Sivu 315 – Hidasta elämää

6 vinkkiä, joilla saat voimaa väreistä – Kun olo on ankea, kääriydy keltaiseen

Näin pimeimpänä vuodenaikana, toisinaan ihmetyttää, miksi ihmeessä suomalainen pukeutuu niin usein mustaan tai harmaaseen? Miksi ihmeessä hän sisustaa kotinsa usein valkoisella ja beigellä? Miksi ihmeessä katukuvamme, talot, virastojen, kauppakeskusten ja muiden julkisten rakennusten julkisivut ovat niin usein harmaita tai kurasta ja pakokaasuista kulahtaneita valkoisia? Miksi emme ilottele väreillä enemmän tässä niin pitkässä kaamosajasta vallitsevassa Suomen maassamme?

vesivar-jpg — Maalaa kaamosaikana (vesi)väreillä.

Itse olen saanut kuulla ylistäviä sanoja, kun käytän värejä pukeutumisessa. Kerran opintojeni aikana luokkaan mennessä, sain kuulla kuinka keltainen hupparini valaisi koko tilan tai pinkki paitani sai myös toisen kurssilaisen uskaltautumaan käyttämään värejä pukeutumisessaan. Ja opintopaikkana oli siis Taiteiden suunnittelun korkeakoulua, Aalto-yliopisto! Puoli vuotta aikaisemmin olin menettänyt isäni täysin yllättäen, en kulkenut mustissa.

Toisinaan olen tosin soraääniä ja paheksuvia, ehkä jopa halveksivia katseitakin saanut. ”Aina toi blondi pukeutuu pinkkiin tai vaaleanpunaiseen”, on suputeltu selkäni takana. Ikäänkuin se tekisi minusta jotenkin bimbon. Kyllähän nyt tyylikäs, aikuinen nainen pukeutuu elegantisti harmaaseen. Usein kai ne suputtelijat ovat ne hiiren harmaat ihmiset, jotka eivät itse uskalla kulkea neon pinkissä takissa. Toisinaan olen kokenut olevani värejeni kanssa vähän liikaa tässä Suomen maassa. Etelä-Amerikassa tai vaikkapa värejä pursuavassa Intiassa tuskin poikkeaisin katukuvasta muuta kuin blondin tukkani ja sinisten silmieni johdosta.

pitsitalo3 — Kerrankin en pomppaa Suomessa maisemasta. Tämä upea pitsitalo löytyi Keravalta ja se on maailmankuulun pitsitaitelijan Agata Oleksiakin kädenjälkeä. Väripilkku maisemassa pelasti pimeän marraskuisen päivän.

Kymmenen vuoden sisustustoimittaja urani aikana värien käyttöni myös huomattiin, kuten tekstiilisuunnittelijan opinnoissakin. Välillä yritin tehdä jotain hillittyä ja toimeksiantajan (päätoimittajan) toiveesta beigeä ja hillittyä, koska siitä kuulemma lukijat tykkäsivät. Aina meni pahasti metsään. En kerta kaikkiaan saanut siitä mieleistäni ja tuskin lukijatkaan nauttivat beigeistä aukeamistani. Toisinaan yritin pukea beigen tai harmaan villapaidan päälleni ollakseni ”hillitty ja aikuinen”. Näytin lähinnä kuolleelta.

Suomalaisen kalman kalpeaan ihoon ja hiiren harmaaseen tukkaan aniharvoin sopii musta tai beige. Se saa useimmat meistä näyttämään juuri siltä haudasta nousseelta väsyneeltä vikatkin mehut itsestään antaneelta yönsä valvoneelta kotiäidiltä tai isältä. Poikkeuksiakin löytyy ja musta voi olla todella tyylikäs vaate ja toisinaan tilanteen arvokkuuskin sitä vaatii, mutta usein se vaatii suomalaiselle hipiälle vahvaa ja tyylikästä meikkiä.

Luulenkin, että enemmän on kyse siitä, ettei haluta erottua joukosta. On niin perin turvallista sulautua massaan, taustaansa harmaaseen, mustaan maisemaan kuin erottua väripilkkuna joukosta.

Itse uskon, että väreistä saa voimaa. Itselläni oli rankka syksy ja talvi muutama vuosi sitten isäni yllättävän poismenon, avioeroni ja työsuhteeni loppumisen johdosta. Työsuhteen loppuminen ja kuolema ajoittuivat samalle viikolle.

Pukeuduin tuolloin tietoisesti keltaiseen ja pinkkiin, saadakseni voimaa ja iloa, sillä ilo ja elinvoima olivat valunneet todella kauas minusta.

Oli tosin päiviä, että halusin sulautua taustaani ja kuljin mustissa. Niitä päiviä oli kuitenkin vähän, vaikka surinkin valtavasti ja olin shokissa pitkään sekä kävin läpi kuoleman esiin nostamia muitakin traumojani läpi, revin väkisin kirkkaan keltaisen hupparin päälleni ja pinkit lenkkarit jalkaan.

Samana talvena lensin kuukaudeksi Chilen auringon alle ottamaan happea sekä valo- ja erityisesti värihoitoa tyttäreni kanssa. Kuvasin ja kuvasin, sain siitä helpotusta olooni. Kuvasin kaiken sen värin kauniin, mitä näin.Sen lisäksi että aurinko ja lämpö olivat tervetulleita elämääni, värit olivat tuossa maassa ja maisemassa ihan omaa luokkaansa.Jokapuolella oli värejä, taloissa, tiloissa, katukivetyksissä, portaissa, kahviloissa, ravintoloissa, pihoilla, puistoissa, ihmisten päällä ja sisustuksissa.

Ikkunanpielet, ovenkarmit, ovet, kaikki värin peitossa ja sopivat keskenään toisiinsa. Taloa peittää punainen, karmit keltaiset ja ovi oranssi! Vau mitä väri-ilottelua.Punaiset porrasaskelmat huusivat astumaan sisään.Mikä värisuora!Miten herkkä väriyhdistelmä.Siinä missä äiti nautti kaikesta, myös lapsi sai osansa kaikesta upeudesta.

En kaivannut taidenäyttelyitä tai nähtävyyksä, sillä koko kaupunki oli yhtä visuaalista ilotulitusta. Seiniä koristi mitä upeimmat maalaukset.

Kun palasimme tammikuun lopussa Suomeen ja olimme laskeutumassa Helsini-Vantaan lentokentälle, viisivuotiaan tyttäreni kommentti jo lentokoneessa oli, että onpa täällä harmaata!

Niin, viisivuotias lapsikin huomaa jo eron. Tulimme tuosta värien ja auringon täyttämästä maasta maahan, jossa ei ollut aurinkoa, mutta ei myöskään värejä.

Voi kunpa me Suomessa käyttäisimme enemmän värejä niin maisemoinnissa, sisustuksissa, tekstiileissä, vaatteissa, rakennuksissa, julkisivuissa, kylmissä kauppakeskuksissa, marketeissa, kahviloissa, ravintoloissa, hotelleissa, kaikkialla. Uskon, että tämän pimeän ajan itsekukin jaksaisi paremmin.

Värit tilassa

chile5 — Tämä värikylläinen kahvila löytyi Santiagosta. Vastavärit lisäävät väriyhdistelmän intensiteettiä. Tässä kahvilassa ei voinut muuta kuin hymyillä.

Värien viestiarvo liityy niihin mielikuviin, joita se yhdessä muodon ja muiden tekijöiden kansaa kykenee meissä herättämään. Jokainen tila ja tilanne on tässä suhteessa ainutkertaisia.

Harald Arnkil teoksessaan Värit havaintojen maailmassa kirjoittaa, että värikokemukset ovat usein paljon voimakkaampia ja ajallisesti pitkäkestoisempia, kuin kuvalliset ja niillä on ajateltu olevan vaikutusta ihmisen henkiseen tasapainoon, terveyteen ja älylliseen suorituskykyyn.

Väri elää jatkuvasti suhteessa tilaan, etäisyyteen ja valoon. Pienessä tilassa kohde voi jäädä lähelle, eli sitä ei välttämättä pystytä tarkastelemaan edes kovin pitkän matkan päästä. Oma kokemukseni on, että erityisesti pienessä tilassa värien ja valon merkitys kasvaa suureksi, sillä kaikki kohteet ovat koko ajan lähellä. Kokemuksemme väristä muuttuu tilalliseksi katssoessamme seinän tai huoneen kokoista värialuetta. Värien lisäksi vaikutus syntyy myös sävyistä, mittasuhteista materiaaleista ja tekstuureista.

Seppo Rihlaman mukaan pintojen ja tekstiilien kuvioinnit väriyhditelmineen vaikuttavat merkittävästi tilan kokemiseen. On aivan eri asia katsoa pientä litteää värinäytettä kuin nähdä se tilassa isona pintana ja etenkin sisätiloissa värin voimistumiseen vaikuttaa muista pinnoista heijastuva valo.

Ympäristön värien mahdollisista vaikutuksista ihmisen käyttäytymiseen tai terveyteen on vaikea sanoa mitään lopullista. Kirjallisuutta näistä on yllinkyllin, mutta niistä esitettyjen hypoteesien yleistettävyyttä haittaavat keskenään ristiriitaiset väittämät. Ihmiset kokevat värit eri tavoin ja se näkyy erilaisissa kodin sisustuksissa.

Joillekin kirkkaat värit ovat piristäviä ja toiset kokevat ne taas levottomina. Joku kokee punaisen voimaa antavana positiivisena värinä, toinen taas hyökkäävänä ja agressiivisena värinä. Myös kulttuuriset seikat vaikuttavat värivalintoihin. Esimerkiksi Kiinassa vainaja puetaan valkoiseen, kun länsimaissa morsian ja vastasyntynyt puetaan valkoiseen. Suomessa hautajaisväri on musta. Etenkin länsimaiden ja Aasian välillä värien merkitysten eroavaisuudet ovat melko suuret.

Värikokemus onkin pitkälle henkilökohtainen ja kulttuurisidonnainen.

Toiset kokevat tummat sävyt masentavina ja toisille ne tuovat turvan ja lämmön tunnetta. Arnkilin mukaan lopulta suunittelijan hyvä maku sekä herkkyys värin tilalliselle olemukselle on ratkaisevinta, ei niinkään jäykät teoriat värien psykologista vaikutuksista. Pientä tilaa sisustettaessa suunnittelijan herkkyys ja kyky havainnoida tilallisuutta nousee varsin tärkeäksi ominaisuudeksi.

Voimaannu väreistä – 6 vinkkiä, joilla saat valohoidon sijasta värihoitoa!

1. Pukeudu tietoisesti kirkkaisiin väreihin, kun oikein masentaa ja väsyttää. Itseäni se auttoi kovassa uupumustilassa, vaikka mieli olisi vetänyt mieluummin mustan kaavun päälle, vedin vain keltaista päälle. Masentuneesta ihmisestä tämä voi tuntua lattealta neuvolta, mutta usko pois se auttaa.

2. Kun tuntuu kylmältä ja ankealta kehossa ja/tai mielessä, kääriydy punaiseen, keltaiseen tai oranssiin vilttiin sekä sytytä kynttilä.

3. Jos arkailet vetäistä koko olohuonettasi pinkiksi tai makuuhuonetta vihreäksi, kokeile väriä yhteen seinään. Makustele muutama päivä, miltä se tuntuu. Katsele väriä eri valoissa.

4. Jos juuri nyt ei ole varaa heittää koko sisustusta uusiki ja ostaa valkoisen sohvan tilalle värillistä, kietaise värikäs kangas sohvan peitteeksi. Sitten kun kyllästyt väriin, voit taas nauttia vaaleasta sohvastasi.

5. Kirkkaan punaiset huulet ja kynnet saavat kuin saavatkin apean mielen hetkessä paremmaksi.

6. Maalaa, sotke, piirrä, valokuvaa tai mene värikylläiseen taidenäyttelyyn. Varma apu ahdistuneeseen olotilaan.

Lähteet:
Arnkil Harald: Värit havaintojen maailma (2007, 68, 239)

Vuosien varrelle jääneet velvoitteet

Vapaapäivän kunniaksi innostuin leipomaan pullaa! Siinä leipoessani ajatukset alkoivat lentelemään ja mietin, miten harvoin enää tulee mitään leivottua. Aikana jolloin elettiin muutenkin kiireistä lapsiperheen arkea, leipominen oli jokaviikkoinen tapa. Vähintään viikonlopuksi piti leipoa ja pakkasessa oli aina vierasvara. Muistan kun työkaveri, joka silloin eli aikaa, jolloin lapset olivat jo lentäneet pois, totesi jossain yhteydessä, että ”siihen aikaan, kun meillä vielä leivottiin..”. Ajattelin että ompahan aika erikoista, että joku ei leivo säännöllisesti! Nyt huomaan elämän tulleen siihen vaiheeseen, jossa minäkin voin todeta tuon saman, silloin kun meillä vielä leivottiin.

Eikä tämä rutiinien poisjäänti liity vain leipomiseen. Mikä siinä onkaan, että silloin kun lapset olivat pieniä ja elämä monella tavalla hektistä, piti siitä tehdä vielä kiireisempää monilla ”pakollisilla töillä”. Joulusiivoukset piti tehdä katosta lattiaan ja jokaista kaapin perukkaa myöten. Viimeinen suuri siivous tehtiin tietenkin aatonaattona ja yömyöhään meni lahjoja paketoidessa. Aattoiltana olikin sitten niin väsynyt, että monesti ei itku ollut kaukana. Minulla lähes pakkomielteenä oli myös pyykkikorin tyhjennys, aattoaamuna ei saanut olla ainuttakaan vaatetta pyykkikorissa!

Nyt nämä kummalliset perinteet onneksi naurattaa ja voi vain todeta, että onneksi ihminen on muuttuvainen. Vanha sanonta ”minkä taakseen jättää, sen eestään löytää” ei olekkaan vain negatiivinen asia. Kyllähän ne sieltä edestä löytyy, mutta elämää on myös joulun jälkeen. Jouluvalmistelut huomaan nykyään aloittavani vuosi vuodelta aikaisemmin ja vuosi vuodelta vähemmällä työllä se sieltä tulee.

Nykyään joulu tulee sillä, että saa laittaa valoja pimeään pihapiiriin, sytytellä kynttilöitä sisällä ja suunnitella joulun ruokia. Joulumuistamiset ovat vähentyneet ja niinpä nekään ei aiheuta stressiä, vaan on mukava miettiä, miten muistaisin tänä vuonna. Joulukoristeita on laatikoittain, mutta vain tärkeimmät ja rakkaimmat otetaan esille. Joulun tunnelma tulee silloin, kun koko perhe on koossa, ollaan yhdessä ja otetaan vaikka lautapelit esille, pelataan ja ollaan yhdessä. Välillä käperrytään itsekseen lukemaan ja saattaa siinä muutama suklaakonvehtikin silloin mennä. Onneksi ikä on tuonut mukanaan terveen laiskuuden ja joulu tulee paljon vähemmällä stressillä ja on ainakin yhtä ihanaa kuin silloin ennen!

”Laiskuus on hyvä lahja, kun sen osaa oikein käyttää” erään vanhan rouvan sanonta vuosien takaa, mutta pätee edelleen!

Kuva: Emilia Perälampi

”Rakkauden ei tarvitse olla täydellistä vaan aitoa” – 7 voimakuvaa rakkaudesta

Rakkaus on voimaa, joka kantaa. Energiaa, joka valloittaa sydämen ja nostattaa pilviin. Se ei katso ikää, kokoa tai arvostele. Rakkaus on kaikkialla ja kaikissa. Sinä olet rakkaus ♥ Lisää voimauttavia kuvia löydät Instagram-tililtämme @hidasta.

@hidasta

Milloin on aika toimia ja milloin on aika päästää irti?

Tunnetyöskentelyssä yksi tärkeimpiä oppimiani asioita on erottelukyky. Itseni ja muiden suhteen. Myönnän, että varsinkin itsetuntemukseni matkani alussa, olen ollut melkoisen sinisilmäinen. Parhaimmillaan sinisilmäisyys on vilpittömyyttä, luottamusta ja lapsenkaltaisuutta. Minulla se oli epärealistista, rajatonta ja alistuvaa. Ei hyvä.

Miellyttäjä minussa on halunnut välttää konflikteja ja kelvata. Luulin, että henkinen kasvu on kaiken hyväksymistä, ainaista ystävällisyyttä ja kykyä valita rakkaus. Olen edelleen sitä mieltä, että on viisasta hyväksyä elämässä se mikä tapahtuu, sillä kieltäminen ei toimi. MUTTA, en ole sitä mieltä, että mitä hyvänsä käytöstä tulisi hyväksyä ja sallia sen jatkumista.

Olen edelleen sitä mieltä, että me ihmiset tarvitsemme enemmän keskinäistä halua ymmärtää toisiamme, kuin erotella itseämme leireihin ja piireihin. MUTTA, en ole sitä mieltä, että ystävällisyyden nimissä tulisi aina suostua ja sanoa kyllä, silloinkin jos kokee tulleensa väärinkohdelluksi tai kokee että omat rajat ylittyy.

Olen edelleen sitä mieltä, että rakkauden valitseminen pelon sijaan on viisaampaa. MUTTA olen huomannut miten vaikeaa on ajoittain erottaa se, mikä on missäkin tilanteessa aidosti rakkautta ja mikä pelkoa. Tämän lisäksi olen huomannut, että vaikka sen rakkauden kohdan tunnistaisi, sen mukaan toimiminen ei ole niin kovin helppoa.

Ajattelen, että on olemassa tunteita, ajatuksia, reaktioita ja hiljaista viisautta. Hiljainen viisaus käsittää erottelukyvyn. Jos annamme pelkästään tunteidemme ohjata, erottelukyky unohtuu. Erottelukyky hyväksyy ja tiedostaa tunteen, mutta tutkii asiaa myös erottaen itsensä tunteesta.

Tähän tarvitaan erottelukykyä.

Erottelukyky auttaa mm.:

Erottamaan, mikä on omalla vastuulla ja mikä ei.

Erottamaan, milloin kyse on aidosta välittämisestä ja milloin kontrolloinnista.

Erottamaan, mitä eroa on tapahtumien hyväksymisellä versus niiden sallimisella.

Erottamaan, mitkä impulssit lähtevät pelosta ja mitkä luottamuksesta.

Erottelukyky haluaa kysyä: Mistä tässä tilanteessa on oikeasti kyse?

On eri asia TUNTEA epäonnistumisen TUNNETTA, kuin olla epäonnistunut.

On eri asia tuntea syyllisyyttä, kuin olla syyllinen.

On eri asia tuntea häpeän tunnetta, kuin olla häpeällinen.

Erottelukyky auttaa erottamaan sen, mitä tuntee, siitä mitä on.

Työssäni kohtaan usein hyvin velvollisuudentuntoisia ihmisiä, jotka helposti ottavat syyt kaikesta mahdollisesta kantaakseen. Tällöin erottelukykyä harjoitellaan ”reality check” -kysymyksillä. Reality check -kysymys on todellisuuteen palauttava kysymys.

Pystynkö oikeasti kontrolloimaan tilannetta, oliko se oikeasti minun vastuullani?

Toiminko oikeasti parhaimman ymmärrykseni mukaan?

Kokeilun kautta voi huomata, miten vapauttavaa voi olla ilmaista tunteitaan, yrittämättä muokata tai ratkaista niitä. Joskus tunne ei kaipaa muuta kuin luvan tulla tunnetuksi.

”Nyt koen häpeää”

”Tunnen epävarmuutta”

”Tunnen pelkoa”

Joskus taas tunteet ovat tärkeitä kompasseja.

Jos jatkuvasti ihmissuhteessaan kokee ulkopuolisuutta, on todella tärkeää jutella puolison kanssa, onko jotain konkreettista, joka voisi vahvistaa kuulumisen tunnetta.

Jos jatkuvasti tuntee epäoikeudenmukaisuutta ja kiukkua, ei kannata loputtomiin odotella, että tunne menee ohi. Näihin tunteisiin voi olla ja usein onkin hyvä syy, josta on tärkeä keskustella.

Liian usein syytämme ja häpeämme tunteitamme, jotka yrittävät viestiä jotakin tärkeää. Sinun tunteilla on väliä. Niille on tilaa. Ihmiset jotka, aidosti välittävät sinusta haluavat kuulla, tutkia ja ymmärtää.

Harjoittele sen erottamista milloin tunne on ”vain tunne”. Sen voi antaa tulla ja mennä ilman, että sitä pitää korjata, ratkaista tai kieltää. Entä milloin tunne pyrkii oikeasti kertomaan sinulle jotain tärkeää. Milloin tunne koittaa viestiä selkeytyksen, rajaamisen tai rehellisen keskustelun tarpeellisuudesta?

Arvatenkin, erottelukyvyn harjoittelu kysyy pysähtymistä. Hiljentymistä. Kysymistä itseltään.

Se ei ole helppoa, mutta se on lopulta aika yksinkertaista.

Vaali niitä hetkiä.

Ja muista: sinun tunteesi mahtuvat tähän maailmaan.

Sinä riität – ja miksi sinun kannattaa uskoa niin?

Monista on haastavaa hyväksyä se ajatus, että olisi riittävä juuri nyt. On helpompaa kritisoida, vertailla ja tavoitella jotain muuta, kuin ymmärtää, että on omana itsenään jo tarpeeksi. Televisio, pop-kulttuuri ja ympäröivät ihmiset ohjaavat helposti ajatuksiasi siitä, kuka sinun pitäisi olla. Jos olet koko elämäsi ajan katsonut itseäsi ulkopuolelta ja muovautunut erilaisiin muotteihin, tämä tapa on ymmärrettävästi vaikea muuttaa.

Olet myötätuntoisempi toisia kohtaan, kuin mitä olet itsellesi. Olisiko jo aika hyväksyä itsesi niin kuin hyväksyt ystäväsi? Tässä useammasta eri artikkelista kerätyt osuvimmat ajatukset vastaukseksi kysymykseen ”miksi sinun kannattaa uskoa olevasi riittävä”:

1. Mikään saavutus ei vakuuta sinua

Täydellisyys on harha. Jos et nyt voi ajatella riittäväsi, et voi tavoitteesi saavutettuasikaan.

2. On kuluttavaa yrittää olla sitä, mitä kuvittelet muiden haluavan sinun olevan

Mistä edes tiedät, mitä muut haluavat? Etsit kuin addikti toisten ihmisten hyväksyntää ja lupaa, vihjeitä ja ohjausta siitä, kuinka olla. Mitä enemmän puhut suoraan sydämestäsi ja rakastat niitä ominaisuuksia, jotka tekevät sinusta sinut, sitä helpommin voit olla oma itsesi ja omistautua kehittymään omana itsenäsi.

3. Olet ainoa sinä

Sinussa on jotain, mikä erottaa sinut kaikista muista ihmisistä ja tekee sinusta yksilöllisen. Huomaa se, ja rakasta sitä. Kun olet oma aito itsesi ja lopetat muiden odotusten perässä juoksemisen, maailma tulee sinun luoksesi.

4. Olet oppinut elämästäsi – ja opit edelleen

Olet selvinnyt elämän haasteista, rakastanut, pelännyt, unelmoinut. Olet tehnyt virheitä ja niiden myötä kasvanut lisää. Aina on uutta opittavaa, näe se lahjana. Itse asiassa löydät itsesi vain olemalla ensin vähän eksyksissä.

5. Toiset päivät ovat vaikeampia kuin toiset

Muiden mielipiteet, ulkopuoliset vertailut ja omat negatiiviset ajatuksesi voivat aika ajoin ajaa sinut kyseenalaistamaan arvosi. Toisinaan saatat lähes hukkua pahoinvointiisi, mutta muistuta itseäsi: kyllä se hyväkin päivä vielä koittaa.

6. Et ole yksin; monet muutkin etsivät oman elämänsä ohjekirjaa

Kuvittelet helposti, että muut ihmiset ”osaavat olla oikeanlaisia” samalla kun itse etsit paikkaasi maailmassa. Saattaisit yllättyä jos tietäisit, kuinka moni ajattelee itsestään niin kuin sinä ajattelet sinusta.

7. Kun sinä tiedät olevasi riittävä, kukaan ei voi kieltää sitä

Sinä riität sellaisena kuin olet. Älä epäile sitä. Sinuun ei tarvitse lisätä mitään, mutta voit vapaasti kasvaa omana itsenäsi.

Lähteet: www.huffingtonpost.com, www.pickthebrain.com, thoughtcatalog.com, tinybuddha.com

Puolihuolimaton töksäytys voi satuttaa syvältä – Käytätkö sanojasi lannistamaan vai rohkaisemaan?

Kyllä elämä on joskus ihmeellinen. Olin eräänä aamuvarhaisena matkalla opetustöihini ja nuori tyttö avasi minulle ulko-oven. Vastasin ’kiitos’ ja koin jotain, mitä en koskaan sitä ennen. Tunsin, miten sanasta lähti liikkeelle jotain. Energiaksi sitä tässä kutsun, koska en paremmin osuvaa sanaa osaa ilmiölle nimetä. Kokemus oli hyvin voimallinen ja puhutteleva.

Minua on jo pitkään kiehtonut ajatus siitä, miten hiekanjyvän liikahtaessa Saharassa koko maailmankaikkeudessa liikahtaa jotain. Kun perhonen levittää siipensä, tapahtuu sama ilmiö. Sanoilla ja teoilla on ihan oikeasti vaikutusta siitä huolimatta, ovatko ne pieniksi tai isoiksi tulkittuja.

Ihminen voi toteuttaa elämäntehtäväänsä pienissä hetkissä. Tehtävän ei tarvitse olla julkinen tai yleisesti tunnustettu, se voi olla pienempää tai lähes näkymätöntä. Jäin tuon arkiaamun kokemuksen jälkeen tunnustelemaan, mitä kaikkea sanoillani ja teoillani laitan liikkeelle.

Mieti, millaista energiaa vaikkapa kirosanat laittavat eteenpäin. Tai varjo jonka langettaa toisen päälle. Mitä jos mikään täällä ei ole merkityksetöntä? Mitä jos viha ja katkeruus ihan oikeasti kulkeutuvat sen luokse, jota kohtaan tuollaisia tunteita tuntee?

Miten paljon sanoilla voikaan satuttaa. Minua puhuttelee kaikenlainen kritiikki, jota lausutaan siellä ja täällä aika vastuuttomasti. Sillä voi saada paljon pahaa aikaan; pahaa mieltä, pelkoa, itsetunnon laskua ja muuta murhemieltä ja vaikeaa olotilaa. Oma ”oikeutetun” kritiikin voi ehkä joskus jättää myös lausumatta ja korvata sen myötätuntoisella suhtautumisella. Ikäviä sanoja heitellään lähisuhteissa aika huolimattomasti. Ääliö- ja idioottikommentit kyllä iskeytyvät suoraan ytimeen.

Yksi sana voi olla kuin rukous. Maailman kauneimpia sanoja ovat mielestäni esimerkiksi rakkaus, kiitollisuus, kiitos, siunaus, rauha, hyvyys, anteeksianto ja ilo. Samoin kuin varjo myös rakkaus kulkeutuu kohteeseensa. Kun näet huonosti voivan ihmisen, kerjäläisen kadulla tai pillit päällä olevan ambulanssin, voitko mielessäsi lausua yhden siunaavan sanan? Tai antaa toiselle lahjan sanomalla jotain kaunista, vaikka vain sen yhden sanan?

Millä sanalla haluat tänään muuttaa maailmaa?

Oletko piilottanut herkkyytesi suojakuoren taa? – Erityisherkkyyden tunnistaminen ei aina ole helppoa

Erityisherkkyydestä puhutaan nykyään paljon, mutta sen tunnistaminen ei välttämättä ole helppoa. Kuten mikä tahansa ominaisuus, erityisherkkyys on jatkumo – ihmisellä ei ehkä ole kaikkia ominaisuuteen liitettäviä piirteitä, ainakaan niin, että ne näkyisivät ulospäin.

Ihminen on myös voinut rakentaa niin valtavat suojamuurit ja selviytymismekanismit herkkyytensä ympärille, ettei tunnista itsekään, mitä näiden alla piilee. Näin kävi minulla. Ehdin elää 34 vuoden ikään ennen kuin ymmärsin, että minulla on hyvin herkkä hermosto.

Oivallus avasi silmäni monen elämäntarinani palasen osalta: miksi lapsena sairastelin niin paljon, etten selvinnyt päivähoidossa ja minulle piti ottaa kotihoitaja. Miksi vietin lapsena paljon aikaa mielikuvitukseni ja tarinoiden parissa päässäni. Miksi teini-iässä rakensin ihan fyysisen ”panssarin” itselleni salitreenillä. Miksi koin niin henkilökohtaisesti ympärillä olevien ihmisten tunteet ja tunsin olevani vastuussa perheenjäsenteni hyvinvoinnista.

Erityisherkkyys avautui minulle vasta, kun sisäisen työn kautta aloin purkaa ja laskea alas ympärilläni olevia suojakuoria ja kerrostumia. Kun aloin lähestyä kohti todellista itseäni ja sisimpääni. Tajusin olevani erityisherkkä, joka oli käyttänyt supersuorittamista herkkyytensä naamiona ja pakopaikkana. Joka oli hävennyt herkkyyttään niin paljon, että yritti täysin tukahduttaa sen.

Olin onnistunut piilottamaan herkkyyteni jopa itseltäni ja rakentanut panssarin sen päälle.

Suojamuurien kaaduttua ja erityisherkkyyden tultua esiin olen oppinut uusia asioita itsestäni ja opetellut elämään niiden kanssa. Tunne on kuin olisi yli kolmekymppisenä saanut uuden perheenjäsenen, jonka oikkujen ja vahvuuksien kanssa pitää opetella elämään.

Vuoden aikana olen oppinut seuraavat kolme asiaa:

1) Erityisherkän on pakko latautua yksinäisyydessä ja levätä tarpeeksi

Tämä oppi on tullut kantapään kautta. Kuinka monta kertaa olen ajanut itseni pisteeseen, jossa ”systeemi tilttaa” – tällöin tuntuu, että minun täytyy paeta ihmisjoukkoja ja liikoja sosiaalisia tilanteita tai muutun itkeväksi läjäksi. Välillä se saattaa tapahtua juhlissa, jolloin on yksinkertaisesti pakko lähteä kotiin, välillä viikon loppua kohti, jolloin on peruutettava sovittuja menoja.

Jos erityisherkällä on ollut liikaa sosiaalisia tilanteita päivän tai viikon aikana, on fyysinen pakko vetäytyä hiljaisuuteen, yksinäisyyteen tai sellaisten ihmisten pariin, jotka eivät vie sinulta tippaakaan energiaa.

Itselleni on ollut iso työ hyväksyä, miten paljon unta ja lepoa tarvitsen tai etten ehkä enää suoriudu yhtä tehokkaasti isosta määrästä asioita. Ei ole helppoa olla helposti innostuva ja tekeväinen luonne erityisherkän keho-mieli-systeemin rajoituksilla.

2) Erityisherkälle tunteet ovat siunaus ja vitsaus

Kun olen surullinen, saatan ihmetellä, voiko ihmiskeho edes tuottaa näin paljon suolavettä. Kun innostun kunnolla, rintakehä meinaa räjähtää ulos. Kun ihastun, päässä suhisee ja huimaa.

Yksi isoimmista opettelun paikoista erityisherkkyyteni kanssa on ollut tunteitteni kanssa toimeen tuleminen. Varsinkin kun tämänhetkisten tunteiden lisäksi esiin ovat vyöryneet vuosien tukahdetut, kuoren alle pakatut tunteet.

Kaikki tunteiden käsittelytyökalut ovat todella tulleet käyttöön eivätkä edes riittäneet. On ollut pakko opetella näyttämään tunteita tilanteessa kuin tilanteensa ja ottamaan tukea vastaan.

Toisaalta herkän tunnemaailman kanssa elämä ei käy ainakaan tylsäksi, josta tullaan viimeiseen kohtaan..

3) Erityisherkkyys tuo elämään valtavasti värejä

Vaikka välillä kiroan herkkyyteni alimpaan koloon, en todellisuudessa vaihtaisi sitä mihinkään. Sydämeni riemuitsee, kun olen vihdoin ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, kuka olen. Se tietää tulleensa kotiin.

Erityisherkkänä en tarvitse viihtyäkseni extreme-lajeja. Saan jo pelkästä hengittämisestä tai meren tuijottamisesta viihdykettä pitkäksi aikaa. Jokaisessa hetkessä on niin paljon aistittavaa ja mielikuvituksellani voin miettiä asioita loputtomiin. Erityisherkkyyden plussiin kuuluvat herkkä intuitio ja aistimiskyky, joiden kanssa leikitellessä aika kuluu hujauksessa. Ne auttavat myös myös visioimaan tulevaa ja avaamaan kanavan omaan luovuuteen.

Herkkyys on valtava lahja, josta kiitän joka päivä. Se tekee minusta vahvemman. Suojakuorilleni yritän jättää lopulliset hyvästit kiitoksen kera. Kuoret auttoivat sitä pientä tyttöä selviämään, joka ei ymmärtänyt herkkyyttään. Enää en niitä tarvitse.

Yksi tunne voi vaikuttaa hyvinvointiisi merkittävästi

Luin jokin aika sitten tutkimuksesta, jossa seurattiin ryhmää ihmisiä, joita oli ohjeistettu pitämään päivittäistä kiitollisuuspäiväkirjaa. Joukossa oli ihmisiä joilla oli mm. unihäiriöitä, masennusta, ahdistuneisuutta ja kipuja. Vertailuryhmän jäsenet eivät pitäneet minkäänlaista kirjaa kiitollisuudenaiheistaan.

Tutkimuksen tulokset kertoivat kiitollisuuden parantavasta voimasta: kiitollisuuspäiväkirjaa pitäneet alkoivat nukkua paremmin, masennus ja ahdistuneisuus lieveni tai hävisi kokonaan, energia lisääntyi, ruokahalu normalisoitui, kivut lievenivät tai katosivat ja koehenkilöt alkoivat liikkua aikaisempaa enemmän. (Emmons & McCullough, 2003)

Miksi näin?

Vaikutusten syyksi paljastui se, että kiitollisuudentunne aktivoi aivojen hypotalamusta, joka säätelee mm. unta, janon tunnetta ja ruokahalua, sekä vaikuttaa aineenvaihduntaan ja stressitasoihin. Toinen vaikuttava tekijä oli lisääntynyt dopamiinin eritys.

Dopamiini on ns. hyvän olon välittäjäaine, joka on osa elimistömme palkkiojärjestelmää. Se on myös aktivoiva välittäjäaine, joka saa tekemään lisää sitä, mikä on saanut hyvänolon tunteen aikaiseksi. Kun siis tunnet kiitollisuutta, aivot välittävät dopamiinia. Se tuntuu hyvältä ja saa sinut tekemään lisää samaa.

Kaiken lisäksi aivomme on viritetty niin, että ne eivät kovin helposti pysty keskittymään negatiivisiin ja positiivisiin ärsykkeisiin yhtä aikaa. Kun syötät mielellesi kiitollisuuden ajatuksia, sisäänrakennettu mekanismi saa aivosi hakemaan lisää asioita, joista iloita ja olla kiitollinen. Positiivinen kierre on syntynyt!

Mitä jos ei kerta kaikkiaan huvita olla kiitollinen?

Kiitollisuutta on helppo tuntea silloin kun kaikki menee hyvin, mutta mikä avuksi silloin kun mieli on maassa? Juju on siinä, ettei yritä harpata tunneasteikolla liian suurta askelta ylöspäin kerralla.

Tehokas metodi on hakea pientä askelta parempaan sen sijaan, että yrittäisi väkisin olla onnellinen. Jos olo on täysin masentunut, askel parempaan oloon voi olla esimerkiksi suuttumus. Suuttumus lisää toimintakykyä ja saa meidät irti passiivisesta olotilasta.

Seuraava askel suuttumuksesta parempaan suuntaan voi olla vaikkapa levottomuus. Levottomuus usuttaa meitä toimintaan, tekemään jotain asioille. Kun toimimme – teemme edes jotakin myönteistä – voimme kokea tyytyväisyyttä itseemme ja olemme jo vahvasti plussan puolella.

Hankalia tunteita ei aina voi ilmaista heti ja missä tahansa, mutta niitä ei kannata painaa villaisella loputtomiin. Tukahdutettu tunne ei katoa minnekään.

Tunteella on aina jokin viesti, jota kannattaa kuunnella. Se voi viestiä esimerkiksi tärkeästä muutoksen tarpeesta. Kun tunteen on tunnistanut ja tunnustanut, on mahdollista luotsata itseään parempaan olotilaan.

Luonnossa liikkuminen, musiikki, inspiroiva kirja, palveluksen tekeminen toiselle tai juttutuokio ystävän kanssa ovat oivallisia keinoja parempaan oloon. Joskus kunnon itku on paras lääke. Kun olet saanut itsesi mukavampaan tunnetilaan, on helpompaa keskittyä kiitollisuuden aiheisiin.

Miten tuntea enemmän kiitollisuutta?

Kiitollisuutta voit lisätä esimerkiksi pitämällä kiitollisuuspäiväkirjaa, listaamalla joka ilta kaikki asiat, jotka menivät hyvin tai kiinnittämällä päivän mittaan tietoisesti huomiota onnistumisiin, asioihin joista pidät, ja joista olet kiitollinen.

Itse pyrin aloittamaan päiväni pienellä kiitollisuusmeditaatiolla: rentoutan itseni ja kiitän mielessäni kaikesta hyvästä elämässäni. Jos haluan tehdä itsestäni todellisen positiivisuusmagneetin, vellon kiitollisuudessa oikein urakalla.

Laitan lempimusiikkiani soimaan, kuvittelen avaavani sydämeni apposen auki, mietin unelmiani, ihania elämyksiä elämäni varrelta ja minulle rakkaita ihmisiä. Hetken päästä olen niin suuressa kiitollisuudentunteessa, että pala nousee kurkkuuni. Se saa aikaan hyvän olon hormonien vyöryn ja samalla immuunipuolustus vahvistuu.

Kiitollisuuden yksi ihanista puolista on se, että se avaa pikkuhiljaa sydämen näkemään kauneutta kaikkialla ja kaikissa ihmisissä.

Kurkkaa kiltin tytön voimakirja:

Henkinen polku – 6 neuvoa sen kulkemiseen

Kirjoittaja Mervi Bergström on Englannissa asuva henkinen valmentaja, tunneterapeutti ja näkijä. Bergström on koulutukseltaan Bachelor of Arts (Hons), hypnoositerapeutti ja menneiden elämien regressiohoitaja.

1. Päivää seuraa aina yö ja päin vastoin

Valoa ei ole ilman pimeyttä. Valaistumiseen pyrkivä henkinen etsijä joutuu polullaan kohtaamaan yhden tai useamman epäilyjen värittämän jakson. Henkimaailma työntää etsijän oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jossa on pakko kohdata egon rajoitteet. Laskeudumme pimeyteen kohdataksemme syvimmät pelkomme.

Pahanolomme hetkellä, meillä on kaksi vaihtoehtoa; pysyä egon rakentamassa vankilassa tai romuttaa se. Romuttaminen tarkoittaa luopumista siitä, mikä on tuttua ja turvallista. Kehitystä ei tapahdu, jos itsepintaisesti turvaudumme siihen, mitä meillä on ja siihen mitä me olemme.

Sielun pimeä yö on henkistä extremiä. Se on testi siihen miten osaamme luopua siitä, mikä ei ole meille tarkoitettu. Se on tukahdettujen tunteiden tuntemista ja oman todellisen itsen löytämistä. Mitä enemmän laitamme hanttiin, hangoittelemme, sitä kauemmin se kestää. Sielun pimeään yöhön ei oikeastaan ole muuta parannusta kuin sen läpikäyminen. Se sattuu. Tekee kipeää. Samalla se kuitenkin on puhdistavaa ja eheyttävää. Ja kun olet toisella puolella, kiität kokemuksestasi. Et ole enää se sama ihminen, joka tuohon yöhön astui. Olet totuudellisempi, ehyempi, avoimempi.

2. Et voi paeta itseäsi

Vastaukset löytyvät sinusta itsestäsi. Siksi sinun tulee kääntyä sisäänpäin. Tutustua sieluusi. Siihen kuka sinä ihan oikeasti olet. Minkälaisista palasista sinut on kokoon laitettu. Ovatko totuutesi omiasi vai oletko antanut muiden ihmisten sinulle antamien nimitysten tulla osaksi identiteettiäsi.

Voimme juosta ihmiseltä ihmiselle kysyen kysymyksiä ja etsien onnellisuutta, mutta vain sinä ja sielusi tietävät mikä on elämäsi tarkoitus. Ohjaus tulee aina, kun hiljennyt sitä pyytämään. Kysymään Isoja kysymyksiä. Lopettamaan etsimisen itsesi ulkopuolelta. Rauhoittumaan huomaamaan sinulle annetut merkit ja opastuksen.

Henkiopastasi ei annettu sinulle turhaan. Hän kulkee aina mukanasi vaikka et ehkä hänen läsnäoloaan huomaa. Oppaasi on kuin Samu Sirkka Pinokkion olkapäällä. Jatkuva seuralaisesi, joka kuiskii neuvoja korvaasi. Hiljenny ja kuuntele. Ole läsnä tässä hetkessä, jotta huomaat ne merkit, sen opastuksen, joka sinulle annetaan.

3. Hyväksy mitä on

Raadollisinta on oppia hyväksymään se mitä emme voi muuttaa. Auts! Kenen vika? Ketä voin syyttää siitä, että en ole onnellinen? Että elämä potkii päähän ja satuttaa? Minunko pitäisi vain hyväksyä? Antaa anteeksi? Olla vaan?

Juuri noin. Sinun tulee hyväksyä. Antaa anteeksi. Hiljentyä elämän vietäväksi. Hyväksy se mitä et voi muuttaa ja muuta se minkä voit muuttaa. Ole tarpeeksi viisas, jotta tiedät noiden kahden eron.

Elämässä välttämättä nousee eteen tilanteita, joissa emme voi tehdä mitään. Se miten suhtaudumme tuohon tilanteeseen, määrittelee sen miten energiaamme käytämme. Tuhlaammeko sen vitutukseen vai yritämmekö edes suunnata sen johonkin mielekkäämpään toimintaan. Parempaan ajatukseen. Uskoon ja toivoon siitä, että mikään ei kestä ikuisesti ja että yön jälkeen nousee aina uusi päivä. Että tämäkin on ohimenevää vaikka nyt tökkiikin ihan kunnolla.

4. Nouse yläpuolelle

Rise above! Englantilaisten rakastama sanonta sellaisissa tilanteissa, kun kysytään mielen hallintaa. Sitä tyypillistä englantilaista tiukkaa ylähuulta – stiff upper lip. Sitä, että meillä on mahdollisuus aina valita ne taistelut, jotka haluamme taistella. Taistelut kuten ajatukset ja tunteetkin ovat valittavissa. Ei meidän tarvitse mennä mukaan jokaiseen kahakkaan. Voimme katsella tilannetta, ajatusta, tunnetta sieltä yläpuolelta linnun perspektiivistä. Harjoittaa objektiivisuutta. Ja sitten aikuisen ymmärryksellä valita mitä teemme. Toimimmeko pelosta ärhäkkäinä egon ajamina vai rakkaudesta käsin ymmärtäen katsoa tilannetta laajemmin?

Valitse. Nouse yläpuolelle ja valitse mihin laitat ajatus- ja tunne-energiasi. Elämä on jatkuvaa valintaa. Joskus ja aika usein kannattaa nousta itsensä yläpuolelle ja katsoa itseään kuin muukalaista. Hiljentyä tarkkailemaan ajatuksiaan ja tunteitaan ja miettiä mistä ne nousevat.Kuka ja mikä niitä nostattaa?

5. Rakkaus lähtee omasta itsestä

Rakkaus puskee joka tuutista henkisten oppien kohdalla. Ihan kyllästymiseen asti. Koko ajan pitäisi vaan muistaa rakastaa ihan kaikkea ja kaikkia. Pitäisi rakastaa itseään ja pitäisi antaa anteeksi. Irtipäästää ja, ja, ja… sydämiä vaan ihan kaikille.

On helppo rakastaa ihmisiä, jotka ovat samaa mieltä kanssamme. On helppo rakastaa ihmisen kuvaa. Ihmisen raameja. Mutta miten löytää se ihmisen rakastettava sielu? Se todellinen ihminen, joka jokaisessa ihmisessä on jossain, vaikkakin hautautuneena moskan alle.

Oman moskan käsittely auttaa. Se, että käsittelee omat tunnelukot pois. Löytää omaan moskaan hautatuneen sielunsa. Ei se ole mikään ihmeparantuminen. Paremminkin luova prosessi, jossa lähtee retkelle tutustumaan itseensä ja siihen kuka ihan oikeasti on. Löytää itsensä. Vähän kuin uudelleensyntyminen. Karistaa turhat rojut ja jatkaa matkaa kevyempänä ja totuudellisempana ihmisenä.

Rakkaus on siten hyvin totuudellinen juttu. Ei ehkä koko maailmaa kerralla parantava asia, vaan vain yhden ihmisen sielun eheytyminen. Sillai paremmaksi sieluksi. Totuudelliseksi sieluksi. Rakkaudelliseksi ihmiseksi.

Sitten, kun on sinut itsensä kanssa, on helppo olla sinut maailman kanssa. Ei ressaa turhasta. Ei anna egon viedä. Katselee ja kuuntelee elämää ja muistaa nousta itsensä yläpuolelle.

6. Polku on jo itsessään valaistuminen

Tietoiseksi tuleminen on valossa olemista. Valaistuminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Se on prosessi ja jo itsessään kokemus, joka kannattaa käydä läpi.

Tietoinen itsensä etsiminen. Oman itsensä löytäminen. Moni kokee sen vaikeana. Olisi niin paljon helpompaa saapua valmiiseen niin, että itse ei tarvitse tehdä yhtään mitään.

Tuolle polulle kuuluvat sielun pimeät yöt, vaikeudet, hankaluudet, etsiminen, oppien oppiminen. Se on vaikeaa ja joskus hyvinkin turhauttavaakin. Mutta se on etuoikeus. Kaikki eivät tulla polulla vielä ole. Moni ei sille tässä elämässä koskaan pääse. Se, että sinä luet tätä kirjoitustani kertoo sen, että olet jo tuolla polulla. Suhdaudu polkuusi kunnioittaen. Ota vastaan kaikki se mitä sinulle annetaan. Kiitä siitä. Ei se ole rasite. Se on vain elämää ja tekee elämästä rikkaan. Kuka koskaan sanoi,että elämän pitäisi olla koko ajan auvoista? Miksi pitäisi? Jos et koskaan kokisi ylämäkeä, et osaisi arvostaa alamäen kevyttä menoa.

Polku itsessään on siten sama kuin valaistuminen. Se, että ymmärtää etsiä. Hakea uutta ymmärrystä. Kaivaa sielunsa esiin ja antaa sen lentää vapaata lentoaan.

Henkisessä kehityksessä ei ole oikotietä. Ei sellaista, että jotenkin ihmeen kautta ei tarvitsisi käydä läpi omia henkisiä oppejaan. Ne pitää kokea. Elää pois. Antaa niiden merkityksen vapauttaa sielu egon kahleista. Tulla vapaaksi. Löytää se oma tie, se oma polku, jota pitkin on hyvä kulkea. Hyvä elää itsensä näköistä elämää.

”Ole rohkeasti oma itsesi” – 7 voimakuvaa Sinulle

Ole rohkeasti oma itsesi, sinä olet huipputyyppi juuri sellaisena kuin olet ♥ Lisää voimauttavia kuvia löydät Instagram-tililtämme @hidasta.

@hidasta

Ilosanoma sinulle, joka stressaat lasten joululahjoista – Nämä asiat lapset oikeasti muistavat joulusta

Mummoni kertoi usein tarinaa lapsuuteni joulusta, jossa joulupukki oli ajanut hieman humalassa ojaan (minulle toki kerrottiin että myöhästyi joulukiireiden takia) ja minä olin hyppinyt kuusen ympärillä hoilaten ”eihän ne surut suremalla lopu”. Joskus epäilen tarinassa esiintyvää omaa positiivista asennettani, sillä muistan odottaneeni lahjoja aina malttamattomana. Jotenkin tontut hoitivat asian myös tuona jouluna parhain päin.

Kyselin ystäviltä ja tuttavilta heidän lapsuuden joulumuistoista. Ensimmäinen vapautuksen sana vanhemmille tulee tässä: ihmiset näyttävät muistavan (tai haluavan muistaa) lapsuuden jouluista pääasiallisesti aina hyvän.

”Lapsuuden joulumuistot ovat yksinomaan harmonisen idyllisiä ja perinteisiä. Ties mitä siellä oikeasti tapahtui.”

Joulumuistoissa mainitaan erityisesti tunnelma, tuoksut, koristeet, värit, valot, ihmiset ja maut. Ja tietysti joulupukki. Lahjojen odotuksesta muistuu mieleen miten ”aikuiset tuntuivat haluavan syödä ikuisuuden.”

Omat lapseni ja myös kaikki ystävieni lapset ovat silti lähtökohtaisen kiinnostuneita lahjoista, niitä he toivovat ja odottavat. Aikuisella mielessä ovat myös ruoka, siivous, koristelut ja ”kuka, missä, keiden kanssa”-kysymykset, mutta kaiken tuon lisäksi joulun suuri lahjapeli on pohdinnan ja stressinaihe.

Vanhempana haluaisin opettaa lapsilleni kohtuullisuutta, mutta jouluna homma lähtee aina lapasesta. Jotenkin pelkään hurjasti lasteni pettyvän ja lopulta lahjoja on aivan liikaa. Haluaisin kerrankin hoitaa joulun niin, etten päätyisi päivittelemään niitä montaa säkillistä roskaa, jotka kerään lahjojen avaamisen jäljiltä.

Ajattelin, että muistonäkökulma voisi auttaa samojen lahjaongelmien kanssa painivia. Merkille pantavaa on, että kavereideni muistoissa (80ihmistä osallistui) harva mainitsi lahjapakettien sisällöistä yhtään mitään (ja kukaan ei muuten muistanut yhtään alle kouluikäisenä samaansa lahjaa).

Yhteenveto lahjoihin liittyvistä muistioista on seuraava:

Hyvät muistot:

se lahja, jota oli hartaasti toivonut ja sai
lautapeli, koska sitä pelattiin yhdessä
kirja, jota sai lukea heti ahmien

Ikävät muistot:

jos ei saanut yhtään lahjaa (Joku kertoi tällaisesta joulusta, kun äiti oli sairaalassa.)
jos sai aivan vääränlaisen lahjan (Kun olisi toivonut autoa ja sai nuken. Tai sai nuken, vaikka oli 12-vuotias esiteini.)
pikkusiskon itku, kun sitä ahdisti lahjojen paljous.

Nämä mielessä aion tehdä lahjaostoksia tänä vuonna. Aloitan jouluun valmistautumisen muistuttamalla itseäni joka päivä, ettei kukaan kaipaa kotiinsa joulustressaantunutta marttyyriäitiä, vähiten lapseni. Teemme joulun yhdessä ja kukin perheenjäsen saa kertoa toiveitaan joulunvietosta. Hitaan vanhemmuuden joulukalenteri vinkkaa päivittäin miten tässä voisi onnistua.

Minna Jaakkola
suunnittelija
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry.

Millaisia kokemuksia Sinulla on joulusta? Käy jakamassa ajatuksesi HIDASTA ELÄMÄÄ -KESKUSTELUALUEELLA TÄÄLLÄ.

Tehokas tapa helpottaa stressiä on opetella hengittämään itsensä rennoksi

Olen ollut tosi jännittynyt. Heräilen yöllä siihen, että kehoni on jumissa ja hyvä kun saan happea. Aamulla pääni on vähän sekava, tarvitsen käynnistyäkseni venyttelyä tai hengittelyä ja energiani on matalalla.

Minulla on ulkoisesti näyttäen hyvä elämänvaihe menossa, koska saan tehdä sopivasti töitä, joita haluankin tehdä ja olen pääsemässä yli hankalasta suhteesta. Kehoni ei ole päässyt mukaan tähän hyvään vaiheeseen ja ilmentää vielä vanhoja tunnetilojani. Pystyn nyt näkemään, että vuosien aikana keräämäni jännitys liittyen töihini ja ihmissuhteisiini, on jättänyt jälkensä hermostooni ja hengitykseeni. Kun keho on jännittyneessä tilassa, se ylireagoi kaikkeen, ja panikointi ja itku on herkässä. Havahtuminen tuli vasta, kun olin niin huonovointinen ja sekava, että en enää pystynyt väittämään itselleni voivani hyvin.

Pohjimmiltaan on kysymys syvimpien turvallisuuden, luottamuksen ja nähdyksi tulemisen tunteiden puuttumisesta. Kuinka löysin turvallista tilaa itsestäni?

Kun keho on jumissa, paras tapa aloittaa on tylsältäkin kuulostava ikiaikainen hoitokeino, hengitykseen keskittyminen. Hengitystä pitää saada syvennettyä, vahvaksi ja eläväksi jännittyneiden keskivartalon lihasten muurin läpi.

Kun yritän rentoutua silmät kiinni ulos hengittäessä, tuntuu aivan kuin en sallisi itseni rentoutua, alavatsani ja niskani ovat aivan pinkeät. Olen päättänyt alitajuisesti pelätä rentoutumista ja pysyä tutummassa jännityksessä.

Olen myös ollut koukussa jännitystä ja innostusta tuottavaan jatkuvaan oravanpyörään, hengittänyt ahnaasti sisään, mutta unohtanut pikku hiljaa, miten päästää irti kaikesta ja rentoutua tyhjään tilaan. Nyt yritän opettaa kehoani uuteen olotilaan, josta käsin voin taas nauttia innostusta tuottavista asioistakin ylijännittymättä.

Keskityn kaikkeen, mikä rentouttaa, hengityshetkiin, kauratyynyihin ja piikkimattoon illalla, saunomiseen ja kuumiin teekupillisiin.

On myös pystyttävä elämään elämäänsä. Olen nyt vasta tajunnut, miten totta on, kun sanotaan, että masennuksesta ei pääse lepäämällä. On myös noustava sängystä, voimistuttava ja tehtävä asioita, vaikka ne ylläpitävät jännitystilaani. Samoissa tilanteissa, jotka ennen pitivät yllä jännitystilaani, yritän nyt pystyä mieleni ja hengitykseni avulla rentoutumaan, jotta hermostoni oppii uuden tavan reagoida ja olla.

Koko ajan on kyse turvan alkukantaisesta tunteesta, joka pitäisi pystyä tavoittamaan vastapainona sille, että ajoittain luonnostaan jännittyy, ja se on ok. Muuten yritämme koko ajan sinkoilla ja säntäillä jonnekin tavoittamatta sisäisen rauhan tunnetta. Kun tunnemme olevamme turvassa ja rakastettuja, voimme pudottautua vahvoina läsnäolon hetkeen ja päästää irti jännityksistä.

Koska meillä ei ole fysiologisia henkiinjäämishaasteita, turvallisuuden tunne syntyy pitkälti sosiaalisesti: nähdyksi tulemisen, hyväksynnän, myötätunnon ja rakkauden tunteiden kautta.

Minä olin huomaamattani kadottanut aitoa kontaktia ihmisiin ja hukannut kokonaan yhteyden turvalliseen ja luottavaiseen hengitystilaan, jossa kaikki kehoni lihakset rentoutuvat. Pelkäsin näyttää olevani minä ja millainen todella olen. Hengitin ja olin jatkuvasti pinnallisesti ja vuosien kuluessa se alkoi viedä kaikki voimani.

Nyt opettelen juurtumaan vahvasti ja turvallisesti kehooni, jotta voin ilmaista itseäni ilman jännitystä.

Silmistä näkee paljon. Ne ilmentävät sisäisiä tyhjyyden tai rakkauden tunteitamme, kun osaamme katsoa itseämme ja muita syvälle silmiin. Kun katson vanhoja valokuvia, näen pelkoa ja tyhjyyttä katseessani. Voin nähdä sen myös katsoessani itseäni peiliin. Kun itsestään on turvallinen olo, katse on myötätuntoinen. Silloin silmät ovat lempeät ja vastaanottavat myös toisille ihmisille.