin keho, tunteet kuin mielikin elävät tahdostamme riippumatonta elämää. Ne toimivat pääosin automaatiolla ja luovat elämäämme toisinaan esteitä rakkaudelle ja tietoiselle toiminnalle. Mitä hyväksyvämmin ja neutraalimmin pystymme tarkastelemaan itseä ja ulkomaailmaa, sitä rakastavampia voimme olla. Tiellä aikuiseen rakkauteen joudut lupaamaan itsellesi seuraavat asiat:

Tiedostan, että ajatukset eivät ole totta ja pyrin katsomaan ja kysymään mitä oikeasti tapahtuu. Lupaan myös tarkastella mitä ajatukset kertovat persoonastani. Sisällytän elämääni jonkinlaista meditaatio ja/tai mindfulness harjoitusta.
Tiedostan, että tunteet syntyvät sisäisen tulkinnan kautta ja otan vastuun tunteistani ja kysyn miksi tunnen näin. Ymmärrän, että tunteet kertovat minusta, eivät ulkomaailmasta. (huomaa ero aistikokemuksen ja tunteen välillä). Otan aikaa avoimelle tuntemiselle ja tunteiden jakamiselle. Hengitän tunteitani.
Lupaan kuunnella kehoa ja sen viisautta. Tiedostan myös sen kyvyn jännittyä suojaamaan minua ja pyrin rentoutumaan kun en ole oikeasti vaarassa. Kehoni reagoi ajatuksiin sekä tunteisiin ja kokiessani vaaraa palaan kohtiin 1 ja 2. Harjoitan kehotietoisuutta lisäävää liikuntaa, esimerkiksi joogaa.

Kun rentoudun syvälle tietoisuuden ja hiljaisuuden syleilyyn, avaudun elämälle ja sen rakastavalle luonteelle. Mitä laajemmin avaudun ja päästän irti, sitä kaukaisemmalta tuntuu kokemus erillisen minuuden olemassaolosta. Sitä syvemmin olen yhtä elämän kanssa. Tällöin tiedän mitä rakkaus on. Sen muotoja ihmisen elämässä ovat huomio, hyväksyntä, arvostus, hellyys ja vapaus.

”Oletko valmis siihen, että sinut pyyhitään, poistetaan peruutetaan ja tehdään tyhjäksi? Jos et ole, et koskaan muutu oikeasti.” D. H Lawrence (kirjassa Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa, Basam Books 2012)

Lyhyesti:

Jos haluat rakastaa, kehitä tietoisuustaitojasi. Hiljenny tarkkailemaan mielen ja kehon toimintaa. Vietä aikaa tunteidesi kanssa ja opi ymmärtämään niitä – ystävysty niiden kanssa. Kuuntele kehosi viestejä ja kommunikoi sen kanssa.
Syvennä yhteyttäsi tietoisuuteen ja anna sen synnyttää sinussa luottamusta elämän kantavuuteen.
Älä ota sitä vakavasti! Hyväksy oma kokemuksesi mutta ota siihen pilke silmäkulmassa etäisyyttä. Anna asioiden olla ja katso mitä tapahtuu.

Lue tästä askeleet 1, 3, 4 ja 5.

rakkaudella, aaro

Onnen ainekset: vähemmän tavaraa, enemmän elämyksiä

Kirjoittaja Suvi Vaarla on kirjailija ja viestinnän ammattilainen. Hänen novellikokoelmansa Täydellisiä ihmisiä ilmestyi vuonna 2013. Kirjoittamisen ohella hän tekee pitkiä juoksulenkkejä metsässä, jossa asuu paljon villisikoja.

Onnellisuuden elementit: vähemmän tavaraa, enemmän elämyksiä

Muutin hiljattain puoleksi vuodeksi ulkomaille. Otin mukaan vain yhden keskikokoisen matkalaukun. Ajattelin, että ostan paikan päältä uusia vaatteita tai haen Suomesta jossain vaiheessa lisää.

Nyt olen oivaltanut, että kaikki mitä tarvitsen, itse asiassa mahtuu yhteen matkalaukkuun. En kaipaa kotoani yhtään huonekalua tai sisustusesinettä. (Vaikka, sivumennen sanoen, joidenkin valitsemiseen on käytetty huomattavan paljon aikaa.)

Tajusin, että voin tarvittaessa elää näin vaikka loppuelämäni.

Ehkä elänkin.

Olen viime vuosina pohtinut paljon onnellisuuden käsitettä. Tilapäisen asketismini myötä olen viimeistään ymmärtänyt, että onni ei ole ainakaan sidoksissa materiaan.

Olen huomannut myös monissa ystävissäni kaipuun yksinkertaisempaan elämään. Tavaranpaljous ahdistaa. Turhasta roinasta on sitä paitsi vaikea päästä eroon. Ekologisesti ajatteleva ihminen ei käyttökelpoista tavaraa halua kaatopaikallekaan viedä.

Havaintoni vahvistaa nykyaikainen onnellisuustutkimus: tietyn elintason saavuttamisen jälkeen tavarat eivät enää tuo onnea.

Länsimainen kuluttaminen on kilpavarustelua

Ainoastaan tulotason alarajalla raha lisää onnellisuuden kokemusta. Ne, jotka ovat jatkuvasti huolissaan asumisesta ja ruoan hankkimisesta, voivat selkeästi huonommin kuin ihmiset keskimäärin. Rahalla voi ostaa tavaroita, joita vähätuloiselta puuttuu. Mutta kun perustarpeet on tyydytetty ja ihminen siirtyy keskiluokkaan, rahalla ja sillä hankituilla tavaroilla ei ole enää selkeää yhteyttä onnellisuuteen.

Onnellisuustutkijoilla on varsin selkeä näkemys siitä, mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Tiivistettynä onnellisuutta ylläpitävät seuraavat tekijät:

läheiset, kiinteät ihmissuhteet
motivoiva tekeminen
omaa elämää koskeva hallinnan tunne.

Jos vielä kokee, että kuuluu johonkin itseään suurempaan, on paketti aika hyvin kasassa.

Silti ihmiset käyttävät huomattavasti sekä aikaa että rahaa esimerkiksi merkkivaatteisiin ja muihin statusesineisiin. Onnellisuuden näkökulmasta rahan voisi käyttää toisinkin. Enemmän iloa toisi, jos panostaisi vapaa-aikaan läheisten kanssa, hankkisi elämyksiä esimerkiksi matkustamisen tai hyvän ruoan parissa sekä etsisi innostavaa tekemistä.

Suurin osa länsimaisen, hyvinvoivan väestön kulutuksesta ei liity perustarpeiden tyydyttämiseen. Merkkituotetta ei yleensä osteta tuotteen ainutlaatuisten ominaisuuksien vuoksi, vaan siksi, että merkit ovat viestejä muille. Viestien avulla halutaan vahvistaa omaa asemaa sosiaalisessa hierarkiassa.

Jos paleleva saa lämpimän takin, hänen onnellisuutensa lisääntyy. Jos henkilö, jolla on jo kymmenen takkia, ostaa vielä yhden, hänen onnellisuutensa lisääntyy vain pieneksi hetkeksi.

Tälle on syykin. Se johtuu aivojen sopeutumisreaktiosta. Aivot sopeutuvat uusiin asioihin varsin lyhyessä ajassa. Ihmismieli on erityisen herkkä muutoksille, mutta ei muutoksen absoluuttiselle tasolle. Tuotteen ostamisen jälkeen onnellisuus palautuu lyhyessä ajassa lähtötasolle. Tästä seuraa helposti ostokierre – lyhytaikaisen tyydytyksen oravanpyörä. Silti yhteiskunnassamme kuluttaminen esitetään erityisenä ja tavoiteltavana nautintona.

Tavaroiden ostaminen vain siksi, että yrittää tehdä toisiin vaikutuksen, merkitsee ikuista kilpavarustelua. Aina löytyy joku, jolla on enemmän käsilaukkuja ja hienompi auto.

Vapaaehtoisuuden merkitys

Kulutuksen ja tavaramäärän vähentämisessä olennaista on vapaaehtoisuus. Pakotettuna ihminen ei halua luopua omastaan. En yritä neuvoa ihmisiä olemaan kuluttamatta. Jos tarvitsee hyödyllisen esineen, se kannattaa hankkia. Elämme kulutusyhteiskunnassa, jossa on joka tapauksessa mahdotonta selvitä ilman tavaroita. Oman ostokäyttäytymisen ja sen takana olevia vaikuttimia kannattaa kuitenkin pohtia.

Kuluttaminen ei itsessään ole ongelma. Turhien tavaroiden ostaminen on. Minäkin arvostan edelleen hyvää muotoilua ja kauniita vaatteita. Uskon silti, että tarvitsemme huomattavasti vähemmän kuin kuvittelemme.

Viiden tai kymmenen vuoden kuluttua en todennäköisesti enää muista mitä minulla oli päälläni, muutamia erityistilanteita lukuun ottamatta. Sen sijaan muistan illanvietot ja matkat. Muistan ystävien kanssa vietetyn ajan. Muistan rakkauden ja vapauden tunteen. Muistan yllättävät tapahtumat ja onnistumisen kokemukset.

Vähempi tavaramäärä tekee elämästä hallittavampaa ja yksinkertaisempaa. Ja silloin voi keskittyä niihin elementteihin, jotka tuovat pysyvää onnea.

Sannan kynästä: Ainoa SM-mitalini

mitalit — Isäni löysi mitalini jostain varastosta.

Alkuvuodesta Ylen Taustapeilissä juttelin toimittaja Maria Laineen kanssa muutoksen tarpeesta. Haastattelun jälkeen sain ihanan palautteen Orimattilan kaupunginjohtajalta. Palautteen myötä humpsahdin vuosien taakse, siihen päivään, kun sain ainoan SM-mitalini – se nimittäin tapahtui juurikin Orimattilassa.

Aikuisiän kynnykselle asti juoksin pika-aitoja SM-tasolla. Käytin kaikki nuoruuteni ylimääräisen ajan treenaamiseen, jopa siinä määrin, että minulla oli omat kikat kokeisiin lukemiseen saunassa: ritilä pois, että tuli valoa lisää, riittävästi juomista, ettei kuukahda ja pyyhkeitä koulukirjojen suojelemiseen hieltä.

Silti taisi käydä niin, että olin parempi suorittaja koulussa kuin juoksuradoilla. Silti juokseminen oli tärkeämpää. Koin siitä suunnatonta riemua, iloa. Se tuoksu, kun astuu juoksuhalliin sisään. Ne reaktiolähdöt, joissa läsnäolo on kaikki kaikessa – intensiivisenä ja lopulta palkitsevana. Se tunne, kun treenikavereiden kanssa nauretaan mahat kippuralle alkuvenyttelyn aikana – joka ilta. Se tunne, kun keho ja mieli tekevät saumatonta yhteistyötä.

En muista, millaisia numeroita koulusta sain tai mitä siellä oikeastaa opin. Mitä saunassa luin. Luin, koska oli pakko. Mutta sen hetken muistan elävästi, kun kipusin Orimattilassa elämäni (tähän asti) ainoan kerran SM-palkintopallille, korkeimmalle, ottamaan vastaan kirkkaimman mitalin.

Olipa nimittäin käynyt niin, että heti Orimattilaan koululiikuntaliiton SM-kisoihin saapuessamme olin murtanut pikkuvarpaani enkä pystynyt juoksemaan lainkaan. Kuljin koko viikonlopun kepeillä ja osallistuin kisatunnelmaan katsomosta ja kentän laidalta.

Päättäjäispäivänä jaettiin vielä yksi SM-mitali. Ei nopeimmasta juoksusta, parhaasta suorituksesta, korkeimmasta hypystä tai tiukimmasta puristuksesta. Vaan SM-kisojen positiivisimman urheilijan mitali. Minut kannettiin jalka paketissa kultatuolissa ykköspallille.

Dalai-Lama on sanonut: ”Elä hyvää, kunnioitettavaa elämää. Kun tulet vanhemmaksi ja katsot elämääsi taaksepäin, voit muistoissasi nauttia siitä uudelleen.”

Vaikka nuorempana olisin ehkä halunnut mieluummin tehdä parempia suorituksia ja saada niistä tunnustusta, tämä muisto muistuttaa minua tässä vaiheessa elämääni ilon merkityksestä kaikessa tekemisessä – ja ennen kaikkea olemisessa. Kulta ei ole kultaa vasta palkintopallilla, kulta on niissä hetkissä, kun on ihan vaan riemuinnut tavallisesta elämästä. Ja paras kulta on sellaista, joka pursuaa yli äyräiden.

Laitan sydännuppineulan Orimattilan kohdalle. Ihana muisto ja muistutus.

Teksti on julkaistu myös Sannan koulutussivustolla: sannawikstrom.fi. Sannan seuraava avoin koulutusryhmä on UNELMAtyöpaja, lue lisää TÄSTÄ.

Sinä, joka haluat rikkoa vanhoja kaavoja ja luoda uusia alkuja: Mitä uusi minäsi tekisi?

Tiedätkö ne hetket, jolloin kuppi menee niin sanotusti nurin ja reagoit tilanteessa äkkipikaisesti ärräpäillä tai muulla tavalla, joka saa häpeän pintaan? Tai kun kävelet (tai pahempaa, ajat autolla!) jonnekin ja perille päästyäsi et muista matkasta mitään? Tässä kaksi esimerkkiä ”vanhan minän” ominaisuuksista, joista yritän päästä lempeästi eroon.

Älkää käsittäkö väärin, rakastan toki vanhaa minääni. Se on tuonut minut siihen hetkeen, jossa tällä hetkellä olen. Olen nauranut, itkenyt ja rakastanut vanhan minäni kanssa ja avulla. Olen kokenut sen kanssa hyviä ja huonoja hetkiä. Vanhan minän alta kuoriutuva uusi minä kuitenkin tuntuisi haluavan kahta asiaa:

1) Olla enemmän läsnä ja tietoinen. Uusi minä haluaa nähdä, tuntea ja haistaa jokaisen kävelyaskeleen sen sijaan, että liikkuu autopilotilla loputonta to do -listaa mielessä pyöritellen.

2) Päästää irti vanhoista emotionaalisista kaavoista, jotka usein saavat vallan arkipäivässä. Uusi minä haluaisi tunnistaa tuo vanhat kaavat ja pystyä ratkaisevalla hetkellä kysymään ”mitä uusi minä tekisi” ennen kuin reagoi vanhan tunne- tai toimintamallin mukaan.

Tämä uusi minä ei ole ideaalitilanteessakaan pyhimys, jolla on sädekehä pään päällä ja joka on koko ajan läsnä ja tunteiden ulottumattomissa. Se pikemminkin yrittää nauttia hetkestä kaikki aistit valppaana ja samalla tunnistaa, miksi tietyssä tilanteessa tuntee ja käyttäytyy tietyllä tavalla. Tärkeää on myös hyväksyä hetket, jolloin ennalta ohjelmoidut uskomukset, tunnelukot tai valoakin nopeammat ajatukset ottavat vallan, koska nämä tilanteet eivät lopu niin kauan kuin olen ihminen.

Uusi minäni on pyrkinyt esiin jo muutaman vuoden, mutta alkoi toden teolla kuoriutua viime kesänä retriitillä Portugalissa. Sen takia aloin opiskella tietoisen elämän ohjaajaksi tavoitteen oppia elämään tietoisemmin ja ehkä joku päivä myös jakaa muille, mitä olen oppinut.

Uusi minä = aito minä

Itselleni termi ”uusi minä” on hieman harhaanjohtava, koska itse asiassa koen uuden minän tarkoittavan alkuperäistä ja autenttista itseä.

Tämä ”aito minä” löytyy kaikkien niiden kerrosten tai kuorien alta, joita rakennamme syntymästä saakka. Kuoria ovat uskomukset, kuten kuka olet ja miten sinun pitäisi elää – asioita, jotka on opittu perheeltä tai yhteiskunnalta – nuo loputtomat syy-seuraussuhteet, jotka saavat sinut toimimaan tietyllä tavalla.

Minulle näitä syy-seuraussuhteita ovat esimerkiksi ”jos teen työni täydellisesti, ihmiset hyväksyvät minut ja rakastavat minua” (tyypillinen suorittaja-perfektionisti) tai ”jos vain treenaan tarpeeksi, en liho, ja jos en liho, minut hyväksytään” (tyypillinen suorittaja-painon seurailija).

Voit kuvitella, että olen käyttänyt paljon aikaa elämässäni työn tekemiseen ja treenaamiseen! Ja käytän vieläkin, vaikka olen tietoinen näistä kaavoista, sillä ne istuvat lujassa.

Joten itse asiassa, ”uuden minän” löytäminen onkin kaiken sen roinan siivoamista, joka on kerääntynyt vuosien varrella aidon minän päälle. Irti päästämistä niistä ennakko-odotuksista, jotka olen oppinut vuosien varrella ja joista on minulle nykyisin enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja tämä siivoamistyö on kovaa duunia!

Sinulle ”uusi minä” voi tarkoittaa jotain aivan erilaista, mutta tunnistaaksesi, miltä se näyttää, on tärkeää pysähtyä hetkeksi vain tuntemaan ja kuuntelemaan. Vastaus löytyy sisältäsi, ei naistenlehden kannesta, joka kirkuu ”kesäkuntoon” kissan kokoisilla kirjaimilla eikä vanhemmiltasi, jotka sanovat, että tärkein asia elämässäsi on vakituinen työ.

Kysymystä ”mitä uusi minä tekisi” voi käyttää työkaluna arkipäivässä. Se ei ole helppoa ja vie varmasti jokaisen pois epämukavuusalueeltaan, mutta onnistumisen hetkellä aiheuttaa järisyttäviä oivalluksia ja tunteen kuin olisi herännyt satavuotisesta unesta.