Arjessa ei aina ehdi huomata, milloin voimat hupenevat. Uupuneeseen oloon voi tottua. Voi olla vaikea hyväksyä sitä, kuinka paljon lepoa oikeastaan tarvitsisi.
”Pitäisihän minun jaksaa, kun muutkin…”
Itselläni oli ennen uupumusta mielessä huomaamattani tietyt raamit, minkä määrän lepoa täytyy riittää. Ajattelin usein, että johan minä yhden illan tai viikonlopun otin rennosti, kyllä nyt pitäisi taas jaksaa.
Mutta oikeastaan en silti olisi jaksanut.
Mistä tiedät, että on korkea aika hellittää?
– Olet kohdannut isoja asioita, mutta et ole ehtinyt pysähtyä käsittelemään niitä. Olet tarkoituksella sysännyt sivuun vaikeita tunteita, jotka ovat liittyneet vaikkapa eroon, luopumiseen tai menetykseen. Olet salaa toivonut, että ikävä olo menisi ohi, jos vain jatkat eteenpäin.
– Et muista, milloin olisit viimeksi tuntenut itsesi levänneeksi ja elinvoimaiseksi. Et suorastaan muista, miltä levollisuus tai innostus ylipäätään tuntuvat. Tunnet olosi usein väsyneeksi, levottomaksi tai turtuneeksi.
– Et mitenkään jaksaisi enää pinnistellä, mutta koet ettei sinulla ole vaihtoehtoa. Ehkä jo tajuat yrittäneesi liikaa, liian pitkään. Salaa toivot, että kunpa katkaisisit vaikka jalkasi, jotta pääsisit sairaslomalle lepäämään.
– Alat kohdata vastoinkäymisiä. Asiat takkuilevat, vaikka yrität parhaasi ja vieläkin enemmän. Elämä tuntuu koko ajan hankalammalta.
Muista, että et voi pinnistellä loputtomiin. Ennemmin tai myöhemmin voimat loppuvat.
Mitä hellittäminen sitten voisi tarkoittaa? (Siis muutakin kuin pitkää sairaslomaa.)
– Säädät elämäsi aikatauluja ja tavoitteita uusiksi siltä osin, kuin se on mahdollista. Pienikin helpotus voi keventää oloa paljon. Se muistuttaa, että vähempikin riittää.
– Annat itsellesi armoa arjen asioissa. Et ruoski itseäsi siitä, jos jokin on välillä tekemättä tai se on tehty vähän sinne päin.
– Opettelet kohtaamaan itsesi rehellisesti siinä, missä olet nyt: keskeneräisenä, väsyneenä, riittämättömänä – tai mitä ikinä koetkin. Usein puskemme eteenpäin vain siksi, ettemme uskalla kohdata kipuiluamme.
– Ehkä luovut jostakin tekemisestä tai suunnitelmasta. Annat itsesi huoahtaa tyhjässä tilassa. Opettelet jättämään elämään enemmän väljää ja tekemään asioiden väliin tilaa.
Kuva: Andrew Neel (Unsplash)