Mitä minulle tarkoittaa henkinen elämä?
Se on kaiken tasapainoittamista ja vastuun ottamista. Tasapainotan itseäni, muita ja maailmaa. Tiedostan ja hyväksyn itsessäni keskeneräisyyden. Kun keskeneräisyyttäni ja sitä, mikä minussa tai maailmassa pitää vapauttaa tai parantaa, tuodaan esille, en ala syyttelemään, tuomitsemaan tai tukahduttamaan, vaan otan oppiläksyt vastaan. Tutkin lempeydellä ja viisaudella, mitä minulle yritetään opettaa. Annan tunteiden virrata lävitseni, vaikka välillä sattuu ja lujaa.
Otan siis vastuun omista tunteistani ja reaktioistani. En kaada niitä muiden niskaan. Käsittelen ne niin hyvin kuin sillä hetkellä pystyn ja osaan. Kontrolloin tunteitani, en anna niiden viedä. En anna niiden houkutella minua haitallisten sanojen sanomiseen tai tyhmien tekojen tekemiseen.
Pysäytän. Hidastan. Vain rauhan tilassa voin tehdä hyviä päätöksiä. Itseni ja muiden puolesta.
Vastuunani on antaa muille sitä, mitä heillä ei sillä hetkellä ole. Kun näen tunteidensa vallassa olevan vanhemman huutavan lapselleen, en ala tuomitsemaan häntä. Hän tuomitsee jo itse itsensä. Mitä hänellä sillä hetkellä ei ole, on rauhaa ja rakkautta. Joten on minun vastuunani tasapainoittaa, antaa sitä hänelle. Joskus konkreettisen avun myötä, mutta useimmiten vain sillä, että annan ymmärtävän hymyn ja lähetän hänelle rakkautta koko sydämelläni. Kun ymmärrän, että minä en ole täydellinen ja teen virheitä, hyväksyn epätäydellisyyden ja virheet muissakin.
Kiukutteleva lapsi tarvitsee rakkautta. Kiukutteleva aikuinen tarvitsee rakkautta. Ei ole eroja. Tasapainoinen elämä on valoa ja pimeyttä, iloa ja surua, oppimista ja unohtamista, onnistumista ja epäonnistumista. Tarvitsemme molempia puolia selviytyäksemme tästä elämän tanssista, niistä opetuksista joita tänne tulimme oppimaan. Kun vastakohdat ovat meille sopivassa tasapainossa, olemme onnellisia. Kun vaakakupit heilahtavat liian rajusti, kärsimme.
Vaikeina aikoina sorrun ensin näkemään vain kaiken pahan, huonon, ruman ja kamalan. Energia, jossa itse olen, vetää puoleensa sitä samaa. On siis minun henkinen vastuuni korjata tilanne itsessäni. Alan vastapainoksi nähdä kaikkea hyvää, ihmisissä ja maailmassa. Alan luetella mielessäni asioita, joista voin olla kiitollinen. Kiitollisuus nujertaa kiittämättömyyden, kauneus peittää rumuuden ja raskas energia alkaa muuttua kevyemmäksi. Löytyy tasapaino, joka hyväksyy molemmat puolet.
Kun toisella on paha olla, älä tarjoa hänelle sitä samaa surkuttelujen ja voivottelujen myötä. Hänen kaikki energiansa ja fokuksensa on jo pimeällä puolella, se vaakakuppi on jo aivan täynnä. Tarjoa hänelle myötätuntoa ja ymmärrystä, mutta auta häntä näkemään myös hyvää, edes pilkahduksen verran valoa. Anna toivoa ja rakkautta, uskoa ja voimaa, niin autat häntä tasapainoittumaan.
Tämä on jokapäiväistä ja jatkuvaa työtä. Kohdata se toinen, pimeäkin puoli, itsessä ja maailmassa. Nähdä se ja ottaa vastuu siitä, että minä, pieni minä, olen niin suuri, että pystyn muuttamaan itsessäni huonon hyväksi, pelot rakkaudeksi, tuomitsemisen hyväksynnäksi ja rumuuden kauneudeksi. Muutos alkaa meistä jokaisesta.
