Miksi joku onnistuu mutta toinen ei? – 5 onnistuneen elämäntapamuutoksen merkkiä

Mainosyhteistyössä Otava.

Moni meistä on joskus yrittänyt muuttaa elintapojaan. Kokemusta on ehtinyt kertyä monista erilaisista muutosohjelmista, ruokavalioista tai kuureista. Onnistumisiakin on tullut, mutta moni on myös huomannut, että elämä palautuu helposti takaisin tuttuihin uomiin. Hyvin alkanut muutos ei jää pysyväksi. Ehkä jaksaminen ei riitä tai tapahtuu jotain, jonka vuoksi uusien hyvien tapojen jatkamiseen ei riitä voimia.

Uutuuskirjassa Elämänmakua – Aikuisen ateriaviisaus (Otava, 2024) ravitsemuksen ja elintapojen asiantuntija ja valmentaja Patrik Borg kertoo tutkimuksen sekä oman kokemuksensa perusteella ehdot, joilla muutosta kannattaa lähteä tekemään.

Borg paneutuu kirjassaan siihen, miten elämäntapamuutos rakennetaan kestävälle pohjalle. Todellista hyvinvointia tavoitellessa tärkeintä on oivaltaa, miten muutos tehdään tavalla, joka tuntuu hyvältä, mahtuu omaan elämään ja voimavaroihin, tuo sen mitä toivotaan ja ei estä sinua elämästä sellaista elämää kuin haluat. Hyvinvoinnissa ei nimittäin ole juuri koskaan kyse vain pintatason konkreettisista muutoksista, joita moni itsekseen miettii.

Nämä viisi onnistuneen muutoksen tunnusmerkkiä on poimittu kirjasta Elämänmakua – Aikuisen ateriaviisaus.

5 asiaa, jotka ratkaisevat onnistumisen

1. Älä suostu tekemään mitään vaikeaa tai ikävää

Joskus alkuaskeleissa voi olla vaikeuttakin, mutta tekemisen mielekkyys ja helppous ovat avainasioita pysyvän muutoksen tekemisessä.

Kun aiot tehdä jonkin muutoksen, kysy itseltäsi: Olenko tekemässä asiaa tavalla, jota jatkaisin mielelläni seuraavat viisi vuotta? Jos vastaus on ei, voit oikeastaan lopettaa sen saman tien ja alkaa pohtia paremman laatuista tekemistä. Jos taas vastaus on kyllä, niin on todennäköistä, että olet hyvällä tiellä muutoksessa.

2. Tunnista keskeisimmät pullonkaulasi

Mitkä asiat tai tekijät todennäköisesti pilaavat muutoksen mahdollisuudet sinun kohdallasi? Monella on olemassa ainakin jokin tällainen pullonkaula, mutta usein sitä ei tunnisteta – ja siksi siihen ei voida vaikuttaa. Tutkimuksissa on nähty, että yleisimmät pullonkaulat ovat oman ajan puute ja jaksamisen puute.

Yksi yleinen muutoksen romuttaja on vaativa ajatusmalli, joka ajaa sinua jatkuvasti pyrkimään eteenpäin, etkä koskaan tyydy siihen, missä olet. Tällä ajatusmallilla ylität rajasi jaksamisessa, kehosi siedossa ja mielekkyydessä aivan varmasti.

Muutosta vastustaa myös se, että vaikka haluat muutosta, niin samaan aikaan muutos pohjimmiltaan pelottaa sinua, koska et tiedä mitä siitä voi seurata. Sseuraako siitä ehkä jotain huomiota, josta sinulla on huonoja kokemuksia? Tämäkin on yleistä ja lähes aina aluksi tiedostamatonta.

Yleisiin muutoksen esteisiin kuuluu myös kyvyttömyys höllätä tekemistä sellaisina aikoina, jolloin on enemmän haasteita. Innostutko esimerkiksi elintavoista aina kesällä mutta odotat itseltäsi samaa syksyn pimetessä, vaikka tiedät olevasi herkkä pimeän ajan väsymiselle? Keskeinen taito on osata muuttaa omaa tekemistä tilanteiden vaihtuessa – joustava mieli taipuu tilanteiden mukaan, mutta jäykkä mieli katkeaa, kun sen pitäisi taipua.

3. Keskity 1–3 asiaan kerrallaan

Ei ole olemassa varmaa tietoa siitä, kuinka moneen erilaiseen muutokseen ihminen pystyy kerrallaan keskittymään, mutta on selvää, että mitä harvempaan asiaan keskityt, sen paremmin keskityt.

Esimerkiksi liikunnan lisääminen, paremman ateriarytmin opettelu ja aikaisempi nukkumaanmeno voivat kuulostaa selkeiltä ja hyviltä samanaikaisilta tavoitteilta, mutta ne ovat kaikki isoja ja vaativia muutoksia ja ovat samanaikaisina liikaa melkein kenelle tahansa.

Väsyneen tai kuormittuneen ihmisen kannattaa keskittyä vain yhteen asiaan, ja asian tulee olla sellainen, joka varmasti tuo voimia. Silloinkin kun omaa aikaa ja voimia on runsaasti, kannattaa keskittyä maksimissaan kolmeen asiaan kerrallaan.

4. Älä yritä yksin, jos et todistetusti pärjää yksin

Kannattaa yrittää aina ensin itse – ainakin kerran tai pari. Jos kuitenkin huomaat, ettei tilanne lähde suhteellisen helposti taipumaan hyväksi muutokseksi, niin tarvitset jonkun apua – sillä yksin et osaa, eikä ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi osata itse kaikki.

Elintapojen muuttaminen ei ole helppoa eikä ole mikään perusoletus, että siitä pitäisi selvitä yksin. Jos joku todella uskoo, että jokin hyvinvoinnin osa-alue ratkeaa ”vain tekemällä”, niin voi myös luulla omaavansa riittävät tiedot ja taidot: menee vain nukkumaan aikaisemmin, lähtee vain hölkkäämään tai jättää vain herkut kauppaan. Harvemmin tilanne on kuitenkaan tämä, vaan tarvitaan paljon laaja-alaisempaa näkemystä joltain, joka tekee tätä työkseen.

5. Hyväksy pitkäjänteisyys äläkä lopeta kesken

Elämäntapamuutosten opettelu kestää melkein aina kauemmin kuin haluaisit. Muutoksia opetellaan muutama kerrallaan, ja tarvittavia muutoksia voi olla 5–10 kappaletta. Yhden muutoksen oppimiseen menee helposti kuukausia, sillä elämä keskeyttää välillä oppimista. Lisäksi muutosten oppiminen tapahtuu esiin tulevien vaikeuksien ja niihin löytyvien ratkaisuiden kautta – ei suinkaan jatkuvien onnistumisten kautta. Hyvässä lähtötilanteessa opetteluun voi mennä alle puoli vuotta, useimmilla vuoden ja hankalammissa tilanteissa 1–3 vuotta.

Pitkäjänteisyyden opettelussa tärkein asia on hyväksynnän opettelu. On opittava hyväksymään, että elämä keskeyttää muutoksia ja myös epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Hyvin etenevään muutokseen riittää, että asiat enimmäkseen – mutta eivät täysin ja koko ajan – menevät parempaan suuntaan.

Muutoksessa tulee vaiheita, jolloin et ehkä pysty tekemään muutoksia tai ne eivät vain toimi. Joskus olet liian väsynyt, liian kiireinen, sairastut, olet matkoilla, tulee joku kriisi tai muutokset vain syystä tai toisesta jäävät sivuraiteelle – tai yksinkertaisesti olet vasta opettelun vaiheessa, jossa vanhat tavat ajoittain nostavat päätään.

Moni heittää hanskat tiskiin, menettää uskonsa muutokseen ja itseensä. Jotta et luovuttaisi, tärkeäksi asiaksi nousee pienistä epäonnistumisista yli pääseminen lannistumatta.

Lue lisää kestävän muutoksen tekemisestä Patrik Borgin kirjasta Elämänmakua – Aikuisen ateriaviisaus.

Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image