Hyvä ystäväni soitti pitkästä aikaa. ”Huonossa hapessa”, olivat ensimmäiset sanat. Työ oli vienyt mukanaan jo pidemmäksi aikaa, imien hapen elämästä ja ihmisestä. Puhuimme pitkään ja hartaasti, kunnes ilo alkoi taas kuultaa äänestä.
Puhelun jälkeen jäin miettimään. Olin varma, että olin käynyt saman keskustelun useaan otteeseen, usean ihmisen kanssa. Itsenikin.
On trendikästä sanoa, että ajassamme on jotain pielessä. Että maailman meno nyt vaan on sellainen, ettei tunteva ihminen voi sitä kestää. Ja että toisaalta pitää vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja parantaa tapansa. Että itse olemme oman onnemme seppiä ja että ellei juuri nyt tunnu hyvältä, on parempi tehdä asialle jotain. Tätä olen toistanut ja siihen itsekin uskon.
Ja samalla kuitenkin minusta tuntuu, että totuus on hokemaa särmikkäämpi.
Arvaan, että keskustelu kuulosti tutulta, koska iso osa lähipiiristäni on suurin piirtein samaa ikäluokkaa kanssani. Keski-iän kynnyksellä, tai jo porstuan puolella. Tekevät välitilinpäätöstä elämästään ja yhä uudestaan sen saldo saa mietteliääksi. Tunnistan erinäisiä reaktioita itsessäni.
Niihin kuuluu omien saavutusten arviointi. Ura, perhe, varallisuus ja verkostot. Sosio-ekonominen status. Olenko menestynyt niin kuin toivoin? Olenko menestynyt niin kuin minulta odotettiin? Kunnioittavatko kollegat ja naapurit minua ja aikaansaannoksiani, vai huomaanko selitteleväni valintojani?
Tuosta se usein alkaa. Minän ja muiden vertailu, jonka voi tehdä armollisesti tai itseään ruoskien. Vaikka olisit suurlahjoittajaksi jalostunut Bill Gates, aina jää parannettavaa. ”Olisin voinut tehdä tämän ja tuon paremmin. Saavuttaa sitä ja tätä. Tuokin on saanut tuon, eikä näytä yhtään minua viisaammalta.”
Kun tätä menestysruoskintaa on sitten kyllin harjoitettu, voidaan siirtyä seuraavalle tasolle. ”Miten olen hoitanut perhettäni?” Lapsia, puolisoa, vanhempiani? ”Olenko kelvollinen ihminen?”
Jostain syystä tuo vanhemmat-osuus tuntuu olevan usein sitä syvintä settiä. Suhteen arviointi ja ylläpito omiin vanhempiin, erityisesti siihen joka on samaa sukupuolta, on rankemman puoleinen laji. Melko pienellä vaivalla voin nähdä hänessä väläyksen omaa itseäni ja omaa tulevaisuuttani. Olenko tämän kanssa sinut?
Joillekin se on selkeämpää ja toisille vain satunnaisia häivähdyksiä. Mutta mitä pidemmällä matkallaan on, sitä varmemmin sen päässä näkee myös polun lopun. Tai oven ikuisuuteen, tulokulmasta riippuen.
Tyytymättömyys itseen ja osin kuviteltujen odotusten pettämiseen kasvaa, ja kun tämänlaiset ura- ja elämänkaariskenaariot yhdistetään huhtikuiseen uutisvirtaan, syntyy tarve muutokselle. ”Jotain tarttis tehdä. Tehdä asioita paremmin. Jotta varmasti selviää.”
Muutos on mahdollisuus, mutta sitä hehkuttaessa on hyvä tiedostaa, että reitinvalintaan sisältyy myös sellaisia latuja, joka voivat viedä hiihtäjän syvälle suohon.
Tähän kannattaa pysähtyä.
Kokemuksesta suosittelen oloa kohentavia valintoja. Voimaantumisen polkua, jossa tehdään hiljalleen tilaa ilolle tulla luo. Kehollisia ja sielullisia harjoituksia, jotka kasvattavat hyvinvointia.
Se ei ole edes vaikeaa. Astua ovesta ulos aurinkoon tai elvyttävään kevätsateeseen. Aivan sama, kunhan astut. Edes vartiksi kerrallaan. Katsot taivasta ja vastaantulevia ihmisiä avoimesti ja uteliaasti. Kunnioittaen.
Parhaassa tapauksessa hymyilet arvostavasti jopa sille ikkunasta heijastuvalle omalle siluetillesi.
Tutustuin Katri Helenaan 90-luvun lopussa Leidit levyllä -projektin yhteydessä. Katrista oli aistittavissa jo silloin vahva henkisen maailman läsnäolo ja minulle jäi tunne että jonain päivänä teemme yhdessä töitä. Tämä tapahtuikin 12 vuotta myöhemmin kun istuimme Katrin kanssa työhuoneessani Warnerilla joulukuussa 2012 ja mietimme millaista levyä lähdemme seuraavaksi tekemään.
Kuva: Lauri Laukkanen
Tunnustelin Katrin kanssa varovasti ajatusta levystä, jonka laulujen pohjana olisi Katrin kulkema henkinen matka. Valo ja toivo ovat hehkuneet Katrista läpi hänen pitkän uransa ja aloimme puhumaan levystä, joka voisi tuoda tuon ytimen esiin. Uskalsimme haaveilla musiikista ja teksteistä, jotka lohduttavat ja parantavat mutta ilman mystiikkaa, joka saattaisi hämmentää osaa kuulijoista. Pitkän ja antoisan keskustelutuokion päätteeksi halasimme pitkään ja tunsimme suurta kiitollisuutta. Taivaan tie oli saanut alkunsa.
Seuraavaksi ehdotin Katrille että keräisin pienen ryhmän lauluntekijöitä, joiden kanssa kokoontuisimme yhteen puhumaan elämästä, rakkaudesta, musiikista ja henkisistä teemoista. Tämä retriitti pidettiin huhtikuun alussa 2013 Villa Mandalassa, joka on Loviisan lähellä sijaitseva hyvinvointi- ja retriittikeskus. Siellä Katri luki meille ensimmäistä kertaa henkilökohtaisia kirjoituksiaan, joita hän oli kirjannut muistikirjoihinsa 26-vuoden ajan. Kukaan ei ollut kuullut niitä aikaisemmin.
Kokemus oli meille kaikille vaikuttava. Katrin teksteissä oli kauneutta, voimaa ja viisautta. Välillä tuntui kuin olisimme kuunnelleet maailmanhistorian suurten ajattelijoiden aforismeja. Myöhemmin olen ymmärtänyt että tekstit ovat peräisin samasta lähteestä. Ne välittyvät maailmaan niiden ihmisten kautta, joiden poikkeuksellinen herkkyys kykenee purkamaan mielen rajoittavat lukot ja avaamaan kanavan korkeampaan tietoisuuteen.
Ylärivissä Sampo Manninen (meditaatiokouluttaja), Mia Jokiniva (joogaopettaja), Katri Helena, Eija Hinkkala, Jonnaemilia Kärkkäinen ja Jarkko Meretniemi. Eturivissä Tommi Kalenius, Pequ Nieminen, Kari Haapala ja Timo Kiiskinen. Kuva: Mikko Harma
Mandalan retriitin jälkeen lauluntekijät aloittivat oman työskentelynsä ja jäimme Katrin kanssa odottelemaan demoja. Ensimmäinen laulu, jonka saimme kuunneltavaksi, oli Timo Kiiskisen Taivaan tie. Kappale teki heti suuren vaikutuksen ja antoi kehyksen tulevalle albumille. Olimme oikealla tiellä.
Elokuussa 2013 Radio Suomen toimittaja pyysi Katria vieraakseen Yöradioon, jossa Katri luki muistikirjojensa tekstejä ensimmäistä kertaa julkisuudessa. Ohjelmasta tuli valtavasti kuuntelijapalautetta Yleisradioon. Tämän jälkeen Otavasta ehdotettiin Katrille tekstien julkaisua kirjan muodossa. Katri oli siihen valmis ja Taivaan tie –projekti jatkui Warnerin ja Otavan yhteistyönä.
“Taivaan tie ei ole taivaassa, se on tie jolla voi sinne kulkea. Luokse läheisten, luokse rakkaiden. Sinne vie, sinne vie Taivaan tie.”
Loputkin laulut valmistuivat syksyn 2013 kuluessa ja niistä muodostui tasapainoinen kokonaisuus. Juuri sellainen mistä olimme Katrin kanssa haaveilleet ensimmäisessä palaverissamme vuotta aikaisemmin. Tammikuussa 2014 Katri ja tuottaja Ville Riippa vetäytyivät muusikoiden kanssa maaseudun rauhaan Hollolan Petrax-studioon äänittämään lauluja. Lopputulos on nyt julkaistu Taivaan tie -levyllä, joka sisältää 11 laulua rakkaudesta ja toivosta. Samaan aikaan julkaistiin ensimmäinen kirjaksi koottu kokoelma Katrin muistikirjamerkintöjä.
Uutta! Huhtikuussa 2023 julkaistiin Katri Helenan elämäkerta ”Laulaja”. Kuuntele vaikuttava kirja Katri Helenan lukemana Storytelista.
Eilen mieleeni tuli yhtäkkiä valokuva neljän vuoden takaa. Kuvassa minulla on musta paita, ja kuin ohimennen mietin, mihinköhöhän tuo paita on vuosien varrella päätynyt. Unohdin asian samalla, koska se ei ollut minulle merkityksellinen.
Tänä aamuna kaivoin aamuhämärässä vaatekaappia, sitä samaa pinoa, jota olen viimeiset viikot kierrättänyt käytössä. Kun vedin käden ulos kaapista, siinä se oli, sama paita neljän vuoden takaa.
”Sattumaako?” kysyisi Salaliitto-Sammakko. Saattaa olla. Ihme? Saattaa olla. Olennaisempaa on se, kumpaan uskoo. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että sattumien tai ”sattumien” huomiointi ihmeinä alkaa synnyttää lisää sattumia tai ”sattumia”. Sillä tavalla elämästä tulee ihmeellistä.
Usein ihmeet ovat juuri tuollaisia merkityksettömiä välähdyksiä – ja hyvä niin. Koska silloin kun puhutaan itselle isoista ja merkityksellisistä asioista, pelko astuu kuvaan. Eli ego. Eli rationaalinen mieli. Se vähättelee, sättii, nauraa, halveksii. Se pelkää niin helkkaristi, että sitä ei enää kuunnella.
1. Kun sattumia tapahtuu, kuuntele, miten rationaalinen mielesi haluaa ne selittää. Ihan vain tarkkaile. Alat vähitellen erottaa pintatiedon.
2. Kun sattumia tapahtuu, anna niille huomiosi. Taas ihan vain huomaa ne. Alat vähitellen tunnistaa tiedon, joka tulee rationaalisen mielen ulkopuolelta. Se saattaa tulla kuvina, mielikuvina, tuntemuksina kehossa tms. Jokaisella on omat tapansa kokea intuitiivisesti (ja jokaisella on se, uskoi siihen tai ei).
3. Sattumat alkavat lisääntyä, kun alat nähdä asioiden yhteydet. Samalla intuitiosi kehittyy entisestään. Kun alat luottaa siihen, voit hyödyntää sitä isommissakin päätöksissä, kun ego ei pääse enää pelottelemaan.
4. Rationaalisen mielen voi ottaa mukaan sitten, kun tarvitsee selvittää, miten intuitiivisen tiedon saa hyödynnettyä käytännössä. Tai vaikka jos se tarvitsee pukea sanoiksi. Molempia siis tarvitaan.
Tietäminen ja ”tietäminen” ovat eri asia. Ja jokainen meistä voi päättää, kumpi on kumpi. Olen kokeillut molempia, ja toinen niistä on vaivattomampaa, tehokkaampaa ja kutkuttavampaa.
Yksi hienoimmista elämänohjeista kuuluu: Tiedät, kun tiedät.
Teksti on julkaistu myös Sannan koulutussivustolla: sannawikstrom.fi.
AJANKOHTAISTA:
24.–25.5. ensimmäinen avoin Tiedostava kirjoittaminen® -koulutusKIRJOITTAJILLE. Lisätietoja:wikstromsanna(at)gmail.com.
27.4. järjestettävään UNELMAtyöpajaanon vielä muutama paikka vapaana; ystävän voi ottaa mukaan -50%! Ilmoittaudu wikstromsanna(at)gmail.com
Tiesitkö, että yksi maailman menestyneimmistä it-yrityksistä, Google, on kouluttanut henkilökuntaansa tiedostavaan sähköpostiviestintään? Siis aivan samaan, mitä minä koulutan ainoana Suomessa. Huisia!
Yksi Googlen ensimmäisistä insinööreistä, Chade–Meng Tan, on kehittänyt Googlelle tietoisen läsnäolon ja tunneälyn koulutusohjelman, josta hän kertoo kirjassa Mietiskellen menestykseen – Sisäisen etsinnän hakutuloksia (Basam Books 2013).
Tan ottaa kantaa sähköpostiviestinnän haasteellisuuteen ja kehottaa kiinnittämään siihen erityistä huomiota, sillä ”sähköpostin suurin ongelma on, että tunnesisältö viestittyy usein väärin, joskus katastrofaalisin seurauksin”.
Tan luettelee muutamia haasteita, jotka tiedostavalla kirjoittamisella pystytään ohittamaan:
1. Kirjoitettaessa tiedostamaton tunneaines ei välity kasvokkaisviestinnän logiikalla vastaanottajalle. Esimerkkinä hän ottaa Googlen johtokunnan puheenjohtajan Eric Schmidtin ilkikuriset sanat käytävällä leveän hymyn saattelemana: ”Senkin kiusankappale.” Jos nuo sanat olisivat tulleet meilillä – vaikka hymiön kera – Tan olisi lähtenyt samantien siivoamaan työhuonettaan.
2. Kun aivot vastaanottavat riittämätöntä dataa toisen henkilön tunteista, ne keksivät itse lisää. Ja”tyhjä” on negatiivisesti painottunutta, koska aivoilla on tapana täydentää enemmän oletuksia toisten kielteisistä aikomuksista.
3. Oma läsnäolottomuus, koska toinen ei ole fyysisti läsnä. Kuitenkin välimatka toiseen on yhtä pitkä kuin välimatka itseen.
4. Vaikeiden tilanteiden viestiminen siten, että ylimääräisiä nega-aukkoja ei synny kummankaan viestin pään tunnekontekstissa. Asioiden hoitaminen ja ihmisten huomioiminen on pidettävä erillään.
Opit olemaan läsnä itsellesi ja omille tunteillesi sekä ymmärtämään egon tunnereaktioita.
Opit huomiomaan molempien viestin päiden tunnekontekstit sekä mahdolliset tunnekontekstit.
Opit paikkaamaan etukäteen tulkinnanmahdollisuuksia, eli opit sulkemaan vastaanottajan pelkotulkinnan tiet.
Samalla lisäät omaa sisäistä rauhaasi.
Lisäät toisen pään luottamusta sinuun sekä hyväntahtoiseen ja kohtaavaan kommunikaatioon. Lisäät tunneälyäsi ja tietoista läsnäoloa sekä töissä että vapaa-ajalla.
Kun tiedät, miten ihminen toimii, tiedät, miten ihmisen kanssa toimitaan. Ja jokaisen liiketoiminnan ja yrityksen menestys koostuu ihmisten välisen kommunikaation onnistumisesta. Ja yhä useammin onnistuneesta sähköpostikommunikoinnista!
Teksti on julkaistu myös Sannan koulutussivustolla: sannawikstrom.fi.
AJANKOHTAISTA:
Toukokuulle on suunnitteilla esimmäinen Tiedostava kirjoittaminen® -koulutus KIRJOITTAJILLE. Jos haluat lisätietoa, ilmoittaudu uutiskirjeen tilaajaksi otsikolla ”Uutiskirje” tai kirjoittele muuten vaan: wikstromsanna(at)gmail.com.
Sannan 27.4. järjestettävään UNELMAtyöpajaan on vielä muutama paikka vapaana; ystävän voi ottaa mukaan -50%! Ilmoittaudu wikstromsanna(at)gmail.com
Tarinoita kirkkaasta luolasta on kuusiosainen artikkelisarja, jossa käsittelen rakkaussuhteen päättymiseen liittyvää tunnekäsittelyä logoterapeuttisesta viitekehyksestä. Logoterapiasta löysin filosofian omalle elämänkatsomukselleni. Kirkkaalla luolalla kuvaan tilaa, jossa ihminen elää elämäänsä silloin, kun ei ole parisuhteessa, vaan pystyy reflektoimaan omaa itseään sopeuttamatta käytöstään toiseen ihmiseen. Samalla omat toiveet ja halut löytävät selkeämmät ääriviivat ja mahdollisuus oppia kokemaan rakkautta kasvaa.
Otsikon lause on logoterapian isältä, Viktor Franklilta. Kolmelta keskitysleiriltä pelastunut itävaltalainen Frankl kuvasi kirjoissaan, kuinka rakkaus ja omatunto ovat ihmisen kykyjä, joilla hän kykenee tiedostamaan oman ja toisten ihmisten ainutlaatuisuuden ja korvaamattomuuden. Omantunnon avulla ihminen kykenee tiedostamaan kunkin tilanteen tarkoituksen.
Jokainen elämämme tarkoitus on ainutlaatuinen. Jokainen lähimmäinen on meille viime kädessä korvaamaton. Eroseminaarissa on mahdollista ymmärtää myös entisen puolison korvaamattomuus kumppanina, jonka kanssa eletty aika oli tärkeä kasvukokemus. Joskus kahden ihmisen yhteinen matka tulee päätökseen jo paljon aiemmin kuin olisimme suoneet. Yhteisen eletyn ajan pituus ei ole suhteessa sen merkityksellisyyteen kasvullemme ihmisinä.
Terapeutti Robert Burney on sanonut: ”Kaksi ihmistä, jotka tietoisesti pyrkivät kohti toisiaan, voi olla todella kaunis kokemus.” Rakastuessaan ihminen tunnistaa toisessa ihmisessä tuon korvaamattomuuden ja jos rakkaus syvenee rakastamiseksi se kantaa pariskuntaa yhteisessä elämässä.
Yalen psykologin professori Robert J. Sternberg kuvasi ”Rakkauden kolmioteorian”. Se koostuu nimensä mukaisesti kolmesta osa-alueesta: läheisyydestä, intohimosta ja sitoutumisesta. Jokaista tarvitaan, jotta pari pystyisi kasvamaan yhdessä ja kokemaan rakkautta yhdessä turvallisesti. Erilaisissa parisuhderakkauden tutkimuksissa tulee toistuvasti ilmi, että rakkaus koetaan vahvana kumppanuutena ja arkipäivän yhteistyönä, joka ei sujuisi ilman toimivaa läheisyyttä. Läheisyyttä taas ei ole ilman avoimuutta ja vain itsensä tunteva ihminen pystyy olemaan avoinna toiselle.
Fisherin Eroseminaarin tärkein anti on tutustumisessa omaan itseensä ja päättyneen suhteen tarkastelu sen valossa. Vertaistuelliset keskustelut voimistavat tavoitteeseen pääsyä. Vertaispeilissä voi nähdä itsensä kauniimpana ja armollisemmassa valossa. Rehellisesti itseään katsova, uuden elämän kynnyksellä empivä ihminen tekee itselleen suuren palveluksen uskaltaessaan katsoa sisäänsä, tutkimalla motiiveja, jotka tahdittivat aiempaa elämää.
”Toipumisen edellytys on tosiasioiden myöntäminen, ja asianlaitojen hipoessa pohjamutia ainoa mahdollinen suunta on eteenpäin. Tuntui ristiriitaiselta ja surkuhupaisalta, että saatoin olla ylitsevuotavan onnellinen, vaikka koko elämäni oli juuri heittänyt täyden voltin.”
(eroseminaarilaisen ajatuksia 2012)
Franklin mukaan ihminen on ainutlaatuinen yksilö, joka suuntautuu ulospäin. Ihminen saa hänen mukaansa parhaan täyttymyksensä suuntautuessaan kohti arvokasta asiaa tai ihmistä. Suuntautuminen on sukua Sternbergin kolmiolle. Sekä läheisyys, intohimo että sitoutuminen eivät tulisi näkyviksi ilman ihmisen vapaasta tahdosta syntyvää suuntautuneisuutta toista ihmistä kohti. Eronsa itselleen selvittänyt ja sen työstänyt ihminen on vapaampi tahtomaan ja rakastamaan, koska hän on uskaltanut katsoa menneisyyttä silmiin.
6-vuotias poikani heitti yhtäkkiä eräänä päivänä ajatuksen:”Äiti, eiks olis aika inhottavaa olla robotti? Sillon kaikki vaan ohjailis sua etkä sä vois itte päättää, mitä sä teet.” Joskus resonoi ja nyt kävi niin. Parhaat opettajat voivat istua lapsenasussa auton takapenkillä.
Lapsen sanoissa piili totuus, joka ei taida jättää minua rauhaan. Moni meistä tietää, mitä on olla kiltti, elää muita varten, hoivata ja kantaa vastuuta toistenkin puolesta. Minäkin olen vastuunkantaja. Elämä antaa joskus hyppysellisiä, joskus kourallisia haasteita ja pysäyttää. Olen oppinut rakastamaan näitä pysäytyksiä, koska niiden avulla tulen tietoiseksi kokemukseni kautta ihmisyyden eri puolista. Tiedostaminen on myös tärkeä askel toipumisen tiellä. Oman kokemukseni mukaan pysäytykset tulevat aina oikeaan aikaan ja oikean kokoisina. Tosin tämän havainnon pystyy usein tekemään vasta, kun kriisistä tai pysähtymiskohdasta on kulunut jo hetki aikaa ja henkinen kipu on hiukan hellittänyt.
Kun elää lapseni kuvaaman robotin lailla, ei voi itse päättää, mitä tekee. Kun antaa toisten liikuttaa jäseniään, on olo kuin halvaantuneella; odottava ja pelokas. Kauko-ohjaimen käskyjä odotellessa tulee kuitenkin tehtyä mahdollisimman paljon ja niin hyvin, ettei tule sanomista. On raskasta elää elämää, jossa ohjaimina ovat tunteista ikävimmät: syyllisyys ja häpeä. Kun tulee nähdyksi vain muita palvellessaan ja auttaessaan, jää itse näkymättömäksi. Tämänkaltainen elämä aiheuttaa epämääräistä ahdistusta, tyhjyydentunnetta ja masennusta. Aivan kuin pallean kohdalla olisi valtava aukko, jossa on kaikenlaista liikennettä, muiden ihmisten energioita ja asioita, jotka eivät oikeastaan kuulu sinne.
Eipä edellisessä mitään uutta sinänsä, mutta minulle hyvin tärkeää oli sille tielle lähteminen, jossa mietin, mitkä tai ketkä minua ohjailevat – sisäistetyt suunnannäyttäjät. On sekä helpottavaa että kivuliasta tiedostaa itsessään puolia, jotka joinain päivinä mielellään leikkaisi ja hautaisi takapihan pimeimpään nurkkaan.
Kenen ääni sisällä käskyjä jakelee?
Mitä opittuja ajatusrakennelmia ja sääntöjä sisällä asustaa?
Itseään on vaikea rakastaa ja omasta elämästä on vaikea tehdä itsensä näköistä, jos siihen ei ole lupaa. On hankalaa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä ja tuntea sydämensä tai sielunsa tarpeita, jos toisella olkapäällä istuu se, joka viljelee pelkoja ja pitelee kädessään syyllisyyden ja häpeän kauko-ohjainta. Piru on se voimakas persoona, joka ei antanut sinun kasvaa omanlaiseksesi, ehkä narsisti, joka nujersi oman tahtosi ja talloi kauneutesi omiin jalkoihinsa. Tai se uhri ja marttyyri ja syyllistäjä, jonka vuoksi koit olevasi hänestä vastuussa enemmän kuin itsestäsi.
Kukaan meistä ei ole sen arvoinen, että makaisi elämänsä kynnysmattona. Olemme kuitenkin itse vastuussa siitä, ettemme jää makaamaan lattialle. Jos jää odottelemaan sitä, että se, joka meidän lattialle laittoi, tulee nostamaan meidät ylös, voi haaskata elämänsä odotteluun. Joskus tarvitaan yksi hyväksyvä katse tai mikä tahansa pieni sysäys, jotta jaksaa nousta toipumiseen johtavalle polulle. Mää itte -tapaukselle on iso askel edes pienen apua -huudon päästäminen ilmoille.
Oman elämän haltuun ottamisen tie, vastuun ottaminen omasta hyvinvoinnista ja vanhojen mallien romuttaminen on haastavaa ja saa monta syvää itkua aikaiseksi. Ennen kuin voi syntyä uutta, pitää itkun raivata sisimmässä tyhjää tilaa.
Eräs ihminen sanoi minulle sanat, joiden kautta oivalsin. Hän puhui kuntopyörästä, jonka päällä voi vuosien ajan polkea uuvuksiin asti automaattiohjaus päällä. Kun pysäytys tulee, ihminen voi itse nousta kuntopyörän selästä pois tai pyytää jotakuta auttamaan, ellei itse jaksa. Olisipa jokaisella siinä kohtaa joku, joka rientää auttamaan. Hoipertelevin askelin voi sitten hiljalleen kulkea kohti uutuuttaan hohtavaa punaista polkupyörää ja nousta sen selkään.
Itse vien ajatusta eteenpäin: punaisen pyörän vauhdin ja suunnan voi itse päättää – olkapään piru putoaa kyllä kyydistä pois. Eikä siinä vielä kaikki: tavaratelineelle voi kiinnittää istuimen, johon voi istuttaa pienen ystävän, sisäisen lapsen. Lapsen joka pitää huolen siitä, että ilonkiljahdukset vauhdittavat matkaa ja on aikaa ja uutta näkökykyä jäädä tutkimaan elämän pieniä ihmeitä ja imemään makealta maistuvaa pillimehua.
Jos olet kiinnostunut oman mielesi ”automaattiohjauksista” sekä niiden purkamisesta, kannattaa tutustua Miian kirjoihin Masennus ja tunnelukot sekä Häpeästä valoon.
Useimmiten vaikean ruokasuhteen kaava on yksinkertainen: päätös laihduttaa, kontrolloiminen, ja lopulta nälkiintyminen. Se, mitä nälkiintymisestä seuraa, vaihtelee. Jotkut rajoittavat yhä tiukemmin ja suistuvat yhä syvenevään pakkomielteiseen kehon trimmaamiseen. Toisille, onneksi useimmille, tulee jossain vaiheessa piste, jossa ei pysty kestämään kontrollointia ja kiduttavaa nälkiintymistä enää hetkeäkään. Yleisimmin alkaa ahmiminen. Jos rajoittaminen saa leijumaan, ahmiminen turruttaa. Turruttaa ja työntää ahdistuksen hetkeksi alleen. Syödessä voi kadota maailmaan, jossa on vain ruoka, suu ja käsi, joka tunkee ruokaa suuhun. Kaikki on hetken selkeää.
Usein ruuan kanssa kamppailevat ihmiset ovat oppineet tyynnyttämään, turruttamaan tai etäännyttämään tunteet joko syömisellä, syömättömyydellä tai pakonomaisella jonkin tietyn ruokavalion noudattamisella. Syömättömyys, ahmiminen ja joskus myös oksentaminen turruttavat tai tukahduttavat tunteita hiukan eri tavoilla. Kun tuntuu, ettei selviä, ruuan rajoittaminen vie tunteet pois tai ainakin tylsyttää niiden terää. Kun keho keskittyy kamppailemaan aliravitsemuksen kanssa, tunteille ei jää tilaa.
Muistan kun ”Kyllä yksi omena päivässä tytön tiellä pitää” -dieetilläni kävelin puistossa. Ruska oli värjännyt puut ja vaahteran lehtipinot kahisivat jalkojen alla. Syksyn valo kultasi kaiken ja lehdet keinuivat hiljalleen maahan. Tunsin leijuvani. Olin puhdasta keveyttä. Ihanasti poissa itsestäni. Tilassa jossa mikään ei kosketa, mikään ei tunnu, jossa olin omassa kuplassani täysin turvassa. Katoavan, pienen hetken turvassa. Hallitsin itseni ja elämäni enkä tarvinnut mitään tai ketään. En antanut kenenkään vaikuttaa itseeni. Kaikki inhimilliset halut ja tarpeet olivat muiden vaivana. Minä en tarvinnut mitään – kunnes pyörryin. Se herätti hetkeksi näkemään todellisen tilani.
Löydän kolme hiukan toisistaan eroavaa tapaa kadota ruokavankilaan, ja olen nimennyt nämä tavat tai tyypit Rajoittajaksi, Heiluriksi ja Rajattomaksi. Rajoittajat jäävät kiinni kontrolliin. Elämä täyttyy tiukasta ruokavaliosta, kalorilaskureista ja usein suurista määristä liikuntaa. He seuraavat täydellisellä tinkimättömyydellä terveysgurujen puhdistuskuureja ja juoksevat varmuuden vuoksi tuplalenkin tehostaakseen rasvanpolttoa. Rajoittajat ajautuvat äärimmäisessä tilanteessa anoreksiaan, mutta yhtä hyvin sama malli voi ilmetä jonkin tietyn ruokavalion tinkimättömänä seuraamisena tai yhden yllättävän liikkumattoman päivän tuomana ahdistuksena ja levottomuutena. Rajoittajat tuntevat olevansa turvassa mahdollisimman selkeiden ja yksiselitteisten ohjeiden keskellä. He ovat valmiita tekemään mitä tahansa leikatakseen turhan pois. Nautinto on verenmaku suussa ja sellerikimppu päivässä.
Heilurit kaipaavat ulkopuolelta tulevia sääntöjä yhtä paljon kuin Rajoittajatkin, mutta heidän mittansa täyttyy. Tulee hetki, jolloin he eivät kestä enää murustakaan parsakaalia, porkkanaa tai tiukkaa raakaruokadieettiä. Kun se hetki tulee Heilurit haistattavat pitkät kaikelle ja ahtavat itseensä kaiken sen, mitä ovat itseltään kieltäneet. Heilureiden elämä vaihtelee usein kahden täysin päinvastaisen todellisuuden välillä. On vihreän ruuan ja kunnollisen elämän kausia, ja sitten toisenlaisia. Sellaisia, jotka täyttyvät pitsoista, hampurilaisista, jäätelöstä, leivoksista ja itseinhosta. Sekä Rajoittajat että Heilurit uskovat kontrolliin. Useimmiten heidän mielialansa riippuu päivän ruokaluvusta.
Niin ulkoinen kuin sisäinenkin kontrolli tuo turvaa taustalla jatkuvasti sykkivään kaaokseen. Järkeily menee jotenkin näin: Jos rajoitan syömistäni, rajoitan kehon kokoani. Jos rajoitan kehon kokoani, voin suojella itseäni kärsimykseltä. Jos suojelen itseäni kärsimykseltä, voin kontrolloida elämääni ja pakottaa sen hyväksi. Mitä vähemmän olen ja mitä vähemmän vien tilaa, sitä vähemmän minuun sattuu.
Rajattomat syövät koska se vain tuntuu kaiken kaikkiaan helpoimmalta tavalta selviytyä. He eivät edes kuvittele alkavansa vihdoin sille oikealle, koko elämän muuttavalle laihdutuskuurille. Tai ehkä he kuvittelevat, sekunnin, kunnes päättävät, etteivät aio kuunnella muiden ruokasuosituksia. Rajattomat eivät ole kiinnostuneita muiden antamista ohjeista. He löytävät itsensä jääkaapin edestä repimästä eilistä pitsaa huomaamatta miten ja missä vaiheessa ovat päätyneet sinne. He syövät elokuvaa katsoessa kaksi sipsipussia tietämättä missä vaiheessa näin kävi. He syövät vahingossa ennen juhlia koko synttärikakun ajatellessaan maistavansa sitä hiukan. Rajattomien elämä on monella tavalla suuri ahmiminen. Ruokaa, vaatteita, kylpyvaahtoja, viinaa, miehiä, hauskuutta! Rajattomat eivät yleensä kiellä itseltään mitään. He vaivuttavat itsensä loppumattomaan mukavuuteen, jossa ei ehkä ole intohimoa ja energiaa, mutta jossa ei myöskään tarvitse kohdata epämääräisiä ja pelottavia tunteita. Rajattomien sisäinen maailma kuvastuu näin: jos en huomaa mikä elämässäni on pahasti pielessä, minun ei tarvitse muuttaa ja muuttua. Jos kuljen keskittyen käsillä olevaan suklaalevyyn, minun ei tarvitse huomata omaa pahaa oloani tai toisten.
Mikä tyyppi tai tapa kuvaa sinua parhaiten? Tunnistatko itsestäsi Rajoittajan, Heilurin vai Rajattoman? Kaikki ovat samanarvoisia. Selviytymiskeinoina yksikään niistä ei ole huonompi tai parempi kuin toinen.
Ota nyt mukava asento. Anna uloshengityksellä kehon pehmentyä ja päästää irti. Tunne miten sisäänhengityksellä keho avautuu ja rentoutuu ja uloshengityksellä voit tuntea miten maa kannattelee sinua. Anna sitten mielikuvituksellesi lupa ja kuvittele oma sisäinen Rajoittaja, Heiluri tai Rajaton. Millainen hän on? Millaiset vaatteet, millainen keho, millaiset kasvot? Miltä hän tuoksuu? Kuinka vanha hän on? Millainen hänen mielialansa on ja kehonkieli? Kiinnitä huomiota kaikkiin sinulle olennaisiin yksityiskohtiin.
Kysy myös itseltäsi: Mitä emotionaalisesti saat seuratessasi häntä – ahmiessasi tai rajoittaessasi? Tunnetko hallitsevasi tilanteen? Tunnetko hetkellistä turvaa tai tarjoaako rajoittaminen tai ahmiminen pakopaikan ahdistukselta? Auttaako se sinua pysymään pienenä ja heikkona niin, ettei sinun tarvitse ottaa täyttä vastuuta elämäsi valinnoista? Huomaa, ettei mikään kipu synny syyttä suotta. Sillä on aina jokin tehtävä. Mitä selkeämmin huomaat, mitä tehtävää sinun kipusi palvelee, sinulle tulee mahdolliseksi huomata rajoittaako vai tukeeko toiminta oikeasti sinua.
Huomaa sitten, että voit keskustella hänen kanssaan. Kysy, miksi hän on olemassa. Mitä hän haluaa sinun huomaavan? Minkä lahjan hän antaa sinulle? Mitä hän toivoo? Mitä hän tarvitsee voidakseen olla eheä?
Kuuntele rauhassa kaikenlaiset vastaukset. Joskus ne ovat mielikuvia, joskus sanoja, joskus vain sisäistä tietoa. Kun olet valmis, avaa silmäsi ja kirjoita ylös kaikki viestit, joita sait. Ei haittaa, jos et saanut vastauksia kaikkiin kysymyksiisi. Huomaa, että voit milloin tahansa tavata hänet uudelleen.
Katso mitkä muuttuu, jos muutaman päivän ajan aina miettiessäsi ruokaa, valitessasi mitä syöt ja syödessäsi otat huomioon mitä sisäinen Rajoittajasi, Heilurisi tai Rajattomasi oikeasti toivoo.
Kun aloin kirjoittaa henkisen tai henkilökohtaisen kasvun teemoista, huomasin että se on haastavaa: Joko voisi valita tyylin, jossa melkein näkee tekstin leijailevan eteerisesti pilven reunalla. Tekstissä käytettäisiin sanoja, kuten voimaantuminen, valaistuminen, sielu, resonoida ja kosminen. Tykkään itse lukea tällaisia tekstejä, mutta tiedän, että moni laittaa jo parin ensimmäisen rivin jälkeen tekstin päälle ”hihhuli-leiman”. Vähintään se on liian positiivista (=naiivia!) tai rinnastuu uskonnollisiin kirjoituksiin, joissa ei sinänsä ole mitään väärää. Joka tapauksessa monille arjen pyörityksessä elävälle nykyihmiselle vieraannuttavaa. ”Ei kuulu minun elämääni.”
Toinen vaihtoehto olisi valita tyyli, joka on tuttu naistenlehdistä. ”Näin elät hyvää elämää!” Tekstissä luetellaan kohdat ykkösestä vitoseen, jotka tekemällä naps vain nopea täyttymys on mahdollinen ja elämä muuttuu kuin taikaiskusta. Otsikolla kalastellaan klikkejä pariksi päiväksi, kunnes keksitään uusi otsikko ”Viisi asiaa, jotka tekemällä elämäsi muuttuu”. Tämä kirjoitustapa kerää niitä klikkejä ja silmäpareja, mutta saako se ihmisen todella syvältä oivaltamaan muutoksen mahdollisuuden?
Jonkinlainen kultainen keskitie on siis haussa, sanallinen muoto asioille, joita olen viime aikoina oppinut ja opin joka päivä. Miten elämänlaatu on parantunut huomattavasti, kun on oppinut edes hieman käsittelemään ikäviä tunteita. Miten meditaatiossa välillä tuntee olevansa yhtä kaiken kanssa eikä kaipaa enää mitään sen enempää. Miten vapauttavaa on päästää irti menneisyyden tai tulevaisuuden murehtimisesta.
Haastavaksi kirjoittamisen tekee myös se, että henkisen kasvun asiat ovat suurilta osin kokemusperäisiä, niitä ei voi laittaa tieteellisen mikroskoopin alle tutkittavaksi ja käsitteellistettäväksi. Vaikka ilahduttavaa on ollut huomata, että viime aikoina valtamedioissa on kirjoitettu sekä tietoisuustaitojen tutkimisesta kouluissa että työuupumuksen hoidossa.
Koska en ole tiedemies, joudun käyttämään asioiden kuvailemiseen sanoja ja termejä, joilla saattaa olla muita merkityksiä. Esimerkiksi rakkaus ymmärretään länsimaissa yleensä romanttiseksi parisuhderakkaudeksi tai äidinrakkaudeksi – ei välttämättä siksi täydellisen yhteyden ja rauhan tilaksi, joka silloin tällöin löytyy joogatunnin aikana, hyvän keskustelun hetkellä tai kun (hetkellisesti) hyväksyy itsensä huonotkin puolet.
Toinen esimerkki haastavasta käsitteestä on ego. Siitä tulee monille mieleen itsevarma, kaikkitietävä, lihaksiaan pullisteleva mieshenkilö eikä kuten itse sen käsitän, meidän kaikkien mielessä asusteleva persoona, joka yrittää ohjata tekemistä ennalta opittujen uskomusten suuntaan.
Haasteista huolimatta haluan kirjoittaa henkisestä kasvusta, ja koska minustakin löytyy se epävarma, hyväksyntää janoava sisin, olisi mukava tuoda asiat esiin sellaisella tavalla, jonka mahdollisimman moni ymmärtäisi neutraalisti, ”ota mitä itsellesi on tarpeen tai jätä” –tyyppisesti. Kyllä, pelkään tuomitsemista, mutta olen valmis ottamaan sen riskin. Onneksi tiedän jo lähipiiristäni, että nämä asiat kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän, monilla tuntuu olevan suorastaan suuri jano löytää jotain aitoa, pysyvää yhteyttä.
Olen myös pohtinut, mikä on kirjoittamishaluni takana tai tavoitteena ylipäätään. Miksi haluan jakaa melko yksityisiäkin asioita ja kokemuksia? Vastaus on, että niin minun vain kuuluu tehdä. Sitä voisi kutsua vahvasti intuitiiviseksi tiedoksi tai kutsumukseksi. Toisaalta olen myös yrittänyt tarkastella persoonani, ettei kirjoittamisen takana liikaa vaikuta se paljon puhutun egon halu saada huomiota.
Yksi selkeä ja yksinkertainen tavoite kirjoittamiselle kuitenkin nousee: jos edes yksi ihminen saa kirjoituksista inspiraatiota, oivalluksen tai kimmokkeen kehittää itseään uuteen suuntaan, niin olen onnistunut. Vanha minä ei olisi uskaltanut lähteä tämän tavoitteen perään, mutta uusi minä uskaltaa.
Näen ihmisen kolmena kerrostumana (tämä on siis mielikuva).
Sisimpänä näen ihmisen ytimen, jota voi kutsua sieluksi. Joku kutsuu sitä puhtaaksi rakkaudeksi, toinen jumaluudeksi. Nimellä ei niin väliä.
Sitten näen suojakalvon. Suojakalvo tai tunnelukot suojaavat sisintä, sielua. Se on aina turvassa ja suojassa. Toisilla tunnelukkoja on enemmän, jolloin muille ihmisille saattaa tulla tunne, että ”ei saa ihmisestä selvää”. Toisilla tunnelukkoja on vähemmän, ja silloin saattaa tulla tunne, että on jotenkin lähellä toista.
Tunnelukkojen päällä on ego. Se käyttää kasvualustana tunnelukkoja. Mitä vahvempia tunnelukot ovat, sitä vahvempi on myös ego. Silloin, kun elämässä kaikki menee kuten haluamme, ego ei näyttäydy niin räikeänä ja tunnelukot eivät pompsahda voimallisesti framille. Silloin on helpompi pitää kuori ehjänä ja kulissi kunnossa. On helppo ”rakastaa” kaikkia ja kaikkea, kun itsellä on kaikki asiat hyvin.
Nykyelämä, joka on monelle stressaavaa ja kiireistä, ravistelee pintakerrosta niin roimasti, että tunnelukot tulevat hyvinkin näkyväksi. Ne ilmenevät usein ahneutena, oman hyödyn tavoitteluna, vihamielisyytenä, kiukkuna, alistamisena tai vaikka oikeutuksena. Toisilla ne taas ilmenevät alistumisena, syyllistymisenä, arvottomuuden tunteena, masennuksena, lamaantumisena tai vetäytymisenä. Syntyy rooleja, joissa toiset näyttävät olevan toisten yläpuolella. Mutta silti molempia tunnelukkorooleja tarvitaan toteutuakseen: herraa ei ole ilman renkiä. On helppo nähdä, miten tunnelukkoja pidetään yllä: herrat syyttävät renkejä ja rengit herroja.
Näkisin, että tämän ajan haasteet ovat ihmisyyden mahdollisuuksia. Monet meistä laitetaan niin tiukille, että joko hankimme niin vahvat tunnelukot, että sairastumme niistä, tai sitten tulemme siihen pisteeseen, että on pakko katsoa, mitä sieltä omien reaktioiden alta löytyy. On pakko katsoa sisäänpäin – ja lakata sylkemästä ulospäin.
Kun vähitellen uskaltaa alkaa katsoa omia tunnelukkoja ja saa purettua niitä, alkaa saada kosketuksen omaan sieluun. Ensin sielu näkyy hämärästi, sitten vähän kirkkaammin. Silloin kun saa kokemuksen omasta ytimestä, on helppo kokea rakkautta ja myötätuntoa omasta elämäntilanteesta tai toisen reaktioista riippumatta. Silloin on vapaa kärsimyksestä.
Silloin sielu on päässyt vapaaksi, ja sillä on kaikki tieto, kaikki rakkaus ja kaikki mahdollisuudet. Silloin ihmisen täydellinen potentiaali, energia ja voima tulee käyttöön: eläminen on yhtä aikaa kepeää, ilontäyteistä ja tuotteliasta.
Kolmiosaisen traumasarjan viimeinen osa sisältää lyhyen yhteenvedon edellisten osien teemoista. Lisäksi paneudumme siihen, miten voimme luonnollisilla tavoilla vapautua erilaisista kehomielen traumoista. Sarjan ensimmäisen osan voit lukea täältä ja toisen osan täältä.
Jokainen meistä on joskus elämässään kokenut ainakin yhden trauman. Itse uskon, että oma syntymä on jonkinasteinen traumakokemus meille kaikille, tulla äidin lämpimästä kohtukodista kylmään, valoisaan ja äänekkääseen maailmaan. Trauma voi toki syntyä jo kohtuaikana. Oli kyseessä sitten iso tai pieni trauma, kehomieli reagoi molempiin samalla tavalla käynnistämällä stressin. Jokainen meistä reagoi tilanteissa ja niiden jälkeen omalla yksilöllisellä tavallaan, joten ulkopuolinen ihminen ei voi määritellä esimerkiksi sitä, mikä tilanne on kenellekin traumaattinen ja mikä taas ei ole. Trauma on aina subjektiivinen kokemus.
Kun yritämme määritellä sitä, miten trauma syntyy, on siinä tiettyjä tunnusmerkkejä. Tilanne on odottamaton, eikä meillä ole olemassa olevia keinoja selviytyä tilanteesta. Tilanne myös nostattaa voimakkaita tunnereaktioita, kuten pelkoa tai raivoa, jotka voivat tulla voimallisesti tilanteessa esiin (pakene – taistele -reaktio). Toisaalta jos koemme voimattomuuden ja keinottomuuden tunteita, kehomme jähmettyy, emmekä kykene reagoimaan tilanteessa tarkoituksenmukaisesti.
Tässä jähmettymisen tilassa kehoomme latautuu voimakas energia. Tunteet ikään kuin koteloituvat tai kapseloituvat kehomieleemme. Erityisesti syvät vartalon koukistajalihakset (psoas-lihakset) – mutta myös kaikki muut kehon kudokset – ottavat vastaan tämän traumaenergian. Voitko kuvitella, miten kehosi reagoi esimerkiksi läheltä kuuluvaan yllättävään pamahdukseen? Vartalosi painuu nopeasti eteen-alas, polvet ja lonkat koukistuvat ja yläraajasi liikahtavat vatsan eteen suojaamaan tärkeitä sisäelimiä, joilla ei ole luista suojaa turvanaan. Reaktion aikainen psoas-lihasten aktivoituminen tapahtuu myös pienissä traumoissa, mutta paljon huomaamattomammin.
Sekä omat traumaattiset kokemukset, että myös ns. sijaistraumatisoituminen aiheuttavat vähitellen sen, että keho turtuu jatkuvaan lihasjännitykseen. Emme enää tunnista olevamme jatkuvasti jännittyneitä, ja tämä lihasjännityksen ylläpitäminen kuluttaa valtavasti sekä kehon että mielen voimavaroja. Olemme usein myös tunnetasolla turtuneita, saatamme tuntea epämääräistä ahdistuneisuutta ja toisaalta voimakkaita paniikinomaisia reaktioita tai traumatakaumia, joiden alkuperää emme välttämättä aina tiedosta. Niin sanottu normaali kehomielen olotila saattaa olla erittäin harvinainen kokemus. Pahimmillaan saattaa tuntua, ettei koko elämällä ole enää mitään tarkoitusta.
Kun ymmärrämme paremmin, miten kehomme säilöö traumaenergiaa sisäänsä, on siinä itse asiassa samalla myös yksi ratkaisu, miten traumoja voidaan purkaa. Kehomieleemme on koodattu viisas toiminto, neurogeeninen värinä/vapina, joka vapauttaa myös syviin lihaksiin säilöttyjä jännitteitä, joita ei välttämättä päästä muilla keinoin kovin helposti vapauttamaan. Tämä värinämekanismi on sama kuin eläimillä, kun ne esimerkiksi säikähtävät jotakin ja tärisevät välittömästi stressin pois kehostaan. Ehkä sinäkin olet joskus vapissut tahtomattasi, esimerkiksi läheltä piti -tilanteessa liikenteessä, tai jännittäessä tulevaa esiintymistä? Se on täysin luonnollista, ja sen tulisi antaa tapahtua, jotta jännitykset eivät jäisi kehoon.
Amerikkalainen traumanhoidon asiantuntija David Berceli kehitti TRE-menetelmän (Trauma & Tension Releasing Exercises), jonka avulla voidaan helposti aktivoida kehoon tämä jännitteitä vapauttava värinäreaktio. TRE:tä hyödynnetään nykyään ympäri maailman kriisi- ja sota-alueilla isojen ihmisjoukkojen traumanpurkumenetelmänä. Lisäksi on havaittu, että säännöllinen TRE-harjoittelu auttaa kaikenlaiseen stressiin sekä kehollisiin jännitys- ja kiputiloihin, koska sillä on autonomista hermostoa tasapainottava vaikutus. Vakavasti traumatisoituneen ihmisen kehon jännitteiden vapauttamista suositellaan kuitenkin tehtäväksi osana terapiaa.
Normaalitilassa tunne-energia siis virtaa vapaasti kehossamme. Traumatilanteessa kyseiseen tunteeseen liittyvä virtaus estyy jähmettymisreaktion seurauksena. Myös META-Health -mallissa ymmärretään, miten UDIN-kokemuksessa tunne-energia ikään kuin kapseloituu sekä aivoihin että kehoon juuri siihen kohtaan, missä kyseisen tunteen ”alue” sijaitsee. Esimerkiksi hallinnan menettämisen kokemus ja siihen liittyvät voimattomuuden tunteet vaikuttavat kilpirauhaseen siirtäen sen stressitilaan. Näin ollen voimakas tunnekokemus aiheuttaa kehossamme myös selkeitä fyysisiä solutason prosesseja.
Meridiaaneihin ja akupunktiopisteisiin perustuva EFT-menetelmää (Emotional Freedom Techniques) hyödynnetään myös traumanhoidossa. EFT on ikään kuin ”tunteiden akupunktiota”. Siinä virittäydytään ensin kokemaan tunne-energiaa kehossa, pyritään tiedostamaan millaisesta tunteesta on kyse ja sen jälkeen aletaan stimuloida sormenpäillä määrättyjä akupunktiopisteitä, tietyn protokollan avulla. Englanninkielessä on käytössä termi EFT Tapping, joka tarkoittaa samaa menetelmää, mutta hieman yksinkertaistettuna versiona alkuperäisestä. EFT:tä on tutkittu USA:ssa ja Englannissa paljon. Vuonna 2012 julkaistiin laaja tutkimuskatsaus, jonka tiivistelmään voit perehtyä tästä. EFT:tä voidaan käyttää siis terapeuttisesti, mutta se on myös erittäin helppo itsehoidollinen menetelmä itseä rajoittavien tunteiden tasapainottamiseen ja vapauttamiseen.
Lopuksi haluan vielä korostaa sitä, että trauman vapauttamisessa tulee ottaa aina käsittelyyn kaikki traumakokemuksesta vaikuttuneet tasot. Näitä tasoja ovat muun muassa:
Kehon taso: kehoon kapseloitunut energia/jännite ja sen turvallinen vapauttaminen
Elinkudosten taso: ymmärrys siitä, mitkä elinkudokset vaikuttuivat trauman aikana ja sen jälkeen, ja jos on tarpeen, aktivoida kehomielen luonnolliset parantavat voimat. Tarvitaan myös tukea luonnonmukaisesta ravinnosta, itselle sopivasta liikunnasta jne.
Tunteiden taso: tunteiden tunnistaminen ja tunne-energian vapauttaminen
Mielen taso: traumatilanteessa syntyneiden uskomus- ja ajatusmallien tiedostaminen ja muuttaminen
Sosiaalinen taso: ymmärrys siitä, miten kokemus on vaikuttanut ympäristön eri tasoilla, itsemme ulkopuolella, esim. ihmissuhteissa ja työelämässä. Mihin asioihin voin itse vaikuttaa.
Identiteetin taso: Kuka olen kun olen kohdannut trauman? Olenko uhri, selviytyjä tai keskellä isoa sisäistä muutosta oleva ihminen?
Henkinen, spirituaalinen taso: mikä on isompi kokonaisuus traumakokemuksessani – meta-näkökulma? Mitä voin ymmärtää ja oppia tästä kokemuksesta? Muuttuuko arvomaailmani ja maailmankuvani trauman jälkeen? Mistä uskomuksista ja tunteista minun tulee vapautua, koska ne eivät enää palvele minua? Kutsuuko trauma minua muutokseen, joka ohjaa minua myös johonkin hyvään – kohti omaa polkua ja aitona itsenäni olemista? Mikä on uusi sieluni ratkaisu? Voinko löytää trauman jälkeen oman luonnollisen elämänrytmini?
Jos sinä olet kokenut elämässäsi traumoja, jotka pitävät sinua vielä tiukasti otteessaan, toivon sinun pohtivan traumoista vapautumista näillä kaikilla tasoilla. Mitä nämä tasot voisivat tarkoittaa sinun elämässäsi, omien kokemustesi, tunteidesi, ajatustesi ja uskomuksiesi kautta. Onneksi nykyään on olemassa uutta tietoa traumoista ja monipuolisia, sekä terapia- että itsehoidollisia keinoja traumojen turvalliseen vapauttamiseen!
Muistan, kun seisoin nuorena vanhempieni kodin eteisessä peilin edessä. Mittasin, puristin, vedin mahaa sisään ja tunnustelin huolestuneeni reisien ihoa mahdollisia selluliittipahkuroita etsien. Tiesin, että olin vääränlainen. En ollenkaan täydellinen. Oikeastaan pahasti riittämätön. Tiesin, että asialle on tehtävä jotakin. Ja niin teinkin, enkä ymmärtänyt, että siitä alkoi lähes vuosikymmenen kestänyt ruokavankila, josta vapautuminen oli aluksi kammottavan pelottavaa, vaikeaa ja tuskallista. Myöhemmin antoisaa ja lopulta hillittömän, hurjan villiä ja nautinnollista.
Joskus ruokasuhteen vaikeus ilmenee vakavana, koko elämää uhkaavana syömishäiriönä ja joskus se on ulospäin täysin näkymättömiä rajoituksia, halveksivia ajatuksia tai kurinpalautuslenkkejä. Riippumatta siitä, miten ja kuinka vakavana ruokavankila kullakin ihmisellä ilmenee, sen sisällä on aina yksinäistä ja pelottavaa. Ja paraneminen on sotkuista. On haluttava olla muuta kuin laiha. Uskallettava tuntea, ja päästää irti. Uskallettava kohdata kontrollin menettämisen pelko, laskea irti uhrin viitasta ja tuntea oman elämänenergian voima.
Kirjoitan blogiani sinulle, joka kamppailet jatkuvassa laihduttamisen ja lihomisen noidankehässä tai joudut ponnistelemaan jokainen päivä tunteaksesi hallitsevasi syömisen. Sinulle, joka löydät itsesi ahmimasta yksin iltaisin, tai kun kalorilaskuri päässäsi ei jätä hetkeksikään rauhaan ja joudut lähtemään pakkolenkille päivällisen jälkeen. Tai kun puhut kehostasi arvostelevasti, tuomitsevasti ja halveksien, ja huomaat täydellisen ruokavalion tavoittelun muuttuneen salakavalasti pakottavaksi kierteeksi.
Ruoka on suuri opettaja. Tapa miten syöt on erottamattomassa yhteydessä ydinuskomuksiin itsestäsi, rakkaudesta, peloista ja elämän yhteydestä. Se on peili, josta kuvastuu niin suhde itseemme kuin koko elämään. Polttaako viimeinen kakkupala lautasella vai pidätkö ehdottomasti huolen, että tunnet nälkää ennen kuin laitat mitään suuhusi? Tai ehkä sinulla on niin kiire, että kehon viestit eivät ulotu tietoisuuteen asti ja syöminen unohtuu, kunnes illalla huutava nälkä pakottaa kädet täristen jääkaapille. Voi olla, että tunnistat sisimmässäsi nakertavan huolen siitä, että jos et nyt varmuuden vuoksi syö vähän ylimääräistä, jäät kokonaan ilman. Ehkä huomaat, että teet musta-valkoisia sääntöjä hyvistä ruuista ja huonoista ruuista. Tai että todella pelkäät päästää irti jostain tietystä ruokavaliosta, tai ehdottoman päivittäisestä urheilu- tai joogaharjoituksesta.
Kun pysähdyt ja tunnistat omat ruokasuhteessasi toistuvat uskomukset ja toimintamallit, sinun on mahdollista herätä ja kysyä näkyykö samankaltainen kokemus myös muilla elämänalueilla. Yleensä näkyy. Erityisesti suhteessa työhön, rahaan ja muihin ihmisiin. Kaikesta kivusta, epämukavuudesta ja kiistattomasta kärsimyksestä huolimatta se on hyvä asia. Ai miksikö? Koska suhteessa ruokaan ilmenee konkreettisesti kaikki rajoittavat ja tuhoavat uskomukset, avautuu loistava mahdollisuus eheytymiseen, sydämen paranemiseen ja henkiseen kasvuun vapaammaksi ja kokonaisemmaksi ihmiseksi. Ruoka on silta takaisin kotiin. Se on silta, joka johdattaa sinut takaisin oman itsesi, oman totuutesi ja rakkautesi luo.
Vapaus lähtee näennäisen pienistä askelista. Pienet arkiset valinnat muodostavat kokonaisen päivän, viikon, kuukausien ja vuosien kulun. Sisäisessä ja ulkoisessa on lopulta hyvin vähän eroa. Sisäisen maailman muutokset heijastuvat ulkoiseen todellisuuteen ja ulkoisessa maailmassa tehdyt uudenlaiset valinnat heijastavat sisäistä muutosta. Mitä jos et olekaan koskaan tehnyt virhettä? Mitä jos vääriä valintoja ei olekaan olemassa? Olet yksinkertaisesti tuonut itsesi tähän nyt-hetkeen niin hyvin kuin olet koskaan osannut ja sinulla on lukemattomia erilaisia mahdollisuuksia valita – eikä yksikään niistä ole väärä. Kuuntele, mitä haluat juuri nyt. Mille olet oikeasti juuri nyt nälkäinen? Millä pienellä tavalla voit olla juuri nyt itsellesi kiltti niin, ettei se aiheuta myöhemmin kärsimystä? Maailma on luonnostaan ystävällinen ja rajattoman runsas. Sinun on aina, aina mahdollisuus valita uudelleen.
Kriisistä nouseminen on uuden elämän alku. Se alkaa ohimenevinä toivon hetkinä, jotka huomaamatta ja salaa pitenevät tunneiksi ja myöhemmin päiviksi. Erokriisi on edennyt vaiheeseen, jolloin hylätty on noussut raivon yläpuolelle, tiedostanut ulkoisen lapsensa puolustusmekanismit ja löytänyt ulospääsyn itseään vähättelevistä ajatuksista. Hylätyksi tulo on tuonut sisäisen lapsen äänen kuuluviin. Kriisissä kamppaileva on lohduttanut lasta sisällään ja kuunnellut sen pitkään huomiotta jääneitä tarpeita ja tunteita. Kriisi on johtanut uuteen emotionaaliseen viisauteen, joka toimii siltana syvempään rakkauteen.
Kriisin loppupuolella ihminen nousee surunsa yläpuolelle ja alkaa taas elää. Hän kokee toivoa ja keveyden tunnetta, vaikka menetetyn rakkauden muisto painaa yhä taka-alalla. Elämä kaikissa väreissään alkaa kuin varkain vetää huomiota puoleensa ja saa ajatukset kääntymään pois menetyksestä. Surun varjo alkaa väistyä. Inspiraatio saattaa yllättää.
Tämän vaiheen aikana heräämme takaisin elämään. Jätetty on kuunnellut sisältään kumpuavia viestejä ja oppinut vaikeista kokemuksistaan. Hän on luonut itsensä uudelleen vanhan minuutensa tuhkista ja päästänyt irti vanhoista toimintamalleista. Hylätyksi tulo kaikessa tuskassaan muuttaa ihmistä. Kriisistä eheytyminen ei ole palaamista aikaisempaan tasapainoon, vaan uuden harmonian ja syvemmän viisauden löytämistä.
Kriisin loppuvaiheessa on jälleen valmis rakastamaan ja solmimaan ihmissuhteita. Ihminen on oppinut ennen kaikkea rakastamaan itseään. Kriisin viimeisessä vaiheessa huomaa selvinneensä koko elämää ravisuttavasta emotionaalisesta kriisistä voittajana. Olo on voimakkaampi, emotionaalisesti itsenäisempi ja eheämpi kuin koskaan aikaisemmin.
Kriisistä nouseminen johtaa uuteen, parempaan elämään. Eron synkkinä tunteina ei voi aavistaa viimeisen vaiheen mukanaan tuomaa viisautta, eikä sitä syvää muutosta jonka kriisin läpikäyminen saa aikaan. Aamu on koittanut loputtomalta tuntuvan yön jälkeen, eivätkä nousevan auringon säteet ole koskaan aikaisemmin olleet yhtä kirkkaita.
Haavoittuvaisuudessa on voimaa
Kriisin jälkeen ihminen pyrkii helposti välttämään kaikkea sellaista, joka muistuttaa koetusta kivusta. Tässä vaiheessa nousee vihdoin kivun yläpuolelle, mutta saattaa samalla nousta tunteidensa tavoittamattomiin. Tunteidensa yläpuolelle nouseva ihminen jättää taakseen enemmän kuin menetetyn suhteen. Vaarana on että kyky tuntea voimakkaasti katoaa. Uusissa ihmissuhteissa ihminen saattaa suojautua olemalla etäinen ja emotionaalisesti tavoittamaton.
Kriisistä toipumassa oleva on ymmärrettävästi halukas jättämään menneisyyden taakseen. Tämä saattaa kuitenkin johtaa haitallisiin puolustusmekanismeihin, kuten omien tunteiden välttelyyn, tunteiden tukahduttamiseen tai kieltämiseen, sellaisten tilanteiden välttelyyn, jotka saattavat tuoda pintaan hankalia tunteita tai itsensä pitämiseen niin kiireisenä, ettei tunteiden kokemiselle riitä aikaa.
Viimeisen vaiheen haaste on ylittää kriisi ja emotionaalinen kipu, mutta samalla säilyttää yhteys omaan haavoittuvaisuuteen. Hylätyksi tulo on auttanut ihmistä näkemään, mitä hän on haudannut sisälleen. Hän tuntee emotionaaliset kipukohtansa, tietää mistä ne tulevat ja on tiedostanut aidot tunteensa. Nyt tärkein tehtävä on kunnioittaa omia tunteita ja säilyttää yhteys omaan emotionaaliseen viisauteen. Haavoittuvuus on voimavara. Se on osa inhimillisyyttä ja mahdollistaa avautumisen elämälle.
Rakkauden Zen
Kriisistä nousemisen aikana on valmis solmimaan uusia suhteita. On aika päästää lopullisesti irti niistä siteistä, jotka yhdistävät entiseen puolisoon ja investoida emotionaalinen valuutta uusiin ihmissuhteisiin. Kriisin perimmäinen lahja on sen mukanaan tuoma emotionaalinen viisaus ja itsetuntemus. Uusi yhteys omaan itseen lisää kykyä rakastaa ja avautua toisille.
Jokainen onnistunut ihmissuhde perustuu emotionaaliseen avoimuuteen ja luottamukseen. Hylätyksi tulo on saanut tiedostamaan omat tunteensa, haavoittuvaisuutensa ja kiintymyksensä voiman. Samalla se on auttanut tiedostamaan paremmin toisten ihmisten tarpeet. Parhaimmillaan hylätyksi tuleminen on osoittanut, että rakkaus on paljon enemmän kuin tunne, joka saa valtaansa. Se on taito, jonka voi oppia ja jota voi kehittää.
Rakkaus on tekoja. Rakkaus on elämänasenne, joka syvenee kypsyyden ja viisauden myötä. Erokriisin viimeisessä vaiheessa kyky rakastaa syrjäyttää vanhat emotionaaliset agendat ja epävarmuuden. Rakkaudesta tulee elämän keskeinen ja kantava voima.
Viimeiseen vaiheeseen kehitetty harjoitus on yksinkertainen. Lisää rakkaus osaksi jokaista tämän juttusarjan aikaisemmissa osissa kuvattua harjoitusta ja kehitä päivittäin kykyäsi rakastaa.
Kevään rakkausharjoitukset
Rakkauden lisääminen osaksi läsnäoloharjoituksia
Keskittyessäsi olemaan läsnä nykyhetkessä, tuo kykysi rakastaa mukanasi tähän hetkeen. Harjoittele vähintään kerran päivässä läsnäoloa ja rakastavaa avoimuutta ollessasi toisen ihmisen seurassa, oli kyseessä sitten kaupan kassaneiti, ystävä, rakastettu, lapsi tai sukulainen. Ollessasi läheisen ihmisen seurassa, ole hänelle intensiivisen avoin ja läsnä, yksi hetki kerrallaan. Varo menettämästä hetkeä ajatuksiin tai tiedostamattomiin reaktioihin.
Rakkauden lisääminen osaksi sisäisen lapsen kanssa käytyä dialogia
Kysy sisäiseltä lapseltasi: mitä voin tehdä tuodakseni enemmän rakkautta elämääsi? Koetko että sinua rakastetaan? Millaisen ihmisen rakkaus saa sinut tuntemaan olosi turvalliseksi? Rakkaus synnyttää intensiivisiä ja koskettavia keskusteluja sisäisen lapsesi kanssa, tarjoaa uusia oivalluksia ja motivoi toimimaan positiivisesti.
Rakkauden lisääminen osaksi unelmien talo -visualisaatioharjoitusta
Voit lisätä rakkauden visualisaatioharjoituksiisi kuvittelemalla, että unelmiesi talo sisältää kaiken rakkauden, jonka tarvitset. Näe itsesi kaksi vuotta eteenpäin tästä hetkestä ja koe kuinka unelmiesi ihmissuhteet ovat osa jokapäiväistä elämääsi, näe itsesi onnellisena ja täysin turvassa. Elämäsi ihmissuhteet perustuvat lojaalisuuteen, turvallisuuteen, läheisyyteen, välittämiseen, hellyyteen, avoimuuteen, kunnioitukseen, avoimuuteen, ihailuun ja ystävyyteen. Elämässäsi on jo kaikki rakkaus, jota voit koskaan kuvitella tarvitsevasi.
Ulkoisen lapsen rakkautta estävien toimintamallien tiedostaminen ja muuttaminen
Ulkoinen lapsi on läheisten ihmissuhteiden sabotoija. On tärkeää tunnistaa ulkoisen lapsen haitalliset toimintamallit, jotka estävät yritykset luoda lisää rakkautta elämääsi. Ulkoinen lapsi saattaa toimia erityisen häiritsevästi silloin, kun yrität kriisin jälkeen aloittaa uuden läheisen ihmissuhteen ja olet erityisen haavoittuvainen. Uusi suhde voi aktivoida aikaisemmat emotionaaliset muistot, jolloin ulkoinen lapsi pyrkii välittömästi suojautumaan koetulta uhalta. Paras tapa ehkäistä haitallisten puolustusmekanismien aktivoituminen on pysyä tietoisena ulkoisen lapsesi toimintamalleista. Lisääntynyt tietoisuus auttaa hallitsemaan haitallisia reaktioita ja puolustusmekanismeja.
‘The Secret of Attraction is to Love Oneself’ -Deepak Chopra
~· ~ ~· ~ ~· ~
Rakasta Sinua – tietoisuustaitovalmennus Pienessä Joogasalissa 6.4. ja 4.5. Viimehetken ilmoittautumiset: devigloria@gmail.com
-levyllä, joka sisältää 11 laulua rakkaudesta ja toivosta. Samaan aikaan julkaistiin ensimmäinen kirjaksi koottu kokoelma Katrin muistikirjamerkintöjä.
