Kun kirjoittaa vanhempien ja aikuisten lasten ristiriidoista, moni kysyy, eikö voitaisi mennä eteenpäin ja antaa menneiden olla. Eikö lapsi voisi vain antaa anteeksi, koska ”kaikkihan tekevät virheitä”?
Mutta niin kauan, kun vanhempi ei suostu katsomaan peiliin ja käymään läpi omassa käyttäytymisessään lasta vielä aikuisiälläkin kuormittavia tunne- ja toimintamalleja, ongelmat ei ole menneisyyttä vaan nykyisyyttä. Vuorovaikutuksen haasteet eivät poistu ”menemällä eteenpäin”, vaan ne ovat edelleen läsnä suhteessa, kunnes aikuinen lapsi tulee kuulluksi ja hänen kokemuksensa tulee tunnustetuksi.
Ongelma ei useinkaan ole se, mitä vanhempi kauan sitten teki tai sanoi, vaan se, ettei tämä edelleenkään suostu kuulemaan ja hyväksymään lapsensa kokemusta.
Pahimmillaan suhde vanhempaan voi olla niin myrkyllinen, että se estää aikuista lasta tekemästä itselleen sopivia elämänvalintoja.
Olen käsitellyt erityisesti toksisia äiti-tytärsuhteita kirjassani Äitihaava – tyttären raskas perintö. Olen kursseillani kuullut sadoilta naisilta surullisia ja ahdistavia kokemuksia siitä, miten tunneyhteyden puute omaan äitiin on ollut elämän suurin kipukohta.
Suhteiden kuormittavuus ei tarkoita yksittäisiä vanhemman tekemiä virheitä, vaan toistuvia käyttäytymismalleja – joskus hienovaraisia, joskus sitäkin selvempiä.
Ne voivat olla esimerkiksi
– mitätöintiä
– kyseenalaistamista
– arvostelua
– kontrollointia
– syyllistämistä
– rajojen puutetta tai
– kyvyttömyyttä tunneyhteyteen.
Moni nainen kokee, että voi kohdata äitinsä vain tietyssä kapeassa roolissa, koska muu ei ole hyväksyttyä. Pitää pärjätä ja selviytyä, mutta ei saa menestyä eikä ilmaista vaikeita tunteita, koska niin ei ole ennenkään tehty.
Luonnollisesti vanhempien käyttäytymisen taustalla on usein suhde heidän omiin vanhempiinsa. Jos vanhempi ei itse ole tullut tunnetasolla kohdatuksi eikä ole saanut kasvaa turvallisessa kiintymyssuhteessa, hänen on vaikeaa tarjota turvallista kohtaamista omalle lapselleen. Lapsi voi aikuisena hyvin ymmärtää, mistä vanhemman käyttäytyminen johtuu, mutta se ei silti tarkoita, että sitä olisi pakko hyväksyä.
Moni kysyy, eikö välien katkaisemisen sijaan ole mitään muuta vaihtoehtoa. Yleensä sitä ennen lapsi on kuitenkin jo yrittänyt kaikkensa – välien katkaiseminen on tyypillisesti vihoviimeinen ratkaisu.
Ristiriitaisten suhteiden hoitoon ei ole yksittäistä oikeaa parannuskeinoa. Joillekin on mahdollista vaikeiden vaiheiden jälkeen parantaa suhdetta hyväksymisen ja anteeksiannon avulla. Toisille välien katkaiseminen on ainoa keino säilyttää oma elintilansa.
Anteeksianto ei tarkoita minkä tahansa toiminnan hyväksymistä. Se voi tapahtua itseä varten. Sen jälkeenkään ei tarvitse mennä toksiseen ilmapiiriin, jos suhteessa mikään ei muutu.
Menneiden kokemusten käsittely ei tarkoita loputonta tunteissa vellomista. Se ei ole uhriutumista vaan oman elämänsä täysivaltaista omistamista: sen kohtaamista, mitä on tapahtunut ja miltä se tuntuu. Sitten voidaan mennä eteenpäin. Kun menneisyys ei jatkuvasti paina mieltä, on helpompi hengittää.
Suositun Äitihaava – tyttären raskas perintö -kirjan löydät TÄSTÄ.
