On kiireetön aamu, koska olen tehnyt vuosia töitä sen eteen, ettei minun tarvitse aamuisin sulloa lapsia vaatteisiin ja juosta päiväkotiin ja sieltä työpaikalle. Tuona kiireettömänä aamuna herkistyin, kun ymmärsin jotain tärkeää.
Olemme pian kaksivuotiaani kanssa päiväkodin pihalla. Taivaalta vihmoo kaikennäköistä märkää ja kylmää. Puen lapselleni kurahousuja ja -hanskoja, kun en ole kotona tajunnut, kuinka märkää onkaan.
Tiedätte tuollaisen 1–2-vuotiaan vikkelät sormet ja paksun hihan. Kun kurahanskaa koittaa kiskoa yhtä aikaa toppahaalarin hihan päälle ja samaan aikaan yrittää selvittää, missä se peukku taas luuraa.
Kun kymmenettä kertaa aloitan alusta, ymmärrän, että niin moni aikuinen on aamuisin purskahtamaisillaan itkuun. Pitää ehtiä bussiin, työajatukset alkavat hiipiä pipon alle, joka suunnasta vihmoo, kello juoksee – ja se peukku!
Lapsi ja se kiemurteleva peukku saattavat olla juuri siinä kohtaa maailman suurin este. Kiukku ja vihaisuus iskeytyvät esteeseen.
Kiire on ehkä vallannut mielen jo ennen päiväkodin pihaan saapumista, ja se saa ihmisen kiukkuiseksi. Se on kuin juoksukilpailu, joka ei lopu koskaan ja jossa ei ole voittajia. Mutta häviäjiä sen sijaan on useampi. Kiire saa aikaan stressireaktion, jonka ydintunne on pelko. Kun yrittää taistella tuota suurinta vihollista, aikaa, vastaan, ihminen pyrkii eliminoimaan kaikki esteet, jotta saa ratkaistua tilanteen.
Lapsi ja se kiemurteleva peukku saattavat olla juuri siinä kohtaa maailman suurin este. Kiukku ja vihaisuus iskeytyvät esteeseen. Äiti tai isä on vihainen. Ja lapsi luulee, että hänelle, koska lapsi ei pohdi sillä hetkellä työmatkabussia eikä hän tavoita isän tai äidin tärkeää palaveria, johon hänen pitää ehtiä, eikä lapsi tiedä, että äiti tai isä on oikeastaan vihainen niille sadalle meilille, jotka odottavat työpaikalla.
Lapsi on kiireen, stressin ja väsymyksen tulilinjalla. Hän on este suorittamiselle. Hän on este sille, että aikuinen ei pääse maaliin (jota ei työelämässä ole olemassakaan).
Mutta ei lapsi ole este. Hän on lapsi. Lapsi, joka haluaa, että äiti ja isä rakastavat enemmän kuin vihaavat (kiirettä). Hän haluaa, että äiti tai isä eivät aina olisi kiukkuisia – varsinkaan hänelle.
Tuona aamuna herkistyn, koska ymmärrän, kuinka moni lapsi joutuu kantamaan vanhempiensa painetta harteillaan ja luulemaan, että hän on syypää aikuisten kiukkuun.
Koska ei osaa laittaa peukkua hanskaan.
