Aito kiltteys on hyve, jota maailma tarvitsee. Epäterveen kiltteyden ja miellyttämisen puolella ollaan silloin, kun sanoo velvollisuudentunteesta toistuvasti kyllä, vaikka sydän sanoisi ei, eikä edes jaksaisi. Kun asettaa muut ja heidän odotuksensa … Lue lisää
Avainsana: asenne
Nolottaako kateus toisen menestyksestä? – Vertailu on inhimillistä, mutta pidemmän päälle kuluttavaa
Kateus, vertailu ja kilpailu toimivat pitkälti kimpassa ja usein suorittamisen seuralaisina. Ne ilmenevät aina suhteessa muihin, haluna saada itselle se hyvä, mikä on, tai minkä luulemme jollain toisella olevan. Jos emme ole … Lue lisää
5 tapaa löytää kadonnut ilo takaisin elämään – Näin luovut liiasta kontrollista ja virheiden pelosta
Ego, pelko ja häpeä puhuvat puutteesta käsin, kun ne yllyttävät meitä yltämään täydellisen ihanneihmisen mittaan. Egon mielestä mitta on saavutettavissa, kunhan vain hallitsemme, kontrolloimme ja varmistelemme kaikkea, mikä voisi uhata kolmikon luomaa … Lue lisää
Viha lähimmäistä kohtaan on erinomainen tilaisuus oppia itsestään
Meissä kaikissa on jonkin verran vihaa. Vihalle on paikkansa, aikansa ja joskus jopa oikeutuksensa, sillä se voi kertoa jostain epäkohdasta tai epäoikeudenmukaisuudesta, johon on aihetta puuttua korjaavasti. Ihmissuhteissa vihantunne voi myös kertoa … Lue lisää
Eija vaihtoi 43-vuotiaana ammattia hammaslääkäristä iskelmälaulajaksi – Et ole liian vanha eikä ole liian myöhäistä
Et ole liian vanha, eikä ole liian myöhäistä – paitsi jos itse uskot niin. Valmentaja, kirjailija ja intohimoyrittäjäksi itseään kuvaileva Eija Hinkkala on aina ajatellut näin, ja siitä on seurannut pelkkää hyvää. … Lue lisää
Teetkö ihmisistä, asioista ja elämästä vihollisiasi vai ystäviäsi? – Jos haluat muuttaa asennettasi, tee näin
Oma mieli on usein erimielinen, kun sydän, järki, ego, pelko ja häpeä käyvät köydenvetoa siitä, ketä ja mitä meidän pitäisi uskoa ja kenellä olisi valta-asema asenteessamme. Voimme kuvitella, ja moni on kokenutkin, … Lue lisää
Onko sisäinen puheesi myönteisyyttä vahvistavaa vai sitä horjuttavaa? – Pelko ja häpeä voivat saada vähättelemään omaa sydämen tietoa
Myönteinen asenne on voima, jonka jokainen meistä voi halutessaan valjastaa palvelemaan omaa kasvuaan, onnistumisiaan, unelmiaan, kokonaisvaltaista hyvinvointiaan ja ennen kaikkea elämää omana aitona itsenään. Kielteinen asenne puolestaan on voima, jonka valjastamme, usein … Lue lisää
Pakenetko aina paikalta, jos tulee riitaa? – Taitavasti hoidettu konflikti voi parantaa ihmissuhteitasi
Monet pelkäävät ja välttelevät konflikteja kaikin keinoin pelätessään epämukavia tunteita ja reaktioita, joita ne itsessä tai toisissa osapuolissa mahdollisesti aiheuttaisivat. Konfliktien välttely on kuitenkin huono juttu, vaikka sillä hyvää, ja ehkä myös … Lue lisää
Nämä 4 asiaa saattavat estää hyviä asioita tapahtumasta elämässäsi – Avaimet löytyvät omista ajatuksistasi
Uskomukset ovat usein toistettuja, uomiinsa urautuneita ajatuksiamme, jotka ovat juurtuneet tiedostamattomaan mieleemme. Usein lujasti. Uskomukset ovat myös vaikuttava osa asennettamme. Ne ohjailevat varkain ja vaivihkaa moninaisia touhujamme ihmisenä: valintojamme, päätöksiämme, reaktioitamme, tekemisiämme … Lue lisää
Uudenvuoden tavoitteet voivat olla suorittajalle uuvuttavia – Näiden 4 kohdan avulla tunnistat todelliset voimavarasi
Tämä on se hetki vuodesta, kun kehotetaan unelmoimaan ja asettamaan tavoitteita uudelle vuodelle. Muuten ei ainakaan saa sitä, mitä haluaa! Tavoitteissa piilee taikansa, mutta myös vaaransa. Tavoite voi olla hyvä renki, mutta … Lue lisää
Tyytymättömyys omaan elämään voi johtua heikentyneestä yhteydestä sisimpääsi – Miten olla itsesi puolella silloinkin, kun on vaikeaa?
Mielikin on kuin lihas; kun sitä käyttää, se vahvistuu. Etenkin silloin, kun on huono vaihe elämässä, tarvitaan henkistä lujuutta – ajatusta siitä, että kävi, miten kävi, olen itseni puolella. Kun valjastat mielesi … Lue lisää
Käytätkö näitä vähätteleviä fraaseja? – Ne voivat estää sinua ottamasta vastaan sitä hyvää, jota elämä tarjoaisi
”En minä mitään tarvitse.” ”Ei minun takiani kannata!” “Kyllä minä pärjään itse!” Tunnistatko moiset fraasit? Käytätkö niitä itsekin? Usein taustalla on uskomus, että en ole hyvien asioiden arvoinen. Arvottomuuden tunne saa aikaan sen, … Lue lisää