Lukiessani kirjaa Lauman valta tämä tarina sai minut pysähtymään:
”Heinäkuun päivä Texasin Colemanissa oli poikkeuksellisen kuuma; hätyyteltiin jo 40 astetta. Tuuli puhalsi hienojakoista hiekkaa talon läpi. Sunnuntai-iltapäivä talon kuistilla oli silti siedettävä. Tarjolla oli tuuletin, kylmää limonadia ja dominon peluuta. Tarinan päähenkilö, Jerry, tuumi parhaillaan, että domino on sopivan kevyttä ponnistelua juuri tällaiseen hetkeen, kun hänen appensa yllättäen sanoi: ”Otetaanpa auto ja lähdetään Abileneen illalliselle.” Jerry mietti ehdotusta kauhuissaan. Abileneen oli 53 mailia, ja matka pitäisi ajaa hirvittävässä kuumuudessa ja hiekkamyrskyssä ilmastoimattomalla Buickilla vuosimallia 1958. Tällä välin Jerryn vaimo ehätti sanomaan: ”Kuulostaa suurenmoiselta idealta. Minä haluaisin lähteä. Entä sinä, Jerry?”. Jerry huomasi jääneensä ajatuksineen vähemmistöön ja loihe lausumaan: ”Kuulostaa hyvältä. Toivon vain, että äitisi haluaa lähteä mukaan.” – ”Totta kai”, ilmoitti anoppi. ”En ole käynyt Abilenessa pitkään aikaan”.
Lähdettiin Abileneen. Kuten Jerry oli arvellutkin, kuumuus oli läkähdyttävää. Hiki oli liimannut hiekkakerroksen naamioksi kaikkien kasvoille kun saavuttiin perille. Kafeterian ruoka oli kammottavaa.
Nelisen tuntia ja 106 mailia myöhemmin seurue palasi Colemaniin kuumissaan ja nääntyneenä. Joukko istui äänettömänä tuulettimen ääressä pitkän aikaa. Jerry päätti keventää tunnelmaa: ”Sehän oli upea matka, eikö vaan?” Kukaan ei inahtanutkaan. Lopulta anoppi puhui jonkin verran ärtyneenä: ”No, suoraan sanoakseni en suurestikaan nauttinut matkasta. Olisin mieluummin pystynyt kotona. Lähdin mukaan vain siksi kun te kolme olitte niin innoissanne. En olisi lähtenyt, jos te kaikki ette olisi painostaneet minua.”
Jerry ei ollut uskoa korviaan. ”Miten niin ’te kaikki’? Älä lue minua teihin kaikkiin. Minusta meillä oli täällä oikein mukavaa. Lähdin mukaan vain siksi, että te muut olisitte tyytyväisiä. Te olette syypäitä.”
Jerryn vaimo näytti järkyttyneeltä. ”Älä sinä kutsu minua syypääksi. Sinä, isä ja äiti halusitte lähteä. Halusin että olisitte onnellisia, joten lähdin mukaan. Minun olisi täytynyt olla hullu lähteäkseni ulos tuossa helteessä”. Nyt appi ilmoitti asian, joka tässä vaiheessa oli päivänselvä. ”Kuulkaapas, minä en missään vaiheessa halunnut lähteä Abileneen. Ajattelin vain, että te saattaisitte ikävystyä. Te käytte niin harvoin, ja halusin, että te nauttisitte visiitistä. Minä olisin halunnut pelata uuden erän dominoa ja syödä tähteitä pakastimesta.”
Tarina on Jerry B. Harveyn kirjoituksesta The Abiline paradox: The management of agreement (suomennos Maija-Riitta Ollilan kirjasta Lauman valta), jossa Jerry ihmettelee miksi neljä täysijärkistä ihmistä lähtee yhdessä Abileneen, vaikka kukaan ei halua mennä sinne. Kirjassaan Lauman valta Maija-Riitta Ollila kysyykin: ”olemmeko kaikki yhteisellä päätöksellä menossa jonnekin, mihin kukaan ei tahdo?”
Abilenen paradoksista tulee mieleen kulutusyhteiskuntamme. Olemme ohittaneet kriittisen pisteen. Tehokkuus, kiire, tuhlailu ja materialismi ovat heikentäneet ihmisten hyvinvointia. Elämme ristiriidassa oman elämämme ja kulutusyhteiskunnan vaatimusten välillä. Haluamme irtautua työn ja kuluttamisen oravanpyörästä, mutta yhteiskunta vaatii tehokkuutta, kuluttamista ja jatkuvaa talouskasvua. Tiedostamme, että voisimme elää tyydyttävämpää elämää, tasapainoisemmin ja luonnonvaroja säästävämmin.
Mutta kukaan ei halua heiluttaa venettä.
Erilleen joutumisen pelko, lauman voima ja toisten miellyttämisen tarve ovat johtaneet huonoihin päätöksiin. Abilenen paradoksi osoittaa mitä mahdollisuuksia meillä olisi elää ekologisemmin, kun lakkaamme antamasta ristiriitaisia viestejä ja kerromme mitä oikeasti haluamme.
Saattaa olla, että kaikki haluaisivat vaihtaa elämän kurssia – ei ole vain aiemmin sattunut tulemaan puheeksi.
Kolumnisti-kirjailija Kaarina Davisin ajatuksia voit lukea lisää hänen kotisivuiltaan www.kaarinadavis.com, josta voit tilata myös Davisin kirjoja suoraan kirjailijalta itseltään.
